”…ei paha ole kenkään ihminen, vaan toinen on heikompi toista, paljon hyvää on rinnassa jokaisen, vaikka aina ei esiin loista…”

Siinä se taas tuli, Eino Leinon Hymyilevä apollo. En ole pitkiin aikoihin enää uskonut tuohon. Kun se on niin sitä aikaa, milloin oltiin naiiveja, uskottiin kaikista hyvää, luotettiin sinisilmin, vaiettiin totuus kuoliaaksi. Viime vuoden jokainen uutispäivä on todistanut ihmisen pahuutta, turha sitä on kaunistella.

Hyvän ja pahan dilemma on ratkaisematon. Ne ovat täällä molemmat. Myös meissä jokaisessa. Rehellinen ymmärtää tämän, tyhmä ei. Silti ja siksi: ”Oi kiitos sä Luojani armollinen joka hetkestä, jonka mä elin…”