Runot

Arvo Ahlroos  Yön malja pisaroi           ntamo 2013

Ahlroos oli ansioitunut tv-dokumenttien tekijä. Tämän kokoelman runot löytyivät hänen jäämistöstään ja on julkaistu nyt 30 vuoden jälkeen. Tuoretta, aistivoimaista ja herkkää, suorastaan haltioitunutta rakkausrunoa, yhä.

maiseman mykkä kukintosi antaa / tämän hiljaa humajavan heinän / suovillan pehmeän kuiskeen / kanervankirpeän ujouden / läikkyvän kuun / silmiäsärkevässä raiskiossa / räjähtävän auringon / Kainuu / sinä olet kuusten alaoksien säilömä varjo / ikimetsien paino rinnallani / ja oksiesi liikahdus / kuin tukkasi tumma heilahdus / rakkauteni hiirenkorvalla

*

Tuuli paiskii rakkauden ovea   toim. Aino Räty-Hämäläinen WSOY 1997

Runoja rakkaudesta hurmioineen, kipuineen. Runoja eron tuskista, helpotuksesta. Runoja ihmisen ihon ikävästä. Runoja avioliitosta ja yksinelämisestä. Runoja, runoja. (Leinoa, Hellaakoskea, Tiaista, Tikkasta, Hassia, Laukkarista, Vuorelaa, Tabermannia, Leinosta, Stenbergiä, Pennasta, Siikalaa, Anhavaa…)

**

Proosa

Tiina Raevaara       Hukkajoki            Teos 2012

Raevaara on kiinnostava nimi uuden kirjailijapolven riveissä. Tämä teos on vasta toinen lukemani, en osaa vielä sanoa mikä tekee hänestä erityisen, mutta omassa lajissaan hän selvästikin on. Hukkajoen henkilökuvaus on voimakkain värein maalailtua, tulee mieleen Reidar Särestöniemen taulut. Tapahtumat etenevät rymisten, outoja käänteitä ja maagisia tehokeinoja kaihtamatta. Romaanin henkilöiden maailma on yhtä aikaa kuuma ja kylmä. Poissaolija on läsnä ja persoonat vaihtavat omistajaa.  – Kirja kiehtoo salaperäisyydellään ja selittämättömyydellään.

*

Johan Bargum        Novelleja 1965-2015   suom. Rauno Ekholm ja Marja Kyrö                 Teos 2015

Vihdoinkin osui kohdalle hieno novellisti, kirjailijana jo pitkän ja ansiokkaan taipaleen kulkenut. Novellien aiheet ovat eri ikäisten ja erilaisten ihmisten suhteissa. Kokoelma sisältää myös kaksi uutta, ennen julkaisematonta novellia. Ihailin erityisesti Bargumin kykyä kuvata lapsen maailmaa ja suhdetta aikuisiin.  – Todella hyviä novellisteja ei ole paljon, mutta tässä on yksi sellainen.  

*

Helen Garner  Vierashuone   suom. Taina Wallin                    Atena 2015

Australialaisen kirjailijan romaani voitti ilmestyessään kolme tärkeintä kirjallisuuspalkintoa maassaan. ”Teos on hienopiirteinen muotokuva kahden naisen ystävyydestä ja elämän rajallisuudesta.” En tuosta hienopiirteisyydestä niin vakuuttunut, mutta ystävyyden vahva ylistys tämä romaani kyllä on. Tulee esiin, miten vakava sairaus herättää valtavia tunnekuohuja lähi-ihmisissä. Jokaisella pitäisi olla yksi ystävä, jolla on rohkeus sanoa suoraan tunteensa eikä alistua säälistä tai liiasta hienotunteisuudesta roolihenkilöksi näyttämölle, jonka syöpää sairastava saattaa ympärilleen rakentaa.  – Ravisteleva kirja, joka pitää imussaan. Lukija joutuu ottamaan mielessään kantaa vaihtoehtoisten hoitojen ja silkan huiputuksen rajoihin.

