Mitä laskiainen on, jos ei talviriehaa ja perinneruokia?
Laskeutumista paastoon?
Rakkausvärejä: elämän hehkuvaa oranssia, katumuksen violettia, aavistus lähestyvän pääsiäisen kultavalosta…
Vanha koivu hyräili vielä eilen huurrehunnussaan. Se tietää: ihan kohta talvi luovuttaa, hyvästelee pakkaspäivät, huiskii viimeiset lumet komeroistaan. Ihan kohta tuuli tuo kevään ensimmäiset tuoksahdukset ja aurinko herättelee silmut unestaan.
Valo voittaa aina lopulta pimeän
juna johon aioit on joka tapauksessa myöhässä. miksi läähätät. pitää vain tähdätä edelliseen ja odottaa rauhassa. on aikaa katsoa taakseen, taivaalle, metsän ja avaruuden rajaa, kaupungin siluettia. junien kolke on tauoton, ne lähenevät ja loittonevat, humahtavat ohi vauhdissaan pysähtymättä. kiskot kiiltelevät aamun valossa. asemilla odottajien hengitys höyryää pakkasilmaan. pitää olla aikaa nähdä tämä kaikki, kuulla äänet, tuntea ilmavirrat kasvoillaan. mitä näet, tulee aina ensin ja vasta kun kiire lakkaa ja silmät rauhoittuvat, kuulet sisäiset äänesi, ne joissa paljastut itseksesi. tämä on elämäsi eikä se ole ikuinen.
Lauhaa, katoilta humahtelevaa lunta, räystäiltä tipahtelevaa sulavettä. Talvi pysähtyy, miettii kääntyäkö takaisin. Linnut etsivät jo kadonnutta lauluaan, etelän ihminen kurottelee kevättään. Pohjoisessa talvi jatkuu.
Aidan takaisia voi katsella ihan rauhassa, ei siellä sen kummempaa ole kuin tällä puolenkaan. Aita voi olla äkäinen reviirimerkki tai – kuten tässä – kaunis viesti entisaikojen hiljaisista arvoista.
että näkisi lumen mahdollisuudet tarvitaan valo
koristelemattakin kaunis
Vuosi vaihtui, mutta kaikki jatkuu kuten ennenkin. Niinkö? Katso tietäsi tarkkaan, mahdollisuus muutokseen on…
Neljä kukkaa samassa vanassa, avautumassa kukin omalla ajallaan. Kuin ihmiselämä: lapsuus, nuoruus, aikuisuus, vanhuus. Aika on kukkia, aika lakastua. Ja sipulissa jo on valmiina kaikkien vaiheiden aiheet.