|
kesä herkimmillään. luonto sateesta virkistynyt, ja ihminen kevättöistä väsynyt. kitkettyjä voikukkia, sammalet myllätyt ja mustaa multaa. oi liekki, pyhä leimahdus, / sydänten riemu, uskallus! / heikkoja uskoon rohkaise, / murheemme huone valaise / halleluja! (virsi 114;5) No, olipa kerran taas perjantai kolmantenatoista päivänä kevätkuuta. Sekö vai mikä mahtoi saada Ylen ykköskanavan perjantaiohjelman toimittajauntuvikot tarttumaan raskaan sarjan aiheeseen. Ja ketäpä siellä olikaan haastateltavan tuolissa: naurullaan kuolemaa härnäävä ’jääräpäänainen’ – ja vanha kunnon kommunistiveijari, ent. europarlamentaarikko, joka on jo useammassakin tv-ohjelmassa käynyt avautumassa poikansa kuolemasta ja puhumassa aktiivisen eutanasian laillistamisen puolesta. Ohjelma sisälsi myös hyvin tehdyn lyhytdokkarin Kunnes kuolema meidät erottaa, ja obduktiolääkärin haastattelusta poimittua faktaa ihmisruumiista kuoleman jälkeen. Monelle nuoremmalle katsojalle ruumiin kuoleman faktat saattoivat olla yllättäviäkin. Kommenttipuheenvuoroja saivat sairaalapastori, psykologi, Exitus-yhdistyksen puheenjohtaja sekä muuan naiskuoro, joka hymisi aiheeseen liittyvää musiikkia. Ohjelman parasta antia oli herkistelemätön, ennakkoluuloton, kunnioittava suhtautuminen aiheeseen. Kuolemasta voi puhua kansojen mittakaavassa sotien tai katastrofien kautta tai yksilöä kohtaavien fataalien sairauksien, onnettomuuksien kautta. Helpointa lienee kuoleman tilastollinen tarkastelu. Asiaa voi lähestyä myös filosofisesta tai teologisesta näkökulmasta. Läheisen kuolema on ihmiselle kokemuksellisesti väkevä tilanne, sen jättämä suru saattaa olla ajallisesti pitkä, yksilöllisin muodoin ilmenevä prosessi. Aiheen nosto keskusteluun on tärkeää, sillä kuolemalla on yhä tabuluonne. Siksi kuoleman kohtaaminen erityisesti ennen tilastollisesti keskimääräistä elinikää on ihmiselle järkytys. Oman kuolemansa tapaa voi toivoa, joskus toive toteutuukin, mutta kohtalo on lahjomaton. Eteisaulassa juhliin saapujat toivotettiin tervetulleiksi ja sankarit saivat ruusun rintaansa. Kirkkoherra toivotti vielä yhteisesti salintäyden seurakuntalaisia tervetulleiksi viettämään 70 ja 75 vuotta alkuvuodesta täyttäneiden ja täyttävien juhlaa. Suurten ikäluokkien kansaa on kaupungissamme runsaasti. Monet muuttivat pääkaupunkiseudulle muualta 80-luvulla, rakensivat perheelleen talon tai ostivat perheasunnon ja asettuivat aloilleen. Uinuvan pikkukaupungin koulut täyttyivät, elämä vilkastui ja heräsi vireään kasvuun. Juhla eteni keväisten ikivihreiden laulujen, mainioiden sketsien ja pakinan irrottelemassa hyväntuulisessa ilmapiirissä. Arvokkuutta toivat Janne-kanttorin upeasti laulamat Sibelius- ja Merikanto-bravuurit. Pöytänaapureina saattoi olla ennestään tuntemattomia ikätovereita, mutta juttu luisti mainiosti kahvitauolla, ja puheensorina lainehti isossa salissa. Kunkin pöydän päässä istui seurakunnan työntekijä, joka huolehti kahvin tarjoilusta ja kyseli kuulumisia. Kakkukahvien jälkeen jokainen synttärikutsun saanut sai vielä seurakunnalta kirjalahjan. Tilaisuus päättyi Kristiina-papin sydämelliseen siunaukseen ja yhteiseen virteen Soi kunniaksi Luojan. Kiitos kotiseurakunnalle miellyttävistä synttärijuhlista! Ajelin pyörällä Systeemin fysioterapeuttia tapaamaan. Todettiin käden liikeratojen laajentuneen, ja puristusvoiman palautuneen lähes oikean käden tasolle. Vielä yksi kortisonipiikki lääkäriltä ja sitten katsotaan mille tasolle käden toimintakyky päätyy. Itse mittaan kuntoutumista sillä, mille hyllylle saan käden nousemaan keittiössä. Ei huono! Naapurin kanssa vaihdettiin säärepliikit tänään päivällä.
