Pyykkikone hyrisee jo aamusta, liinavaatteet siitä omaan pihaan narulle tuulen kuivattavaksi, pienemmät pesutilojen puolelle avoimen ikkunan tuntumaan. Illalla on mukava koota raikkaantuoksuiset vaatteet kaappeihin.

Eilen kävimme kaupungin yleisellä pesupaikalla  kahden maton verran askartelemassa. Tungosta ei ollut ja hyvä niin, eipä tarvinnut jonotella huuhtelutelineelle eikä mankeliinkaan.  Oli hauska siinä myös seurata sivusilmin, miten hyväntuulinen teini-ikäinen nuorukainen avusti mummoaan pesupuuhassa. Pestyt matot käärittiin mankelin jälkeen kääröiksi ja kuskattiin kotiin osa mummon rollaattorilla, osa polkupyörän tarakalla. Minäkin sen tiedän: mummot tykkäävät puhtaista matoista.

Jalkopalloshow pyörii lähes tauotta tv-ruudulla. Minulla on oivallinen mahdollisuus puuhastella kesäkukkien kanssa, lukea, kirjoitella, puhua ystävän kanssa pitkään ja maata pihakeinussa katselemassa poutapilviä. Kyllä, arjessa on lumonsa.

Pissismummola sattuu olemaan erään tarmokkaan sepelkyyhkyn reviirillä, mistä johtunee, että tuo kurluttaa kuuluvasti aamuin illoin ja puoliltapäivinkin mitä mieltä hän muiden lähiasujain touhuista on. Onneksi Mummo ei ymmärrä mitä se sanoo, mutta arvaahan tuon. Mummo rohkenee toisinaan sille huomauttaa, että me ja muut ihmisnaapurit ollaan kyllä asuttu tässä ensin, että jos tuo ottaisi sen huomioon eikä niin äänekkäästi ja yhtenään kailottaisi mielipiteitään.

Pissismummo ja Poikakaveri äkkäsivät Kyyhkyn vuosia sitten lähimetsässä. Siellä tämä eleli kuusten kätköissä hissukseen. Olisikin pysynyt siellä, mutta eihän tämä. On kyllä muuten ihan kelpo lintu, komean kokoinenkin, ei mitään, mutta annas olla, kun kurkkunsa aukaisee. Joskus tämä tulee ihan pihapuumme yläoksalle tarkkailemaan alapuolista elämää. Siinä tämä kyllä on hiljakseen, arvaa ehkä, että saisi tuliset hatkat, jos siinä alkaisi elämöidä. Rajansa kaikella. Nih.

Tulipa mieleen muuan keväinen lomaviikko, jonka P.Mummo muinoin vietti ystävänsä Kriikunan kera Yst. Sosiaalineuvoksen sukulaisen valkoisessa huvilassa Espanjan rannikolla. Kaunista oli ja lämmintä ja viihtyisä oli seura sekä elämänmuoto pohjoisesta viileydestä sinne lennähtäneille. Mutta jo viikon puolivälissä seurue alkoi kaivata takaisin Pohjolaan. Nääs aamun vaaletessa se alkoi ja illan pimenemisen tunteihin asti sitä kesti: puiden lehvästöihin majoittunut tosi pöllö lintu huusi kuin henkensä hädässä: HUHUU HUHUU HUHUU. Että tulipa tässä mieleen.

Menneellä viikolla sisältäkin putsattu ja puleerattu menopelimme lähtee kuskaamaan meitä keskustaan asioille. Nyt on hoidettavana melkein koko arsenaali: kalakauppa, marketti, apteekki, kirjasto ja pesulakin. Vain leipomo jää tällä kertaa väliin. Asiat hoituvat, mutta Toinen on vähäpuheinen. Se taas ei ole epätavallistakaan.

Iltapäiväkahvit juotuamme tartun toimeen, joka ei tosiaankaan ole lempipuuhiani, mutta jonka olen ottanut itsenäisen elämäni alusta asti vaivoikseni: nettipankin käyttötilin ja oman exel-kirjanpitoni vertailun. Joskus siinä joutuu metsästämään jotain omasta kirjanpidosta unohtunutta summaa kuin kadonnutta aarretta.

Sitten on hyvä istahtaa pihakeinuun kuuntelemaan tuulen suhinaa vaahteran lehvästössä. Sen suloisempaa ja rauhoittavampaa ääntä ei maailmassani olekaan. Ihmisestä sanotaan: Kun tuuli käy hänen ylitseen, ei häntä enää ole. Sanoisin: Kun tuuli käy lävitseni, olen eniten elossa.  

