pihoille on purskahtanut krookusten värikirjo. sinivuokot, kaikissa sävyissä taivaansinisestä tummaan lilaan, ne ovat minulle kevätairut. toinen meistä taas huomaa aina syreenin lehtisilmut. betty-ystäväni sanoo, että hänelle kevät tulee valkovuokkojen kera. jollekin muulle se on leskenlehden tarmokas pikku aurinko tai puronvarren rentukka. monelle meistä kevään tuovat muuttolinnut; joutsenet, kurjet ja ne laulavat pikkulintuset… kukin poimii keväänsä kaikin aistein. ken kehottikaan katsomaan lintuja ja kukkia, oppimaan niistä yksinkertaisuutta, luottamusta, tehtävänsä täyttämisen iloa.

Tänään aamukahvin jälkeen lähdimme auringon houkuttelemina sauvalenkille. Ulkona oli kahdeksan lämpöastetta, ja tiaiset konsertoivat. Metsäpolut olivat vielä vaarallisesti jään peitossa, joten etsiydyimme metsän laitaan sulalle hiekkatielle. Iltapäivällä kävimme tutustumassa kotikaupungin nepalilaiseen ravintolaan, joka oli ihan täynnä asiakkaita. Ruoka oli hyvää ja sitä oli paljon! Kaikkea ei jaksettu, pyysimme loput mukaan. 

On jotenkin täyteläinen olo henkisestikin. Ei ole tarvittu erityistä ohjelmaa, on kuljettu passiomusiikin ja ortodoksiveisujen myötä pääsiäiskertomuksen matkaa, ja levätty kaikesta touhuilusta. Näin on hyvä.

Arvokas ikoniliina roihahti tuohuksesta eräänä päsiäisenä

Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudoissa oleville elämän antoi…

Pääsiäisen sanoma on sanoma kuoleman voittajasta ja iankaikkisen elämän mahdollisuudesta kaikille, jotka uskovat. Kirkon voi polttaa, mutta sen sanoma ei pala tulessakaan.

Rakkauden, armon lähde Jeesus ompi pohjaton. Ken ois kuollut synnin tähden, niin kuin Jeesus kuollut on. Ken ois eestä pilkkaajainsa, vainoojainsa, murhaajainsa käynyt kovaan kuolohon.

Jeesus on sen yksin tehnyt, yksin hän, ei kukaan muu. Hän on vaivat, tuskat nähnyt, joit ei kertoa voi suu. Nöyränä hän kaiken kantoi, nöyränä hän henkens antoi vuoteenansa ristin puu.

(Vuoden 1943 virsikirjan virsi 68)

aamulla käymme kalakaupassa ja prismakaupassa, iltapäivällä ehtoollismessussa kirkossa. arjen ja pyhän taite on tässä päivässä. vaikka toivottelemme tutuille hyvää, iloista, hauskaa, riemukasta, rauhaisaa pääsiäistä, siihen on vielä matkaa. on mentävä yli pitkänperjantain maantasaan laskeutuneiden tuntien, yli lauantain, hämmentyneiden kysymysten pyöriessä mielessä. jos Jumala ilmaisee itsensä kansojen johdatuksessa ja kohtaloissa (katekismus), mitä Jumala siis itsestään ilmaisee tämän aikakauden melskeissä?

Kahdeksan astetta pakkasta aamulla, kun vierimme lääkärille. Sain toistamiseen kortisonipiikin. Olkapää ei hevin tokene kuntoutuksesta huolimatta. Muuten pyrin menemisiä ja tulemisia hillitsemään hiljaisella viikolla.

Hiljaista niin kuin räjähdysten jälkeen ja ambulanssien ulinan tauottua on. Eurooppa järähtelee.

marianlilja tuoksuu huoneessa, pihassa sulava lumi.

aurinko!

häikäistyn ihanasti keväästä.

kauniin kansalliskirjaston pääaulan ja rotundan hyllyillä on lukematon määrä kirjoja täynnä hiljaisia sanoja. sanat viestivät historiaa ja nykypäivää. kansien välissä avautuu tiedon maailmojen avaruus. sanat paljastavat, tuovat näkyviin. sanat myös kätkevät ja kätkeytyvät. hiljaisten sanojen talossa aistii merkitysvoimaa. siellä istuu hiljaisia etsijöitä, löytäjiä. 

valo kipunoi hangilla, taivaanlaki sinisissään. yhä lähemmäs hivuttautuu jäiden lähtöaika. aurinkopäivän jälkeen räystäiltä noruu, ja lumi tuoksuu keväältä. eräänä päivänä joutsenten keväthuuto kajahtaa maiseman yli. tätä kohti kurotun. 

”Jos sinulla on puutarha ja kirjasto, sinulla on kaikki mitä tarvitset” – ajatelma on kirjattu Ciceron nimiin.

minulla on vuodenajat, aina uudet. minulla on kukka, kukat, kukkia huoneessa, pöydällä, pihassa, metsässä, puistossa, niityllä – vuodenajasta riippuen. minulla on kirja, kirjat, kirjoja. kotona hyllyissä, luettavaksi haettuja, luettavana, luettuna. minulla on kaikki mitä tarvitsen.

paljon en tarvitse.