Kevytväylä keskustaan oli jo puhdistettu, otin pyörän. Tuntui kolealta ajaa, vaikka aurinkoistakin. Istahdin keskivaiheille kirkkoa ja hetken päästä ystäväsisko ilmaantui viereen minut huomattuaan. Väkeä näytti olevan tavallinen määrä. Messu alkoi juhlavalla ristikulkueella, joka lauloi Magnificat-hymniä. Kulkueessa oli neljä lastakin, kulkueristiä kantoi poika, joka hoiti tehtävänsä asiaankuuluvalla vakavuudella.

Asta-papin saarna rakentui sivuseinään heijastettujen kuvien ja penkistä ääneen lausuttujen ajatusten kudoksena. Syntyi syvän keskittynyt tunnelma – kuin kukin olisi itse keskustellut Marian kanssa.

Päätösmusiikkina oli Bachia, kuulaankirkas sopraano lauloi passioaarian viulun ja urkujen säestyksellä. Suloista. Koskettavaa. Kenelläkään ei ollut kiire pois.

Tulin kirkkokahveilta kotiin valmiille aterialle. Olemme niin etuoikeutettuja, on sielun ruoka ja ruumiin, ja molempia saa rauhassa nauttia niin halutessaan. Kaikilla maailmassa ei ole. Minua vaivaa ajatus, että kiitollisuus ei riitä.

valo pisaroi routamaasta, tuuli kahisuttaa kuihtuneita lehtiä. kuolla, maatua, tulla maaksi, josta nousee uutta elämää. kuoleman kauneus: jossain muodossa elämä on ikuista.

elämän risukoissa versoo kauneus. sitoudun yhä muistamaan sen.

Pissismummo ja Poikakaveri ottivat alkuviikosta rivakan asenteen, että nyt äkkiä jonnekki. P.Kaveri möyri tuokion netissä ja tiedotti, että aamuvarhaisella kun järjestää ittens Länsisatamaan ja ottaa siitä laivan, ei kauaa nokka tuhise, kun vastarannan sadama on jo siinä. Maissaoloaikaa on koko päivä ja illalla pääsee takas omaan sänkyyn. Ja kun ottaa menopelin mukaan, niin perillä pääsee mihin mielii. No, Mummohan on aina reissupäällä, jos vain henki pihisee. Mentiin!

Vaan eikös Mr. Murphy – tuo matkaseuran kelvottomin – tuppaantunut reissuun mukaan jo laivan uumeniin ajaessa: siinä se seisoi kuin seinäpalkki ja veti ajokin etukulmaan hampaanjäljet. Poikakaveri synkistyi toviksi ja huokaili: mitä halvempi reissu, sitä kalliimmaksi tulee.

Varhaisherätys ja kutsumaton matkaseura ei enää kirponut laivan aamiaisbuffetin tarjoomusten jälkeen.  ¨Laivat lähtee ja satamaan jää pieni vana joka hiljaa kuihtuu pois... Mummoa jo hyräilytti tähtäillessään kameraansa merelle päin. Hetki raikasta meri-ilmaa kannella riitti ja matkalaiset majoittuivat kahvilan yläloungeen. Sohvalla sopi Mummon ojentaa kenkkukoipensa ja syventyä kirjaan sekä P.Kaverin räpeltää kännykkäänsä. Naapuripöydässä yksinmatkaaja täytti ristisanaa, toisessa harmaapartainen mies ja punatukkainen nainen pelasivat gini-rommia. Tuonnempana sänkileukaukkojen rinki turisi omiaan. Vastapäätä istui alakuloinen mies käsi poskella ja katseli merelle. Pulleroäiti yritti paimentaa kahta villiä leikki-ikäistä, ja toinen heijasi vauvaa vaunukopassa. Vanhapari selaili kaupallisia tiedotteita ja sanomalehtiä. Alhaalla cafén pöydissä mussutettiin ja keskusteltiin. Tunnelma oli viihtyisän rauhallinen.

