Tässä yhtenä aamuna aamuhoitaja lähetti kuvan Tätivanhuksemme makuuhuoneesta. Nurkkaa pitkin katosta valunut vesinoro oli päätynyt jo lammikoksi lattialle. Ylimmän kerroksen asunnossa se merkitsee kattovuotoa. Toinen soitti saman tien isännöitsijäntoimistoon. Lupasivat miehen paikalle. Seuraavaksi soitto kaupungin veteraaniasiain hoitajalle, viesti jäi vastaajaan. Jonkin ajan päästä sieltä soitettiin ja tilanteesta kuultuaan jo aiemmin tädin asioissa tutuksi tullut virkailija antoi puhelinnumeron ja nimen kaupungin vanhusten kotihoitoasioista vastaavalle viranomaiselle ja lupasi ennakkoon tiedottaa tilanteesta. Vuodon tarkastajalta saatiin arvio, että ainakin kuukausi menee kuivatuksessa ja remontoinnissa vielä lisää. Tädille on pakko saada hoitopaikka kuivatuksen ja remontin ajaksi. Todettiin, että veteraaneille ilmaiset kahden viikon kuntoutusjaksot eivät nyt riittäisi ratkaisuksi tähän pulmaan. Toinen soitti saamaansa kaupungin numeroon. Ystävällinen henkilö lupasi selvittää mistä järjestyisi pitempiaikainen tilapäishoivan paikka tädille. Eilen saatiin tieto: yksi ainoa paikka löytyi. Sovittiin ajasta, jolloin taksi tulee tätiä noutamaan. Toinen meni paikalle. Kotihoitaja pakkasi vaatetta mukaan ja saattoi tädin taksiin. Perillä kuulemma ollaan vastassa. Toinen sai tiedon, että vuoto on jo alemman kerroksen asunnossakin. Toinen tyhjensi pilaantuvat ruuat jääkaapista.

Tämäkin vielä, mietimme. Muistisairas täti itkee uppo-oudossa hoitopaikassa, hänen rauhallinen arkensa on rikki, kotia revitään, kuivatetaan ja paikataan. Huokaan Jumalalle: ottaisit hänet talteen taivaan kotiin.

Suomen muodostelmaluistelujoukkueet ovat maailman huippua. Rockettes, Team Unique, Marigold ovat menestyneet. Yksilötasolla silloin tällöin on myös taitoluistelijoita, jotka ovat sijoittuneet kuuden parhaan joukkoon arvokisoissa. Tällä kertaa ei yksilötasolla ole pärjätty Pekingissä, mutta jäätanssiparimme Julia ja Mats on matkalla menestykseen, jos tätä vauhtia kehittyvät.

Näinä aikoina on ollut hyvä tilaisuus tehdä havaintoja jääkiekkopeleistä. Kymmenet vuodet Suomen miesten Leijonajoukkueen yksilö- ja joukkuepelitaitoja seuranneena voi sanoa, että lätkä on meikäläisten mentaliteettiin soveltuva laji. Meillä on myös ollut onni löytää viime vuosien menestystä siivittänyt valmentaja arvopeleihin, tuo ihana hymytön yrmy nimeltä Jukka Jalonen, jolla on homma hallussa ja pakissa keinot tilannetta kuin tilannetta varten.

Miten naisten maajoukkue yleensä on saatu kasaan, ihmettelen. Vaatii runsaasti kokeneita ja taitavia pelaajia, joista voi valita parhaat, kun olympiamitalien tai maailmanmestaruuden metsästyksestä on kyse. Miesten peliin verrattuna naiset pelaavat pehmeämmin, ja pelin rytmi on tasaisempi. Parhaiden naisjoukkueiden, USAn ja Kanadan pelissä ero miesten pelityyliin on kyllä vähäisempi, taklataan reippaammin ja pelitaidotkin ovat kehittyneemmät. Voittajan ilo on yhtä raisua kuin miehilläkin, mutta ehkä häviäjän puolella nähdään enemmän kyyneleitä.

Tänään oli tarjolla yhtä jännitysjuhlaa, kun miesleijonat niittasi Sveitsin 5-1 ja selvitti tiensä pronssiotteluun Slovakiaa vastaan. Pelijännitys ei yhtään ollut ’pehmeämpi’ naisleijonien pronssiottelussa Sveitsiä vastaan, joka päättyi meidän tytöille komeasti 5-0.

