Kirkon traditionaalisissa jouluohjelmissa yksi on monen suosikki, ja minulle peräti merkittävin. Neljäntenä adventtina, joka on joulua edeltävä sunnuntai, kirkko täyttyy kolmesti. Ensin on tavanomainen messu klo 10, iltapäivällä perheitä kutsutaan laulamaan joululauluja neljältä, ja iltakuudelta on perinteinen Kauneimmat joululaulut. Tänään olin mukana koraalikuorossa, joka esitti yhteislaulujen lomassa myös muutamia kolmiäänisiä joululauluja. Taitavat kanttorimme vuorottelivat esilaulajina ja säestäjinä.
Laulamisen sanotaan hoitavan syvällisesti sekä ihmisen kehoa että mieltä. Vanhat tutut joululaulut nostavat herkistäviä muistoja ja tunnelmia mieleen elämän eri vaiheista. Uudemmissakin on useita, jotka ovat radiosoittojen myötä tulleet rakastetuiksi ja suosituiksi puhuttelevine sanoineen ja tarttuvine melodioineen. Silmiä pyyhittiin vaivihkaa siellä täällä. Ja urkujen juhlava sointi kohottaa aina mielen arkea ylemmäs, liki kattoholveja.
Mietin tänä aamuna, että jos pitäisi vielä tehdä kaikki se hyvän joulun tuloksi minkä mielestään koki aikoinaan välttämättömäksi, ei taitaisi tulla joulua ensinkään. Ei jaksa enää joulusiivota, joulukoristella, joululeipoa ja paistaa. Ei tungeksia tavarataloissa joululahjoja etsimässä. Ei vain jaksa.
Nyt on oikea aika tehdä hyvä kysymys itselle: kuka tätä tai tuota minulta vaatii, missä ja milloin tästä tai tuosta on tullut joulun edellytys, pakko, jota ilman ei? Kyllä se omien korvien välistä taitaa olla kotoisin. Toki sitä vielä itse ruokkii ostamalla korean, joulumainoksia, uusia ideoita ja reseptejä pursuavan lehden. Kunnes tokenee: tänä vuonna ei tarvita yhtään lehteä, joka yrittää myydä meille jonkun toisen unelmajoulua tykötarpeineen.
Jos minulla olisi jäljellä vain yksi joulu, mitä oikeasti siltä toivoisin? Joululauluja ja itse valittua musiikkia. Perheen iloista hälinää. Lastenlasten hymyjä ja halauksia. Kynttiläin valoa. Tähtiöitä.
Pääkaupunkiseudun ihminen ilahtuu, jos näille main yleensä tulee talvi. Sen parhaat näkymät, huurtein kuorrutetut puut ja puhtaan valkean lumen alla uinuvat pihapensaat, kohottavat mielialaa. Lumi myös vaimentaa kaupungin ääniä. Erityisen ilahtunut ihminen on jouluksi satavasta lumesta. Kunnes sitä tuleekin lisää päivä päivältä ja tuuli pyörittelee villisti kulkijan silmät ja suun lunta täyteen.
Taloyhtiöiden lumityöt eivät hoidu itsestään, talkoiksi menee. Huonojalkaiset, -selkäiset tai muulla tavoin vaivaiset vanhuksetkin joutuvat itse raivaamaan polkunsa postilaatikolle ja roskavajalle. Jos joku työssäkäyvä talorivissä asuu, tietää joutuvansa päivän päätteeksi tekemään ekstra savottaa yhteisillä kotipihoilla ja pahimmassa tapauksessa aamulla taas. Tämä talvi on nyt jo toinen peräkkäin, kun on saatu lumitöitä puurtaa. Mistään ei löydy tilapäisapuakaan, kun kaikilla on yhtaikaa sama pulma.
Onhan lumitalvessa kyllä se hyvä puoli, ettei tarvitse lähteä maksullisille liikuntaharratuksille halleihin tai hikilenkille kaupungin liikuntaviraston koneella aukaisemille laduille. Tarjolla on ilmaista puuhastelua lapion ja kolan kanssa omalla pihalla yllin kyllin. Tätä sanottiin ennen muinoin hyötyliikunnaksi.
