hengittää valoa. avata mieli ja sielu valolle.

tavata ihmisiä. hoitaa ystävyyttä, solmia uudestaan katkenneita siteitä.

 havaita positiiviset signaalit. kertoa hyviä uutisia.

torjua viruksia kaikin keinoin. jättää tarpeettomat joukoissa kulkemiset, suunnata mieluummin metsäpolulle tai ladulle.

ilahduttaa itseä poikkeamalla arjen rutiineista. tekemällä jotakin toisin. lähteä. palata.  

iloita talvesta!

–  Syöpätaudit yleistyvät eliniän kohotessa. Joka neljäs nainen sairastuu elämänsä aikana rintasyöpään, Pissismummo luki aamunsa piristykseksi lehdestä. – Joo, tää se vasta ilahduttaaki vanhaa naisihmistä, Mummo tirahti. Syöpärekisterissä on paljon väkeä. Ihmisen kehossa piilee ikäviä salaisuuksia. Ihossakin on lähes jokaisella luomia ja muita nystyröitä, tämän huomaa isokokoisen televisioruudun äärellä. Mistä ikinä kukaan voi tietää mikä näppylä on pelkkä näppylä ja missä muhii juurikas soluhäikkä. Hiuksia nostattaa tämmöiset uutiset.

P.Mummo oli menossa omalääkärilleen valittamaan olkapäätään. Käsi ei käänny kunnolla, pukemistoimenpiteet riisumisesta puhumattakaan ovat hankalia. Leposärkyäkin tuntuu toisinaan. Aamun aviisista saadun tilastotiedon inspiroimana Mummo havaitsi suihkussa seisoessaan toisen rintansa sileällä iholla pienen ihonalaisen nystyrän. Jo nousi pystyyn Mummon harmajat kiharat. – Mikäs se tämä on tässä. Ei kai… huhhuh, mutisi Mummo.

Omalääkäri, tämä harvasanainen ja jokseenkin ilmeetön kunnallisen terveystoimen virkanainen, voimistelutti potilasta todetakseen olkavarren liikerajoitteen, kirjoitti fysioterapialähetteen ja pisti olkapäähän kortisonia sekä passitti Mummon röntgeniin. Mummo sai lopuksi kakistettua pyynnön, että jos tämä katsoisi myös tuota nystyrää, ettei vain olisi… mitään pahempaa. Omalääkäri pisti hanskan käteen, puristi näppylää ja sanoi: tukkeutunut talirauhanen.

– Vähän mie olin nolo, kommentoi Mummo Poikakaverille lääkärikäyntiään jälkeenpäin.   

Olen sitä ikäluokkaa, joka ei juuri joudu epämiellyttävien koskettelujen tai seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Kokemusta tästäkin silti on. Avaudun hieman aiheesta. Alaikäisenä jouduin puolityhjässä junavaunussa yllätetyksi. Vastapäätä tuli istumaan aikuinen mies, joka paljasti sukupuolielimensä. Olin tyrmistynyt ja vaihdoin nopeasti paikkaa. Asematunnelista noustessani rapussa tulin yllätetyksi, kuulin juoksuaskelia takaani ja samassa hameeni nostettiin takaa ylös. Pakenevan miehen kasvoja en ehtinyt nähdä. Mitään uhkaa siinä ei ollut, tunsin lähinnä sääliä. Aikuisena kuoron konsertin jälkeisissä illanistujaisissa johtaja istahti maistissa viereeni ja tarttui rintoihini. Koin sen törkeänä ja erosin siitä kuorosta. Yhden kerran olen joutunut keskenkasvuisten kollien taholta kaupungilla huorittelun kohteeksi, ilmeisesti siksi, että päässäni sattui olemaan punainen hattu. 1960-luvulla illalla elokuvista palatessani joku mies lyöttäytyi seuraan Helsingissä sivukadulla ja yritti raiskata. Hän oli sen verran humalassa, että pääsin irti ja juoksemalla karkuun. Se oli kyllä aika pelottavaa. Ammattiliiton koulutusristeilyllä yökerhossa istuessani eräs seurassamme istunut pappismies tarttui yhtäkkiä nilkkaani kaksin käsin eikä päästänyt irti. Seurueen muista miehistä kukaan ei reagoinut mitenkään. Tilanne tuntui lähinnä piinalliselta ja naurettavalta. Kun pääsin irti, lähdin paikalta. Ammattiyhdistystoiminta jäi siihen minun osaltani. Tanssivat naiset joutuvat aika usein kokemaan kaikenlaista. Samaisessa yökerhossa työtoveri kertoi, että ruotsalainen tanssittaja yritti heti kohta suudella ja ehdotella hyttiin menoa.

