pihoille on purskahtanut krookusten värikirjo. sinivuokot, kaikissa sävyissä taivaansinisestä tummaan lilaan, ne ovat minulle kevätairut. toinen meistä taas huomaa aina syreenin lehtisilmut. betty-ystäväni sanoo, että hänelle kevät tulee valkovuokkojen kera. jollekin muulle se on leskenlehden tarmokas pikku aurinko tai puronvarren rentukka. monelle meistä kevään tuovat muuttolinnut; joutsenet, kurjet ja ne laulavat pikkulintuset… kukin poimii keväänsä kaikin aistein. ken kehottikaan katsomaan lintuja ja kukkia, oppimaan niistä yksinkertaisuutta, luottamusta, tehtävänsä täyttämisen iloa.
Kevään kukat ilahduttavat joka ikinen vuosi. Ensimmäinen leskenlehti avaa kauden ja siitä eteenpäin uusien lajien näkeminen kukassa riemastuttaa. Pienen pienet kevään airuet antavat todella suuren ilon. Ja hyvä niin, sillä joskus elämässä pienikin ilonsäie tuo siinä hetkessä tarvittavan katkoksen vähemmän iloisiin tunnelmiin.
Kommentin jätti Nainen kuvastimessa · sunnuntaina 17. huhtikuuta @ 08:45