ankarissa oloissa kukat eivät röyhistele yksilöllisyydellään. niiden voima on värissä ja yhteydessä toisiin. peruskalliolla pienellä kukalla on kasvurauha. tukeva kallio kantaa kukan haurautta eikä kukka tule tallotuksi.

Kuudennella viikolla ei tapahdu uutta, kuivurin tasainen hurina jatkuu. Kuivatuskuukauden sähkölasku on nelinkertainen normaaliin verraten. Seitsemännen viikon tiistai-aamuna remppafirmasta soitetaan ja tuodaan pesuhuoneen peilikaappi ja allaskaappi valmiiksi. Sanoinko jo, että olohuoneemme on ollut viikkokausia tukittuna pesuhuoneeseen tulevilla tarvikkeilla. No, nyt tuli lisää siihen pinoon. Eikö remppafirmoilla ole mitään varastoa kuivatuksen ajaksi? Elintila kotona on ollut kohtalaisen suppea viime viikot. Samalla viikolla torstaina valvoja käy mittaamassa kosteustilanteen, on tyytyväinen tulokseen ja vie viimein kuivatuspatterit mennessään. Huooh.

Sunnuntaina Esikoinen tulee Murun kanssa käymään. Muru haluaa piirtää uuden ’kuukauden kuvan’, joka päätyy syyskuun kuvan paikalle jääkaapin oveen. Iloa lapsen kanssa! Ritaripoika on futisleirillä. Me kaipaamme häntä – ja iloitsemme, että hänellä on hauskaa siellä.

Kahdeksannen viikon maanantaina on työmaakokous. Paikalla on Toisen lisäksi remppafirman työnjohtaja, remontin valvoja, Timo, taloyhtiön hallituksen edustajia kaksi ja isännöitsijä. Katson viisaimmaksi pysytellä sivussa, saunaosastolla on ahdasta jo muutenkin. Kokous kestää kolme tuntia. Lopputulema on, että kuivatus on onnistunut ja toimenpiteet hyväksytään. Timo arvelee remontin valmistumiseen menevän nelisen viikkoa. Tiistaina Timo alkaa laittaa lattian eristeitä. Viikon lopulla käyvät sähkäri ja putkari ja saunaosasto näyttää jo ihan toiselta kuin alkuviikosta. Oma arvio: hyvä jos menee neljässä, ja kodin jälkisiivoukseen vielä ainakin viikko. Ehditäänköhän pestä ikkunat ennen pakkasia?

Yhdeksännen viikon maanantaina Timo aloittaa lattian valun. Kohta alkaa kuulua sekoitinmyllyn tasainen jurnutus. Valun kuivumista ei tarvitse odotella muuta kuin yön yli, johtuu aineksien kemiallisesta prosessista. Lattiaan levitetään vesieristekerrokset. Päivä päivältä tapahtuu näkyvää: seinät ja sisäkatto rakentuvat, ja samaa vauhtia tavarakasa olohuoneessa supistuu. Aina Timon lähdettyä kurkistamme työmaalle, ilahduttaa nähdä edistyminen. Perjantaina tulee harald hirmuisen hahmoinen putkimies ja askartelee pari tuntia. Me käymme ruokaostoksilla ja uimahallissa. Timo lähtee, kun me palaamme, toivottelee hyvää viikonloppua ja lupaa, että viikko ja risat enää. Aaah.    

Maassamme kaikkiaan 61:llä rekisteröidyllä uskonnollisella yhteisöllä on avioliittoon vihkimisoikeus. Suomen evankelisluterilaisen kirkon avioliittokäsitys perustuu raamattuun. Siksi kirkon avioliittokäsitys on joutunut ristiriitaan yhteiskunnan säätämän sukupuolineutraalin avioliittolain kanssa. Koska ev.lut.kirkolla on uskontokunnista enemmistöasema Suomessa (yli neljä miljoonaa jäsentä), sen suhtautuminen avioliittolain muutokseen koskettaa useimpia suomalaisia. Muut kirkot ja fundamentalistiset kristilliset yhteisöt pitävät yksiselitteisesti kiinni perinteisestä, raamatun määrittelemästä avioliittokäsityksestä.

