Anja Erämaja Ehkä liioittelen vähän    – proosarunoa                            WSOY  2016

Runot ovat ihan kurantteja, mikä ettei. Onhan kirjailijalla tosin huomattava viehtymys sanoilla kikkailuun, vaan monen mielestä sekin on ihan ok. YLE palkitsi tämän kokoelman Tanssivalla karhulla, joten meriittiä on, myös muita palkintoehdokkuuksia. Erämaja on myös monen taiteenlajin harrastaja runouden ohella.  – Minä nyt vain en oikein viihdy tämän tyyppisissä runoissa, myönnän auliisti rajoittuneisuuteni. Olen vissiin liikaa lukenut herkän runokielen mestareita, kun ei moderni sanoilla elämöinti ja muotokikkailu niin sytytä.

*

Leena Mäkitalo  Rajan ylityksiä  Anna-Maija Raittilan runouden kristillisyydestä  Unigrafia 2016

Leena Mäkitalon väitöskirja Anna-Maijan runoudesta on runoilijan omien päiväkirja-arkistojen valossa tehtyä tulkintaa runojen sanomasta ja taustoista. Tutkielman vahvuus on aiheen perinpohjainen tuntemus ja uskonnollisen sanaston sekä runoilijan käyttämien kielikuvien oivaltava tulkinta. Väitöskirja ei putoa ansaan, joka runoja tulkitessa aina vaanii, totuudeksi julistautumiseen. Tietääkseni Mäkitalo on keskustellut aiheesta graduvaiheessa myös runoilijan itsensä kanssa vuosia sitten.  – Tunnen Raittilan runotuotannon ja julkaistut päiväkirjat sekä hänen toimittamansa monistejulkaisun Tulisijan, joihin väitöskirjassa viitataan. Tunsin aikanaan myös runoilijan itsensä henkilökohtaisesti. Mielestäni väitöskirja antaa hengellisesti syventävää näkökulmaa Raittilan runouteen, jota olen lukenut aiemmin pääasiassa hersyvästä runokielestä ja herkistä luontokuvista nauttien.

*

Antti Eskola     Vanhuus           Vastapaino 2016

Sosiaalipsykologian emeritusprofessori (1934) on itse nyt jo uusimman julkaisunsa aiheen kokemusasiantuntija. Sanottavakin on muotoutunut rennosti kokemuksen näkökulmasta, kirjoittaja ei pyri opettamaan tai luennoimaan eikä rakentamaan kaiken kattavaa synteesiä aiheesta. Pikemminkin hän juttelee leppoisasti niitä näitä aiheeseen liittyviä. Eskola on julkaissut eläkevuosinaan useita uskoon ja kirkkoon liittyviä pohdiskeluteoksia. Tässäkin opuksessa uskon dimensio on mukana.               – Henkilökohtaisesti sain eniten viimeisen osion esseistä, jossa Eskola pohtii sukupolvikokemusta, merkitysmuutosta ja kuolemaa. Kirja ei tuo vanhuuskuvaan juurikaan uutta, mutta juttelee rennosti ja valoisasti siihen sisältyvistä huolista ja helpotuksesta.

*

Haruki Murakami       Maailmanloppu ja ihmemaa suom. Raisa Porrasmaa            Tammi 2015 (1985)

Murakami on mies, joka on teoksillaan löytänyt maailmalta runsaan lukijakunnan. Käännöksiäkin on kunnioitettava määrä. Maailmanloppu ja ihmemaa on fantasiaromaaneista tunnetun kirjailijan tuorein suomennettu teos. Tarina kulkee varjottomien ja sieluttomien maailmassa, luo erikoisia uhkakuvia, kuljettaa päähenkilöitä maanalaisissa syövereissä ja tuo miehen ja hänen varjonsa lopuksi yhteen. Lukija yllätetään vielä viimeisillä sivuilla.  – Kiehtova fantasia, joka houkuttaa tulkintoihin ajastamme ja ihmisen tiestä.

*

Elena Ferrante     Hylkäämisen päivät       suom. Taru Nyström Abeille    Avain 2004

Italialainen kirjailija Elena Ferrante on salannut todellisen henkilöllisyytensä ja häntä on arveltu mieheksikin. Lukuisista teoksista on suomennettu kolme romaania. Niistä Hylkäämisen päivät on väkevä erokriisin kuvaus. Kirjailija nostaa päähenkilönsä todellisuudentajun hämärtymisen ja ahdistuksen sellaiselle tasolle, jota harvoin kirjallisuudessa kohtaa. Romaanin rakenne on lukijalle armollinen, sietämättömiin noussut jännitys myös laukaistaan lopussa.  – Vahva lukuelämys, vaikka ei helppo eikä miellyttävä.

