 iloinen, suorastaan tulisena hehkuva tervehdys lukijaystäville kukkaruukustamme pihassa! kesä-heinäkuun helleviikot ovat onneksi muisto vain. koen viileän aallon ja voimien paluun taas suurena helpotuksena. diagnoosieni yhdistelmällä ei ole helppo kestää pitkiä kuumia jaksoja. pelargoniani sen sijaan suorastaan riehaantuivat kukkimaan, joten välillisesti helle on tuonut myös iloa. kukkailon myötävaikuttajana on ollut erityisesti Toinen, joka on jaksanut kastella joka ilta ruukut sekä pensaat. Runot Miia Paani Tuulet vastaan ntamo 2018 Oululaisen runoilijan ja opettajan Miia Paanin (s. 1969) neljäs runokokoelma on enemmän aforismeja kuin runoa, jos haluaisi jotenkin määritellä minkä tyyppistä Paanin runous on. Kustantajakaan ei kansiesittelyssä osaa päättää onko kyseessä lyyrinen aforismi vai aforistinen lyriikka. – Yhden lauseen mittaiset ajatukset ovat osin toteavia, osin laajempiin yhteyksiin avautuvia. Teksti on viipyillen luettavaa, sillä tavoin myös antoisaa. Tanssii uudella tavalla. Vanha vyöryy ytimistään. Lintu, lintu. Raollaan sydämensä kultainen nokka. Minä olen kaikki ne linnut, sanojen siipisulat. * Kaija Rantakari Koko meren laajuus Poesia 2018 1984 syntynyt monitaiteellinen Rantakari on julkaissut toisen runoteoksensa, sitkeästi teemassaan pysyen. Teksti hengähtelee lauseen, parin riveillä ja runo jatkuu jatkumistaan. Kiinnostava runoteos! – Kokoelma synnyttää lukijassa erityisen rauhoittumisen kokemuksen, ikään kuin keinuisi meren aalloilla. Lopulta ei enää etsi sanoja tai lauseita merkityksineen, vain aaltoilee runomeressä. * Proosa Sari Elfving Taivaat jotka ansaitsemme teos 2019 Tämäntyyppistä kirjaa on vähän vaikeaa esitellä. Kyseessä lienee romaani, ainakin henkilögalleria pysyy samana, mutta on vähän vaikea hahmottaa mikä luku milloinkin on äidin lapsuutta, mikä tyttären lapsuutta tai aikuisuutta. Sinänsä teksti on paikoin hienosti oivaltavaa ja kieli ilmaisuvoimaista. Itse tarina edustaa taas tätä modernia tarinan pilkkomista palasiin, joiden tapahtuma-aika seilaa äärestä toiseen. – Lukukokemus oli raskas, myös tarinan aiheen vuoksi, jossa äiti ajautuu psykiatriseen hoitoon ja tytär hylkää äitinsä lopulta, ottaessaan etäisyyttä lapsuutensa kokemuksiin. En haluaisi nimetä tätä pelkästään terapiakirjaksi, mutta sellaiselta se maistui. * Emma Puikkonen Lupaus WSOY 2019 1974 syntynyt Emma Puikkonen on ehtinyt aiemmin julkaista viisi kehuttua romaania. Hän on päässyt tunnetuimman julkaisuyhtiön kirjoittajaksi, joten hänen katsotaan kirjailijana olevan nousevalla kaarella. Lupaus on kertomus äidistä ja tyttärestä, jotka ovat kummankin kohtalonkäänteiden vuoksi kasvaneet vahvasti yhteen. Puikkonen luo ajassa liikkuvasta ilmastoahdistuksesta ja tulevaisuusdystopioista väkevän kuvan yksilön tasapainoa horjuttavana ja tuhoavana voimana. – Hätkähdyttävän vahva kuvaus ihmisen globaaleista tulevaisuuspeloista. Jättää miettimään erityisesti tulevien sukupolvien kohtaloa. Voimmeko luvata lapsillemme, että suojelemme heitä pahalta? Emme ole ikuisia, emmekä elä yksin. * Madaleine Hessérus Paljain jaloin suom. Jaana Nikula Gummerus 2004 Ruotsalainen kirjailija, jolla on taustaa tanssijana, lääkärinä ja dramaturgina