Sadamasta matkalaisemme suunnistivat suoraan Kumuun. Kohta olivat he taidemuseon portilla kulmat koholla tavaamassa tekstiä: museo on avoinna keskiviikosta sunnuntaihin.  – Kah, ain pittää jottai yllätyst matkaa lähtijäl olla, Pissismummon Ikimuori olisi tuumannut. (Mr. Murphy virnuili siinä vinosti.) – Eipä tullut mieleen tutkia netistä aukioloaikoja, mutisi P.Kaveri ja Mummo että ilman muuta oletin, että maanantaina se on kiinni niin kuin muutkin maailman museot. Tiistaipäivä ei asiaintilaa ällistellessä keskiviikoksi muuttunut, joten pariskuntamme ensimmäinen tutustuminen virolaiseen nykytaiteen pyhäkköön keskittyi ympäristötaiteeseen.Kumun arkkitehtoonista kol..komeutta saatiin vapaasti ihailla eri kulmista ja tasoilta. Puistoalueen patsaat tulivat tarkkaan tutkituiksi.Päivä paistoi ihanasti ja tunnin verran siinä käyskennellessä kymmenittäin epäuskoisia kävi nyhtämässä turhaan taidemuseon ovenripaa.

Mummo ja P.Kaveri palasivat toista kautta Kadriorkin kauniiseen puistoon, jossa sitten vaeltelivat he leppoisissa tunnelmissa. Auto vietiin parkkiin lähelle satamaa, Mr.Murphy lupasi jäädä takapenkille ja ottaa nokoset, kun Mummo ja P.Kaveri livahtivat Estonian muistomerkin kautta vanhaan kaupunkiin, jonka tunnelmallisilla kujilla on aina yhtä viihtyisää kuljeskella. Ainoassakaan kaupassa eivät he  poikenneet. Kaupungin perinteikkäimmässä kahvilassa nautittiin välipalaa ja sen jälkeen olikin sopiva aika jo palailla ajopelin luo ja järjestäytyä laivaan menevien autojen jonoon. Ja tässäkin kirja teki seuraa Mummolle

Paluumatkalla nautittiin päivän ateria buffetissa, tarjolla oli mm. poronmaksaa ja riistapihviä.  Kertailtiin päivän tunnelmia ja todettiin, että kevät kyllä tuntui olevan pidemmällä Suomenlahden tuolla puolen, mutta ei varsinaisesti näkynyt. Iltayökerhon tiloissa tanssahdeltiin charmantisti harmaantuneen mattieskon laulun tahtiin. Rytmiryhmän soitto kuulosti intohimottomalta jumputukselta. Pissismummo tuumi itsekseen miten ikinä säällinen mies jaksaa tuonikäisenä veivata viikkokaupalla illasta toiseen samoja lauluja iäkkäiden ihmisten laumalle. Toisaalla baarissa esiintyi mies, joka soitti kitaraa varsin mehukkaasti, mutta jonka laulu kuulosti englanninkieliseltä puurolta. Myymälästä haettiin Mummon sydänlääke, pikku pullo madeiraa ja bonuslahjana P.Kaverilta vielä pienempi pullo ’suitsuvettä’.

Matkalaisemme kaarsivat kotipihaan iltakymmenen aikaan sopivasti väsyneinä. Toruskelivat he vielä Mr.Murphyä tuppautumisesta matkaan ja suosittelivat häntä häipymään jonnekin timbuktuun ja jättämään reissuilijat tästedes rauhaan.

puu herättelee jo silmujaan. odotan vaiti, kuulostelen, hengittelen kevään aavistuksia. häikäistyn avarasta sinestä, jossa ajatuspilvet lipuvat. tuulenhenki sukii sulkiani. kun vain levitän siipeni, lennän. luotasi, luoksesi.

