Ajattelin mennä adventtina kotikirkkoon. Hoosiannaa on mukava laulaa, mutta ei syy ole pohjimmiltaan se, ehkä enemmänkin halu uuden kirkkovuoden alkaessa vahvistaa kristilliseen yhteisöön kuulumisen identiteettiä näinä aikoina.

Janne-kanttorin johtama kuoro lauloi puhtaasti kirkkain sopraanoäänin. Soitinyhtyeen trumpetti kaikui raikkaana. Pakkasaamun auringon hohde heijastui kauniisti alttarille, missä kuusi liekkiä kertoi juhlasta. Jani-pappi saarnasi päivän evankeliumista, Jeesuksen ratsastuksesta aasilla Jerusalemiin. Väki nousi evankeliumia kuulemaan ja tekstin lopuksi laulettiin hoosianna. Aikuiset liikuttelivat laiskasti ovelta ottamiaan palmunlehviä laulaessaan, mutta lapsi nousi penkille ja huiskutti oikein kunnolla. Hauskasti pappi yhdisti taannoisen naapurimaan prinsessan vierailun tunnelmat lipunheilutuksineen tekstiin. Palmunoksia heilutellaan kirkossa vain adventtina, risti on tunnuksemme joka päivä, hän sanoi.

Vieressäni istuva nainen etsi nenäliinaa, kun vainajien puolesta rukoiltiin. Messun päätyttyä toivotin hänelle hyvää adventtia ja sanoin: Teillä taitaa olla surua. – Mieheni haudattiin eilen, hän sanoi. Niin se on, joka päivä joku kantaa ristiä. Juhla nostaa pintaan niin ilon kuin surunkin.

  • Kiitos kuvauksestasi. Tunteet, ne jaamme.

    Kommentin jätti Lastu · maanantaina 29. marraskuuta @ 15:05

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.