20080420_46

Vuosi sitten kuolema vei minulta tärkeän ja arvostamani ihmisen. En sure häntä sillä tavalla kuin lähiomaista tai rakastettua, kaipaan vanhempaa viisasta ystävää, jonka oli mentävä kun hänen aikansa täyttyi. Olen kiitollinen lähes kaksikymmentä vuotta kestäneestä ystävyydestä.

Näin hänet äskettäin unessa ensimmäisen kerran, en koskaan elämänsä aikana, nyt vasta, vuosi kuolemastaan. Unessa oli levollinen tunnelma, siinä puhuttiin jostain tärkeästä asiasta, joka jäi kesken. Hänen tutusti vakaa olemuksensa oli siinä läsnä, mutta kasvot jäivät varjoihin.  

Kun poikkean kahvilassa, jossa meillä oli tapana silloin tällöin istua keskustelukahveilla, nousee mieleen sumuinen haikeus. Ei ole enää sellaista puhetoveria, vaikka ystäviä onkin. Keskusteluissamme hengitti taivaan tähtiavaruus, pienet ja suuret mietteet ihmiselon kysymysten ja uskon salaisuuden äärellä.

Totta on, että mies ajattelee ja hahmottaa elämän toisella tavalla. Ero ei ole niinkään tiedon määrässä tai laadussakaan, vaan näkökulmassa. Ajatuksiaan jakava ja pohdiskelulle avoin mies on kullan arvoinen ystävänä. Sukupuolten välisiin suhteisiin sekoittuu joskus halujen kiemuraisia säikeitäkin, eikä siinä mitään, eivät ne aitoa ystävyyttä riko. Naisten pitäisi enemmän keskustella miesten kanssa – ja päinvastoin. Molemmat rikastuisivat.  

 

  • Niin juuri, haikeutta ja kiitollisuutta. Kirkkovuodessa oli juuri kynttilänpäivä, ja sen vanhuksesta kertova teksti sykähdyttää ystävää muistellessa: ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, Sanasi mukaan.”

    Kommentin jätti Oili · keskiviikko2pm 10. helmikuu29pm @ 17:39

  • Oili, tajusit fiiliksen. Kiitollisuus sisältää paitsi ystävyyselementin myös hänen lähtönsä luontevuuden. Että hän saattoi olla viimeistä kahta viikkoa lukuunottamatta niin elämässä mukana ja elää kaikkiaan niin merkityksellisen elämän.

    Kommentin jätti Ellinoora · torstai2pm 11. helmikuu29pm @ 15:46