Anja Erämaja Ehkä liioittelen vähän    – proosarunoa                            WSOY  2016

Runot ovat ihan kurantteja, mikä ettei. Onhan kirjailijalla tosin huomattava viehtymys sanoilla kikkailuun, vaan monen mielestä sekin on ihan ok. YLE palkitsi tämän kokoelman Tanssivalla karhulla, joten meriittiä on, myös muita palkintoehdokkuuksia. Erämaja on myös monen taiteenlajin harrastaja runouden ohella.  – Minä nyt vain en oikein viihdy tämän tyyppisissä runoissa, myönnän auliisti rajoittuneisuuteni. Olen vissiin liikaa lukenut herkän runokielen mestareita, kun ei moderni sanoilla elämöinti ja muotokikkailu niin sytytä.

*

Leena Mäkitalo  Rajan ylityksiä  Anna-Maija Raittilan runouden kristillisyydestä  Unigrafia 2016

Leena Mäkitalon väitöskirja Anna-Maijan runoudesta on runoilijan omien päiväkirja-arkistojen valossa tehtyä tulkintaa runojen sanomasta ja taustoista. Tutkielman vahvuus on aiheen perinpohjainen tuntemus ja uskonnollisen sanaston sekä runoilijan käyttämien kielikuvien oivaltava tulkinta. Väitöskirja ei putoa ansaan, joka runoja tulkitessa aina vaanii, totuudeksi julistautumiseen. Tietääkseni Mäkitalo on keskustellut aiheesta graduvaiheessa myös runoilijan itsensä kanssa vuosia sitten.  – Tunnen Raittilan runotuotannon ja julkaistut päiväkirjat sekä hänen toimittamansa monistejulkaisun Tulisijan, joihin väitöskirjassa viitataan. Tunsin aikanaan myös runoilijan itsensä henkilökohtaisesti. Mielestäni väitöskirja antaa hengellisesti syventävää näkökulmaa Raittilan runouteen, jota olen lukenut aiemmin pääasiassa hersyvästä runokielestä ja herkistä luontokuvista nauttien.

*

Antti Eskola     Vanhuus           Vastapaino 2016

Sosiaalipsykologian emeritusprofessori (1934) on itse nyt jo uusimman julkaisunsa aiheen kokemusasiantuntija. Sanottavakin on muotoutunut rennosti kokemuksen näkökulmasta, kirjoittaja ei pyri opettamaan tai luennoimaan eikä rakentamaan kaiken kattavaa synteesiä aiheesta. Pikemminkin hän juttelee leppoisasti niitä näitä aiheeseen liittyviä. Eskola on julkaissut eläkevuosinaan useita uskoon ja kirkkoon liittyviä pohdiskeluteoksia. Tässäkin opuksessa uskon dimensio on mukana.               – Henkilökohtaisesti sain eniten viimeisen osion esseistä, jossa Eskola pohtii sukupolvikokemusta, merkitysmuutosta ja kuolemaa. Kirja ei tuo vanhuuskuvaan juurikaan uutta, mutta juttelee rennosti ja valoisasti siihen sisältyvistä huolista ja helpotuksesta.

*

Haruki Murakami       Maailmanloppu ja ihmemaa suom. Raisa Porrasmaa            Tammi 2015 (1985)

Murakami on mies, joka on teoksillaan löytänyt maailmalta runsaan lukijakunnan. Käännöksiäkin on kunnioitettava määrä. Maailmanloppu ja ihmemaa on fantasiaromaaneista tunnetun kirjailijan tuorein suomennettu teos. Tarina kulkee varjottomien ja sieluttomien maailmassa, luo erikoisia uhkakuvia, kuljettaa päähenkilöitä maanalaisissa syövereissä ja tuo miehen ja hänen varjonsa lopuksi yhteen. Lukija yllätetään vielä viimeisillä sivuilla.  – Kiehtova fantasia, joka houkuttaa tulkintoihin ajastamme ja ihmisen tiestä.

*

Elena Ferrante     Hylkäämisen päivät       suom. Taru Nyström Abeille    Avain 2004

Italialainen kirjailija Elena Ferrante on salannut todellisen henkilöllisyytensä ja häntä on arveltu mieheksikin. Lukuisista teoksista on suomennettu kolme romaania. Niistä Hylkäämisen päivät on väkevä erokriisin kuvaus. Kirjailija nostaa päähenkilönsä todellisuudentajun hämärtymisen ja ahdistuksen sellaiselle tasolle, jota harvoin kirjallisuudessa kohtaa. Romaanin rakenne on lukijalle armollinen, sietämättömiin noussut jännitys myös laukaistaan lopussa.  – Vahva lukuelämys, vaikka ei helppo eikä miellyttävä.

*

Michael Cunningham     Tunnit  suom. Marja Alopaeus          Gummerus 2000 (1998)

Yhdysvaltalainen, 1952 syntynyt yliopistossa kirjoittamista opettava Cunningham on julkaissut todella korkeatasoisia kirjoja. Teoksesta Tunnit hän on saanut Pulitzer- palkinnon sekä PEN/Faulkner-palkinnon, mikä kertoo parhaiten minkä tason kertojasta on kyse. Romaanin rakenne on epätavallinen, siinä kuvataan tunteja kolmen eri aikakauden naisen elämästä. Tarinan naiset liittää toisiinsa kiinnostava juonikuvio, joka selviää vähitellen. Kieli on kaunista ja romaanin rakenne toimii upealla tavalla.         – Luin ensimmäisen Cunninghamini 2014 ja jo silloin ihastuin hänen tyyliinsä. Tunnit on jos mahdollista vieläkin kiehtovampi teos, josta on myös tehty hieno elokuva parhain näyttelijävoimin. Parasta luettavaa ikinä!

***