kutsun vieraita, pitkässä rivissä tulevat, hälisevät hilpeästi, jokunen vakavikkokin joukossa, niin aina, kovin ne muistuttavat toisiaan kukkaseppeleet kulmillaan, hulmuhelmoin. paljon on halionnea tavatessa, hymyä paljon
kauimmaiset tulijat, koivuntuoksuiset ja ruusun, kasteenraikkaat, ovat utuisiksi jo käyneet. joku siellä itkee ensi rakkauden kuolemaa, toinen katselee jo toista poikaa ja sisällä kuiskivat uudet unelmat. muutama seikkailunhaluinen, jotkut näkyvät muistelevan toisten juhannushäitä, joissa olivat mukana
ja kas, tuolla ovat nekin, jotka elivät armainta aikaa, kaksin, kolmin ja nelisin. eräällä on mielessään karu kotiinpaluu onnelliselta matkalta, ja muutamalla aikahyppy lapsuusmaille
viimeisimmät rivissä kuin istuisivat pihakeinussa kotona, ystävän kanssa tai kahdestaan ja ruusut tuoksuvat taas, laseissa kuplii ja mielessä, kun kaupungin hiljainen aamu sarastaa
oi, elämäni juhannukset, tulitte käymään toitte muistonne, hyvän mielen, lempeitä huokauksia. aina joutui se armas aika, ja suvi on suloinen taas…
*Hyvää kesää Sinulle; tavannemme taas näissä merkeissä tuonnempana!
”Tulatuulan tulitulitei, emme erkane konsana ei, mesimarjani, pulmuni, pääskyni mun, paras aarteeni oot sinä mun, minä sun. Mitä toivoisin minä muuta.”
*
Oli Esikoisen ja Rakkaansa 10-anniversary ja Kuopuksen ja Rakkaansa engagement. Mitä toivoisi äitikään muuta kuin onnea, onnea ja myötäisiä tuulia!
on niin täyteläinen olo kuin lasten kanssa vietetyn yökyläsession jälkeen vain voi olla. millaisia säitä olikin, tuulta, aurinkoa ja pilveilevää, aamupäivät kuluivat puistoissa ja muu aika vaihtelevasti kymmenien erilaisten puuhien merkeissä Vaarilan tutuissa huoneissa.
näitä hetkiä en vaihtaisi mihinkään, ovat painonsa kultaa.
tienoon pihat kuohuvat omenankukkia. jasmiinin ja syreenin tuoksu leyhähtää vastaan, kun ovensa aukaisee. unikot ovat rävähtäneet auki. pihan kielonurkkauksessa pilkistää muutama kauniisti kaartuva kukkavana ja ah, miten nekin tuoksuvat.
Ystävä kauempaa kävi kylässä. On hienoa, että ystäväpiirissä on useita ihmisiä, kullakin on oma korvaamaton, uniikki paikkansa. Joskus ajattelen, että ehkä olen tehnyt joskus jotain oikein, kun olen nämä ystävät saanut ja ystävyytemme on sykkinyt läpi pitkien vuosien ja monien elämänvaiheiden.
Erikoista, että puhuimme aika paljon kuolemasta. Se lähti siitä, kun totesimme sitten viime tapaamisemme kummankin olleen saattamassa jotakuta läheisistään. Päädyimme keskusteluun minkälaisen kuoleman itse tahtoisimme, jos saisimme valita. – Nopean äkkilähdön, sanoi ystävä. – Lyhyen sairauden ja lähimpien hyvästelymahdollisuuden, sanoin puolestani. Lapsuusmuistoissamme, joista myös tällä kertaa pitkään puhelimme, on paljon yhtymäkohtia, samoin monissa muissa elämänjaksoissa tahoillamme. Sekö meidät on ystävystyttänytkin, ajattelen nyt, kumpikin tajuaa toisen kokemukset omiensa läpi.
Työssäni kohtasin useita masentuneita ihmisiä, jotka surullisina totesivat, ettei heillä ole yhtään läheistä ihmistä, jota voisi kutsua ystäväksi. – Juuri nyt lähelläsi on myötätuntoinen ihminen, et ole yksin maailmassa, saattoi siihen vain sanoa.
Kuunnellaan toisiamme, annetaan toisillemme myötätunnon hetkiä.
kevät tuntuu ihan hullaannuttavan. näissä arvokkaissa vuosissa se ei tarkoita päättömiä, riittää että ylittää äyräänsä. ja nehän syvällä uomissaan lipuvilla ovat melko korkeat. miksei kevät tulvisi tunteissa, ja nostaisi sykettä kellä tahansa!
kun taivaalta tulee räntäräiskäleitä on hyvä aika muistaa, että aurinko silti on. jossakin tuolla harmaan pilvipeiton yllä on aina kirkasta. toisaalta, räntäaamujen rauhoittavassa tunnelmassa on oma viehätyksensä.
pieniä virpojia Vaarilan ovella. ensimmäiset saivat mennä ohi. seuraavat soittivat tutusti ja ovi aukaistiin. neljä ilosilmää ja virpomaluvut vitsoineen hymyssäsuin. Muru oli saanut valita kukat Vaarin kimppuun, siinä hehkuivat koko elämän värit.
Kirkonmäellä loistaa aurinko täydeltä terältään. Parkkipaikat ovat täynnä ja ihmisiä pujahtelee kirkon ovista sisään. Vähän ennen messukellojen soittoa viisi penkillistä rippikoululaisia pelmahtaa alakerrasta kirkkosaliin varatuille paikoilleen. Kuoro ja kirkontäysi seurakunta nousevat urkujen alkumusiikin myötä vastaanottamaan messukulkuetta. Marianjuhla alkaa.
Alttarilla on valkeita ruusuja matalassa maljassa. Kuoriin tulvii valoa seinän takaa korkeasta sivuikkunasta, jonka ehtoolliselle polvistuva saattaa nähdä. Ikkunassa kimaltaa muutama jääpuikko. Kuoro laulaa iki-ihanaa Mozartin eukaristiahymniä Ave verum corpus. Paikalleen palatessa voi nähdä yläikkunasta pilvettömän sinitaivaan. Saarnassa oli hoitavia sanoja. Virsi herätteli miettimään itsekeskeisyyttä omassa elämässä. Tottahan se on, miserere mei…
Kirkkoteellä vaihdetaan muutamia sanoja tuttujen ja tuntemattomien kanssa, halauksenkin saan entiseltä työtoverilta. Pyydän tutun vanhuksen kyytiin, ja viemme hänet kotiovelleen. Mieli on hetken kevyt, maailma kaunis, niin kaunis.