kirjoitti romaanin naisesta, joka allergisoitui omalle kaupunkilaiselämälleen ja parisuhteelleen. Eräänä kevätpäivänä nainen otti repun ja makuupussin ja lähti kävelemään pois kaupungista. Maagisesti vangitseva tarina kuljettaa naisen metsään ja talven mentyä takaisin kaupunkiin, jossa hän tekee tilin entisen elämänsä kanssa ja jättää sen lopullisesti. Jostain syystä kirjan alkuperäinen nimi Till Isola on suomennoksessa muutettu. – Viehätyin tästä todentuntuisesta tarinasta erityisesti herkkien metsäkuvausten vuoksi. * Kjell Westö Halkeamia osin suom. Katriina Huttunen Otava 2011 Teos on kokoelma Westön kolumneja ja lehtiartikkeleja viime vuosilta sekä katkelma romaanista. Kirjoittajan lahjakkuus paljastuu jo varhaisista teksteistä ja saa enteilemään sittemmin menestyksekästä kirjailijan uraa. Westön vahvuus on molempien kotimaisten kielten ja kulttuurin vivahteikas ymmärrys ja taito ilmaista. – Löysin Westön varsin myöhään, monet lukuyritykset jäivät aikoinaan puolitiehen (mm. Leijat Helsingin yllä). Mutta viimeisin romaani on jo mielestäni loistokas (Rikinkeltainen taivas). * Paola Pigani Älä astu sieluuni kengät jalassa suom. Einari Aaltonen Aviador 2017 (2013) Italialais-ranskalainen kirjailija aloitti runoilla ja novelleilla vuosituhannen vaihteessa. Älä astu sieluuni kengät jalassa on hänen esikoisromaaninsa. Tarina kertoo romaniperheestä, joka muiden heimolaistensa tavoin vietiin internointileirille kuudeksi vuodeksi toisen maailmansodan aikana. Epäinhimillisissä oloissa vapauteen, luonnonvaraiseen ja vaeltelevaan elämäntapaan tottuneet romanit kärsivät kovin, ja monet kuolivat nälkään ja tauteihin. Kirjoittaja onnistuu välittämään lasten kautta sitkeän vapaudenkaipuun ja toivon. Sodankin aikana heitä auttavat paikallisen kirkon pappi ja seurakuntalaiset. Kun internoidut sodan päätyttyä vapautetaan, heillä ei ole mitään omaisuutta, hevoset on teurastettu, vankkurit poltettu, ja vaatteet kuluneet rääsyiksi. Kaikki on aloitettava alusta. – Romaani on huikea ja mykistävä ekskursio romanikulttuuriin ja romaninaisen sieluun. Suosittelen! * Maarit Verronen Muutama lämmin päivä Aviador 2019 Valtionpalkinnolla kirjailijan työstä huomioitu Maarit Verronen on viimevuotisen hienon romaanin (Hiljaiset joet) jälkeen julkaissut nyt kopallisen mainioita pikku juttuja tavallisten ihmisten tavallisesta arjesta. Hän on taidokkaasti punonut mukaan viistoja näkökulmia ja erikoisia sattumuksia ja höystänyt tarinat totisella huumorilla. – Kylläpä viihdyinkin Verrosen jutustelun parissa kesätouhujen lomassa! * Asko Sahlberg Haudallasi, Adriana LIKE 2019 Ruotsinsuomalaista Sahlbergiä (s. 1964) olen kehunut Lukunurkassani, niinpä tartuin mieluusti hänen uusimpaan romaaniinsa. Kirjailija ei kikkaile tekstin palastelulla ja tapahtuma-aikojen viskelyllä sinne tänne, tasaisesti etenevä, vivahteikas kerronta on hänen vahvuutensa. Romaanin päähenkilö on elämäntyylinsä löytänyt, antikvariaattia pitävä mies, joka hankkii asuintalonsa pihamökkiin alivuokralaisen. Tämän myötä hänen tasaiseen ja tylsänpuoleiseen elämäänsä alkaa tulla värikkäitä kohtaamisia vuokralaisen ja hänen luonaan asioivien miehien kanssa. Sahlbergin kieli on ilmeikästä