Talitiainen on käynyt tänään kolmesti ikkunani takana. Heti aamulla se koputteli ikkunaan, kurkisteli säleiden raosta sisälle. Keskipäivällä se tuli kolmannen huoneen ikkunalle, kun olin nettisivulla, hypähteli siinä ja katseli sisään. Juttelin sille rauhallisesti, eihän se tietenkään kuullut lasin läpi, mutta ei lentänyt heti poiskaan. Mietin pitkin päivää, mitä se halusi kertoa, keneltä tuoda terveisiä.

Olimme yhdessä kaupassa, kuten tavallista perjantaisin. Kauppaamme on uudistettu ja laajennettu elokuusta lähtien. On ollut mielenkiintoista, kun joka viikko tutut tavarat löytyvät eri paikasta tai eivät löydy kysymättä. Se käy pienestä seikkailusta. Tänään sain kassalta kuitin, joka oli täysin blanco. Kassaparalla oli tietysti kymmenen ihmistä jonossa. Erinäisten selvittelyjen jälkeen saimme toimiston koneelta kuitin A4-kopiona, ja kassan kuittiaparaatti laitettiin raiteilleen.

Sitten parkkihallissa viereisen auton haltija jähmettyi neuvottomaksi ja huokaili: mihin ihmeeseen autonavaimeni ovat joutuneet. Osallistuin hänen huoleensa ja kehoitin katsomaan rauhassa vielä kerran kaikki taskut ja laukun sisällön. Ei löytynyt. Kerroin, että minua on joskus auttanut avaimia etsiessä, kun palaan hetkeen, jolloin viimeksi pidin niitä kädessä ja mietin missä kuljin sen jälkeen. Hän alkoi epäillä pudottaneensa ne ottaessaan kärryavaimen taskusta ylhäällä ostoskärryjen luona. Keskustelimme vielä siitä, mitä hän tekee, jos niitä ei löydy kaupasta tai infosta. (Avaimen löytymiset yleensä kuulutetaan, mutta remontin keskellä kuulutus saattoi olla suljettukin.) – Kurja tilanne, joka voi sattua kelle vain, jos niikseen on. Toivotin onnea matkaan.

Joskus on vain todettava: tää nyt on niitä päiviä, kun sattuu ja tapahtuu.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.