Ruokakauppa ei minusta ole järin inspiroiva paikka. Pikemminkin suorastaan tylsä. Sinne on mentävä, koska on syötävä ja siihen taas tarvitaan aineksia. Vakikauppamme kehuskelee halpuuttaneensa hintoja. Sillä ei ole mitään vaikutusta ruokalaskuumme, koska halpuutus ei koske luomu- ja lähiruoka-aineksia, hedelmiä eikä kasviksia. Mitähän halpuutus mahtaa ylipäänsä koskea?

Kierros käy useimmiten samassa järjestyksessä, mistä on se etu, ettei listaa tarvita. Kalleinta jokaviikkoisessa valikoimassamme ovat tietyt Toisen rakastamat erikoisjuustot ja valmiiksi peratut järvikalat, esimerkiksi ahvenfileet (tänään 34 euroa/kg). Usein ostamme sunnuntaiksi karitsan paahtopaistia – se on molempien herkkua – mutta tuodaan Uudesta Seelannista asti. Miksi meillä ei saa kotimaista lammasta kuin kauppahallien erikoismyymälöistä?

Teen ruokia itse, olen oppinut tietämään Toisen herkkuruuat, onneksi on muutamia yhteisiäkin. Jos ajattelisin vain itseäni, tekisin kasvisruokia enemmän ja pitäisin salaattipäiviä. Eriruokaisia päiviäkin on, kun Toinen tahtoo hernekeittoa tai kaalilaatikkoa, silloin voin valita kasviskeiton.

Joskus tylsää kauppareissua piristää jokin häiriö. Tänään kolmen vartin keräilyä ja kassalle jonotusta säesti taukoamaton hysteerinen parku erään äidin työntelemästä rattaasta: äiti, äiti anna, äitiii. Sentään kolme varttia, ja kovaa, eikä äiti reagoinut mitenkään. Eikä isä. Me muut mulkoilimme.

Kuka lakaisi taivaan esiin, tuuliko? Heräsin pilviseen aamuun ja ennen kuin sain lenkkarit jalkaan ja repun selkään, loistaakin jo aurinko sinessä. Mennessä solautan keltaiseen kortin, jossa muistutan sisarellisesti veljeä siitä, että vuosi on taas vierähtänyt hänen edellisestä syntymäpäivästään.

Valitsen hyllyiltä neljä kirjaa, nopeimmin erityisherkkyyttä tutkineen ja P. Saaritsan viimevuotisen runo-opuksen. Kirjasto tarjoilee rakkausaiheisia kirjoja, en niihin kajoa enkä toisaalla esiteltyihin saksalaisiin. Viimeksi mainittujen liepeillä istuu mummo, joka alkaa heti puhua, kun siihen ilmaannun (minulla on sellainen vaikutus mummoihin). Hän huomaa käsivarrellani kirjapinon, kysyy niistä ja esittelee omia valintojaan, kertoo olevansa yli 90 ja lukevansa jatkuvasti paljon. – Ikä tekee sen, etten jaksa enää kiinnostua fiktiivisistä romaaneista, mutta erilaisista kulttuureista, matkoista, elämänkerroista, tietokirjoista kylläkin. Hän paljastaa senkin, miten hän kirjan valitsee, lukee miten se alkaa, siitä voi päätellä yhtä ja toista. –  Näin on, myöntelen. Sitten kiitän mielenkiintoisesta keskustelusta, jota olisi mukava jatkaa, mutta kun… (viittaan hyllykön päädyssä olevaan lappuun: Ettehän keskustele täällä). Mummo naurahtaa ilkikurisesti: – minä olen niin ikivanha, etten enää piittaa säännöistä, ei ne kehtaa tulla torumaan…

Mummolla on asennetta. Tarvitseeko kirjastossa haudanhiljaista ollakaan. Aina sinne yksi mummokansalainen mahtuu mielipiteineen, niin kuin huudahtelevat lapsoset ja keskenkasvuiset tirskahtelevat klopitkin. 

Pilvivaloisaa. Tuuli huojuttaa naapuripihan sypressejä, metsikössä mäntyjä. Kotikadun paljasoksaiset koivut näkevät päiväunia kevätauringosta, hätkähtävät hereille koulusta palailevien lasten iloisiin huutoihin.