ja kuvauksellista, ja tarina tuo hyvin esiin millaista on elää ruotsalaisessa yhteiskunnassa näinä aikoina. – Kirjailija eläytyy kiinnostavasti päähenkilönsä yhä oudommiksi muuttuviin mielenliikkeisiin, maiseman ja ympäristön personoituminen kuvataan suorastaan kihelmöivän jännittävästi. Romaani alkaa lopputilanteesta ja avaa vähän kerrallaan tietä sitä kohti. Jännittävä lukukokemus olematta mikään dekkari. * Toinen tuntematon – antologia, toim. Johanna Catani ja Lari Mäkelä WSOY 2017 Tunnettujen suomalaisten kirjailijoiden laadukkaita novelleja Tuntemattoman sotilaan viittauksenomaisista naishahmoista. – Erinomaista ja viihdyttävää, helppolukuista novellitaidetta jokaiselle Tuntemattomansa lukeneelle. * Anja Portin Muistokirjoitus S&S 2019 Helsinkiläinen kirjailija, aiemmin lastenkirjoja ja esseistiikkaa kirjoittanut, on julkaissut ensimmäisen romaaninsa. Päähenkilö on sairaalassa potevan tunnetun äitinsä tytär, jota äiti on pyytänyt laatimaan itsestään muistokirjoituksen. Äiti haluaa itse hyväksyä tekstin, joka hänen muistokseen laaditaan. Samalla kun tytär saa äitinsä elämänkaaren dokumentteja tekstin tueksi, hän saa myös tietää salaisuuden: kuka oli oikeastaan hänen isänsä, josta äiti on huolellisesti vaiennut. – Huolellisesti laadittu romaani rakentuu eläinsatujen ympärille ja dramaattinen loppukohtaus paljastaa myös sen, miten tytär on toistanut äitinsä mallia suhteessa omaan lapseen. Puhutteleva tarina perussuhteiden ja sukusalaisuuksien vaikutuksesta ihmisen elämään. Pidin tästä. * Kirsti Ellilä Lepra Arktinen banaani 2019 Turkulainen, v. 1959 syntynyt Ellilä on tunnettu ja ahkera kirjailija, joka on julkaissut yli 30 kaunokirjallista teosta sekä toiminut myös kirjoittajien opettajana. Kirjailijan tuotannolle on ominaista pureutua teksteissään eettisiin pohdintoihin ja näennäisen keveän kerronnan lomassa ujuttautua syvällisiin teemoihin tarinoissaan. Romaani Lepra kertoo viime vuosisadan alkupuolella Suomessa lepraan sairastuneiden potilaiden hoidosta eristetyssä leprasairaalassa Orivedellä. Sairaalan johto oli Diakonissalaitoksen kouluttamien sisarten hallussa. Romaanin päähenkilöt, diakonissasisarukset Helmi ja Matilda, toteuttivat omaa kutsumustaan ja hoitivat vuoroin eristettyjen ja halveksuttujen leprapotilaiden yhteisöä. Romaanissa pohditaan entisajan diakonissakutsumuksen ankaruutta ja parantumatonta sairautta kantavien ihmisten kohtaloa. – Tavattoman kiinnostava kirja historiallisiin tosiseikkoihin pohjautuvasta aiheesta. Lukija tulee miettineeksi, miten parantumaton vaikea sairaus on samaan tapaan ankara kohtalo kuin vanhakirkollinen diakonissakutsumus aikanaan oli. *** Kaksi viikkoa sujui kaikki hyvin. Kotihoitaja lähetti tekstiviestillä välipalatarpeet, ja Toinen tilasi kauppakassitoimituksen ja ilmoitti ajan, jolloin se tuodaan. Sitten viime lauantai-iltana tuli viesti, että ateriapalvelusta ei ole tuotu viikolla ruokaa kolmeen päivään, kotihoitaja oli soittanut toimistoon ja sieltä luvattu korjata asia. Huoh. Sunnuntaina käymme yhdessä Tädin luona puolen päivän aikoihin. Viemme mustikka-kaurapaistosta ja jäätelöä sekä mansikoita. Täti lienee ollut päiväunilla, koska on aluksi vähän sekavan