Soitan neljättä ikää elävälle, taiteelliselle ystävälle. Hän ponnistelee kerran viikossa hissittömän kotitalonsa yläkerroksesta raput alhaalla odottavan rollansa luo ja reppu selässä palvelutaloon syömään ja tapaamaan tuttuja. Samalla reissulla hän hoitaa pankki-, apteekki- ja kauppa-asiat ja käy kirjastossa. Reppu täyttyy.  – Nykyään pitää jo levätä hiukan rappuja noustessa kerrosvälitasanteilla, hän sanoo.

Hän on keksinyt uuden miellyttävän harrastuksen: aikuisten värityskirjat.  Aiemmin harrastamistaan akvarellimaalauksesta ja lasimosaiikkitöistä hän on joutunut käytännön syistä luopumaan, mutta löytänyt uuden harrastuksen. Hän ottaa värityskirjan mukaan palvelutalon lounaalle. Ikätoverilla on mukanaan samanlainen kirja, ja he vertailevat toistensa värimaailmoita kuvioissa.  – Värittämiseen voi jäädä koukkuun, hän sanoo huomanneensa.

Elämän mittaan ihmiselle muotoutuu valinnoissa ja käytännöissä uria, joita pitkin sitä kyseenalaistamatta jatkaa vanhanakin. Elämä supistuu hiljalleen sitä kautta, kun  totuttu ura toisensa perästä käy mahdottomaksi syystä tai toisesta. Tilanteeseen voi tyytyä – tai voi hakea/luoda uuden väylän toteuttaa olemuksensa puolia tai löytää piileviä mahdollisuuksia. Aina voi löytää!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.