Vaikka

en ole varsinainen urheilufanaatikko, on olemassa tiettyjä sortimentteja sitä lajia, joiden tapahtumia seuraan. Ainoa intohimoon asti yltävä joukkuelaji on jääkiekko ja yksilölajeista taitoluistelu, erityisesti jäätanssi. Itse Olympiakisat tapahtumana ei nosta mitään väristyksiä. Okei, onhan se kiva, kun suomalainen menestyy kisoissa, kun se nykyään on enempi harvinaista. Maamme ja Porilainen sykähdyttävät aina. Olen huomannut, että aiemmin urheilutapahtumia tiiviistikin seurannut Toinen ei enää myöskään jaksa seurata kaikkea. Hän sentään katsoo YLEn urheiluruudun, minä en usein sitäkään.

Silti

Suomen poikien ja tyttöjen lätkäjoukkueiden menestys kiinnostaa pelinä. Tänäänkin katsottiin tiiviisti, kun Leijonat pelasi arkkivihollista Ruotsia vastaan pääsystä jatkoon. Itse voitto ei oikeastaan ollut se, miksi siitä jäi täyteläinen kokemusjälki. Kolmen erän lopputiivistelmä: 1.erä lämmittelyä (0-0) – 2.erä surkuhupaista kohellusta pelissä ja istuskelua jäähyaitiossa (1-3) – 3.erä alettiin pelata ’oikeesti’ (3-3) ja jatkoajalla se pankin räjäytys Leijonajoukkueelle (4-3). Psykologinen lataus ja pelitapahtumien luoma jännite oli vertaansa vailla. Saatiin tuulettaa!

…tätivanhuksemme kulkee yhä muutamia kertoja päivässä kotonaan makuuhuoneen, keittiön ja vessan kolmiorataa seinistä ja ovenpielistä tukea hapuillen. Rolla olisi käden ulottuvilla, mutta ei hän sitä. Valkeat hapset ovat hajallaan hartioilla ja irtohiuksia löytyy kaikkialta. Käsiä ei jaksa pitää ylöspäin kammatakseen eikä hoitajilla ole aikaa muuhun kuin tavalliseen nopeaan proseduuriin: lääkkeet, ruokaa ja juotavaa eteen ja toisinaan pesulle. Säärten silkkipaperinohut iho rasvataan joka päivä. Tiedämme sen siitä, mitä he kuittaavat käynnistään raporttivihkoon. Menee useita viikkoja, että hoitajina käy kahdesti tai kolmasti päivässä vaihtuva joukko vaillinaista suomea puhuvia. Hyvä jos edes silloin tällöin käy joku suomalainen, joka ymmärtää, jos täti haluaa jotain kertoa, ja jonka puhetta huonosti kuuleva täti ymmärtää.

Täti on saanut kolme koronarokotetta ja influenssapiikin. Hoitajilla on aina maskit ja suojahanskat. Olemme ehkä ainoita ihmisiä, joiden täti näinä aikoina näkee hymyilevän. Tänään kun kävimme kahvikorin kanssa häntä tapaamassa, hän sanoi monta kertaa: voi, miten ihanan lämpimät kädet teillä on. Tädin kädet ovat kovin kylmät.

Tädin hiljaisten vuosien ja päivien jono lyhenee. Emme tiedä ehtiikö hän sadanteen vuoteensa. Osasiko hän, Sortavalassa syntynyt ja kasvanut, sotien jälkeisen aikuisen elämänsä etelä-Suomessa työtään tehnyt ja rauhalliset eläkevuotensa elänyt, aavistaa, miten pieneksi ja tapahtumattomaksi elämä voi kutistua ennen kuin päättyy.