oloinen. Hän ihmettelee taas kaikkea ja marisee, ettei halua ottaa vieraita vastaan, kun hänellä ei ole mitään tarjottavaa. Tutkimme muitta mutkitta ruokatilanteen ja toteamme, että leipä on lopussa, kaikkea muuta välipalaa on huomiseen, jolloin kauppakassitoimitus tulee. Toinen menee uudestaan kauppaan hakemaan leipää. Sillä välin ateriapalvelun iloinen mies käy tuomassa päivän annoksen. Minä luen vihkoa, johon kotihoitaja kirjoittaa viestit ja kuulumiset, ja kirjaan sinne käyntimme. Keskustelemme Tädin kanssa nuorimmasta lapsenlapsestamme, jonka kehitys kiinnostaa häntä. Näytän viimeksi otetut kuvat ja kerron, että Pikkufriidu on kiipeilyvaiheessa ja omistaa kaksi hellyttävää hammasta. Tästä muodostuu mukava hetki, ja marinat unohtuvat. Yritämme vielä kerran puhua putkiremontin ajaksi luvatusta kuntoutusjaksosta, mutta Täti on edelleen taipumaton. Toteamme, että vastuu ei ole enää meillä, olemme yrittäneet kuukauden ajan suostutella. Jää siis nähtäväksi, kuinka sujuu kotona olo putkimiesten kanssa. Huomenna kuntoutuspaikka on peruttava, ja omahoitajalle ilmoitettava, että Täti aikoo olla putkiremontin ajan kotonaan. Aion myös soittaa kotihoidon toimistoon ateriapalveluiden epäluotettavuudesta. Toimituskatko oli jo toinen kerta. Syyksi on paljastunut kotihoidon vastuuhenkilön ja ateriapalvelun välinen tietokatkos. Kun jakelulista ei ole kunnossa, vanhus jää ilman ruokaa. – Ihana omahoitaja Rosemarie tekee kaikkensa, kirjoittaa Tädille muistilappuja sinne ja tänne, houkuttelee pesulle ja muuta, mutta ei voi ruuaksi muuttua, jos päätöksen tekijä on unohtanut tiedottaa ateriapalveluun.
 puu, lehdet, valo. kesä täyttyy jo, valuu syksyä kohti. on niin paljon varhain kukkinutta, siemeniksi kypsyvää. on lempeitä aurinkopäiviä ja ukkospilvistä kohahtavia sadekuuroja. hellettäkin on luvassa, mutta pihapuittemme ystävällinen varjo suojaa polttavimmilta säteiltä. pakastimet ovat jo täyttyneet mansikoista ja mustikoista. toripöydät notkuvat yhä tuoreita vihanneksia ja monenlaisia ihania marjoja, joiden aika on nyt! iloitkaamme!
Kävimme ilahduttamassa itseämme maisemanvaihdoksella. Matkasää oli mitä parhain: aurinko paisteli poutapilvien lomasta sopivasti, ei ollut kuuma eikä kylmä. Menomatkalla löysimme Akaan abc-matkahuollon naapuriksi ilmaantuneen Pellavatehtaan vaatemyymälän, jonka kupeessa oli mukavin pikku yksityiskohdin somistettu kahvila. Kahvi oli hyvää, oikein kotikahvin veroista (mikä on laatumääre), tuoretta, keittimessä tiputeltua, eikä missään hehtaarikattilassa seisonutta. Butiikin puolella oli viehkoja pellava- ja puuvillamekkoja ja tunikoita, huiveja ja asukoruja, kaikki tuotu Italiasta. Pitkästä aikaa löysin jotain mieleistä uutta. Illalla istuimme Pyynikin pyörivässä katsomossa eläytymässä tuoreen leskiäidin, insinööripoikansa sekä tarmokkaan miniän ratkaisuihin elämänmuutoksen pyörteissä. Musiikkinäytelmä Nuotin vierestä alkoi persoonalliseen tyyliin hautajaisilla, jatkui karaokekilpailulla ja päättyi romanssiin. Viihdyimme katsomossa. Totesimme, että vuodesta 2015 nyt nähty kesäteatteriproduktio oli meille neljäs Pyynikillä. Viereinen hotelli tarjosi hyvät unet. Sunnuntaina hankkiuduimme ihailemaan Pyynikin