Talvi! Patterit napsuvat pakkasta, lunta on satanut koko päivän kinoksiksi asti. Tänään päivässä on pehmeää, hiljaista pilvivaloa, eilen aurinko kirkui ilosta! Päivät hämärtyvät pian iltaan. Jonakin yönä näkyvät tähdet ja kuu, toisinaan vain kaupungista heijastuvat jouluvalot. Miten tärkeältä tuntuukaan nähdä vuorokauden kaikki valot ja valohämärät sävyineen vuoden pimeimmillä viikoilla!
– Eipä ole aikoihin tavattu, todettiin Pissismummon kaa tässä taannoin, kun tuo poikkesi. – Olis maailman asiain tilassa enempi paljon paremmalle tolalle säädettävää, vai mitä. – Niin’pä.
– Ennenki oon arvostellu uutisten yksituumaista eksisteerausta pahanilmanlintuna. Kun aukaiset minkä tahansa toosan tai aviisin, ikävää uutista pölähtää silmille ja sataa lotisten niskaan. Päivä on pilalla heti ja taas. Ihminen ei saa illalla unta, kun sitä moskaa pitää fundeerata ja lapioida mielestään tunkiolle. Luontokato. Ilmastohätä. Energiakriisi. Ydinaseella uhkailu. Ohjusten pauke. Sotarikokset.
– Juuei, mutku, tää mitää uutta ole. Kuka muistaa edellisen maailmanlopun meiningin, terroristien aloittaman sotimisen Syyriassa? Siinäpä olivatten kohta osallisena samaiset Venäjän sekopäätsaari ja Turkin yrmysulttaani, ku näinäkin aikoina. Syyrian pienipääkukko piileksi palatseissaan ja Luvatun Maan Mooseksellakin oli näppinsä pelissä. Hyvinki kymmenen vuotta nahistelu jatku ja taitaapa jatkua vieläki. Mulloksella on koko maanosa, jota Lähi-Idäksi muinoin kutsuttiin ja jota nyt mohamettilaisten jumalinen rättipääporukka hallinnoi. Naiset ja lapset kyyristelee teltoissa pakolaisleireillä ja miehet tappelee verissä päin. Ison meren yhdellä laidalla taas Kiinan Keisari hymyää salaviisaasti, ja toisella laidalla riekkuu omatekoinen Maailmanvaltias, jolta laillisesti valittu demokraattipresidentti mukamas vei viekkauella ja vääryyellä vallankammarien avaimet.
– Nih. Vaan minkä näille kukaan mahtaa. Herttaisesti harmaantunut Mummokuningatarkin väsyi isojen poikain nahistelua seuraamaan, otti kruunun kiharoiltaan, ja poistui elämästään helpotuksesta hengähtäen.
Tänään ja huomenna sytytämme kaksi liekkiä kynttelikköön. Mitä kouhakammaksi kaupallinen joulunalusmelske käy, sitä viipyilevämmin ja hiljaisemmin otan vastaan toisen adventtisunnuntain. Sen teema, Kuninkaasi tulee, on joulukuun atmosfääri, juhlan odotus.
Puhumme perheväen kanssa joulusta. Olemme kaikki koolla, jos terveinä ollaan, täällä Vaarilassa. Jatkamme pöytää, keräämme kaikki tuolit ja penkin siihen ympärille. Pikkumurun matkatuoli tulee mukana, että puolentoistavuotias saa syödä omin käsin annostaan niinkuin isosisko, serkut, vanhemmat, kummisetä ja Rakastettu sekä Vaari ja Mummelikin. Toivomme, että Paratiisin Poppoo ilahduttaisi meitä kaikkia sävelin ja yhdessä laulettaisiin jokaisen jouluiset lempilaulut. Olen jo kaivanut esille taatelikakun ja piparien tykötarpeet ohjeineen ja tehnyt listaa hankinnoista…
Metallivaahto on tekijänsä kolmas runokokoelma. Moderni kotimainen runous on aisteja avaavaa sillä tavoin kuin toisilleen vieraiden elementtien yhdisteleminen ja runoksi pukeminen parhaimmillaan on. Se houkuttaa lukemaan arvioimatta, pyrkimättä ymmärtämään tai ennakoimaan, ottamaan vastaan sysäykset ja tajunnanvirran käännökset, joita tekijä tarjoaa. Useimmiten myös palkitsee heittäytymisen oivalluksin ja uusintaa kieltä.