Kirkon luopuminen vihkimisoikeudesta ei ole käypä ratkaisu, kiertämällä yksi ongelma luotaisiin toinen. Kirkon päättäjissä lienee enemmistö perinteistä avioliittokäsitystä kunnioittavia jäseniä. Koko jäsenkunnan asennetta en uskalla arvailla. Vähintäänkin lainkuuliaisena kansalaisena mietityttää, että kriisiytyvä tilanne pitäisi viisaasti ratkaista. Yksittäisten pappien henkilökohtaisesti ratkaistavaksi ei voi jättää ketä kirkossa vihitään avioliittoon.

Papisto, jolla ev.lut.kirkossa vihkimisoikeus käytännössä on, jakautuu omantuntonsa kanssa kamppaileviin, muutosmyönteisiin ja muutoskielteisiin. Piispat ja papit eivät ole koko kirkko, vaikka ovatkin vastuussa kirkon pysymisestä tunnustuksensa mukaisella tiellä. Kirkko on kirkkolain alainen, edustuksellinen, hierarkinen yhteisö, jonka opilliset tulkinnat ja käytäntöjen muuttaminen ovat kirkolliskokouksen päätäntävallassa. Päätösvaltaa hallinnoivat elimet eivät ole kuitenkaan jäsenten demokraattisesti valitsemia, joten piispainkokous, kirkkohallitus ja papisto sekä herätysliiketaustaiset tai muut aktiiviset intressiryhmät pitävät tosiasiallisesti valtaa hallussaan.

Raamatusta nouseva avioliittokäsitys on muutettavissa yhtä vähän tai paljon kuin pappeuskäsitys tai monen aikasidonnaisen eettisen ohjeen tulkinta. Pohjimmiltaan kaikki lähtee raamattukäsityksestä. Onko vuosituhansien takainen säädöstö käyttökelpoinen sellaisenaan tässä ajassa, jota nyt elämme? Onko Jumalan luomistyön jatkajaksi määrätyn ihmiskunnan tehtävä myös uudelleentulkita alkuperäistä säädöstöä suhteessa kunkin aikakauden yhteiskunnalliseen kehitykseen? Toisaalta, kirkko ei ole tuuliviiri, joka muuttaa säädöksiään aina sen mukaan, mistä yhteiskunnassa milloinkin tuulee – toisaalta, isotkin laivat kääntyvät, luovivat ja muuttavat reittiä tarvittaessa, mutta eivät matkustajien huutoäänestyksen perusteella.

P.S. Minulla ei ole viisautta eikä vaikutusvaltaa siihen, mitä kirkon pitäisi tehdä. Tunnustuksellisena kristittynä ja kirkon jäsenenä voin hyväksyä lainmuutoksen sekä samansukupuoliset liitot. Ymmärrän, että niille joita asia koskee, kirkon suhtautumisella ja käytännöillä voi olla vahvojakin tunnemerkityksiä. Tämänkään ei silti pitäisi erottaa kristittyjä toisistaan, eikä raamattua saisi käyttää lyömäaseena ketään vastaan. 

Toivon tuolla puolen, The Other Side of Hope, on palkittu viikko sitten San Sebastianissa Vuoden parhaana elokuvana, kaikista maailman tänä vuonna valmistuneista elokuvista. Yli viisisataa kriitikkoa ympäri maailman osallistui äänestykseen. – Niin, Aki teki sen taas, The Elokuvan, satamakaupunkitrilogian kakkososan. Elokuva kertoo syyrialaisen turvapaikanhakijan tarinan tavalla, joka tulee näyttäneeksi suomalaisen byrokratian ja rasismin karuimmillaan, mutta samalla myös tavallisten, elämässään rämpivien ihmisten mutkattoman inhimillisyyden ja auttamishalun.

