Kahdeksan astetta pakkasta aamulla, kun vierimme lääkärille. Sain toistamiseen kortisonipiikin. Olkapää ei hevin tokene kuntoutuksesta huolimatta. Muuten pyrin menemisiä ja tulemisia hillitsemään hiljaisella viikolla.

Hiljaista niin kuin räjähdysten jälkeen ja ambulanssien ulinan tauottua on. Eurooppa järähtelee.

marianlilja tuoksuu huoneessa, pihassa sulava lumi.

aurinko!

häikäistyn ihanasti keväästä.

kauniin kansalliskirjaston pääaulan ja rotundan hyllyillä on lukematon määrä kirjoja täynnä hiljaisia sanoja. sanat viestivät historiaa ja nykypäivää. kansien välissä avautuu tiedon maailmojen avaruus. sanat paljastavat, tuovat näkyviin. sanat myös kätkevät ja kätkeytyvät. hiljaisten sanojen talossa aistii merkitysvoimaa. siellä istuu hiljaisia etsijöitä, löytäjiä. 

valo kipunoi hangilla, taivaanlaki sinisissään. yhä lähemmäs hivuttautuu jäiden lähtöaika. aurinkopäivän jälkeen räystäiltä noruu, ja lumi tuoksuu keväältä. eräänä päivänä joutsenten keväthuuto kajahtaa maiseman yli. tätä kohti kurotun. 

”Jos sinulla on puutarha ja kirjasto, sinulla on kaikki mitä tarvitset” – ajatelma on kirjattu Ciceron nimiin.

minulla on vuodenajat, aina uudet. minulla on kukka, kukat, kukkia huoneessa, pöydällä, pihassa, metsässä, puistossa, niityllä – vuodenajasta riippuen. minulla on kirja, kirjat, kirjoja. kotona hyllyissä, luettavaksi haettuja, luettavana, luettuna. minulla on kaikki mitä tarvitsen.

paljon en tarvitse.

kohistu taas siitä mitä presidentti on eduskunnan  avajaispuheessa sanonut. en kuullut kyseistä puhetta, vain uutisiin pätkittyjä lausahduksia. ei niistä voi muuta sanoa kuin: onhan se niinkin. mietin kohinoita ja uhkakuvia. enemmän minua kiinnostaisivat faktatiedot, joista voi tehdä omia hiljaisia johtopäätöksiä. miten kohina syntyy? eikö siitä, kun kaikilla on kiire sanoa jotain jostakin, mitä joku on jossain sanonut. ja kohina se siittää uhkakuvat.

kesälempeässä tuulessa taipuillen, syysviimassa huojahdellen. hyytävässä pakkasessa, vaiti odottaen. kevään aavistus juurisilmuissaan.

hengittää valoa. avata mieli ja sielu valolle.

tavata ihmisiä. hoitaa ystävyyttä, solmia uudestaan katkenneita siteitä.

 havaita positiiviset signaalit. kertoa hyviä uutisia.

torjua viruksia kaikin keinoin. jättää tarpeettomat joukoissa kulkemiset, suunnata mieluummin metsäpolulle tai ladulle.

ilahduttaa itseä poikkeamalla arjen rutiineista. tekemällä jotakin toisin. lähteä. palata.  

iloita talvesta!

toissailtana näin elämässäni ensimmäisen kerran revontulia. on kerrottu, että poikkeuksellisesti tänä talvena on nähty revontulia myös eteläisimmässä Suomessa, jopa pääkaupunkiseudulla. toinen meistä huomasi valoilmiön ja kutsui katsomaan. pohjoisella taivaalla oli suunnattomia himmeästi eri värisiä valopilareita, joita katsellessa tuli juhlallinen olo. ikkunan jääkiteiden monimuotoisuutta ihmetellessä taas tajuaa talvisen luonnon kauneuden pienet hurmaavat yksityiskohdat.

valoa, valoa. miten kaipasinkaan valoa. nyt sitä on, aamu aamulta aikaisemmin heräävää, iltaa kohti kurottuvaa valoa, joka lumella sädehtii.

”olette valon, ette pimeyden lapsia…” mitä se merkitsee? ettei tarvitse piileskellä pimeässä. ettei pimeyskään ole enää läpitunkematon ja raskas, vaan viipyvän ja sarastavan valon keventämä.

valoisaa kevättalvea!