näkötornista aukeavaa vaikuttavaa kaupunki- ja järvimaisemaa. Ähmäännyin kokeilemaan kuntoani rappuja nousemalla. Puolivälissä oli pakko pitää hengästyksen vuoksi breikki, mutta kaikki 129 rappua tuli noustua. Alas kyllä tultiin suosiolla hissillä. Tampereen kesäreissun lempikohteemme on ilman muuta Hatanpään kartanopuisto ruusuineen. Arboretumin japanilainen kivipuutarha kuusihaaraisen, pitkähiuksisen hieskoivun katveessa, houkuttaa istumaan penkillä Pyhäjärven rannalla. Ajatukset asettuvat runoksi, ja sielu lepää kauneudessa. Illalla Esikoinen, Ritaripoika ja Murunen pelmahtivat Vaarilaan ja siinä kotoisessa säpinässä sydän täyttyi ilosta. Vaari ja Ritaripoika kävivät asiallista keskustelua miesten kesken pihakeinussa, Murunen taiteili jääkaapin ovigalleriaan kesätaulun, joka oli sinisiä ja punaisia marjoja tulvillaan. Ja ennen lähtöä Mummeli ja Murunen ehtivät keskustella sanojen ikävyys, ikävöiminen ja haikka vivahde-eroista. Tädin omahoitaja soitti lauantaina illalla: jääkaappi on lähes tyhjä. Oli sovittu, että hän tiedottaa meille hyvissä ajoin välipalatarpeista, tilaamme viikoksi riittävän määrän. Kauppakassipalvelu toimittaa tilatut päivän viiveellä, mutta ei sunnuntaina. Käy ilmi, että Täti oli ollut ilman ateriapalvelun ruokatoimitusta kahtena päivänä peräkkäin, jolloin hän oli siis välipalatarpeiden varassa. Miten näin voi päästä käymään – kahtena päivänä peräkkäin? Ehdimmekin elää jo melkein viikon siinä uskossa ja toivossa, että vihdoin kaikki alkaa toimia. Sunnuntaiaamuna ukkonen paukahtelee, pilvisalamat välähtelevät ja taivaalta tulee kylmää vettä. Toinen lähtee kauppaan ja viemään Tädille välipalaa sekä mansikoita. Ateriapalvelun ihminen sattuu tulemaan. Toinen kysyy, miten on mahdollista, että ruoka on jäänyt kahdesti tuomatta. Tämä ihminen vastaa kylmästi: kyllä kaikille on tuotu, mitkä listassa ovat. Siis Täti ei ollut listalla? Posti on tuonut päätöksen kotihoidon ja ateriapalvelun jatkumisesta, päätös on tehty kaksi päivää myöhemmin kuin vaihto tapahtui. Hoitokoti on lähettänyt postia kahden viikon veteraanikuntoutuksesta. Toinen yrittää taas taivutella Tätiä suostumaan remontin ajaksi hoitokotiin mm. realisoimalla havaintomme Tädin muistisairaudesta. Täti hämmentyy, hänhän on yrittänyt salata asian esittämällä pärjäävää ja pitää edelleen itsepintaisesti kiinni päätöksestään pysyä kotona. – Tunnemme avuttomuutta. Tänään soitin hoitokotiin ja saamme aikaa; peruutus on tehtävä viimeistään viikkoa ennen määräpäivää. Tässä tulee kyllä miettineeksi, miten monen eri palveluntarjoajan palvelut niveltyvät yhteen ja kuka kokonaisuudesta oikeastaan on vastuussa. Mahtaako tämän monitahokkaan pyöritys tulla asiakkaalle tai soster-systeemille edullisemmaksi kuin palvelutalossa tai hoitokodissa hoitaminen? Vanhus ei ainakaan ole onnellisempi ja ongelmat kaatuvat aina lopulta omaisen syliin, jos sellainen jossain on.  toinen meistä pitää yli kaiken amppelikukasta yhdeltä nimeltään ’karjalan heili’. nykyään puutarhurit jalostavat kukkiaan, punaisen sävytkin vaihtelevat eikä Toisen mielestä sitä aitoa ja oikeaa enää saa mistään. tällä kertaa minä ihastuin tähän shampanjanväriseen sävyyn, joka löytyi kotikaupungin puutarhamyymälästä. ja miten tuo yksilö suorastaan ryöppyää kukkia! nimesin tämän kesän heilimme juhannusmorsiameksi.
