Hän tuli työyhteisöön räväkästi, pian kuulin hänen saaneen kentältä lempinimen ’musta surma’ pukeutumistyylinsä vuoksi. Hän oli tiimimme nuorin ja kriittisin  jäsen ne vuodet, jotka työtoverinamme oli. Nyt kun ajattelen sitä aikaa, minusta tuntuu, että Niina oli hyvin voimakastahtoinen nuori ihminen, joka halusi luoda työlleenkin ihan oman agendan. Hän toi joukkoomme raikasta näkemystä, haastoi työkäytäntöjä ja koetteli työtoveriensa persoonaa. Hän ei ollut avautuvaa sorttia eikä paljastanut itseään ja tuntojaan helposti, ei kelle tahansa.

Muistan erään aamun, kun olin hänen kanssaan työpisteessä kahden. Panin merkille hänen epätavallisen hiljaisuutensa ja sen, että hän viivytteli lähtöään talosta. Kun sain omat työni valmiiksi, hän kysyi varovasti, olisiko minulla aikaa jutella. Istuimme siinä pitkään yhdessä ja kuuntelin vaiti, kun hän sanoitti pala kerrallaan perheensä tuoretta, järkyttävää tragediaa. Mitä häneltä oli vaatinutkaan pitää itsensä koossa sisällään edellisen päivän tapahtumat, ja odottaa tilaisuutta puhua jonkun kanssa.

Muistan Niinan, joka oli täynnä nuoren ihmisen intoa ja uskallusta, joka rakasti äkkikäännöksiä ja uusia alkuja elämässään. Niinpä emme kovin hämmästyneet, kun hän kertoi ottavansa virkavapaata ja lähtevänsä ulkomaille opiskelemaan kahdeksi kuukaudeksi. Hän tuli takaisin, mutta lähti pian lopullisesti, siirtyi kokonaan toiselle alalle ja katosi näköpiiristämme.

Viimeinen uutinen pysäytti: Niina on kokonaan poissa. Ei siihen liity dramatiikkaa, hiljaista surua vain, muistoja hetkistä, hyvästejä.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.