Palasin Lapuan tuomiokirkon kauniisiin ja puhutteleviin kuviin kuin kotiin, vaikka olen vain kerran kirkossa sisällä ollut muinoin, kun veimme seurakuntaväkeä pohjalaisen körttiläisyyden ja evankelisuuden ydinpaikoille. Hiippakunta sai Matti Salomäestä uuden, hiippakuntansa oloisen piispan edellisen siirtyessä eläkkeelle. Piispan virkaan asettamisen juhlamessu oli kaunis, hyvin suunniteltu ja eleettömästi toteutunut tilaisuus. Toimittajien sanat ja selkeästi luetut raamatun tekstit ja rukoukset, tarkkaan mietitty ja hyvätasoinen musiikki loivat juhlatunnelman. Jokin erityinen karisma, välittyi kaikesta television kauttakin mukana ollen. – Mietin mikä tuon tunnelman sai aikaan. Tampereen Matti Repo, Turun Mari Leppänen ja Kuopion Jari Jolkkonen kauniissa kirkossa, kauneissa piispan asuissaan, ilman kirkolliseen ylätyyliin jäykistelyä ja haudanvakavuutta. Ehkä eniten kohtaavan katseen lämpö toi tuikahduksen toivoa koronan koomasta heräilevän kirkon seurakuntiin.

Yle-Areenasta löytyy kolmiosainen vankiladraamasarja. Äidinkielen opettaja (Sean Bean) on ajautunut alkoholiriippuvuuteen ja ajaa humalassa nuoren pojan kuoliaaksi. Tajutessaan tilanteensa, hän pakenee paikalta. Kotona hän kertoo vaimolleen asian ja vaimo pakottaa hänet ilmoittautumaan poliisille, minkä mies tekeekin. Vankila ei ole sivistyneelle ja pohjimmiltaan hyväntahtoiselle yhtään helppo paikka, kaikenlainen kaupankäynti, väkivalta ja kiristys rehottavat. Tunnollisen ja arvostetun vanginvartijankin (Stephen Graham) moraali joutuu koetukselle, kun toisessa vankilassa olevaa omaa poikaa uhataan. – Ei mitään mieltä ylentävää katsottavaa, mutta herättää paljon ajatuksia. Mitä tekisin itse noissa tilanteissa? Ei tee mieli tuomita, kun ymmärtää henkilöiden taustoja. Niin vähästäkin voi olla elämän suunta kiinni. Vankilatuomion kärsimistäkin raskaampi voi olla oman syyllisyyden taakka.

Hiihtoloman ja laskiaisen lumet puhalsi Valtteri jo etuajassa tänne eteläänkin. Kylläpä on nietosta piha kukkuroillaan. Talon miehet ovat olleet ahkerina koko viikonlopun lingoten ja kolaten ja vielä arkiviikkokin lähti alkuun soljumaan lumitöiden merkeissä. Kaupungin aurauskalusto on ollut ylitöissä eikä kaikissa kaupunginosissa sivukatuja ole ehditty samaan tahtiin saada auki kuin pääväylät ja raitit. Pienillä punaposkisilla kaupunkilaisilla on nyt kasoja kylliksi mäenlaskuun ja vaikka mihin talvisiin leikkeihin.

Etuajassa on moni jo purkanut omin luvin koronarajoituksiakin hallituksen ja AVIen virallisia päätöksiä odotellessa. Aina ei tiedä mistä kohtaa se kärsivällisyys keneltäkin loppuu. Matkoja tilataan, talvi- ja hiihtolomareissut kutkuttelevat. Kukapa ei alituiseen kotosalla oleiluunkin kyllästyisi. Sukset esille ja äksöniä kehiin! Ja sieltähän se rajoitusten purkukin viimein napsahti, kun helmikuun puolelle päästään. Katsotaan kuin meitin käy.

Kristiina Wallin Vaikeampaa on olla näkemättä unia S&S 2021

1971 syntynyt runoilija Kristiina Wallin on kirjoittanut erilaisia proosatekstejäkin, mutta tässä on hänen ensimmäisen romaaninsa. Teos on kirjoitettu tyttären äiti-ikävästä vuoropuhelun muotoon, jossa tyttären elämästä kadonnut äiti kertoo tarinaansa ja tytär omaansa. – Romaani puhuttelee lukijaa väkevästi. Teoksen muotokieli on kaunista, tunteisiin ja mielikuviin vetoavaa, runoilijan ote näkyy ja tuntuu. *Hieno, vahva ja valmis romaani.
*
Riina Katajavuori Kypros Tammi 2021