*

Michael Cunningham     Tunnit  suom. Marja Alopaeus          Gummerus 2000 (1998)

Yhdysvaltalainen, 1952 syntynyt yliopistossa kirjoittamista opettava Cunningham on julkaissut todella korkeatasoisia kirjoja. Teoksesta Tunnit hän on saanut Pulitzer- palkinnon sekä PEN/Faulkner-palkinnon, mikä kertoo parhaiten minkä tason kertojasta on kyse. Romaanin rakenne on epätavallinen, siinä kuvataan tunteja kolmen eri aikakauden naisen elämästä. Tarinan naiset liittää toisiinsa kiinnostava juonikuvio, joka selviää vähitellen. Kieli on kaunista ja romaanin rakenne toimii upealla tavalla.         – Luin ensimmäisen Cunninghamini 2014 ja jo silloin ihastuin hänen tyyliinsä. Tunnit on jos mahdollista vieläkin kiehtovampi teos, josta on myös tehty hieno elokuva parhain näyttelijävoimin. Parasta luettavaa ikinä!

***

vielä viikko sitten kartanon puiston tammet ja lehmukset olivat upeasti ruskalehdissä. olen katsonut lehtien kellastumista ja hengittänyt syvään vanhojen puiden väkevyyttä. puun voima nousee juurien kautta maasta, se myös ottaa vastaan oksien ja lehtien kautta kaikkeuden valoa. puun vierellä tunnen oman erikoislaatuni ihmisenä ihmisten joukossa. tunnen pienuuteni ja haurauteni, myös sen, että minunkin voimanlähteeni ovat kahtaalla – maassa ja kaikkeuden valossa. 

kuuraisia aamuja, kirkkaita syyspäiviä, toisinaan iltaruskojakin, mutta yö yöltä kylmenee.

miehiä istuu turisemassa pihassa talkootöiden päätteeksi makkaraa ja olutta särpien. pitävät tuulensuojaa pyöräkatoksessa. en ollut talkoissa, Toinen oli aamupäivän. yhteiset syysaskareet on taas hoidettu.

viimeiset lehdet lentävät tuuleen, ajatukset hiipivät talvea kohti.

Pissismummolan leppoisa aamuteehetki päättyi ikävästi, kun paikallisaviisi kertoi tänään, että lähialueella liikkuu lapsia pelottelevia pelleasuisia ihmisiä, joista jollakin on ollut peräti moottorisaha irvinaamarin lisäksi. Lehti neuvoo soittamaan hätänumeroon, joka välittää tiedon poliisille.  – Kaikkeen ameriikasta tuotuun hömppään sitä on jo pyhäinpäivän aikoihin saanut tottua, mutta tämä menee kyllä yli ymmärryksen ja sietokyvyn, puhisee Pissismummo lehden takaa ja pui nyrkkiä.  – Tulkaapas tänne niin mummo näyttää mitä kuuluu ja kuka ketäkin pelottelee. Kylmähermoisimmat videoikoot kerrankin asian perästä kännyköillään tapahtuman todisteeksi. Mummo lupaa tarttua ainakin possunaamaripellejä kärsästä ja paiskoa pippurijauhoa päin näköä. Hähääh!

Olen ihmetyksen vallassa seurannut uutisointia maailman mahtavimman liittovaltion, USA:n  presidentinvaaleja edeltävästä spektaakkelista. Aluksi kaikki tuntui vitsiltä. Sitten kun kahden puolueen ehdokkaat oli saatu valittua, olin kyllä tyrmistynyt. Olin nimittäin vuosia sitten katsonut ohjelmaa Diili. Tässä vaiheessa, kun vaalit ovat vielä edessä päin, voi jo sanoa, että vastaavaa vaalitaistelua ei liene nähty länsimaisessa sivistysvaltiossa. Tiedetty on, että kulissien takana ammutaan kovilla panoksilla, mutta että kaikki paskanheitto on nyt näin julkeaa, paljasta ja raadollista, se on uutta. Julkistaessaan kaiken sellaisenaan mediakin on lähtenyt tielle, jolta ei ole paluuta. This is America! and it’s everywhere!

Ammatti-ihmisen näkökulmasta on syytä kysyä eikö kukaan rohkene sanoa, että republikaanien keisariehdokkaalla ei ole vaatteita? Eihän ehdokas puheistaan päätellen vaikuta mieleltään terveeltä ihmiseltä. Hillary ei ole pulmunen hänkään, mutta tuntuu sentään normaalijärkiseltä ja tasapainoiselta ihmiseltä. Johtaako tulevaisuuden kauhuskenaariossa maailman mahtimaita idässä sekä lännessä patologisesti valehteleva narsisti?  

Perjantain stilleri yllätti. Se yliriehakas vahingonilo, jonka pontimena oli norjalaisen hiihtoikonin steroidikäry. Saman tien veisteltiin hilpeää vitsiä norjalaisiin hiihtäjiin kulovalkean tavoin levinneestä astmasta (Uutisvuoto). Vahingonilon taustalla oli tietysti vuosia jatkunut Norjan hiihtoeliitin omahyväinen pilkka muinoin dopingkohun kourissa kärvistellyttä Suomen hiihtoliittoa ja kärynneitä hiihtäjiä kohtaan. Monen mielestä Norja sai nyt mitä ansaitsikin.

