hautausmailla

muistot nousevat piiloistaan

kutsuvat toisiaan

jätetään rakkauden liekkinä

poismenneiden leposijoille

Jeesus Nasaretista antoi seuraajilleen identiteetin sanoin: Te olette maan suola… Te olette maailman valo. Sanat hämmentävät. Maan suola? Maailman valo? Suola on oleellinen mauste, mutta sitä ei saa olla liikaa eikä joka paikassa, muuten se myrkyttää kaiken. Valoa tarvitaan kontrastiksi pimeälle, mutta ei häikäisevänä, sokaisevana. Jokainen hyvään pyrkivä ihminen on maailmassa valo, elämässä suola.

Pojanpoika täyttää neljä vuotta ja pojantytär puolitoista vuotta ja yhdeksäntoista päivää. Ensi tapaamisesta Toiseni kanssa on pian neljäkymmentä vuotta, Esikoisen syntymästä kolmekymmentäseitsemän ja Kuopuksen lähes kolmekymmentäviisi vuotta.  Äidin kuolemasta on kaksi vuotta ja kaksikymmentäyksi päivää, Isän yksitoista ja puoli vuotta. Minä olen ollut kokemassa kaiken tämän ja paljon ennen näitä ja näiden jälkeen. Ihmeellistä, miten elämä joskus pelkistyy onnen ja surun hetkiin.

Luulen, että meillä on jokaisella sisimmässämme hiljainen tieto siitä olemmeko oikeassa vai väärässä paikassa. Sen tuntee, kun mielessä alkaa kaihertaa kysymys: mitä minä täällä teen? Muistan elämästäni sellaisia hetkiä, jolloin tuo kysymys on noussut ja saanut lopulta lähtemään. Kysymys testaa myös sitä, kuulenko sisäistä itseäni ja luotanko sen ohjaukseen.

Sunnuntain aihe kehottaa rakastamaan. Rukoilen, että Jumala täyttäisi minut puhtaalla rakkaudellaan ja ohjaisi jakamaan siitä rakkaudesta lähimmäisille lähellä tai kauempana. Jumalallinen rakkaus ei ole tunne, se on tunnistus ja liikahdus lähimmäistä kohti.

Mikkelinpäivä on kirkossamme perinteisesti ollut lasten ja enkelien päivä. Lapset tarvitsevatkin sekä maallista että taivaallista suojaa. Mutta myös nuori, aikuinen ja vanhus kokevat joskus turvattomuutta. Raamatussa on lukuisia kertomuksia enkeleistä, jotka käänteentekevällä hetkellä ovat tulleet ohjaamaan oikeaan suuntaan, varjelemaan vaarassa, välittämään viestiä Jumalalta tai tukemaan vaikealla hetkellä. Enkelit ovat vain rukoushuokauksen päässä meistä.

Pojanpoikani kysyi Vaarilassa yökylässä Mummelin iltalaulua kuunneltuaan: millainen on enkeli. Kerroin, että enkeli on Taivaallisen Isän lähettämä hyvä henkiolento, joka suojelee lapsia. Pojanpoika tahtoi tietää mikä on henkiolento. Kerroin, että se on näkymätön. Kysely jatkui: mistä sen sitten tietää, jos enkeli on suojelemassa, kun se ei näy. — Siitä, että tulee hyvä ja turvallinen olo, sanoin.  

Sunnuntain aihe Jeesus antaa elämän, saa minut miettimään miten monitasoinen on elämä-sanan sisältö. Biologisen elämän saamme vanhemmiltamme ja annamme lapsillemme. Silti ihminen ei ole vain biologinen olento, geeniensä summa ja ulkoinen habituksensa – ihmisellä on myös persoona, henkinen minä, joka haluaa oppia ja ymmärtää, kokee yhteyttä ja erillisyyttä, kärsii ja tuntee onnea, etsii sisintä itseään ja elämänsä tarkoitusta. Onnen, turvallisuuden ja merkityksellisyyden vahvan kokemuksen löytää hän, joka tajuaa olevansa paitsi henkinen myös hengellinen olento, Jumalan luomus, elämänsä Häneltä saanut ja Hänelle vastuussa siitä, miten sen elää. 

Kuulun huolekkaiden heimoon. Sen tietää siitä, että murehtii milloin mitäkin olemassa olevaa uhkakuvaa, eniten sellaisia, jotka nyt tai tulevaisuudessa koskevat lastenlasten ikäpolvea. Ja siitäkin, että pienten kanssa toimiessaan pyrkii ennakoimaan vaaratilanteita. Ehkä jokin vaara on vältettykin sillä tavalla, mutta vahinkoja myös sattuu kaikesta huolimatta.

Luota Jumalaan, kehottaa vanha hengellinen laulu, jolla esi-isät ja -äidit ovat rohkaisseet huolten, pelkojen ja epäuskon hetkinä itseään ja toisiaan. ”Luota Jumalaan, jos teitänsä et ymmärrä, kuitenkin Häneen usko sä. Hän viepi sinut voittohon, Hän luonas on”.

Kesän malja on jo täyttynyt. Mitä kesä maljastaan juottikin, hetkellisen karvauden, kuplivan onnen hetkiä kuitenkin enemmän. Tunnen kiitollisuutta kaikesta koetusta ja siitä, että nyt on näin. Syksy tarjoaa väri-ilonsa, raikkautensa ja kypsymisen, maatumisenkin tuoksut. En halua jäädä kiinni menneeseen, en halua hamuta huomisen taakse jonnekin. Elämä on hyvä tässä, nyt.

”Huomaa hänet, pysähdy hiukan, silmistä arvaat olonsa tiukan. Kuuntele hiljaa mikä toista painaa, lämpimin korvin aikaasi lainaa…”