salaisuudet paljastuvat. kukka aukenee auringolle, ei vihanpyörteille, ei kylmään tuuleen, ei piiskaavaan raesateeseen. sielunkukka on yhtä herkkä, vain rakkauden aurinko sen kauneuden kutsuu esiin ja se antautuu. hyvää äitienpäivää kaikille; pienten ja isojen lasten äideille ja isille; heille, jotka olisivat tahtoneet olla äiti ja heille, jotka ovat äsken menettäneet äitinsä. Ystävä kauempaa kävi kylässä. On hienoa, että ystäväpiirissä on useita ihmisiä, kullakin on oma korvaamaton, uniikki paikkansa. Joskus ajattelen, että ehkä olen tehnyt joskus jotain oikein, kun olen nämä ystävät saanut ja ystävyytemme on sykkinyt läpi pitkien vuosien ja monien elämänvaiheiden. Erikoista, että puhuimme aika paljon kuolemasta. Se lähti siitä, kun totesimme sitten viime tapaamisemme kummankin olleen saattamassa jotakuta läheisistään. Päädyimme keskusteluun minkälaisen kuoleman itse tahtoisimme, jos saisimme valita. – Nopean äkkilähdön, sanoi ystävä. – Lyhyen sairauden ja lähimpien hyvästelymahdollisuuden, sanoin puolestani. Lapsuusmuistoissamme, joista myös tällä kertaa pitkään puhelimme, on paljon yhtymäkohtia, samoin monissa muissa elämänjaksoissa tahoillamme. Sekö meidät on ystävystyttänytkin, ajattelen nyt, kumpikin tajuaa toisen kokemukset omiensa läpi. Työssäni kohtasin useita masentuneita ihmisiä, jotka surullisina totesivat, ettei heillä ole yhtään läheistä ihmistä, jota voisi kutsua ystäväksi. – Juuri nyt lähelläsi on myötätuntoinen ihminen, et ole yksin maailmassa, saattoi siihen vain sanoa. Kuunnellaan toisiamme, annetaan toisillemme myötätunnon hetkiä. Meidän yhteiset hulabalooviikot ovat edessä, nämä lätkän MM-koitokset ruudun ääressä. Tänään lämmiteltiin jo Suomi-USA-ottelulla. Ilo oli katsella uuden joukkueen otteita, ja pelin lopputulemakin oli suotuisa. Samaan saumaan sattuvat kodin myyntiviikot. Näytöissä käy välittäjän kokemuksen mukaan usein ihmisiä, jotka listaavat lähinnä asunnon puutteita. Onneksi niitä ei tässä asunnossa enää paljon ole viime vuosien remonttien jäljiltä. Jos ei tykkää jostain oleellisesta asiasta huoneistossa, miksi yleensä mennä näyttöön. Oleelliset seikathan ovat tiedossa jo ilmoituksen perusteella. Olemme käyneet parilla näytöllä ja hakeneet lähinnä asioita, jotka vastaavat nykyistä paremmin tarpeitamme tässä elämänvaiheessa. Oi, miten kevät tuhlailee lämpöään. Miellyttävää – ja haikeaakin – istahtaa kahville aurinkoiselle patiolle, katsella valkovuokkojen puhtaita kukkakasvoja.
nuppu kätkee kukan salaisuuden. jokin kaunis ja lämmin päivä kutsuu esiin väri-ilon. mielessäni on muita nuppuja, jotka odottavat aukeamistaan. kaikella on aukeamisensa aika, joka asialla auringon alla. vappuaamun aurinko loistaa kirkkautta ja hyväilevää lämpöä. aamuhetket ovat täynnä rauhaa ennen kuin kaupunki herää kohmelostaan.
Orhan Pamuk Viattomuuden museo suom. Tuula Kojo Tammi 2010 (2008) Turkkilainen Pamuk (63) on ”sukupolvensa suuria kirjailijoita”, Nobelilla aateloitukin 2006. Miehen palkintoluettelo on muutenkin mittava, yhtä pitkä kuin teosluettelokin. Viattomuuden museo on 700-sivuinen opus, jonka lukeminen tuottaa ’tiiliskiviä’ inhoavalle lukijalle pitkällistä ekstraharmitusta. Kirjan nimi viittaa päähenkilömiehen pakkomielteiselle rakkaudelleen perustamaan museoon, johon on kerätty rakastetulle kuuluneita tavaroita ja suhteeseen liittyviä muistoja. Tarinan juoni polveilee laiskasti päähenkilön tuttavapiirissä, varsinaisia tapahtumia on vähän, mutta laveaan kerrontaan on upotettu ajankuvaa sekä kulttuurista kuvausta turkkilaisen yläluokan hillunnasta. Noin sata sivua ennen loppua kirjailija saa viimein kehittyä kasaan jonkinlaisen ratkaisun ja koottua tarinan ihan kauniisti. – Huhhuh. Väsyin aivan totaalisesti loputtomaan tunteiden vatvomiseen paljon ennen puoliväliä. Itse idea muistojen sitoutumisesta tavaroihin oli hyvä, mutta tarina juuttui kiertämään rataa. Päähenkilön pakkomielteisyys olisi kyllä saatu kuvattua vähemmälläkin