*

Päivi Alasalmi         Pajulinnun huuto            Gummerus 2015

”Kiehtova, taianomainen ja julma tarina saamelaisten kohtalosta pirkkalaisryöväreiden armoilla”. Aiemman romaanin Joenjoen laulu tarina jatkuu tässä. Alasalmi kuvaa herkästi saamelaisten luonnonuskoa ja kulttuurisia tapoja. 1500-luvun saamelaisten kova arki ja yhteisöllisyyden voima herää lukijan mielessä eloon tarinoiden myötä. Saattaa olla, että tarinassa on aineksia trilogiaksi, koska Pajulinnun huuto päättyy eräänlaiseen käännekohtaan, joka tuntuu vaativan jatkoa.  – Alasalmen koruton tyyli ja taito kuvata äärimmäistä julmuutta murskaamatta lukijan toivoa hakee vertaistaan. Mukaansa ottava tarina on lukunautinto!

*

Ljudmila Ulitskaja     Tyttölapsi     novelleja   suom. Arja Pikkupeura   Siltala 2015

Alkujaan erilliset kertomussikermät 1950-luvulta tyttöjen elämästä Moskovan liepeillä on koottu yhteen. Kertomukset paljastavat Stalinin aikaisen elämän realiteetit sekä venäläisen monen kerroksen väen yhteiselon.  Todentuntuinen ja eriskummallisia kokemuksia sekä tavanomaista tyttölasten kehityskaarta oivallisesti kuvaava novellikimppu paljastaa tekijänsä ilmaisullisen lahjakkuuden, joka vastikään tuli palkituksi kirjallisuuden Nobel-palkinnolla.  – Viihdyin kirjan tyttöjen maailmassa.

*

Taina Latvala      Ennen kuin kaikki muuttuu   novelleja          Otava 2015

Hieno novellistilöytö, minulle uusi. Latvala (s. 1982) on julkaissut tätä ennen palkitun esikoisteoksen Arvostelukappale (-07) ja romaanin Välimatka (-12). Nämä novellit ovat palasia samojen henkilöiden elämänkaarelta ja kukin tarina muodostaa oman hienovireisesti laaditun kokonaisuutensa. Pidän Latvalan tyylistä kirjoittaa hyvää, selkeää tarinaa ja tavasta elävöittää tekstiä vuorosanoin. – Lukijalle on miellyttävää, jos kirjan parissa tulee hyväntuulinen olo ja spontaanit naurahdukset säestävät lukukokemusta.

*

Miehen rakkaus      toim. Armas Alvari, Jaakko Tontti        Gummerus 2008

Suomen kirjalliseen kärkeen kuuluvilta miehiltä pyydetyt novellit valottavat rakkautta miehen näkökulmasta.  – Saattaa olla kirjoittajille ja miehille terapeuttista, mutta naislukijalle tästä jäi jotenkin alakuloinen olo.

***

kesälempeässä tuulessa taipuillen, syysviimassa huojahdellen. hyytävässä pakkasessa, vaiti odottaen. kevään aavistus juurisilmuissaan.

– Jovain vähiin käypi tämäki tammikuu, tuumaa Pissismummo Poikakaverille. – Se meinaa, että äsken niin uutukaisesta vuodesta on kohta kahdeksan prosentin verran mennyttä, jatkaa P.Kaveri.  – Nih. Ja saman tien se taisi tämä talviki olla tässä, tuumi Mummo. Molemmat katsovat naama peruspitkänä ulos, missä piha on yhtä märkälänttistä jäätikkää, ja räystäiltä tipahtelee vesi. Naapurin koulukkaiden keskentekoinen lumiukkeli kallistuu uhkaavasti toiselle kyljelleen, ja lumipenkan alta pilkistää taas tuttu vihreä ruoho. 

Juuei, eipä ollu pitkä ilo tämä talvi meitin leveysasteilla, eipä. Justiinsa kersat on saanu suksimet, luistikkaat ja mäenlaskimet esille ja opetelleet talvimeininkeihin. Siihenpä lopahti se lysti. Hiihtoloma kangastelee jo taivaanrannalla ja kauas pohjoiseen on karautettava, jos suksiminen vielä kiinnostaa. Taitaa monessa porukassa kääntyä etelänmatkailuksi lomaviikko taasen.