Meillä on ollut tunne, että mihin tahansa soster-systeemin tahoon olemme puhelimitse yhteydessä Tädin asioissa, vastauksena kysymyksiimme on nippu uusia puhelinnumeroita, joihin voi soittaa. (Voisin perustaa puhelinluettelon niistä.) Monet kasvottomat nimet, niiden paikka ja tehtävä systeemin lokerostossa jäävät vieraiksi. Kukin hoitaa jotain omaa juttuaan, johon tuntuu kuuluvan ennen muuta palveluohjaus, ei itse ongelman ratkaisu. Siksi tuntui tänään tosi hyvältä osua Tädin luo käymään hetkellä, jolloin Kotikuntoutusyksikön ammattitaitoinen henkilö oli paikalla raportoimassa tilannetta ja hoitokuvioita uudelle 1.7. aloittavan Kotimedin hoitajalle. Tädiltä käytiin myös ottamassa verinäyte, joten terveydellistä tilannetta seurataan. Kotimedi jatkaa kolmen hoitajakäynnin systeemillä päivässä, ateriapalvelu ja kauppakassipalvelu toimivat edelleen. Kotimediltä löytyi omahoitajaksi sydämellinen lähihoitaja Rose, joka tuntui saavan Tätiin heti hyvän kontaktin. Palveluohjauksen piirileikissä olen kohdannut yhden ammattilaisen, jolla oli harvinaiseksi osoittautunut taito ensinnäkin kuunnella omaista, ymmärtää tilanne sekä omaisen että asiakkaan kannalta sekä ehdottaa mielekkäitä käytännön ratkaisuja. Käytyäni kaksi puhelinkeskustelua tämän siunatun ihmisen kanssa tunsin syvää helpotusta ja kiitollisuutta. Hän jäi kesälomalle, mutta ennen sitä hän taikoi hoivakodin muistiosastolta kuntoutuspaikan Tädille putkiremontin ajaksi. Meidän epäkiitollinen tehtävämme on suostutella Täti lähtemään kotoaan kahdeksi viikoksi. Ainakin tänään hän ilmoitti varsin napakasti, ettei lähde remontin ajaksi kotoaan minnekään. Onneksi on vielä kuukausi aikaa miettiä, mutta kova taistelu tästä tulee. Runot Arto Lappi Taivaanpohjassa laulavat valaat Valitut runot 2000-2018 enostone 2018 Arto Lappi on luontolyyrikko ja käyttää japanilaistyylistä tankarunon muotoa. Runoilija on valikoinut itse kokoelmistaan mieleisensä runot ja tehnyt kimpun uusiakin tähän teokseen. – Olen samalla taajuudella tämän runoilijan kanssa. Miten pienesti ja hengähdellen hän sanoittaa luonnon ihmeellistä kauneutta, ihmissuhteiden herkkyyttä ja kulkemiensa polkujen näkymiä. Myös viime vuosina kuolleiden runoveljien muistorunoissa on jotain oleellista poismenneen runoilijanlaadusta. Tämän kirjan haluaisin runokirjastooni. Perilläolo, / yksinkertaista se on. / Hyvin kätesi / tiesi mitä löytäisi / eksyessään käteeni. * Taakat, joita äidit ja enkelit piilottelevat. / Lohdutuksen hetkellä niitä ei ole, / siksi he kykenevät nousemaan / laudoiksi kynnyksille, köysiksi koskien yli. * Taivaan alla ei / ole muuta lakia / kuin luonnonvoimat / ja pikkuruinen tilhi / myrskyn jälkeen oksalla. * Esseet Toim. Anni Tsokkinen Tasa-arvon kirkko S&S 2019 Neljätoista esseetä ja mielipidekirjoitusta eri kirjoittajilta on koottu yksiin kansiin fil.tri Anni Tsokkisen toimesta. Kirjoitukset koskevat kirkon tasa-arvonäkymiä tällä hetkellä ja tulevaisuudessa. Ei hyvältä näytä, tulevaisuus, onhan se syytä todeta. Mitä pitemmälle yhteiskunnassa mennään tasa-arvoisuuden suuntaan, sitä jyrkemmin