Tädin omahoitaja soitti lauantaina illalla: jääkaappi on lähes tyhjä. Oli sovittu, että hän tiedottaa meille hyvissä ajoin välipalatarpeista, tilaamme viikoksi riittävän määrän. Kauppakassipalvelu toimittaa tilatut päivän viiveellä, mutta ei sunnuntaina. Käy ilmi, että Täti oli ollut ilman ateriapalvelun ruokatoimitusta kahtena päivänä peräkkäin, jolloin hän oli siis välipalatarpeiden varassa. Miten näin voi päästä käymään – kahtena päivänä peräkkäin? Ehdimmekin elää jo melkein viikon siinä uskossa ja toivossa, että vihdoin kaikki alkaa toimia.
Sunnuntaiaamuna ukkonen paukahtelee, pilvisalamat välähtelevät ja taivaalta tulee kylmää vettä. Toinen lähtee kauppaan ja viemään Tädille välipalaa sekä mansikoita. Ateriapalvelun ihminen sattuu tulemaan. Toinen kysyy, miten on mahdollista, että ruoka on jäänyt kahdesti tuomatta. Tämä ihminen vastaa kylmästi: kyllä kaikille on tuotu, mitkä listassa ovat. Siis Täti ei ollut listalla? Posti on tuonut päätöksen kotihoidon ja ateriapalvelun jatkumisesta, päätös on tehty kaksi päivää myöhemmin kuin vaihto tapahtui.
Hoitokoti on lähettänyt postia kahden viikon veteraanikuntoutuksesta. Toinen yrittää taas taivutella Tätiä suostumaan remontin ajaksi hoitokotiin mm. realisoimalla havaintomme Tädin muistisairaudesta. Täti hämmentyy, hänhän on yrittänyt salata asian esittämällä pärjäävää ja pitää edelleen itsepintaisesti kiinni päätöksestään pysyä kotona. – Tunnemme avuttomuutta.
Tänään soitin hoitokotiin ja saamme aikaa; peruutus on tehtävä viimeistään viikkoa ennen määräpäivää. Tässä tulee kyllä miettineeksi, miten monen eri palveluntarjoajan palvelut niveltyvät yhteen ja kuka kokonaisuudesta oikeastaan on vastuussa. Mahtaako tämän monitahokkaan pyöritys tulla asiakkaalle tai soster-systeemille edullisemmaksi kuin palvelutalossa tai hoitokodissa hoitaminen? Vanhus ei ainakaan ole onnellisempi ja ongelmat kaatuvat aina lopulta omaisen syliin, jos sellainen jossain on.
Takertelevan monitahokkaan pyöritys, juuri siihen jatkuvasti jotain omaista tarvitaan, kanssakäymisen ja auttelun lisäksi. Tästä minulla on yli 10 vuoden tiivis kokemus. Se sujui, kun hyväksyin sen elämäni osaksi.
Kommentin jätti Annikki · tiistaina 9. heinäkuuta @ 07:50
Kiitos Annikki, kun osallistut. Minulla on kokemusta aikaisemmin vain äidin osalta. Se oli kovin helppoa tähän verrattuna, koska veli asuu kotipaikkakunnalla ja hoiti kaiken päälle kaatuvan. Maalaiskunnalta heltisi palvelutalopaikka ja lopulta vanhainkodin hoivaosastopaikkakin vähäisen taistelun jälkeen. Toisella meistä oli lyhyen aikaa isänsä asioissa tuen tarvetta, isä asui 400 kilometrin päässä, oli kotihoidon piirissä ja kuoli yksin kotiin.
Olen halunnut kirjata yksityiskohtia ja omaisen tuntemuksia julki siksikin, kun soster-systeemiä nyt uuden hallituksen voimin taas aletaan sorvata. Kun ei asiakaspalautetta muistisairailta vanhuksilta saa, edes omaispalautetta olisi.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 9. heinäkuuta @ 11:20
Harmi, että huolet jatkuvat Tädin asioissa. Kyllä tiimin vetäjän tulisi korostaa kenttätyöntekijöille, että omaisten kanssa asioidaan arkisin, varsinkin ruoka-asioissa. Täti on onnekas, että hänellä on auttavia omaisia. Mutta omaisilta pitäisi olla käytännön huolet pois ja he voisivat antaa mielen virkistystä vierailulla.
Kommentin jätti Pirkko · tiistaina 9. heinäkuuta @ 15:21
Pirkko, kiitos kun osallistut keskusteluun. Vanhusten kotihoitoasia on monen omaisen huolena nykyään. Tosiaan tuntuu siltä, että yhteys, joka voisi olla virkistävä Tädille, kääntyy niin usein näiden käytännön takkujen setvimiseksi ja harmitukseksi.
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 9. heinäkuuta @ 19:06