Pissismummo ja P.Kaveri mieluusti pysyttelevät poissa ketterämmän kansanosan jaloista virallisten lomaviikkojen aikaan. Sen sijaan ennen sesonkia sopii hyvinkin käydä lotraamassa kylpylän poreammeessa ja verryttelemässä kenkkukoipiaan kuntosalilla koskapa ulkoliikunta noin hengenvaaralliseksi heittäiksen. 

Vaikutuin tilaisuudessa, jossa puhuttiin kaupunkimme nuorison ja lasten tilanteesta. Odotin synkkiä tilastoja ja huokailua huumeiden katukaupan rehottamisesta, poliisin raportteja rötöstelyistä, kaupungin julkisivujen töhrimisestä sun muuta masentavaa. Mutta viesti oli: kaupungin teettämän hyvinvointiselvityksen mukaan suurin osa nuorista voi paremmin kuin aikoihin, mutta on myös pieni joukko, joka voi tosi huonosti. Systeemi hoitaa pahoinvoivia, mutta tarvittaisiin  tukiaikuisia niille, joiden tilanne on riskialtis.

Tukiaikuisena toimiva Soile kertoi miten tuli mukaan tähän toimintaan. Hän otti yhteyttä seurakunnan erityisnuorisotyön työntekijään, kyseli olisiko hänestä, isoäiti-ikäisestä. Häntä haastateltiin, tehtiin kirjallinen sopimus vuodeksi kerrallaan yhdessä nuoren ja hänen äitinsä kanssa. Soile kuvasi miten yhteys on käytännössä sujunut. Seurakunta on pystynyt osoittamaan tukiaikuisen kahdelle nuorelle, ja tarvitsevia lapsia on useita tiedossa.

Huomenna meillä on taas Pikkuritarin ja Murun päivä. Omista lapsenlapsistamme iloiten ajattelen niitä lapsia, joilta suvun tuki puuttuu ja joiden yksinhuoltajavanhempi on uupunut. Mistä lapsi saisi tukiaikuisen? – Tavallinen aikuisuus riittää, sanoi työntekijä.

hengittää valoa. avata mieli ja sielu valolle.

tavata ihmisiä. hoitaa ystävyyttä, solmia uudestaan katkenneita siteitä.

 havaita positiiviset signaalit. kertoa hyviä uutisia.

torjua viruksia kaikin keinoin. jättää tarpeettomat joukoissa kulkemiset, suunnata mieluummin metsäpolulle tai ladulle.

ilahduttaa itseä poikkeamalla arjen rutiineista. tekemällä jotakin toisin. lähteä. palata.  

iloita talvesta!

–  Syöpätaudit yleistyvät eliniän kohotessa. Joka neljäs nainen sairastuu elämänsä aikana rintasyöpään, Pissismummo luki aamunsa piristykseksi lehdestä. – Joo, tää se vasta ilahduttaaki vanhaa naisihmistä, Mummo tirahti. Syöpärekisterissä on paljon väkeä. Ihmisen kehossa piilee ikäviä salaisuuksia. Ihossakin on lähes jokaisella luomia ja muita nystyröitä, tämän huomaa isokokoisen televisioruudun äärellä. Mistä ikinä kukaan voi tietää mikä näppylä on pelkkä näppylä ja missä muhii juurikas soluhäikkä. Hiuksia nostattaa tämmöiset uutiset.

P.Mummo oli menossa omalääkärilleen valittamaan olkapäätään. Käsi ei käänny kunnolla, pukemistoimenpiteet riisumisesta puhumattakaan ovat hankalia. Leposärkyäkin tuntuu toisinaan. Aamun aviisista saadun tilastotiedon inspiroimana Mummo havaitsi suihkussa seisoessaan toisen rintansa sileällä iholla pienen ihonalaisen nystyrän. Jo nousi pystyyn Mummon harmajat kiharat. – Mikäs se tämä on tässä. Ei kai… huhhuh, mutisi Mummo.

