Täti istuu osaston ruokapöydän ääressä silmät kiinni odottamassa huoneeseen vientiä. – En jaksaisi istua, mutta en saa lähteä yksin. Toinen vanhus istuu lähellä ja valuu hiljalleen makaamaan kasvot pöytää vasten. Saatamme tädin huoneeseensa, autamme vuoteelle. Hän sulkee silmät ja huokaa syvään. – Nyt on hyvä. Silitämme suonikkaita, luurangonlaihoja käsiä, Toinen toisella puolen vuodetta. – Lämpimiä käsiä, täti on hyvillään.

Täti tuntee meidät, mutta ei muista Toisen aiempia käyntejä eikä eilen käynyttä veljenpoikaa. – Löysivät minut vissiin kadulta, sanoo. Toinen korjaa, että kotoa tuotiin. – Niinkö se oli. Sitten: – Elän päivän kerrallaan, en ajattele eilisiä enkä huomisia. – Niin on parasta, sanon siihen.

Tapaamme myös lääkärin, joka kertoo, että fysioterapeutti oli käynyt tädin kanssa kotona tarkistamassa onnistuisiko kotiutus. Fataali sairauskin paljastui tutkimuksissa, ja täti on luuta ja nahkaa, mutta kotiuttamista suunnitellaan! Koska täti ei ole ollut aikaisemmin kotihoidon asiakas, systeemin proseduuri menee niin, että on katsottava se kortti ensin, vasta sitten haetaan laitospaikkaa.

Käymme tädin kotona katsomassa postit. Päätän tyhjentää jääkaapin ja viedä mätänevät ruuat jätesäiliöihin. Vessassa on hirveä siivo ja haju. Mitä ihmettä tapahtui ennen kuin täti päätyi lattialle? Painan oven kiinni ja avaan huoneiston tuuletusikkunat. Kukat ovat kuolleet. Annan niiden olla. ”Eikä hänen asuinsijansa enää häntä tunne”, sanoo Iso Kirja. Täti itse ei tuntenut huoneistoa kodikseen käynnillä, hoitaja kertoi. Hän on jo irti.


  • Voi, voi. Monenlaista arviointia, pyrkimistä ja pisteyttämistä on ihmisellä koko elämänsä ajan. Sitten vielä viimeisillä metreillä testataan, kuinka kelvollinen tai kelvoton on mihinkin.

    Kommentin jätti tuulamummo · perjantaina 24. toukokuuta @ 12:14

  • Sanopa muuta. Systeemi ei tunne käsitettä armollisuus. Vaikka jokainen näkee, miten on, ei voi poiketa kaavasta.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 24. toukokuuta @ 13:57

  • Niin surullista mutta niin tuttua ja omakohtaisesti koettua. Täytyy sanoa, että tulevaisuus vanhuksena pelottaa.

    Kommentin jätti seita · lauantaina 25. toukokuuta @ 08:46

  • Pelottava vaihe edessä. Valtaosan ajasta hän on yksin seiniensä sisällä. Sittenkin kun kotihoito on raportoinut, ettei vanhus pärjää yksin, voi kestää kauan jonossa ennenkuin paikka vapautuu. Tätä pelkäsin jo silloin, kun laitoshoitoa alettiin kritisoida ja ajaa alas, ei parantaa. Mitä ihmettä tähän voisi keksiä ja kehittää? Teilläkin hankala paikka, mihin aikanne ja voimanne riittävät.

    Kommentin jätti Annikki · lauantaina 25. toukokuuta @ 09:38

  • Pelottavaa todella.
    Äidin saimme aikoinaan viimein 94-vuotiaana hoivaosastolle ja huoli helpotti. Pääkaupunkiseudulla tilanne on totaalisti toinen. Inhimillinen huoli on sekin raskas. Vaikka paljon ei voi asialle, on koetettava vedota niihin, jotka siellä päättävät.

    Kommentin jätti Ellinoora · lauantaina 25. toukokuuta @ 17:51

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.