Tarkemmin katsoen se, mikä ensin saattaa näyttää tukevalta ja vahvalta, onkin haurasta, myös se. Talvi riisuu ja pukee luonnon, peittelee ja paljastaa. Jykevät puut kaatuvat myrskyssä – taimet joustavat, korret taipuvat, antavat periksi – ja kestävät myrskyn.

Kuljen metsäpolkua yksinäni. Muutama pakkasaste, auringonviiru ohjaamassa kulkua. On sunnuntaihiljaista. Mietin edessä olevaa sairaalakäyntiä ja taakse jo jääneitä. Miksi mielessä häilyy pelon tunteita, vaikka olen niin paljon paremmassa kunnossa kuin syksyllä. Ehkä nyt on voimia pelätä sekä samalla olla turvassa.

Vuosi on lähtenyt radalleen ilotulitusten loisteessa, humulla ja paukkeella. Tietäjät ovat ehtineet seimelle, luovuttaneet lahjansa ja kääntyneet paluumatkalle. Lapsi vanhempineen pakenee hallitsijaa, jolla on pahat mielessä. Joulun tähti on sammunut, taivaallinen sotajoukko palannut asemapaikkaansa ja maan rauha osoittautunut illuusioksi jälleen kerran.

Joulun sanoman lämmittämien ihmissydänten kaipaus paremmasta ja pienet hyvän tahdon eleet pitävät toivoa yllä maailmassa. Liitän liekkini valojen mereen. Kuljemme tulevaisuutta kohti luottavaisina. Jumala on rakkaudessaan uskollinen.

Lauantaina talo tuoksuu leipomuksilta. Illalla saunotaan ja juodaan glögiä neljän kynttilän valossa. Ihmeellistä: tänäkin vuonna joulu tulee, vaikka en sitä erityisesti ole valmistellut enkä odottanut. Parhaat asiat elämä antaa lahjaksi, kun hiljenen näkemään ja kokemaan.

Illalla ja yöllä pyrytti lunta, tuuli mellasti villinä. Tänään lauha taas valuttaa sulavettä katoilta ja tiet sohjoontuvat. Vaikea oli lenkille lähtö, Toisen käsipuolessakin kulkien tuntuivat vesijäiset polut ja kadut vievän jalat alta. Talvi kokeilee, vaan ei saa otetta etelässä. Millainen joulusta tulee?

Jos Sinulla on vaikeaa, et ole ainoa, jolla on. Pimeiden kujien laitamia viereksien kulkee moni ahdistuksen piinaava reppu selässään. Kulkee ja toivoo, että jossain edessä päin on valo, että jossain on lepokivi, jossa saa ottaa repun selästään. Adventin Herra, auta jaksamaan sinne asti.

Adventti, uuden kirkkovuoden ja joulupolun alku. Jouluvaloja viritellään koteihin ja kaupunkien kaduille. Jos adventus merkitsee odotusta, mitä odotamme? Ehkä joulua, jotain siihen liittyvää: lomaa koulusta ja työstä, läheisten ja ystävien tapaamista,yhdessä rakennettua juhlaa tunnelmineen.  Sytytän adventin kynttilän myös ja erityisesti heille,  jotka odottavat turhaan, joille ei tule joulua, joita elämä ahdistaa ja kuolema kutsuu. Tulkoon valo!

Armon, anteeksiantamuksen ja rakkauden korostus on oikein ja hyvää evankeliumia, ilosanomaa ihmiselle. Ei ole trendikästä puhua tulevasta tuomiosta, joka raamatun sanomassa on yhtä oleellinen. Sana tuomio mielletään usein yhteneväksi rangaistuksen kanssa. Sen perimerkitys on kuitenkin siinä, että oikeus tapahtuu. Lopullinen tilinteko on aikojen lopussa. Joka uskossa turvaa Kristuksen sovitukseen tulee vapautetuksi.

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä – tavoite ja haaste ihmiselle kasvattajana ja ihmissuhteissa. Petyn itseeni, petyn toisiin, siihenkin, mitä elämä antaa ja mitä ei. Eniten on työtä itsensä kanssa: tarkistaa aika ajoin arvojaan, tavoitteitaan ja katsahtaa läheisen heijastamaan peilikuvaan itsestä.

Vielä marraskuussa, luonnon kuoleman kuussa, on elämän hentoja värejä. Kuljin Toisen tukemana verkkaisesti kotikaupungin hautausmaalla, sytytimme vanhempiamme muistellen kaksi kynttilää muualle haudattujen muistopaikkaan. Jumala on heidän luonaan – ja meidän.