Omalääkäri, tämä harvasanainen ja jokseenkin ilmeetön kunnallisen terveystoimen virkanainen, voimistelutti potilasta todetakseen olkavarren liikerajoitteen, kirjoitti fysioterapialähetteen ja pisti olkapäähän kortisonia sekä passitti Mummon röntgeniin. Mummo sai lopuksi kakistettua pyynnön, että jos tämä katsoisi myös tuota nystyrää, ettei vain olisi… mitään pahempaa. Omalääkäri pisti hanskan käteen, puristi näppylää ja sanoi: tukkeutunut talirauhanen.

– Vähän mie olin nolo, kommentoi Mummo Poikakaverille lääkärikäyntiään jälkeenpäin.   

Olen sitä ikäluokkaa, joka ei juuri joudu epämiellyttävien koskettelujen tai seksuaalisen häirinnän kohteeksi. Kokemusta tästäkin silti on. Avaudun hieman aiheesta. Alaikäisenä jouduin puolityhjässä junavaunussa yllätetyksi. Vastapäätä tuli istumaan aikuinen mies, joka paljasti sukupuolielimensä. Olin tyrmistynyt ja vaihdoin nopeasti paikkaa. Asematunnelista noustessani rapussa tulin yllätetyksi, kuulin juoksuaskelia takaani ja samassa hameeni nostettiin takaa ylös. Pakenevan miehen kasvoja en ehtinyt nähdä. Mitään uhkaa siinä ei ollut, tunsin lähinnä sääliä. Aikuisena kuoron konsertin jälkeisissä illanistujaisissa johtaja istahti maistissa viereeni ja tarttui rintoihini. Koin sen törkeänä ja erosin siitä kuorosta. Yhden kerran olen joutunut keskenkasvuisten kollien taholta kaupungilla huorittelun kohteeksi, ilmeisesti siksi, että päässäni sattui olemaan punainen hattu. 1960-luvulla illalla elokuvista palatessani joku mies lyöttäytyi seuraan Helsingissä sivukadulla ja yritti raiskata. Hän oli sen verran humalassa, että pääsin irti ja juoksemalla karkuun. Se oli kyllä aika pelottavaa. Ammattiliiton koulutusristeilyllä yökerhossa istuessani eräs seurassamme istunut pappismies tarttui yhtäkkiä nilkkaani kaksin käsin eikä päästänyt irti. Seurueen muista miehistä kukaan ei reagoinut mitenkään. Tilanne tuntui lähinnä piinalliselta ja naurettavalta. Kun pääsin irti, lähdin paikalta. Ammattiyhdistystoiminta jäi siihen minun osaltani. Tanssivat naiset joutuvat aika usein kokemaan kaikenlaista. Samaisessa yökerhossa työtoveri kertoi, että ruotsalainen tanssittaja yritti heti kohta suudella ja ehdotella hyttiin menoa.

Olen aika vähän liikuskellut piireissä, joissa kuvittelen naisten joutuvan helpommin jonkinlaisen ahdistelun tai häirinnän kohteeksi. Koska minullakin on silti nämä kokemukset, päättelen, että häirintä on varmaan yleistä. Lapsella tai kokemattomalla nuorella ei ole keinoja. Ei riitä, että ’siperia opettaa’. Vanhempien on valmennettava tyttäriään ja ohjattava poikiaan. Nuorten netin käyttöä on seurattava. Itsepuolustuskurssit ovat hyödyllisiä, minäkin kävin sellaisen aikuisiällä. Kaikesta häirinnästä ei voi pelkästään miehiäkään syyttää. Ehkä naisissakin on härnääjiä, jotka käyttävät joissakin tilanteissa väärin seksuaalista valtaansa.