Irakilaiskirjailija ja elokuvaohjaaja, tullut Suomeen 2004 on julkaissut muutaman novellikokoelman. Tämä lienee alun perin englanniksi julkaistu, sitten suomennettu. Novellit ovat synkänsävyisiä, erilaisten irakilaismiesten ikäviä, puistattavia kohtaloita kuvaavia. Aihepiiri laajentaa kyllä ymmärrystä miksi niin moni tuosta maasta on meiltäkin turvapaikkaa hakenut.
*
Päivi Alasalmi Sudenraudat Gummerus 2021
Kirjailija Päivi Alasalmi on julkaissut romaaneja, novelleja, satukirjoja. Sudenraudat on hänen 24. teoksensa. 1800-luvun lopulla Varsinais-Suomessa menehtyi 12 lasta ja lukuisia kotieläimiä nälkiintyneiden susien tappamana. Mitä tämä vaikutti yhteisöllisesti ja miten susien metsästys tuohon aikaan hoidettiin, siitä romaani kertoo. Teos kuvaa myös naisen asemaa Caldoniuksen säätyläisperheen tyttären kautta sekä nousussa olevaa fennomaaniaatetta. – Historiallisen romaanin Alasalmi kyllä taitaa. Väkevästi hän kuvaa lasten ja heidän perheidensä kohtaloita, unohtamatta villieläinten näkökulmaakaan. Päähenkilö Venny Caldonius kasvaa ulos säätynsä kesystä naiskuvasta ja lähtee rohkeasti toteuttamaan unelmaansa taiteilijana. Susijahdin myötä hän kohtaa myös elämänsä rakkauden.
*
Hanna Meretoja Elotulet WSOY 2022
Kirjallisuustieteen professori Turun yliopistossa kirjoitti omakohtaisiin kokemuksiin perustuvan fiktiivisen romaanin, joka on herättänyt huomiota ja saanut myönteisiä arviointeja. Teksti on filosofoivaa, tärkeässä osassa on yksityinen elämänkohtalo ja miten se resonoi ystäväpiirissä. Tapahtumisen näyttämönä on saaristomeri ja vanha perinne muinaistulien polttamisesta rannoilla. Kirjoittaja liikkuu monitasoisesti päähenkilön tragedian ympärillä ja käyttää meren läsnäoloa valovoimaisesti hyväkseen. – Alusta asti teksti tempaa dramaattisin keinoin mukaansa. Tunnelmissa vellominen on perusteellista, kuten se useimmiten kriisiyttävien tapahtumien osuessa kohdalle oikeasti onkin, elävässä elämässä. Meretojan kieli on runsasta, maalailevaa ja herkästi henkilöidensä reaktioita kuulostelevaa. Teksti on antoisaa myös kirjoittajansa laajan perehtyneisyyden myötä. Hieno, moderni, koskettava romaani. – Suosittelen!
Vuoden 2021 nobelisti, Tansaniassa syntynyt ja Iso-Britanniassa akateemisen uran tehnyt kirjailija kirjoitti unohtumattoman romaanin kolonialismin varjoista. ”Gurnah johdattaa hellällä, mutta varmalla otteella sotaseikkailijat, kapinoivat naiset ja kieroilevat tukkukauppiaat itäafrikkalaiseen rannikkokaupunkiin, missä kaikkien tiet risteävät. Historian juurettomaksi jättämät elämät kietoutuvat toisiinsa ja puskevat aina vain eteenpäin, koska elettävä on, loppuun saakka, tapahtui maailmassa mitä tahansa.” – Pitkästä aikaa laadukas romaani, jossa henkilöt elävät ja toimivat aikansa ja elinympäristönsä aitoon tapaan. Romaani on mahdollisuus tutustua aivan toisenlaiseen elämäntapaan, havainnoida mikä meissä ihmisissä on kulttuurisidonnaista, missä taas olemme kukin kaltaisenamme samaa ihmiskuntaa.
*
Ali Smith Syksy suom. Kristiina Drews Kosmos 2022
Kehuttu brittiläinen nykykirjailija Ali Smith on palkittu nimenomaan omaäänisyydestään. Syksy on monitasoinen kuvaus ajastamme. Päähenkilö on nuori Elisabeth, joka tutustuu naapurin vanhaan mieheen, Danieliin ja käy hänen kanssaan pitkiä keskusteluja. –Syksy ei ole tyypillinen romaani, keskushenkilöt ovat omalaatuinen erisukupolvinen pari, joita tuntuu yhdistävän vain tapa hahmottaa maailmaa. Kirja ei ole helppolukuinen, mutta – ehkä siksi – erityisen antoisa.
