Tuuli, joka taittaa järeän puun, jättää kuivuuttaan kahisevat korret. Mikä on korkeaa, mikä matalaa – vahvaa, haurasta?

Aika on levätä etsinnöistä, aika työntää vene vesille. Hyvä on katsella  kotirantaa kauempaa, viisautta myös olla vastaamatta jokaisen aallokon kutsuun

kesä kääntymässä menosuuntaan, ruoho kuulostelee, odottaa pieniä nauravia varpaita, tänään! 

Kristuksen kirkastumisen sunnuntai on keskellä kesää, heleimmällä heinäkuulla. Jani-pappi sanoi tänään kirkossa, että kirkastaminen ei muuta ainetta toiseksi, vaan päästää valon paremmin lävitse. Ajattelin, että kirkastuminen voi myös merkitä sakan laskeutumista pohjalle. Voisiko kirkastuminen olla myös pelkistymistä, häiriötöntä yhteyttä itseen ja maailmaan. Rakkautta kenties.

(Virsi) 

Kaupunkimme koristepuut ovat syttyneet kukkatuleen. Aurinko paahtaa pihakeinuun, katselen miten pääskysen siipi halkoo sinistä avaruutta. Kotikadun koivut hulmuavat vihreinä. Kiitos kesä, että tulit taas.  

Tänä äitienpäivänä minulla on vielä Äiti, pojillani on äiti ja pojanpojallani on ikioma äitinsä, jolla on äiti. Äitien ketju kutoutuu rakkaudesta lapselle turvaverkoksi sukupolvesta toiseen..

On ensimmäinen toukokuuta. / Älä anna sen kuihtua. / Kukka, viini, huulet, hedelmä: / älä anna sen kuihtua.

(Väinö Kirstinä)

Pienet viluiset kukkalapset odottavat aurinkoemon lämpöä. Aamulla mustarastaspari oli keräilemässä pesätarpeita pihasta. Kuulostelen kasvun ääniä.

Yöpakkaset säikähdyttivät ujoina nousseita kevään ensimmäisiä pikku krookuksia. Luonnon armoilla ovat nyt sekä isot että pienet.

Kukoistavinkin kuihtuu aikanaan. Ihmisen ilo on oikeastaan enimmäkseen hetkellistä, ohilennähtävä kuin perhonen. Uskossa vastaanotettu pääsiäisilo ei perustu tunteisiin eikä kuihdu.