Lauantaina talo tuoksuu leipomuksilta. Illalla saunotaan ja juodaan glögiä neljän kynttilän valossa. Ihmeellistä: tänäkin vuonna joulu tulee, vaikka en sitä erityisesti ole valmistellut enkä odottanut. Parhaat asiat elämä antaa lahjaksi, kun hiljenen näkemään ja kokemaan.

Illalla ja yöllä pyrytti lunta, tuuli mellasti villinä. Tänään lauha taas valuttaa sulavettä katoilta ja tiet sohjoontuvat. Vaikea oli lenkille lähtö, Toisen käsipuolessakin kulkien tuntuivat vesijäiset polut ja kadut vievän jalat alta. Talvi kokeilee, vaan ei saa otetta etelässä. Millainen joulusta tulee?

Jos Sinulla on vaikeaa, et ole ainoa, jolla on. Pimeiden kujien laitamia viereksien kulkee moni ahdistuksen piinaava reppu selässään. Kulkee ja toivoo, että jossain edessä päin on valo, että jossain on lepokivi, jossa saa ottaa repun selästään. Adventin Herra, auta jaksamaan sinne asti.

Adventti, uuden kirkkovuoden ja joulupolun alku. Jouluvaloja viritellään koteihin ja kaupunkien kaduille. Jos adventus merkitsee odotusta, mitä odotamme? Ehkä joulua, jotain siihen liittyvää: lomaa koulusta ja työstä, läheisten ja ystävien tapaamista,yhdessä rakennettua juhlaa tunnelmineen.  Sytytän adventin kynttilän myös ja erityisesti heille,  jotka odottavat turhaan, joille ei tule joulua, joita elämä ahdistaa ja kuolema kutsuu. Tulkoon valo!

Armon, anteeksiantamuksen ja rakkauden korostus on oikein ja hyvää evankeliumia, ilosanomaa ihmiselle. Ei ole trendikästä puhua tulevasta tuomiosta, joka raamatun sanomassa on yhtä oleellinen. Sana tuomio mielletään usein yhteneväksi rangaistuksen kanssa. Sen perimerkitys on kuitenkin siinä, että oikeus tapahtuu. Lopullinen tilinteko on aikojen lopussa. Joka uskossa turvaa Kristuksen sovitukseen tulee vapautetuksi.

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä – tavoite ja haaste ihmiselle kasvattajana ja ihmissuhteissa. Petyn itseeni, petyn toisiin, siihenkin, mitä elämä antaa ja mitä ei. Eniten on työtä itsensä kanssa: tarkistaa aika ajoin arvojaan, tavoitteitaan ja katsahtaa läheisen heijastamaan peilikuvaan itsestä.

Vielä marraskuussa, luonnon kuoleman kuussa, on elämän hentoja värejä. Kuljin Toisen tukemana verkkaisesti kotikaupungin hautausmaalla, sytytimme vanhempiamme muistellen kaksi kynttilää muualle haudattujen muistopaikkaan. Jumala on heidän luonaan – ja meidän. 

ei syntymäjärjestys määritä kuoleman vuoroa. joudut hätkähtämään: siskoista nuorin jo meni. miten arpoutuvatkaan nämä lähdön vuorot. ei tarvitse olla valmis, pannaan valmistumaan hiljaisia, kivuliaita teitä. viereltä lähtevää hyvästellessä katsahtaa silmiin omaakin kuolemaansa.

Keventyneenä irtoaa lehti, tehtävänsä tehnyt, kun tuuli kulkee puun lävitse. Kun kesä on mennyt, se on mennyt eikä taakse jääneeseen aikaan tarvitse takertua. Pihavaahtera opettaa minulle siitä jotain joka syksy.

Pihan lokakuu. Tuuli riisuu vaahteraa. Hellästi maa ottaa vastaan puun syysmekon riekaleet. Kohta näemme rungon ja oksien uljaan grafiikan. Lintujen ja oravien piiloleikit loppuvat. Eilen lintu lensi puoliavoimesta ovesta sisälle, kiersi huoneen, istahti sisäovelle, katseli minua tovin ja etsiytyi takaisin ulos. Mitä se halusi kertoa?