Olen aika vähän liikuskellut piireissä, joissa kuvittelen naisten joutuvan helpommin jonkinlaisen ahdistelun tai häirinnän kohteeksi. Koska minullakin on silti nämä kokemukset, päättelen, että häirintä on varmaan yleistä. Lapsella tai kokemattomalla nuorella ei ole keinoja. Ei riitä, että ’siperia opettaa’. Vanhempien on valmennettava tyttäriään ja ohjattava poikiaan. Nuorten netin käyttöä on seurattava. Itsepuolustuskurssit ovat hyödyllisiä, minäkin kävin sellaisen aikuisiällä. Kaikesta häirinnästä ei voi pelkästään miehiäkään syyttää. Ehkä naisissakin on härnääjiä, jotka käyttävät joissakin tilanteissa väärin seksuaalista valtaansa.

PS. Tuore uutinen nettilehdestä: Uimahalleissa ’eksyillään’ naisten suihkuhuoneen puolelle ja altaalla tiiraillaan.

toissailtana näin elämässäni ensimmäisen kerran revontulia. on kerrottu, että poikkeuksellisesti tänä talvena on nähty revontulia myös eteläisimmässä Suomessa, jopa pääkaupunkiseudulla. toinen meistä huomasi valoilmiön ja kutsui katsomaan. pohjoisella taivaalla oli suunnattomia himmeästi eri värisiä valopilareita, joita katsellessa tuli juhlallinen olo. ikkunan jääkiteiden monimuotoisuutta ihmetellessä taas tajuaa talvisen luonnon kauneuden pienet hurmaavat yksityiskohdat.

Tänään oli se ihmeellisen ihana päivä, kun kävin viimeisen sovitun fysioterapiakäynnin. – Mitä kuuluu nyt, kysyi Anu, joka minua on luotsannut läpi syksyn mustien kipukuukausien. – Kävelen normaalisti! Nukun heräilemättä yöt ilman särkylääkettä! Olen elossa!

Hän tarkisti liikeradat, neuvoi muutaman uuden liikkeen, käsitteli lonkankiertäjän kivuliaan kohdan ja kehotti päivittäisille kävelyille. Olen oikein odottanut hänen kehotustaan, sillä aikaisemmista kävelyjen yrityksistä on seurannut vielä särky-yö.  

Täysin kivutonta ei elämä silti ole, olkapää muistuttaa itsestään pukiessa ja riisuessa. Voimistelutan sitä itse saamieni vinkkien mukaan. Hiljalleen senkin liikerata paranee. Olen oppinut: ei pidä luovuttaa eikä kiirehtiä – hiljaa hyvä tulee.

Uuden hiushuoltajani tapaamiset ovat muodostuneet jännittäväksi seikkailuksi. Hän on energiavuosissaan oleva nainen, jonka perheessä lapset ovat teinejä. Ensimmäisen kerralla jo havaitsin pieniä persoonallisia yksityiskohtia, joilla hän on liikkeensä somistanut. Se kertoo, että omistaja on avoin persoona ja ottaa myös asiakkaansa yksilöinä. Sopii minulle. Hän kertoo suorittavansa työn ohessa ammattikorkeakoulussa  kohtaamistaideopintoja. Mielenkiintoista.

Tänään hän kysyi onko minulla olemassa jokin paikka, josta saan hyvää energiaa. Mietin hetken, niitä on montakin. Kerron käyväni usein Valamossa. Hän kyselee kiinnostuneena millaista siellä on. Kerron vanhoista puista, kuusikujasta, metsäpoluista, erityisestä valosta, jota ympäröivät  vedet heijastavat. Talvella järvenselät lepäävät jääkuoren alla lumirauhassa, vain sillan alinen virta on sula. Ei ihmisen sielunkaan tarvitse ryöpytä koskena tai myrskytä alituiseen vaahtopäälainein, hiljainen virta riittää. Virta, joka ei koskaan jäädy.

Kerron myös, että käynnit Valamossa ovat usein liittyneet työ- ja kotiasioiden solmukohtiin ja muutosvaiheisiin elämässäni. Esikoisen murheenkryynivaihe ja muutto kotoa. Isän kuolema. Kuopuksen lähtö armeijaan ja muutto kotoa. Esikoisen häät. Lapsenlasten syntymät. Äidin kuolema. Paljon olen niissä huoneissa itkenyt, mutta aina myös löytänyt rauhan ja ilon.

