avoin portti

Kesä jää minuun, tämä ihana, vaikeakin kesä. Kesä jää kuvina ja sanoina, lintujen, veden ja tuulen ääninä, hiljaisuutena, tuoksuina, väreinä, hikipisaroiksi asti puristuvana lämpönä, vilvoittavan tuulen kosketuksena iholla. Kesä loittonee yö yöltä, aamu aamulta, kypsyttää omenat ja marjat mennessään, kutsuu viljelijät korjaamaan satoa ja koululaiset opettajineen työn ääreen. Ei siinä ole mitään surullista, kaikkien aistien muistoina kesä hengittää hiljaa minussa kunnes taas kohdataan.

Yhä uudestaan on jaksettava järkyttyä, kun tapahtuu jotain käsittämättömän kauheaa. Me elämme keskellä hyvän ja pahan taistelua, ei maailmasta millään toimilla voi kitkeä kaikkea pahaa ja sairasta. Yhteisöllisen murhenäytelmän sisälle kätkeytyvät yksilölliset menetykset, sillä jokainen tuhottu elämä on korvaamaton ainutlaatuisuudessaan.Kukin joutuu kohdallaan vastaamaan hyvän puolellako taistelen vai pahan.

Kesäheinän keveys sieluuni tuule, sinä Pyhä, kukan nöyrä kiitos, että maa antaa voiman, taivas valon ja sateen. En pyri pois tieltä, jolle ohjasit, sinä Pyhä, tiedät paremmin mihin tämä kivisen polun mutka tarvitaan.

Ihmisten edessä voi ottaa kasvoilleen jonkun niistä naamioista, joiden takana kokee olevansa turvassa ja tulevansa hyväksytyksi. On vapauttavaa, että rukouksessa voi olla omin kasvoin hyväksytty, rakastettu, arvokas. Jumala näkee naamioidemme läpi, jos niitä on.

Ilo syntyy yksinkertaisista, pienistä  asioista. Ilon saa keväisessä luonnossa ihan ilmaiseksi. Syvän ilon lähteestä voi ammentaa antamalla tilaa hiljaisuudelle ja pyhän kokemiselle. Myös surumatkalla voi kokea iloa.

Hyvää pääsiäistä kaikille.

Oi että olisin auki valolle, tuntisin tilani ja paikkani, ottaisin voimani maasta ja auringosta, iloni läheisyydestä. Hellyydellä odottaisin lähelläni pian aukeavaa nuppua…

Joskus kipu, pettymys tai koettu paha jäätyy ihmisen sisälle. Rakkaus on kuin kevätaurinko, tunnejää alkaa sulaa. Hetkeksi sulaminen tuo tunnistettavaksi kipeät tunteet uudestaan. Luulit muuttuneesi kallioksi, jota ei mikään satuta, mutta aurinko voi lämmittää kivenkin.

Luonnossa on oma rytminsä, asiat tapahtuvat levollisesti ajallaan. Kellon viisareita voidaan yhteisestä sopimuksesta kääntää, mutta itse aika ei muutu. Aurinko nousee ja laskee huomenna kuten tänäänkin.

Kun maa järkkyy ja itselaaditut turvamerkit ympärillä hajoavat, on oltava jotain, mihin luottaa, että jaksaa jatkaa. Lujin ei ole konkreettista, ihmisviisauden säteily voi tappaa. Miksiköhän Nasaretin Jeesus kehotti katsomaan kukkia ja lintuja, oppimaan niiltä?

Kuin kukka käännämme kasvomme aurinkoon kevään tullen. Aukenemme lämmölle.

Kaukana täältä kirsikankukat varisivat ennen aukeamistaan. Meri nousi mustana, huuhtoi elämää mennessään. Avaudun maan hiljaista itkua kuulemaan edessäsi, Kaikkivaltias.