”Tämähän oli helppoa. Toisinaan, eikä kovin harvoinkaan, nousee tunteiden myrsky, kun on kyse perintöomaisuudesta”, totesi toimihenkilö perunkirjoitustilanteen lopuksi pankissa. Veli oli hoitanut äidin asiat, kuten ammoin oli sovittu. Tilitase oli tiedossa. Äidin hoitoon ja hautaukseen liittyvät laskut oli maksettu. Säästöjä jäi hyvin vähän. Niin selvää ja yksinkertaista kuin olla voi.

Tyhjensimme lipaston, jossa oli pääasiassa isältä aikoinaan jääneitä diakuvia ja c-kasetteja. Veli oli sitten alkanut katsella ja kuunnella mitä niissä oli. Hän soitti löytäneensä heidän vihkipuheensa ja poikiensa kastepuheet. Niiden kuunteleminen nosti varmaan heillä sitä tunnemyrskyä positiivisella tavalla. Kaseteista löytyi myös se, jonka olin itse äänittänyt isälle kiitokseksi pianon hankinnassa avustamisesta niihin aikoihin, kun opiskelin laulua. Joskus ensi keväänä myrskyämme vielä vinttikomeron, joka on täynnä lapsuusmuistoja.

Ajattelen, että kaikki ylimääräinen, mikä kerätään pankkitileille, on poissa helpottamasta omaa tai läheisten arkea ja ruokkii keinottelua. Tunnen vanhuksia, jotka elävät kituuttaen, että voisivat jättää jotain lapsilleen. Nämä eivät välttämättä anna perinnöille mitään arvoa, panevat menemään sen tien. Näkemykseni on tietysti keskiluokkainen, rikkaiden tai toisaalta tukien varassa sinnittelevien köyhien pulmat ja ratkaisutkin ovat toiset.

*

Joulu on täällä taas tuossa tuokiossa. Olen rohkaissut lapsiamme aikuistuttuaan kehittämään omia jouluperinteitään. Se on tietysti helpointa silloin, kun ei tarvitse ottaa huomioon muita kuin itsensä. Parisuhteessa on heti kahdet perinteet ja mielipiteet. Lasten kasvaessa alkaa mukaan tulla toiveita heiltäkin sekä vanhempien halua tarjota hyväksi kokemaansa omilleen. Isovanhempienkin toiveita joutuu nuori perhe kohtaamaan.

Olisipa hienoa, jos asioista voisi keskustella reilusti ja näkemyksiä sovitella. Helposti käy niin, että esitetään omia toiveita vaatimusten hengessä toisia kuulematta. Miksi meidän suvun perinteet tuntuvat arvokkaamilta kuin teidän tai heidän? Miksi minulle ei tule joulu ilman joulupukkia tai kinkkua ja hämäläistä perunalaatikkoa? Puuttuuko uskallusta vai halua heittäytyä luomaan omia perinteitä, joissa jollakin tavalla on otettu toistenkin toiveita huomioon?

Poikkeukset virkistävät ihanasti ja jäävät muistoihin. Vietin erään aikuisen nuoruuteni jouluista yksin paastoten. Nuorena parina olimme anoppilassa joulun, josta tuli ikimuistoinen siksi, että tajusin odottavani esikoistamme 40 asteen kuumeessa. Eräällä jouluviikolla perheeseemme syntyi kuopuslapsi. Yhden joulun perheemme vietti mummolassa yhdessä veljen perheen kanssa. Sekin joulu oli mukava, jonka vietimme kahdestaan kartanohotellissa ja pääsimme kuulemaan joulurauhan julistusta Turkuakin vanhemman perinteen mukaan Porvoossa.

*

Mielensä pahoittajia löytyy tänäkin jouluna. Joku ei saa mieleistään lahjaa, toinen ruokaa. Johonkin osoitteeseen ei tule yhtään joulukorttia. Äidit ja mummot väsyvät valmistaessaan toisille jouluruokaa, isät ja papat tuskailevat lahjalistan kanssa tungoksessa. Teini-äkäisten mielestä jouluna on tylsää. Moni porukka pakenee ulkomaille, päästäkseen koko joulusta.

Liitytään mielensähyvittäjien jouluklubiin! Tehdään vain sellaista, mistä itsemme lisäksi joku muukin yllättyy iloisesti.

”Toimeentuloturvan leikkaus on taloustieteilijöiden kielellä kannustin. – – Miksi siis lakiesitys on ’surullisin, murheellisin, uskomattomin esitys’, kuten muuan kansanedustaja luonnehti. Siksi, että totuus tuolla ulkona on aivan toisenlainen. Ne nuoret, jotka pystyvät menemään koulutukseen, ovat jo siellä. Sen sijaan ne nuoret, joita tämä laki tulee koskemaan, ovat kaikista pahiten syrjäytyneitä monista yksilöllisistä syistä. – – Yksikään sosiaali- ja terveysvaliokunnassa kuultu asiantuntija ei kannattanut lakiesitystä. Näin ei kovin usein tapahdu.”

