”Tämähän oli helppoa. Toisinaan, eikä kovin harvoinkaan, nousee tunteiden myrsky, kun on kyse perintöomaisuudesta”, totesi toimihenkilö perunkirjoitustilanteen lopuksi pankissa. Veli oli hoitanut äidin asiat, kuten ammoin oli sovittu. Tilitase oli tiedossa. Äidin hoitoon ja hautaukseen liittyvät laskut oli maksettu. Säästöjä jäi hyvin vähän. Niin selvää ja yksinkertaista kuin olla voi.

Tyhjensimme lipaston, jossa oli pääasiassa isältä aikoinaan jääneitä diakuvia ja c-kasetteja. Veli oli sitten alkanut katsella ja kuunnella mitä niissä oli. Hän soitti löytäneensä heidän vihkipuheensa ja poikiensa kastepuheet. Niiden kuunteleminen nosti varmaan heillä sitä tunnemyrskyä positiivisella tavalla. Kaseteista löytyi myös se, jonka olin itse äänittänyt isälle kiitokseksi pianon hankinnassa avustamisesta niihin aikoihin, kun opiskelin laulua. Joskus ensi keväänä myrskyämme vielä vinttikomeron, joka on täynnä lapsuusmuistoja.

Ajattelen, että kaikki ylimääräinen, mikä kerätään pankkitileille, on poissa helpottamasta omaa tai läheisten arkea ja ruokkii keinottelua. Tunnen vanhuksia, jotka elävät kituuttaen, että voisivat jättää jotain lapsilleen. Nämä eivät välttämättä anna perinnöille mitään arvoa, panevat menemään sen tien. Näkemykseni on tietysti keskiluokkainen, rikkaiden tai toisaalta tukien varassa sinnittelevien köyhien pulmat ja ratkaisutkin ovat toiset.

*

Joulu on täällä taas tuossa tuokiossa. Olen rohkaissut lapsiamme aikuistuttuaan kehittämään omia jouluperinteitään. Se on tietysti helpointa silloin, kun ei tarvitse ottaa huomioon muita kuin itsensä. Parisuhteessa on heti kahdet perinteet ja mielipiteet. Lasten kasvaessa alkaa mukaan tulla toiveita heiltäkin sekä vanhempien halua tarjota hyväksi kokemaansa omilleen. Isovanhempienkin toiveita joutuu nuori perhe kohtaamaan.

Olisipa hienoa, jos asioista voisi keskustella reilusti ja näkemyksiä sovitella. Helposti käy niin, että esitetään omia toiveita vaatimusten hengessä toisia kuulematta. Miksi meidän suvun perinteet tuntuvat arvokkaamilta kuin teidän tai heidän? Miksi minulle ei tule joulu ilman joulupukkia tai kinkkua ja hämäläistä perunalaatikkoa? Puuttuuko uskallusta vai halua heittäytyä luomaan omia perinteitä, joissa jollakin tavalla on otettu toistenkin toiveita huomioon?

Poikkeukset virkistävät ihanasti ja jäävät muistoihin. Vietin erään aikuisen nuoruuteni jouluista yksin paastoten. Nuorena parina olimme anoppilassa joulun, josta tuli ikimuistoinen siksi, että tajusin odottavani esikoistamme 40 asteen kuumeessa. Eräällä jouluviikolla perheeseemme syntyi kuopuslapsi. Yhden joulun perheemme vietti mummolassa yhdessä veljen perheen kanssa. Sekin joulu oli mukava, jonka vietimme kahdestaan kartanohotellissa ja pääsimme kuulemaan joulurauhan julistusta Turkuakin vanhemman perinteen mukaan Porvoossa.

*

Mielensä pahoittajia löytyy tänäkin jouluna. Joku ei saa mieleistään lahjaa, toinen ruokaa. Johonkin osoitteeseen ei tule yhtään joulukorttia. Äidit ja mummot väsyvät valmistaessaan toisille jouluruokaa, isät ja papat tuskailevat lahjalistan kanssa tungoksessa. Teini-äkäisten mielestä jouluna on tylsää. Moni porukka pakenee ulkomaille, päästäkseen koko joulusta.

Liitytään mielensähyvittäjien jouluklubiin! Tehdään vain sellaista, mistä itsemme lisäksi joku muukin yllättyy iloisesti.

  • Kaunis kirjoitus. Toivon aina joulun lähellä, ettei kukaan läheisistäni nuku pois, olen 2 kertaa menettänyt juuri jouluna läheisen ihmisen: mummani juuri aattoaamuna ja paappani Tapaninpäivänä.

    Kommentin jätti vilukissi · torstaina 9. joulukuuta @ 15:22

  • Vilukissi, mummasi ja paappasi pääsivät taivaan jouluun ja ovat tallella siellä. Heidän kannaltaan ajankohta oli oikea. Varmaan suru on värittänyt teidän läheisten joulua ja joulun ilo on silloin jäänyt taka-alalle. Jokainen joulu on tavallaan uuden ilon mahdollisuus. Sytytät kynttilän heidän muistolleen ja iloitset heistä, jotka elävät.
    Perinteet tuntuvat joskus velvoittavan, jopa orjuuttavan ihmisiä. Ehkä voisi valita eri jouluina aina jonkun niistä, sitten taas tehdä jotain ihan muuta, ikiomaa? Näitä mietin.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 10. joulukuuta @ 09:05

  • Mielensähyvittäjien klubiin ilmoittauden heti – ja taidan kertoa sen olemassaolosta myös lähetisillekin, jota hekin voivat siihen liittyä 🙂

    Kommentin jätti mm · maanantaina 13. joulukuuta @ 22:53

  • Hyvä, mm, meitä on ainakin kaksi! Siunattua joulua sinulle ja perheellesi. Joulumielihyvää!

    Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 14. joulukuuta @ 12:17

  • Ilmoittaudun klubiin mukaan! Muidenkin joulutoiveiden toteuttajana yritän löytää sen, mikä olisi olennaista ja aidosti lämmittävää.

    Kommentin jätti marikki · perjantaina 17. joulukuuta @ 16:24

  • Ihanaa, meitähän on jo kolme ainakin! Ja voihan sen hyväksyä, että kullekin se olennainen paljastuu sälän keskeltä omalla tavallaan, siinä sen aitous.

    Kommentin jätti Ellinoora · perjantaina 17. joulukuuta @ 22:44

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.