kirkko tuntuu jarruttavan kehitystä. – Masentavaa – ja valitettavan todenperäistä – luettavaa luterilaisen kirkon työntekijälle ja seurakuntalaiselle. Kirkko näyttää hajonneen muinaisperäisten herätys- ja uudempien liikkeidensä repaleiseksi kokoelmaksi, jossa kukin porukka on kaivautunut poteroonsa eikä edes yritä ymmärtää toistaan. * Romaanit Kristina Björklund Rakas sinisilmä suom. Outi Menna WSOY 2013 Teoksen alaotsikko on Kertomus vanhenemisesta ja sairaudesta. Todenperäinen kertomus erään sinnikkään äidin ja velvollisuudentuntoisen tyttären arjesta pääkaupungin vanhustenhuoltosysteemin oravanpyörässä. Ruotsinkielisen, taloudellisesti hyvinvoivan perheen tausta ja tyttären akateeminen ura lienee osaltaan vaikuttanut ratkaisuihin, joita tehtiin. Tapahtumien ajankohta sijoittuu 1990-luvulle. Kertomus antaa lukijalle mahdollisuuden kulkea äidin mutkikkaan hoitopolun mukana ja myötäelää tyttären osaa lähiomaisena äidin kokemuksissa. – Ajoittain raskaaksi kävi lukea kertomusta, jossa tyttären ja äidin symbioottinen suhde lopulta kääntyy päälaelleen: tytär muuttuu äitinsä äidiksi ja äiti tyttärekseen. Monet vanhusten pitkäaikaishoitoon liittyvät ongelmat tulevat tutuiksi ja ymmärrettäviksi. Myös hoitohenkilöiden osallisuus hoidon kokonaisuudessa ja omaisen tukena valottuu. * Pirkko Saisio Epäröintejä Siltala 2019 Saision ei tarvitse enää todistella taitavuuttaan, eikä pitää yllä kustantajien tai kriitikoiden määreitä kirjailijalaadustaan. Hän voi kirjoittaa miten tahtoo ja hän myös tahtoo. Epäröintejä ei ole romaani, novellikokoelma eikä mitään muutakaan stereotyyppistä. Teos tuntuu olevan fragmentteja mielikuvilla, mahdollisten ja todellisten tapahtumien vispaamista suuntaan jos toiseenkin. Sanat taipuvat, panevat vastaan ja ovat karkaamaisillaan käsistäkin, mutta tulos on kirjallisuutta, epäröimättä. – Viihdyin ihanasti tässä sanojen pensaikossa, johon kirjailija on eksymäisillään, mutta löytää aina ihailtavan varmasti polulleen. * Jukka Pakkanen Taivaan varjo Aviador 2018 Kun mies saa tietää aikansa loppuvan vääjäämättä, hän päättää lähteä etsimään paikkaa nimeltä Terranova. Saavuttuaan perille, hän joutuu pohtimaan mitä hän oikeastaan toivoi sieltä löytävänsä. Eletyn elämän ja edessä häämöttävän kuoleman kysymykset nousevat pintaan. Onko Domenico vastaus, vai tienviitta? – Pieni kirja (137 sivua) on miellyttävän kevyt lukijan pidellä. Myös sisältö hengähtelee yllättävän kevyesti aiheen painavuudesta huolimatta. Pakkanen ei pyri syntyihin syviin eikä luomaan suuria katarttisia kaaria. Pidin tästä. * Maarit Verronen Osallisuuden tunto Tammi 2006 Helsinkiläinen kirjailija ”Maarit Verronen on jälleen kerran kirjoittanut intensiivisen ja monisyisen romaanin.” Romaanin henkilöistä monella on kirjava ja puutteellinen tausta, onneton lapsuus tai jollakin tavalla merkillinen kohtalo. Päähenkilö on lastenkodissa kasvanut tyttö, joka sai mahdollisuuden yliopistollisiin opintoihin ja josta tuli selviytyjä. – Verrosen kerronta on sujuvaa ja tarina polveilee joutuisaan. Onnettomien kohtaloiden kerronta ei tee romaanista raskasta lukijalle. Tällaistahan elämä voi olla. * Jussi Valtonen Siipien kantamat Tammi 2007 Kirjailija