Katajavuori (s. 1968) on jo runoilijan paikkansa lunastanut, julkaisuistaan palkittu ja vahvasti verkottunut kirjailija. Kypros on proosateos, liikkuu kirjailijuuden maisemissa ja yhteyksissä. ”Kiehtovasti pulppuileva taiteilijaromaani – – kertoo kohtaamisista, luovuuden lähteistä, merkitysten etsimisestä ja kielen valtamerellä purjehtimisesta.” – Ollakseen romaani, teos avautui minulle tavallista värikkäämpänä, tasokkaampana ja monitahoisempana nimenomaan runoilijan perusolemuksen kautta nähtynä ja koettuna. Ei tavanomainen romaani, todellakaan, sen tietää siitä, että lukijaa jää kutkuttamaan sen maailman avaruus, jossa liikutaan.
*
Lahja Havansi Hoitsuna halki Suomen 2021 Kerava

Lahja Havansi on sairaanhoitajan työstä eläköidyttyään kirjoittanut muistelmansa, joista ilmenee hengästyttävän laaja kokemus hoitotyöstä eri puolilla maata, erilaisissa hoitotyön tehtävissä, lisäopinnoissa ja hallinnollisissa sekä työn kehittämistehtävissä. – Olipa mielenkiintoinen muistelmateos! Siitä tihkuu koko matkan persoonan vaikutus, aloitteellisuus, itsenäisyys, työtä pelkäämätön ja selviytymään ohjelmoitunut ote työssä sekä omassa elämässä.
*
Eeva Kilpi Valkoinen muistikirja WSOY 2021
1928 syntyneen, merkittävän, arvostetun ja elämäntyöstään runsaasti palkitun kirjailijan lyhyitä muistiinpanoja vuosilta 1999-2000. – Aforistinen muistikirja sisältää teräviä oivalluksia ja aikaan liittyviä merkintöjä, myös ikääntymisen ja surun tuntoja.
*
Takashi Hiraide Kissavieras suom. Raisa Porrasmaa S&S 2016
Hiraide on runoilija ja kirjailija, joka kirjoitti kauniin ja viisaan pienoisromaanin kissan ja pariskunnan erityislaatuisesta suhteesta. – Tässä taas yksi japanilainen kirjailija, jonka hitaaseen ja sävykkäästi nyanssoituun kerrontaan on helppo ihastua. Kissan lisäksi kirja kertoo puusta ja puutarhasta, vanhoista taloista sekä naapuruussuhteista Tokion laitamilla.

*
Heidi Jaatinen Suvanto Gummerus 2021

Sadan vuoden takaista elämää yläsavolaisen maapitäjän mahtitalossa. Heidi Jaatinen (s.1968) kieputtaa tarinaansa punaisiin ja valkoisiin jakaantuneen kansan arjessa ja juhlassa. Aatteiden ja olosuhteiden vaikutus ihmisten kohtaloihin jakaa väkeä, mutta Kosken talon isäntä ja emäntä pyrkivät olemaan yhteisössään esimerkillisiä, mm. pitämällä palkollisistaan ja torppareistaan hyvää huolta. – Kirjassa on yli 700 sivua, joten lukeminen käy työstä, mutta tuonaikainen elämä on yllättävän monipuolisesti ja kiinnostavasti kuvattu ja tarina pitää imussaan. Paikoin Jaatisen kielellinen taidokkuus on säihkyvää, mutta toisinaan sanat karkaavat merkityksistään ja sotkeutuvat toisiinsa. Ajankohtaromaanien kärkeä kumminkin.
*
Hiromi Kawakami Sensein salkku suom. Raisa Porrasmaa S&S 2017 (2012)