Oi näitä valon- ja lämmöntäyteisiä päiviä! Askel sisältä vain ja pihan tuoksuva lämmin väreilee ympärillä, ottaa syliin, hukuttaa ihanuuteensa. Vuoden 2014 kalenteristani löysin maininnan: taas huikean lämmin ja kaunis toukouu ja sen jälkeen koleat kesäkuun viikot. – Niinkö se taas menee.

Kausitöitä. Hetkiä lähi-ihmisten kanssa. Poutapilven tapaan purjehtivia ajatuksia kesäviikoista edessä päin. Osaan elää kesää säistä riippumatta, mutta kyllä tämä lämpö niin ihanalta tuntuu, että soisi sen jatkuvan. Kesäkukat, tänään puutarhalta haetut, odottavat pääsyä ruukkuihinsa. Huomenna upotan sormeni multaan. 

Naapuritalon pihassa, tonttiemme rajalla, möyrii jumalattoman iso Kone. Viimeinkin! Vuosia sitten vastapäätä asujat vetivät moottorisahalla tonttien rajalla alunperin olleen orapihlaja-aidan maan tasalle ja myrkyttivät juuret. Kuvaan kuuluu, että meiltä ei kysytty mitään. Äkkiä vain näkösuoja oli poissa ja tilalla innokkaasti nokkosia puskeva kannokko. Keskustelut ja kyselyt tuottivat purukumipallovastauksia: joo laitetaan laitetaan kunhan keritään. Vuodet kuluivat, taloyhtiömme hallitus viritteli keskustelua joka kevät, joko nyt.  – Joo laitetaan laitetaan. Ei muuten, mutta kun taloyhtiömme ikkunoiden edessä on heidän parkkipaikkansa aamu- ja iltaliikenne. Onneksi meidän huoneistoissamme olotilojen ikkunat ovat oman pikku pihan puolella.

Miten nämä tonttien rajanaapuruudet muilla hoitunevat. Luulenpa että sanomista löytyy puolin ja toisin, joskus ihan lakitupaan asti. Kerrostaloissa on puolestaan ovinaapurit, seinä-, katto- ja lattianaapurit. Haasteita riittää naapuruussuhteissa läpi ihmisen asumishistorian.

(PS. Otsikon lause jäi elämään Esikoisen ja Kuopuksen taaperovuosilta.)

Aurinkoista. Pyöräilin asemalle seitsemässä minuutissa ja siitä junalla keskustaan 23 minuutissa. Senaatintorilla oli tekeillä jotain, liikkeellä oli paljon väkeä ja kymmenittäin tilausajobusseja. Leidit treffasivat Aleksanterin patsaalla, mikä oli nyt huono valinta, kun siinä oli hillitön ryysis kameran kanssa poukkoilevia turisteja. Viidettä päivää auki oleva uusittu Kaupunginmuseo Katriinankadun ja Aleksanterinkadun kulmassa oli sekin tupaten täynnä. Harvoin on mikään museo niin värikkään väen kansoittama kuin tämä nyt: opiskelijoita, koululaisia, lapsiperheitä, mummoja ja pappoja ja erittäin paljon monikulttuurista aikuisväkeä.

Museon mielenkiintoisin osio meille oli neljännen kerroksen  Aikakone ja Helsingin Valitut palat. Siitä kun viimeksi kävimme Sederholmin talossa, paikka oli kokenut täydellisen ja dramaattisen muodonmuutoksen. Sisällä leijui yhä vahva maalintuoksu. Haahuilimme sisäpihoilla ja kurkistimme Bockin talon pikku liikkeisiin, jotka ovat pullollaan mitä hienointa taidekäsityötä ilman ainuttakaan ostajaa. Kahvit juotiin Fasulla tällä kertaa. Sielläkin oli ryysis ja meteli melkoinen. Kesän alottajaisjätskit nautimme perinteisesti Espan lippakiskalla. Aurinko paistoi, nuoret ja äidit vauvoineen  lojuivat nurmikolla pikku ryhmissä. Taivas oli niin sininen ja lehmukset niin vihreät. Kesä oli tullut Stadiin.

Satelee.

Taloyhtiön kunnokkaat miehet levittelivät talkoohengessä eilen kivituhkaa pihakäytäville. Me olimme lähdössä kotoa toisaalle. Niinpä se nykyään on, ettei ole pyhäistä vapaata ihmisillä, korkeintaan jouluna. Kaikki muut entisvanhaiset pyhäpäivät palvelevat ihmisen työtä, kulutusta ja huvittelunhalua. Onneksi sentään meilläkin talon ns. viralliset  talkoot järjestetään syksyin keväin lauantaipäivänä. Siihen kuuluu päätteeksi myös sosiaalinen aspekti, eli makkaran grillaus  oluen kera. Olen huono tässä sosiaalisen kanssakäymisen lajissa. Asumisen alkuvuosina pyysin, että juomavalikoimaan sisällytettäisiin myös kivennäisvettä. Hankintavastaavat unohtivat ne säännönmukaisesti. Opettelin juomaan olutta makkaran kanssa, mutta porukkajuomingeissa en pitkään viihdy. Nykyään olen jo vapauttanut itseni sekä talkoista että sen sosiaalisesta aspektista.