Paitsi luontoa, minua ovat puhutelleet Kristuksen kirkastumisen kirkon hetkipalvelukset. Se rauha, jonka saa antautuessaan rukousvirtaan ilman älyllistä, henkistä tai hengellistä ponnistelua. Sielunlepo tuohusten ja suitsukkeen tuoksussa ja ristinmerkkien kahinassa. Vastikään luin muistiinpanoni kesäviikosta Lintulan luostarissa vuonna 1991. Ne alkavat pohjattomasta väsymyksestä ja päättyvät onnentäyteiseen tietoisuuteen: tämä on minulle hyväksi.

valoa, valoa. miten kaipasinkaan valoa. nyt sitä on, aamu aamulta aikaisemmin heräävää, iltaa kohti kurottuvaa valoa, joka lumella sädehtii.

”olette valon, ette pimeyden lapsia…” mitä se merkitsee? ettei tarvitse piileskellä pimeässä. ettei pimeyskään ole enää läpitunkematon ja raskas, vaan viipyvän ja sarastavan valon keventämä.

valoisaa kevättalvea!

Meillä joulun vietto päättyy loppiaiseen. Esikoisen perhe tuli lounaalle ja heidän lähtiessään laulettiin vanha kuusen hyvästelylaulu. ”Päättyi joulu vaikkei kenkään sois / joulukuusi viedään pois, pois, pois / mutta ensi vuonna hän / saapuu lailla ystävän / ei voi toivo pettää.”

Arkiaamun kalpeassa valossa riisun tänään kuusen koristeistaan ja palautan kodin tavalliseen asuunsa. Kuusi odottaa vielä huomiseen ulosviennin hetkeä, ja neulaset imurointia. Otan ison urakan, johon tarvitsen Toisen apua, uunin pesun. Luukun lasien irrotus ja putsaus on hänen osuutensa. Ajattelen muutaman lievästi myrkyllisen ajatuksen kinkun paistosta, mutta myönnettävä on, että kelpasi sitä kyllä jälkiuunileivän kera mutustella. Uunin putsaus ei sovi perfektionistin hommaksi, tulos kun ei millään aineilla ole sataprosenttinen.

Uusi vuosi on jo vauhdissa, kalenteri saanut merkintöjä, ja suunnitelmia kehrääntyy. Joulu on tavallaan myös vuoden päätösjuhla, samalla kun sen sisältönä on uuden aikakauden alku. Vamos!

vanhastaan loppiaispyhä oli jouluajan loppu – tosin lopettajaisina on pidetty myös Nuutinpäivää. loppiaisen kristillinen sisältö on vaihdellut vuosisatojen aikana ja eri kirkkokunnissa. keskiajalta lähtien sitä on läntisissä kirkoissa vietetty ”kuninkaiden kumarruksen juhlapyhänä” eli itämaan tietäjien Beetlehemin vierailun muistoksi.

edellisen kerran loppiainen sekularisoitiin lauantaiksi Suomessa 1970-luvulla ja palautettiin vanhalle paikalleen 1993 arkipyhäksi. nyt loppiainen on jauhautumassa taas työelämän rattaisiin. saa nähdä miten suuri tuottavuusloikka tästä nyt seuraa. keskustelua loppiaisestakin hallitsevat nykyään työelämän ehdot ja kauppojen aukiolo.

koska työelämä on taakse jäänyttä aikaa meille, olemme vapaita pitämään loppiaisemme pyhänä  6. tammikuuta jatkossakin. ja loppujen lopuksi pyhää on se, minkä pyhänä pidämme.

Joulu ja vuodenvaihde sekoittaa mainiosti elämää. Tapahtuu yllättäviä asioita, tavataan uusia ihmisiä, on tulijoita ja lähtijöitä. Kinkkua riitti sopivasti eilisiltaan asti ja muutkin jouluiset syötävät alkavat olla muisto vain. Sallin itselleni yhden suklaakonvehdin päivässä. Siitä tuli oikein juhlaolo.  

Uuden vuosikalenterin ensimmäinen arkiviikko alkaa rapsakan pakkasen merkeissä. Askeleet narskahtelevat pihapolulla, hengitys huuruaa. Työnnymme autoon ja pian olemme terveyskeskuksen pihassa. Selviän verinäytteestä vikkelästi ja kohta olemme taas kotona. Toinen tarttuu kolaan (kyllä! vihdoin lunta!) ja minä sisäaskareihin. Iltapäivällä on vielä asioita kaupungilla.

Taivaanranta rusottaa, pihalumella säihkyvät valokiilat, tuntuu ihanasti talvelta.