*
Kantanen Emma Jos sataa älä tule Gummerus 2022
Nuoren taiteen maisteri Emma Kantasen toinen romaani kertoo Australiassa valokuvausta opiskelevasta naisesta, joka rahoittaa opiskeluaan (ja terapiaansa) seksityöllä. Kuvauskohteiden etsiskelyjen myötä hän kiinnostuu suurkaupungin tunneleita tutkivasta underground-yhteisöstä. – Tässä romaanissa voi tutustua mitä eksentrisimpään osaan suurkaupungin olemusta, sen alaiseen tunneliverkostoon. Samalla aukeaa ovi oudon elämäntavan yhteisöön ja sen kirjoittamattomiin lakeihin. En tiedä onko tämäntapaisesta kirjoitettu romaania aiemmin, minulle ainakin täysin vieras ja outoudessaan kiehtova elämäntapa, joka laajentaa maailmankuvaa suorastaan räjähtävällä voimalla. Romaani ei pelaa vivahteilla eikä sävyillä, vaan koko ajan läsnäolevalla uhalla ja tapahtumilla, jotka väkivaltaisuudessaan nostavat pelon hien otsalle.
Pihassa on ohuelti lunta. Linnut käyvät tuon tuostakin eväspaikallaan, varpuset, tiaiset, mustarastaat. Jotkut niistä istahtavat hetkeksi lyhdyn valojen loisteeseenkin.
Adventti on taas tässä. Iloinen odotus. Valojen nauhat, liekin tuoksu.
Aamun Hesarin ’Merkintöjä’ palstalla Annikka Mutanen pohdiskelee boomer-käsitettä. Sen on sanottu olevan tylynpuoleinen nimittely tietyn ikäpolven edustajista, joiden näkemykset on koettu vanhentuneiksi ja taantumuksellisiksi. Kysymys on siis ikärasismista.
Yhdysvalloistahan käsite boomer on peräisin, mikäpä ei olisi. Tuoreimmat suomalaissukupolvet tunnetaan amerikkalaisen kulttuurin melko kritiikittömästä apinoinnista. USA:ssa oli myös suurten ikäluokkien vauvaboomi kuten meillä sotavuosien jälkeen 1946-1950.
Toimittaja lainaa emeritaprofessori Marja Holmilan tutkimuksia ja huomauttaa, että olisi nimittelijöiden hyvä muistaa, mikä sukupolvi yhteiskunnassamme on eniten edistänyt miesten ja naisten tasa-arvoa. Hän muistuttaa aborttilaista (1970), päivähoitolaista (1973), maksuttomasta ehkäisyneuvonnasta, äitiysloman pidennyksistä ja jaetusta vanhempainvapaasta. ”Nuoremmilla on kova työ yltää samaan.”
On kirkkovuoden viimeinen sunnuntai. Allakka kertoo, että on lapsen oikeuksien päivä, itsemurhaan päätyneitäkin muistetaan ja kirkon kalenterissa on vanhastaan tuomiosunnuntai sekä nykyään myös Kristuksen kuninkuuden sunnuntai. Alkaa olla jo merkityspuolella tungosta.
Kuuntelin radiomessua Lempäälästä Pyhän Birgitan kirkosta. Urkuja ei juurikaan tarvittu, kovasti oli kilinää ja kolinaa ja monenlaista soitinta, laulusolisti huokaili viihdemusiikkityyliin. Pastori saarnasi nykyajan puhekielellä, keskittyi vertaamaan evankeliumin kohtikäyvää tekstiä monopolipelin kuvioihin. Jos Pyhä Birgitta eläisi, mitähän tuo sanoisi tästä nykymeiningistä.
Kymmenen asunnon rivitaloyhtiössä on ihmeen hyvä sopu. Toki erimielisyyttäkin ilmenee. Jotkut haluavat kaataa puut – toisten pihoilta. Jos yhdessä pihassa on nähty rotta, kukaan ei saisi ruokkia pikkulintuja. Sähkölaskun maksaa jokainen osaltaan, mutta turhat valot ovat pahasta.
Yöllä on satanut ohuelti lunta. Linnut askaroivat siementarjottimella ja talipallojen kimpussa. Yhden huomaan istuskelevan torkuilla syreenin alaoksalla. Mustarastaskin on taas löytänyt pihallemme. Niin vähän pikku pihassa tapahtuu, sallikaa meille edes Luojan pikkulinnut.