Olisin melkein voinut vannoa, että tämän kirjan tekijä on sama kuin e.m. Kissavieraan. Nimi ei ainakaan ole sama, mutta kirjan ulkoasu kyllä ja ehkä myös samalla suomentajalla on vaikutusta. Sensein salkku kertoo erikoislaatuisesta ihmissuhteesta, joka kehkeytyy näennäisen sattumalta vanhan opettajan ja hänen entisen oppilaansa välille. Suhde kehittyy hyvin hitaasti, siinä tavataan pitkään vain tietyssä baarissa, jossa molemmilla on tapana käydä juomassa sakea ja syömässä. – Mitään näin verkkaista ihmissuhdetarinaa en ole kenties koskaan lukenut, mutta ehkä juuri se onkin hyvä syy lukea japanilaisia kirjailijoita, sillä sieltä tulevat kiinnostavimmat ja oudoimmat tarinat. Kenties minimalismi, hiljaisuus ja pienieleisyys on niissä se, joka minua viehättää. Tässä myös ruokakulttuuri!
*
Sari Mikkonen Yönseutuun -novelleja WSOY 2006

1967 syntynyt Mikkonen on jo palkittu novellisti ja romaaninkin julkaissut kirjailija. Novellille tyypillistä on, että tarina alkaa keskeltä tapahtumia ja taustoittuu ikään kuin vihjeenomaisesti juonen kulkua kuvaavien lauseiden mukana. Novelli myös tarkastelee henkilöidensä elämää leikkaamalla oleellisia tapahtumia esiin kokonaisuudesta. – Palaan hyvin tehtyjen novellien pariin usein mielelläni kahlattuani jonkun massiivisen sukutarinan runsaissa maisemissa ja henkilöiden elämänkäänteissä. Mikkonen on hyvä novellisti ja terävästi nähtyjä leikkauksia päähenkilöiden elämänkäänteisiin on ilo lukea.

Hyvinvointialueet, joista kansa tuntuu olleen melko hajanaisen tiedon varassa, ovat sitten saaneet ensimmäisissä vaaleissa päättäjänsä. Sekin, mistä he saavat päättää on jäänyt hiukan epämääräiseksi, varsinkin, kun talousasiat eivät siihen taida kuulua. Voiko päättää jostain, jos ei ole tiedossa mitä ja millä perusteella siihen on resurssoitu?

Puheenjohtajat paistattelivat tulosten äärellä koko pitkän vaali-illan kunnes ääntenlasku saatiin finaaliin. En jaksanut seurata koko aikaa lähetystä, kun yhtä mittaa tivattiin miltä mikäkin kymmenyksen muutos tuntuu. Tietäähän sen, ettei hyvälläkään supliikilla varustettu poliitikko jaksa keksiä viiden minuutin välein uutta sanottavaa. No, jotain vaikutelmia jäi.
Suurin yllätys oli Perussuomalaisten romahdus, jota Purra selitti dissaamalla vaalit demokratian irvikuvaksi. Vaalitenteissä oli käynyt selväksi, ettei heillä ollut aluepoliittisia tavoitteita. Tottumattoman ja ylimieliseltä vaikuttavan puheenjohtajan piikkiin tuo taisi mennä. Myös vihreät kokivat pettymyksen, vaikka yritys olikin hyvä. Taisi moni oudoksua puolueen viimeaikaisia cannabispuheita eikä sinänsä tärkeä nosto mielenterveyspalveluista koskettanut keskeisten sotepalvelujen puolesta huolestuneita äänestäjiä. Mielenkiintoista, joskaan ei yllättävää, oli Keskustan kannatuslukujen piristyminen. He pitivät kovasti ääntä palvelujen säilymisestä ja saivat myös kannattajansa liikkeelle.

Näillä nyt mennään, mutta nahkurin orret saattavat odottaa seuraavien vaalien aikaan.

…tuntuu olevan tärkeä sanoa jotain näppärää Päivi Räsäsestä. Hän näyttää tehneen erittäin tietoisesti itsestään mielipideuhrin, kieltäytyessään perumaan sanomisiaan. Ja on juuri siksi maallisen oikeuden edessä. On kyllä vaikea saada myötätuntoa minkään ihmisryhmän jyrkästi tuomitseville mielipiteille, vaikka niitä kuinka raamattu kädessä selittäisi. Oikeutta ei nyt käydä Jumalan tiliin luettavien sanojen versus maallisten lakien oikeellisuudesta – vaan siitä, voiko raamatun sanoja käyttää perusteena joitakin kanssaeläjiä tuomitakseen ja halventaakseen.
Mikä ihmisen panee tuomitsemaan toista raamattu kädessä vaikka niin rikkoisi lakia?