Mustarastaan huilunkirkas soolo helähti keskelle hiljaista meditaatiohyminäämme: Kyrie, Kyrie eleison…  Iltataivaan punerrus, sielussa kaiken kauneuden valohehkuinen kipu. Verkkaiset askeleet pihan poikki kotiin. Yössä tähdet.

Läjiä likaista lunta. Marraskasvoinen maa. Kaduilla lätäköitä, sepeliä, kadunvierillä talviset koirankakat.

Toissapäivänä auringonpilkahduksia. Eilen räntää, tuulta. Tänään pilvistä, tuulessa raikas tuoksahdus.

Linnut lentävät yli pohjoiseen, ihmiset etelään. Pihapensaissa säpisee.

Värit haaleina, vielä. Vain kuusten vihreä, verentumma.

Helsingin seurakuntien julkaisema Kirkko ja Kaupunki -lehti kertoi taannoin osaan amerikkalaista kristillisyyttä pesiytyneestä purity ball-seremoniasta*, johon liittyviä hätkähdyttäviä kuvia on esillä Suomen valokuvataiteen museon poliittisen valokuvan festivaalin osana.

Kysymys on perheistä, joiden tyttäret ohjataan tekemään siveyslupaus. Perhe, erityisesti isät sitoutuvat tukemaan tytärtensä koskemattomuutta heidän avioitumiseensa asti. Esimerkkinä tunteellisesta seremoniasta lehti julkaisee kuvan, jossa pitsimekkoinen tytär seisoo isän edessä, isä pitää käsiään tyttären lantiolla ja taustalla on valkoinen risti.

Lehden lainaama kuva hätkähdyttää. Asetelman intiimiydessä on jotain hämmentävän vierasta, suorastaan insestistä. Puhtausihanteessa sinänsä ei ole mitään väärää, vaikka se ei pohjoismaiseen kristillisyyteen noin  alleviivattuna kuulukaan. Moni kristitty perhe toivoo nuortensa pidättäytyvän seksikokeiluista, ainakin ennen vakavampaa suhdetta. Rippikouluissa opetettaneen edelleen, että seksi kuuluu avioliittoon, mutta nuorten todellisuudessa ne ensimmäiset kokeilut lienee usein jo siinä vaiheessa tehty.

Jos seksuaalinen puhtaus ihanteena nostetaan arvohierarkiassa korkeimmalle tasolle, herää väistämättä kysymyksiä. Onko seksi siis likaista, synnillinen osa ihmisyyttä? Eikö ihmisen lapsi omista itse seksuaalisuuttaan? Miksi puhtaus on erityisesti tytärten ihanne? Miksi tyttären puhtauden vaaliminen kiinnostaa erityisesti isiä?

*https://www.google.fi/?gws_rd=ssl#q=purity+ball

Oh, tätä ajan vilinää. Tässä on nyt eletty viime päivät ystäviä tapaillen. On käyty nautiskelemassa Strauss-konsertin hurmaavia balettinumeroita itävaltalaistaiteilijoiden tarjoilemina. On saateltu pitkämatkalainen sekaisin olleiden aikataulujen armoille junaan. On käyty stadissa tapaamassa ystävätärtä, joka osaa johdatella semmoisiin vaatepuoteihin, mihin omin nokkineni en ikinä eksyisi. Sainpahan ihanan kevätmekon!

Ilmeisesti elämän syke on ollut talvisydämen hitaalla, ei ehdi kaikkea mitä pitäisi. Ja mitähän muka pitäisikään. Kaikkihan on itse valittua, ei pakkoa mihinkään. Ihminen tottuu elämänsä helppouteen aika pian, silti haksahtaa kuvittelemaan parhaiden vuosiensa voimien olevan jossain tallella. Eivät ne ole.

Kevät pyrkii iholle: tuulen tuoksu,  pisarteleva sade sumuaamuina, toisinaan kourallinen räntää.