jyystämisellä. * Stefan Moster Suurlähettilään vaimo suom. JP-Pajunen Siltala 2016 (2013) Saksan suurlähetystö Suomessa on mielenkiintoinen lähtökohta ja tapahtumien näyttämö. Romaanin kertojaääni on kalpeaksi sivuhenkilöksi jäävä saksalaisen kirjaston hoitaja, jolla on ohimenevä yhtymäkohta suurlähettilään vaimoon nuoruudessaan. Elämä diplomaattikunnan kuplassa kuvataan Odan silmin nähtynä. Suurlähettilään vaimon ja yksinäisen suomalaiskalastajan kohtaaminen muodostuu eräänlaiseksi nykyajan versioksi kalastajan omasta elämänkohtalosta saksalaissotilaan ja pohjoissuomalaisen tytön poikana, jolle isä jäi mysteeriksi. Tarinan keskiössä on myös diplomaattiparin vammainen poika, jota Oda käy kotimaassa tapaamassa joka kuukausi, mutta jolle isä jää tuntemattomaksi. – Pidin erikoisesta tarinasta, jonka toisistaan vieraantuneet ja toisiaan ikävöivät henkilöt luovat omituisen tiivistunnelmaisen mikrokosmoksen. * Juha Seppälä Mr Smith WSOY 2012 Päätin tutustua Seppälään kuultuani Jussi Valtosen suosittelevan hänen kirjojaan Valitut sanat -kirjallisuusohjelmassa. Olisi ehkä kannattanut aloittaa novellikokoelmista, niitä on tosi runsaasti. Romaaniksi Mr Smith ei kyllä hevin taivu, vaikka sellaiseksi onkin luokiteltu. Henkilöt eivät oikeastaan tunnu elävän samassa tarinassa, jota itse asiassa ei olekaan. Romaanin rakenne on kaleidoskooppimainen, mutta siinä välähtelee upeasti Seppälän ilmiömäinen sanataituruus. – Niin kaunista kieltä, niin sävyjä ja näkymiä tulvivaa en äsken olekaan löytänyt! Jospa en olisi koko ajan turhaan odottanut, milloin sirpaleista alkaa muodostua jokin tarina, olisin nauttinut vain kielestä… * Saul Bellow Ainoa oikea suom. Kristiina Rikman Tammi 1997 Niiden kirjailijoiden joukossa, jotka ovat korjanneet kaikki kansainvälisesti arvostetut palkinnot, on lopultakin harvoja, joita mielellään luen. Saul Bellow on yksi heistä. ”The Actual” ilmestyi 1997 Yhdysvalloissa ja suomeksi seuraavana vuonna. Ainoa oikea on mestarilliseen tapaan pienesti kerrottu tarina rakkaudesta, joka ei ole tarvinnut omistamista, jolle lähellä olo on riittänyt. * Jari Järvelä Tyttö ja rotta Tammi 2015 Järvelä on minulle uusi tuttavuus. Esikoisteos Tyttö ja pommi on palkittu ja kriitikoiden ylistämä, nyt jo usealle kielelle käännetty, ja elokuvakin aiheesta on tekeillä. Järvelä kirjoittaa huikealla intensiteetillä ja rouhealla energialla dekkaritrilogiaa, jonka toinen osa Tyttö ja rotta on. Jännitysromaani tapahtuu Berliinissä ja Kotkassa, kansainvälisessä anarkistisessa graffititaitajien yhteisössä, johon anarkistinimeltään Metrona tunnettu tyttö kuuluu. Järvelä osaa kehitellä jännityksen huippuunsa ja laukaista niin, että päähenkilö lopulta selviää mahdottomistakin tilanteista. – Ei ehkä alituista mielilukemistani, mutta tehokasta arjen ympyröiden hämmentäjänä – ei vähiten itselle oudon maailman kiinnostavana kuvauksena, ja siksikin, että mieskirjailijoiden dekkareista poiketen päähenkilö on tyttö. * Markku Pääskynen Sielut Tammi 2015 Pääskysen kahdeksas romaani oli Finlandia-palkintoehdokkaana viime vuonna. Tarina lähtee tapahtumasta, kun Maija-niminen tyttö lähtee aamulla kouluun, mutta ei tulekaan perille. Maijan katoamisen aiheuttamat tunnot vanhemmissa ja isovanhemmissa, naapurustossa ja koulutovereissa saavat runsaasti tilaa. Tarinan toinen pääjuoni on ystävyksien Taito ja Ilari samainen päivä sattumuksineen. Lopussa poikien ja kadonneen tytön tiet osuvat yksiin ja katoamisen arvoitus ratkeaa. – Kertojana Pääskynen on tarkkanäköinen ja isän ja äidin pelkoja ja hätäännystä elävästi kuvaileva. Myös poikien keskeinen ystävyys ja kommunikaatio on hienosti kuvattu. ***
Muru: Mitä mä tänään laulan? – Mummeli: Haluut sä multa aihesanat vai? – Muru: Joo, haluan! – No, laula vaikka kukosta ja kanasta, ihan mitä vain. ”Kukko ja Kana meni saunaan ja kylpemään samaan ammeeseen. Ja Kukko pesi Kanan selkää ja Kana alkaa nauraa: potpotpot, älä mua kutita. |
|