ja psykologi Jussi Valtonen on tähän mennessä julkaissut neljä romaania, joista viimeinen He eivät tiedä mitä tekevät voitti Finlandia-palkinnon 2014. Siipien kantamat kertoo nelikymppisestä äidinkielen opettajasta, joka rakastuu lahjakkaaseen 17 v oppilaaseensa. Miehen ensimmäinen avioliitto on päättynyt eroon, ja toinen yritys on tuhoon tuomittu jo lähtöasetelmiltaan. Koiran kohtalo on kuin alkusoitto sille, mitä myöhemmin seuraa. Miehen rimpuilu kielletyn suhteen koukussa näyttää mahdottomalta. Ratkaisun tuo fataali sairaus, joka paljastuu liian myöhään. Tarina päättyy tavallaan kauniisti, lahjakas tyttö nousee siivilleen ja jatkaa elämäänsä, opettajamies löytää voiman luopua ja kohdata kohtalonsa. – Luin aikoinaan Valtosen Finlandialla palkitun, hienon teoksen ja se teki valtavan vaikutuksen. Siipien kantamat on myös erinomainen, vaikka aihe onkin hiukan kliseinen. Hyviä kirjoittajia on aina ilo löytää luettavaksi. * Eija-Riitta Korhola Kuolemaa nopeampi Tammi 2019 Fil.tri, pitkäaikainen meppi ja kristillisdemokraateista kokoomukseen vaihtanut poliitikko alkoi kirjoittaa kirjaa sairastuttuaan aggressiiviseen rintasyöpään. Teos ei ole sairauskertomus, vaikka hoitovaiheita kuvataankin osin yksityiskohtaisesti. Korhola on halunnut myös kertoa itsestään, poliittisesta ajattelustaan sekä toiminnastaan Euroopan Unionin parlamentin jäsenenä. – En ole oikeastaan kiinnostunut Korholasta henkilönä, mutta halusin katsoa, miten henkilökohtaisen tragedian ja poliittisen uran yhdistäminen elämäntarinaksi häneltä onnistuu. Aika hyvin, tässä tapauksessa. Myös julkisuuden henkilöön kohdistunut sairas vaino, johon poliisista ei ollut apua, tulee yksityiskohtaisesti kuvattua. Korhola väitteli tohtoriksi ilmastonmuutoksen vaikutuksesta ympäristöön ja edustaa poliittisesti kannanottoja, joita minun on vaikea ymmärtää. * Sarah Winman Merenneidon vuosi suom. Aleksi Milonoff Tammi 2016 Romaani on englantilaisen kirjailijan ja näyttelijän toinen teos,lajityypiltään eräänlainen aikuissatu, joka rakentuu hienosti todellisuuden ja fantasian kudelmaksi. Kirjailijalla on poikkeuksellinen tarinankertojan kyky. Hän fantisoi päähenkilöidensä menneisyyden ja luo tulevaisuuden sekä kuljettaa heitä nykyisyydessä käyttäen rikasta ja sävykästä kieltä. Tämän seikan välittämisessä myös suomentajalla on ansionsa. – Viihdyin tarinassa erinomaisesti, saatanpa kaivaa kirjastosta kirjailijan esikoisromaaninkin. Vaihteeksi on hyvä lukea toiseen maahan ja maisemaan sijoitettua tarinaa, joka myös kerrotaan ilmavasti, ei ryppyotsaisesti – mikä useita kotimaisia kirjoittajia tuntuu vaivaavan. ***  kesäkuu sulkeutuu. kalenterikuvat vaihtuvat, maisema elää. oras vahvistuu, kasvaa korreksi omaa hiljaista tahtiaan. pilvet täyttyvät pisaroista, satavat alas, ruokkivat kasvun ihmettä. aurinko tuhlaa valoaan, toisille tulisen kuumana, toisille lempeämmin. kiitollisena lämmön lempeydestä käyn syntymäkuuni kukkaloistoon. niityt tuoksuvat, ilottelevat väreillään ja humalluttavat perhoset ja pörriäiset. kerään lapsenlapsen käteen päivänkakkaran, kissankellon, apilan ja ohdakkeen tupsukukan. pojantytär katsoo suurin silmin ja hymy syttyy joka kerran, kun sanon ’kukka’. |
|