Jokaisena uutena jouluna jokin on toisin. Se alkaa jo adventista. Joku on poissa, joku tulossa. Muistan menneitä, odotan tulevia. Sytyttäessäni kynttilän, olen läsnä olevassa hetkessä, kuten liekki.

Kuopus ilmoitti toivovansa lahjatonta joulua. Hän on useimmiten saanut vanhemmiltaan lahjakortin ja kirjan. Vaan Hotakainen oli niin toista, Tammisen huumorikaan ei oikein puraissut. Joku Kontion runokirja on ollut ihan jees, mutta ei runojakaan aina jaksa. Lahjakorttikin on joskus meinannut unohtua lunastamatta ennen seuraavaa joulua. Hänellä on vielä synttäritkin samassa rytäkässä, olihan hän paras joululahjamme eräänä muinaisena jouluna.

Nuorimies ei piittaa tavaroista. – Palkka riittää kaikkeen mitä mä tarviin, hän sanoo. Meillä vanhemmilla on ihan sama tilanne, toisesta syystä vain: tavaroita on pikemminkin liikaa. Esikoisen perhe taas on vaiheessa, että yhtä ja toista tarvitaan. Ja sitten on tietysti niin, että Pikkuritari on joka tapauksessa ilman mutinoita lahjalistalla. Onko tämä nyt reilua, meinaan.

Tulen kaipaamaan Kuopuksen itse piirrettyjä kortteja, uniikkeja taideteoksia, ne kertovat Kuopuksen elämästä siltä kohtaa enemmän kuin sanat. Ja mitä mahtaa muuten kuulua jouluvuohellemme jossain toisella puolen päiväntasaajan, tuli mieleen.

Rakkaus on paras lahja, sitä riittää vuoden jokaiselle päivälle, miten sen kertoisimme…

aamulla katson ikkunasta

aurinko näyttää pitkiä varjoja

pitkiä varjoja hangella, sinisiä

siellä täällä kide

kimaltaa

äkkiä olen ekaluokkalainen

koulusta tulossa metsän poikki

metsän poikki latua, varjotonta

pellon reunaa

laulellen

jo näkyy kotitalon savu

pihaan tultua äidin kasvot

äidin kasvot ikkunassa, hymyilevät

pitkiä varjoja hangella, sinisiä

Haluan lisätä, että käsitykseni Panu Rajalan työstä muuttui lukemisen edetessä. Intensiteettiä, jolla kirjailija, kirjallisuudentutkija ja professori Rajala on aiheeseensa paneutunut ei voi kuin kunnioittaa ja ihailla. Lopussa oleva lähdeviitteiden määrä, lähdeluettelon ja haastattelujen laajuus sekä henkilöhakemisto paljastaa valtavan työmäärän, minkä teoksen valmistuminen on vaatinut. Tekstistä välittyy kirjoittajan ilmeinen inspiroituminen kohteestaan ja koko tämän tuotannosta. Voi vain toivoa, että Waltarista kiinnostuneet lukijat puolestaan jaksavat ponnistella järkälemäisen opuksen loppuun asti. Lukeminen on taatusti helpompaa kuin opuksen laatiminen on ollut, mutta vähintään yhtä antoisaa.

Janne-kanttorin johtama kuoro lauloi puhtaasti kirkkain sopraanoäänin. Soitinyhtyeen trumpetti kaikui raikkaana. Pakkasaamun auringon hohde heijastui kauniisti alttarille, missä kuusi liekkiä kertoi juhlasta. Jani-pappi saarnasi päivän evankeliumista, Jeesuksen ratsastuksesta aasilla Jerusalemiin. Väki nousi evankeliumia kuulemaan ja tekstin lopuksi laulettiin hoosianna. Aikuiset liikuttelivat laiskasti ovelta ottamiaan palmunlehviä laulaessaan, mutta lapsi nousi penkille ja huiskutti oikein kunnolla. Hauskasti pappi yhdisti taannoisen naapurimaan prinsessan vierailun tunnelmat lipunheilutuksineen tekstiin. Palmunoksia heilutellaan kirkossa vain adventtina, risti on tunnuksemme joka päivä, hän sanoi.

Vieressäni istuva nainen etsi nenäliinaa, kun vainajien puolesta rukoiltiin. Messun päätyttyä toivotin hänelle hyvää adventtia ja sanoin: Teillä taitaa olla surua. – Mieheni haudattiin eilen, hän sanoi. Niin se on, joka päivä joku kantaa ristiä. Juhla nostaa pintaan niin ilon kuin surunkin.

