Joulu tulee kaikille, jotka ottavat sen vastaan. Seimi on vain seimi, kaukainen joulun satu sille, joka ei rohkene avata sydäntään ihmeelle. Uskon ihmeeseen, se valaisee tietäni koko vuoden matkan.
Ihmeellistä Joulua teille blogiystävät ja lukijat!
Mistä se tulee, joulumieli? Mikä sytyttää ilon ja toivon sydämeen? Jos antautuisin joululle, herkistyisin huomaamaan kanssakulkijan, olemaan avoin lähimmille…
Ota vastaan hoosiannailo ja adventtikynttilän rauhansanoma. Ei maailmassa ole rauhaa eikä ihmisillä aina niin hyvä tahto toisiaan kohtaan kuin toivoisi olevan. Omilla valinnoilla voin tehdä tilaa rauhalle ja hyvälle tahdolle.
Niin pimeää ei, ettei siihen voi puhjeta kukka, talvista matkaa siunaamaan.
Pyhäinpäivänä ihmiset muistelevat poismenneitä läheisiään. Ei kuolema taida muistoja pyhittää eivätkä ihmiset vainajina muuttua pyhemmiksi kuin eläessään. Jokaisessa meissä on jotain pyhää, jolle voisi antaa tilaa elämän keskellä.
Maahan kätketty tulee maaksi. Jotain vapautuu kahleista, muuttuu, on toisin. ”.. uudeksi minä teen kaikki…”
Ei kesä jatku, ei kesä. Maa peittyy lehtiin, lumeen. Tulee uusia keväitä, kesiä. Miten pitkä on talvimatka, en vielä tiedä. Aavistan, että sitä on.
tiheitä unia, repeileviä muistoja, kipua
– poissaolon läsnäolo, odotus
Taivas, toiveidemme heijastustako – nimi jollekin, joka ’näkyy’, mutta ei näy? Myös ’poissa’ on paikka, määrittelemätön kuin kaukametsä?
äärimmilleen hiutunut, kuolemalle antautunut, valmis