Eilinen lätkämatsi Slovakiaa vastaan sujui taas MM-alkupelien perussysteemillä.  Suomen joukkueella on hyvä peruskunto ja se pyrkii pelaamaan kurinalaista jääkiekkoa. Vastustajana on milloin minkin maan mailanhuiskijoita, jotka parhaansa mukaan sotkevat kuvioitamme. Niinpä peli on ajoittain yhtä hurlumheitä laidasta laitaan. Kun vastustaja alkaa väsähtää omaan nokkeluuteensa, Suomi-pojat takovat voittomaalit. Huomenna tulee vastustajaksi oikeita pelimiehiä. Tulee hikinen taistelu jokaikisestä maalista – ja parhaassa tapauksessa kaunista jääkiekkoa.

Eteisaulassa juhliin saapujat toivotettiin tervetulleiksi ja sankarit saivat ruusun rintaansa. Kirkkoherra toivotti vielä yhteisesti salintäyden seurakuntalaisia tervetulleiksi viettämään 70 ja 75 vuotta alkuvuodesta täyttäneiden ja täyttävien juhlaa. Suurten ikäluokkien kansaa on kaupungissamme runsaasti. Monet muuttivat pääkaupunkiseudulle muualta 80-luvulla, rakensivat perheelleen talon tai ostivat perheasunnon ja asettuivat aloilleen. Uinuvan pikkukaupungin koulut täyttyivät, elämä vilkastui ja heräsi vireään kasvuun.

Juhla eteni keväisten ikivihreiden laulujen, mainioiden sketsien ja pakinan irrottelemassa hyväntuulisessa ilmapiirissä. Arvokkuutta toivat Janne-kanttorin upeasti laulamat Sibelius- ja Merikanto-bravuurit. Pöytänaapureina saattoi olla ennestään tuntemattomia ikätovereita, mutta juttu luisti mainiosti kahvitauolla, ja puheensorina lainehti isossa salissa. Kunkin pöydän päässä istui seurakunnan työntekijä, joka huolehti kahvin tarjoilusta ja kyseli kuulumisia. Kakkukahvien jälkeen jokainen synttärikutsun saanut sai vielä seurakunnalta kirjalahjan. Tilaisuus päättyi Kristiina-papin sydämelliseen siunaukseen ja yhteiseen  virteen Soi kunniaksi Luojan.

Kiitos kotiseurakunnalle miellyttävistä synttärijuhlista!

Ajelin pyörällä Systeemin fysioterapeuttia tapaamaan. Todettiin käden liikeratojen laajentuneen, ja puristusvoiman palautuneen lähes oikean käden tasolle. Vielä yksi kortisonipiikki lääkäriltä ja sitten katsotaan mille tasolle käden toimintakyky päätyy. Itse mittaan kuntoutumista sillä, mille hyllylle saan käden nousemaan keittiössä. Ei huono!

Naapurin kanssa vaihdettiin säärepliikit tänään päivällä.
Mie: – Onpa taasen ihana päivä! Taidan lähteä pyöräilemään.
Naapurinmies: – No on, on. Lämmintä piisaa. Mutta huomenna on ennustettu jo viilenevän taas.  
Mie: – Haitanneeko tuo, sepä on vasta huomenna. Semmoista se on toukokuussa.  Keväiset päivät on ihania viileinäkin.

Meidän yhteiset hulabalooviikot ovat edessä, nämä lätkän MM-koitokset ruudun ääressä. Tänään lämmiteltiin jo Suomi-USA-ottelulla. Ilo oli katsella uuden joukkueen otteita, ja pelin lopputulemakin oli suotuisa.

Samaan saumaan sattuvat kodin myyntiviikot. Näytöissä käy välittäjän kokemuksen mukaan usein ihmisiä, jotka listaavat lähinnä asunnon puutteita. Onneksi niitä ei tässä asunnossa enää paljon ole viime vuosien remonttien jäljiltä. Jos ei tykkää jostain oleellisesta asiasta huoneistossa, miksi yleensä mennä näyttöön. Oleelliset seikathan ovat tiedossa jo ilmoituksen perusteella. Olemme käyneet parilla näytöllä ja hakeneet lähinnä asioita, jotka vastaavat nykyistä paremmin tarpeitamme tässä elämänvaiheessa.

Oi, miten kevät tuhlailee lämpöään. Miellyttävää – ja haikeaakin – istahtaa kahville aurinkoiselle patiolle, katsella valkovuokkojen puhtaita kukkakasvoja.