Olimme kylpyläreissulla. Tällä kertaa lotrasimme kylliksemme myös allasosastolla. Roomalaisen kylvyn yli 30 asteisissa poreissa terapialiikkeet tuntuivat tehokkaasti. Uinti isossa altaassa onnistui myös kivuttomasti. Tilaakin oli. Kävely rantatiellä tuuletti keuhkot raikkaan hapekkaalla meri-ilmalla. Harmi, että sää oli niin sumuinen, maiseman kuvaaminen ei innostanut. Jalkahoidon elvyttämät kenkkukoipeni hekumoivat nyt heleän punaisin varpaankynsin. Ruoka oli hyvää, tottakai ja muutama suhdetta elvyttävä keskustelukin onnistuttiin käymään aterioiden lomassa, vaikkei sitä oltu suunniteltu mitenkään. Menomatkalla abc:n kirjapörssistä napatun pokkarin tarina osoittautui kiehtovaksi ja ui uniinkin. Kotiin lähtiessä kurvasimme vielä kaupungille. Kuten arvata saattoi, Naantali on tähän aikaan vuodesta arki-iltapäivisin lähes autio. Sinne pysähtymättä jatkoimme kohti moottoriväylää ja kotia. 

Kotona muistojen kaapin raivausprojekti on puolivälissä. Hiljalleen se edistyy, kummemmin stressaamatta. Katselen albumien kuvia lapsuudestani ja nuoruudestani, mietin, säilytänkö niitä vielä. Ihmettelen, miten paljon erilaista elämää matkoineen, perhejuhlineen ja arkisine välähdyksineen 43:een yhteiseen vuoteemme mahtuu. Oi, miten nuoriakin me on joskus oltu! Albumeja ei tule lisää, viime vuosien kuvat ovat koneella. Tuskin niitäkään kukaan jälkeemme katselee. Paljon katoaa muistoja ja hiljaista sukuhistoriaa sukupolvien myötä. Niin se on ja hyvä niin.