PS. Tuore uutinen nettilehdestä: Uimahalleissa ’eksyillään’ naisten suihkuhuoneen puolelle ja altaalla tiiraillaan.

toissailtana näin elämässäni ensimmäisen kerran revontulia. on kerrottu, että poikkeuksellisesti tänä talvena on nähty revontulia myös eteläisimmässä Suomessa, jopa pääkaupunkiseudulla. toinen meistä huomasi valoilmiön ja kutsui katsomaan. pohjoisella taivaalla oli suunnattomia himmeästi eri värisiä valopilareita, joita katsellessa tuli juhlallinen olo. ikkunan jääkiteiden monimuotoisuutta ihmetellessä taas tajuaa talvisen luonnon kauneuden pienet hurmaavat yksityiskohdat.

Tänään oli se ihmeellisen ihana päivä, kun kävin viimeisen sovitun fysioterapiakäynnin. – Mitä kuuluu nyt, kysyi Anu, joka minua on luotsannut läpi syksyn mustien kipukuukausien. – Kävelen normaalisti! Nukun heräilemättä yöt ilman särkylääkettä! Olen elossa!

Hän tarkisti liikeradat, neuvoi muutaman uuden liikkeen, käsitteli lonkankiertäjän kivuliaan kohdan ja kehotti päivittäisille kävelyille. Olen oikein odottanut hänen kehotustaan, sillä aikaisemmista kävelyjen yrityksistä on seurannut vielä särky-yö.  

Täysin kivutonta ei elämä silti ole, olkapää muistuttaa itsestään pukiessa ja riisuessa. Voimistelutan sitä itse saamieni vinkkien mukaan. Hiljalleen senkin liikerata paranee. Olen oppinut: ei pidä luovuttaa eikä kiirehtiä – hiljaa hyvä tulee.

Uuden hiushuoltajani tapaamiset ovat muodostuneet jännittäväksi seikkailuksi. Hän on energiavuosissaan oleva nainen, jonka perheessä lapset ovat teinejä. Ensimmäisen kerralla jo havaitsin pieniä persoonallisia yksityiskohtia, joilla hän on liikkeensä somistanut. Se kertoo, että omistaja on avoin persoona ja ottaa myös asiakkaansa yksilöinä. Sopii minulle. Hän kertoo suorittavansa työn ohessa ammattikorkeakoulussa  kohtaamistaideopintoja. Mielenkiintoista.

Tänään hän kysyi onko minulla olemassa jokin paikka, josta saan hyvää energiaa. Mietin hetken, niitä on montakin. Kerron käyväni usein Valamossa. Hän kyselee kiinnostuneena millaista siellä on. Kerron vanhoista puista, kuusikujasta, metsäpoluista, erityisestä valosta, jota ympäröivät  vedet heijastavat. Talvella järvenselät lepäävät jääkuoren alla lumirauhassa, vain sillan alinen virta on sula. Ei ihmisen sielunkaan tarvitse ryöpytä koskena tai myrskytä alituiseen vaahtopäälainein, hiljainen virta riittää. Virta, joka ei koskaan jäädy.

Kerron myös, että käynnit Valamossa ovat usein liittyneet työ- ja kotiasioiden solmukohtiin ja muutosvaiheisiin elämässäni. Esikoisen murheenkryynivaihe ja muutto kotoa. Isän kuolema. Kuopuksen lähtö armeijaan ja muutto kotoa. Esikoisen häät. Lapsenlasten syntymät. Äidin kuolema. Paljon olen niissä huoneissa itkenyt, mutta aina myös löytänyt rauhan ja ilon.

Paitsi luontoa, minua ovat puhutelleet Kristuksen kirkastumisen kirkon hetkipalvelukset. Se rauha, jonka saa antautuessaan rukousvirtaan ilman älyllistä, henkistä tai hengellistä ponnistelua. Sielunlepo tuohusten ja suitsukkeen tuoksussa ja ristinmerkkien kahinassa. Vastikään luin muistiinpanoni kesäviikosta Lintulan luostarissa vuonna 1991. Ne alkavat pohjattomasta väsymyksestä ja päättyvät onnentäyteiseen tietoisuuteen: tämä on minulle hyväksi.