Voi toki suhtautua myös myötätunnolla Theresen vuolaisiin kyyneliin käryn tultua julkisuuteen. Onhan se yksityinen tragedia. Selitysten uskottavuuteen on mahdoton ottaa kantaa, mutta kauhistus ainakin oli vilpitön. Voi myös hiljaa ihmetellä, miksi norjalaiskohu ei herätä maailman antidopingtoimikunnissa mitään reaktiota. Kilpailukieltoja jaellaan ilmeisen kerkeästi venäläisille ja jamaikalaisille, mutta Norjaa koskeva haudanhiljaisuus nostaa kyllä kysymyksiä. 

Vahingoniloa en suostu tuntemaan, mutta kyyniseksi vetää. Taitaa olla niin, että puhdasta urheilijaa ei palkintopalleilta löydy, on vain niitä, jotka eivät vielä ole jääneet kiinni dopingista.

Kiitän mediaa siitä, että se ei ole suostunut hurrikaanien ja maanjäristysuhkien syksynä siirtämään Aleppon rauniokasojen ja inhimillisesti kestämättömän hädän kuvastoa pois ulottuviltamme – ei, vaikka Jemen ja Mosul ja Venezuelakin. Nyt on pidettävä tietoisuutta korkealla, sillä se luo painetta tahoille, joilla on pieni mahdollisuus vaikuttaa maailman asioihin suuressa mittakaavassa.

Tappaminen ei maailmassa lopu, ei ole rikkoutumatonta rauhaa eikä paratiisia enää koskaan. Sovinnon yrityksiä on silti jatkettava, toivon liekkiä pidettävä yllä. On uskottava, että jonakin päivänä murhaajat tuomitaan ja uhrit saavat oikeutta.

kesä luovuttaa vihreytensä syksylle, syksy värinsä talvelle. talvi luovuttaa kylmyytensä kevätauringon lämmölle. kevät, kevät ei koskaan luovuta.

Talitiainen on käynyt tänään kolmesti ikkunani takana. Heti aamulla se koputteli ikkunaan, kurkisteli säleiden raosta sisälle. Keskipäivällä se tuli kolmannen huoneen ikkunalle, kun olin nettisivulla, hypähteli siinä ja katseli sisään. Juttelin sille rauhallisesti, eihän se tietenkään kuullut lasin läpi, mutta ei lentänyt heti poiskaan. Mietin pitkin päivää, mitä se halusi kertoa, keneltä tuoda terveisiä.

Olimme yhdessä kaupassa, kuten tavallista perjantaisin. Kauppaamme on uudistettu ja laajennettu elokuusta lähtien. On ollut mielenkiintoista, kun joka viikko tutut tavarat löytyvät eri paikasta tai eivät löydy kysymättä. Se käy pienestä seikkailusta. Tänään sain kassalta kuitin, joka oli täysin blanco. Kassaparalla oli tietysti kymmenen ihmistä jonossa. Erinäisten selvittelyjen jälkeen saimme toimiston koneelta kuitin A4-kopiona, ja kassan kuittiaparaatti laitettiin raiteilleen.

Sitten parkkihallissa viereisen auton haltija jähmettyi neuvottomaksi ja huokaili: mihin ihmeeseen autonavaimeni ovat joutuneet. Osallistuin hänen huoleensa ja kehoitin katsomaan rauhassa vielä kerran kaikki taskut ja laukun sisällön. Ei löytynyt. Kerroin, että minua on joskus auttanut avaimia etsiessä, kun palaan hetkeen, jolloin viimeksi pidin niitä kädessä ja mietin missä kuljin sen jälkeen. Hän alkoi epäillä pudottaneensa ne ottaessaan kärryavaimen taskusta ylhäällä ostoskärryjen luona. Keskustelimme vielä siitä, mitä hän tekee, jos niitä ei löydy kaupasta tai infosta. (Avaimen löytymiset yleensä kuulutetaan, mutta remontin keskellä kuulutus saattoi olla suljettukin.) – Kurja tilanne, joka voi sattua kelle vain, jos niikseen on. Toivotin onnea matkaan.

Joskus on vain todettava: tää nyt on niitä päiviä, kun sattuu ja tapahtuu.

Senioritanssi on osoittautunut erinomaiseksi aivovoimisteluksi. Miten itsestään selvänä ihminen pitääkään vasenta ja oikeaa tai myötä- ja vastapäivää arkikuvioissaan – annas olla, kun niihin yhdistetään vaihtoaskelia, erilaisia käännöksiä, taputuksia, jalanheilautuksia, käsikynkkäpyörähdyksiä ja parinvaihtoja. Kyllä väliin niin nauruksi pistää että. Eikä se mitään, jos ei vielä mene ihan oikein, aina joku osaa ja vetää mukaan.

Senioritanssi on hauskaa siksikin, kun siitä puuttuvat oheiskuviot, kilpailu, flirttailut ja tyrkkyyt, klähmijät ja humalassa toikkaroijat.  Senioritanssissa yhdistyy rytmiliikunnan ilo sosiaaliseen tasavertaisuuteen: isossa piirissä kasvokkain, käsi toisen ihmisen kädessä.