Meillä on ollut tunne, että mihin tahansa soster-systeemin tahoon olemme puhelimitse yhteydessä Tädin asioissa, vastauksena kysymyksiimme on nippu uusia puhelinnumeroita, joihin voi soittaa. (Voisin perustaa puhelinluettelon niistä.) Monet kasvottomat nimet, niiden paikka ja tehtävä systeemin lokerostossa jäävät vieraiksi. Kukin hoitaa jotain omaa juttuaan, johon tuntuu kuuluvan ennen muuta palveluohjaus, ei itse ongelman ratkaisu.

Siksi tuntui tänään tosi hyvältä osua Tädin luo käymään hetkellä, jolloin Kotikuntoutusyksikön ammattitaitoinen henkilö oli paikalla raportoimassa tilannetta ja hoitokuvioita uudelle 1.7. aloittavan Kotimedin hoitajalle. Tädiltä käytiin myös ottamassa verinäyte, joten terveydellistä tilannetta seurataan. Kotimedi jatkaa kolmen hoitajakäynnin systeemillä päivässä, ateriapalvelu ja kauppakassipalvelu toimivat edelleen. Kotimediltä löytyi omahoitajaksi sydämellinen lähihoitaja Rose, joka tuntui saavan Tätiin heti hyvän kontaktin.

Palveluohjauksen piirileikissä olen kohdannut yhden ammattilaisen, jolla oli harvinaiseksi osoittautunut taito ensinnäkin kuunnella omaista, ymmärtää tilanne sekä omaisen että asiakkaan kannalta sekä ehdottaa mielekkäitä käytännön ratkaisuja. Käytyäni kaksi puhelinkeskustelua tämän siunatun ihmisen kanssa tunsin syvää helpotusta ja kiitollisuutta. Hän jäi kesälomalle, mutta ennen sitä hän taikoi hoivakodin muistiosastolta kuntoutuspaikan Tädille putkiremontin ajaksi. Meidän epäkiitollinen tehtävämme on suostutella Täti lähtemään kotoaan kahdeksi viikoksi. Ainakin tänään hän ilmoitti varsin napakasti, ettei lähde remontin ajaksi kotoaan minnekään. Onneksi on vielä kuukausi aikaa miettiä, mutta kova taistelu tästä tulee.  

  • Hyvä, että Tädin asiat alkavat vähitellen sujumaan paremmin ja hän on saanut sydämellisen omahoitajan.

    Kommentin jätti Pirkko · tiistaina 2. heinäkuuta @ 14:40

  • Kuulostaa hyvältä kokonaisuudelta, jos vain toimii. On tosiaan ilo ja turvallista tavata systeemissä ihminen, joka paneutuu ja toimii. Putkiremontti, ymmärtääkö täti mitä se käytännössä tarkoittaa, ei tule vettä, ei voi käyttää vessaa jne.

    Kommentin jätti Annikki · tiistaina 2. heinäkuuta @ 17:21

  • Palveluohjaus, palveluohjaaja. Kuulostaa samalta kuin nuorisotyönohjaaja nuoriso-ohjaajan sijasta.

    Kommentin jätti Annikki · tiistaina 2. heinäkuuta @ 17:25

  • Rose tuntui heti taivaan lahjalta tässä tilanteessa.
    Niinpä niin. Kovasti selitimme juuri tätä puolta Tädille, mutta hänellä on vakaa käsitys, että hänelle tuodaan kuivakäymäläistuin ja vesisäiliö ja niillä hän kyllä pärjää. Emme tiedä onko tämä tieto peräisin taloyhtiöltä vai mistä. Puhuimme melusta ja avoimista ovista, joista remonttimiesten on päästävä kulkemaan jne. Ei mitään vaikutusta.

    No niin – ja tiedon kulusta vielä: tänään soitti yhdestä kaupungin lokerosta virkailija Kotimedin hoitajalle, että kaupunki EI tule hankkimaan kenellekään putkiremonttiasuntoja, kertokaa se omaisille. No, hoitaja soitti tietysti meille ja kyseli kumpi tieto pitää paikkansa. Vakuutimme, että rintamaveteraanien asioita hoitava virkailija vakuutti, että asia on kunnossa, luotamme häneen. Täti kuuluu onnekseen em. erityistukien piiriin. – Vaan miten saamme hänet pyörtämään järkähtämättömän vastustuksensa?

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 2. heinäkuuta @ 20:13

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.