Ota vastaan hoosiannailo ja adventtikynttilän rauhansanoma. Ei maailmassa ole rauhaa eikä ihmisillä aina niin hyvä tahto toisiaan kohtaan kuin toivoisi olevan. Omilla valinnoilla voin tehdä tilaa rauhalle ja hyvälle tahdolle.

Ystävämartta kertoi juuri heidän tuoreimman siivousvinkkinsä kaikille, joita lähestyvä joulu ahdistaa: tolulla kostutettu villasukka sohvan alle, tuoksuu ihan vastasiivotulta. Varmaan hyvä kikka monelle, mutta minäpä olen fiilissiivooja. Kun siltä tuntuu, sitten siivotaan ja kun on siivottu, tuntuu pyhäisen hyvältä.

Lienen kai jotenkin outo, kun ei minua ahdista siivous, pikemminkin siivottomuus. Toinen meistä ehdotti tässä yhtenä päivänä kokeeksi, että voisimmeko jättää yhden viikkosiivouksen väliin, kun ollaan molemmat vähän kipeitäkin. Ajattelin heti paksuja pölymakkaroita kierimässä nurkissa. – Muuten kyllä, sanoin ja ilmeeni kai kertoi loput. Toinen huokasi alistuneena. Hän tietää.

Kala on niiin hyvää ja niiin terveellistä, mutta vaatii vimmatun läpituuletuksen ruokailun jälkeen. Pakkanen paukkaa nurkissa ja koneellinen ilmanvaihto hyrrää täysillä, mutta meillä tuuletetaan. Auttaisikohan tähän tolusukka?

Huomasin eräänä päivänä paikallisaviisista, että terveyskeskus järjesti valistustehtävänsä puitteissa luentosarjan terveellisestä elämästä ja ikääntyvää uhkaavien sairauksien ehkäisystä ja hoidosta. Yleisömenestys oli hyvä, terveyskeskuksen auditorio pullisteli ikääntymisensä havainneita kansalaisia, joiden kirjavaiseen joukkoon tungin mukaan.

Mutta. Itsekin jo harmaantunut lääkärinainen osoittautui ikäväksi ihmiseksi. Aikansa ähellettyään sai hän powerpointtinsa miten kuten toimimaan ja vyörytti esiin tilastofaktoja ja tutkimustuloksia epäterveellisen elämän lopputulemaksi koituvista tappavista taudeista. Onko kysyttävää. Ei ollut. Runsas ammattisanaston käyttö ja kuivakanpuoleinen tykitys pudotti monta mummoa ja pappaa kyydistä. Tuli tunne, että ikääntyvät ovat rasitteena systeemille: tukkivat vastaanotot ja hoitotakuujonot, eivät ota lääkkeitään määräysten mukaan vaan miten sattuu tai ei ollenkaan. Pahinta on, että sairastamiset tulevat kalliiksi yhteiskunnalle. Jos ei nyt ihan näin suoraan sanottukaan, tihkuihan se läpi siitä miten asiat esitettiin. Tartuin palautekaavakkeeseen karvain mielin ja täytin sen puolestani suorin sanoin. Ei pitäisi terveysvalistajiksi panna loppuunpalaneita ja kyrsiintyneitä.

Toisen luennon pitänyt terveydenhoitaja oli puolestaan tyyppiä ihana ihminen. Hän käsitteli suunnilleen samoja asioita kansantajuisesti, ystävällisin äänenpainoin ja kokemuksesta kerääntyneitä käytännöllisiä vinkkejä auliisti jaellen ja kysymyksiin vastaillen. Hän puhui hyvän itsehoidon puolesta ja inspiroi liikkumaan päivittäin ja tarkkailemaan painoa. Hänen esityksensä jätti tunteen, että kannattaa hoitaa aktiivisesti itseään ja jos pulmia tulee, he ovat täällä juuri meitä varten.

Ravitsemusterapeutti oli asiallinen nuori ammattihenkilö, jonka perusviesti oli: syö runsaasti kasviksia, käytä eläintuotteita kohtuullisesti ja rajoita nopeita hiilihydraatteja sisältävien tuotteiden käyttöä. Kertaakaan ei kuultu ’kiellettyä’ tai ’terveydelle vaarallista’. Saahan elämästä myös nauttia, hän sanoi. Kahmimme kilpaa hänen tuomansa terveellisen ruokavalion esitteet ja kysymyksiä sateli. Palasin kotiin innostuneena ja hyvillä mielin. Olin jo reivannut ruokavaliomme terveelliseksi. Tästä on hyvä jatkaa.