Yhä uudestaan on jaksettava järkyttyä, kun tapahtuu jotain käsittämättömän kauheaa. Me elämme keskellä hyvän ja pahan taistelua, ei maailmasta millään toimilla voi kitkeä kaikkea pahaa ja sairasta. Yhteisöllisen murhenäytelmän sisälle kätkeytyvät yksilölliset menetykset, sillä jokainen tuhottu elämä on korvaamaton ainutlaatuisuudessaan.Kukin joutuu kohdallaan vastaamaan hyvän puolellako taistelen vai pahan.
Aivan.
Kommentin jätti Ansku · sunnuntaina 24. heinäkuuta @ 12:29
Olen 70-ja 80 -luvuilla tuntenut monta ilman kavereita jäänyttä poikaa, joiden pään täyttivät väkivaltaiset kostofantasiat koulukavereita ja heidän kaveriryhmiään kohtaan. Kukaan heistä ei kuitenkaan tehnyt mitään. He jäivät yksinäisiksi ja ulkopuolisiksi. Jos hekin olisivat saaneet sosiaalisen median kautta kannattajia ja jos he olisivat osanneet liittyä johonkin viha-aatteeseen ja jos heillä olisi ollut varaa hankkia ase, olisivatko hekin toteuttaneet hautomansa mielikuvat? Toistuvat joukkomurhat ovat järkyttävä malli kostofantasioille.
Kommentin jätti annikki · sunnuntaina 24. heinäkuuta @ 21:21
Toisaalta, sosiaalinen media on myös ”pelastanut” monta yksinäisyydeltä. Vertaisjoukko voi antaa myös tukea eikä ainoastaan aiheuttaa tuhoa. Onneksi.
Kommentin jätti mm · torstaina 28. heinäkuuta @ 22:14