Perjantain stilleri yllätti. Se yliriehakas vahingonilo, jonka pontimena oli norjalaisen hiihtoikonin steroidikäry. Saman tien veisteltiin hilpeää vitsiä norjalaisiin hiihtäjiin kulovalkean tavoin levinneestä astmasta (Uutisvuoto). Vahingonilon taustalla oli tietysti vuosia jatkunut Norjan hiihtoeliitin omahyväinen pilkka muinoin dopingkohun kourissa kärvistellyttä Suomen hiihtoliittoa ja kärynneitä hiihtäjiä kohtaan. Monen mielestä Norja sai nyt mitä ansaitsikin.

Voi toki suhtautua myös myötätunnolla Theresen vuolaisiin kyyneliin käryn tultua julkisuuteen. Onhan se yksityinen tragedia. Selitysten uskottavuuteen on mahdoton ottaa kantaa, mutta kauhistus ainakin oli vilpitön. Voi myös hiljaa ihmetellä, miksi norjalaiskohu ei herätä maailman antidopingtoimikunnissa mitään reaktiota. Kilpailukieltoja jaellaan ilmeisen kerkeästi venäläisille ja jamaikalaisille, mutta Norjaa koskeva haudanhiljaisuus nostaa kyllä kysymyksiä. 

Vahingoniloa en suostu tuntemaan, mutta kyyniseksi vetää. Taitaa olla niin, että puhdasta urheilijaa ei palkintopalleilta löydy, on vain niitä, jotka eivät vielä ole jääneet kiinni dopingista.

 

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.