Leffakerhossa oli haastateltavana Kaurismäen elokuvien pitkäaikainen tuotantosihteeri. Hän kertoi yksityiskohtia elokuvan tekoprosessista sekä valotti yleisemminkin A.K:n tapaa tehdä elokuvaa pääosin suorilla otoksilla, tarkan käsikirjoituksen mukaan. Kaurismäen tyylin tunnusomaisia piirteitä, jotka katsojat tietysti ovat vuosikymmenten aikana jo havainneet, ovat viehtymys tiettyyn karuuteen, 70-lukulaiseen väri- ja tavaramaailmaan, tietynlaiseen musiikkiin, luottonäyttelijäkaartin eleettömyydellään vaikuttaviin roolisuorituksiin ja omintakeiseen huumoriin. Suomessa uusin elokuva on saanut osittain nuivaa kritiikkiä (jos ei ymmärrä, ei ymmärrä), mutta maailmalla Kaurismäki on todella arvostettu. Lukuisat palkinnot kertovat sen vastaansanomattomasti.  – Niukka ilmaisu on tehokasta, A.K. ei turhaan pilkkuja viilaa, ja se toimii.

30. Muuten, viime viikolla esittelemäni dokumenttileffa Fuoco ammare tulee tänään tv-ykköseltä 21:30.

lukijalla on loputtomasti maailmoja kansien välissä syyssunnuntaina, kun ei halua rientää sateeseen minkään tapahtumisen perässä.

voi jopa valita millä sieluaan ravitsee.

Eilen oli tilaisuus kävellä Espoon 1400-luvulla rakennettua katedraalia ympäröivää, värikkäiden syyslehtien mattoa hautausmaalla ja jokimaisemassa sekä viettää aikaa kirkon sisällä hiljaisuudessa. Verkostopalaverin hengellinen anti puolestaan oli rikastava ja voimaannuttava.

Rakensimme porukalla valkeista pikku kivistä ison salin lattialle labyrintin vanhan kelttiläisperinteen mukaan. Sitten kävelimme sitä hiljaisuuden vallitessa, kukin omiaan miettien. Keskustelimme kokemuksesta. Vieressäni istuva sanoi labyrinttipolkua ahdistavaksi kulkea. Minä mietin kulkiessani, että ’onpa tie tosi kapea’ ja ’loppuukohan tämä koskaan’. Keskustassa, joka oli vastaanottamisen paikka, koin saavani voimaa jatkaa. Vastaantulijoita oli väisteltävä, jotkut pelkäsivät, että eivät löydä takaisin oikealle polulle, kun astuvat syrjään. Kysyin, toimisikohan tässä laulaen kulkeminen. – Kokeillaan, sanoi ohjaaja. Ja sitten me vaelsimme labyrintin Taizén rukoushymniä laulaen. Yhdessä laulaminen tuntui antavan kulkijoille iloa ja voimaa, pelot haihtuivat. Miksi kulkea omassa kuplassaan, emme ole yksin. Yhteinen laulu voimistaa. Elämän tien vertauskuvana labyrintti myös muistuttaa, ettei umpikujia ole.   

Otsikko eilisaamun lehdestä: Ylen uutistoimitus halveksii kulttuuriaiheita. Mari Koppinen se siinä perustelee huomioitaan aiheesta monen vuoden ajalta. Näinpä se on. Mitä muuta saisi uutisilta odottaa, kun katastrofia pukkaa joka puolelta, ja politiikan perunakattila kiehahtelee tuon tuostakin yli niin, ettei kaikkea ehdi tarpeeksi vatvoa ja vatuloida. Melkein mitään ei kulttuurista tietäisi, jos Ylen uutisvirran varassa olisi. Onneksi on Hesari. Ja muutama kulttuurilehdykkä. 

Koppinen suitsuttaa Ruotsin tv:n erillisille kulttuuriuutisille. Kun muutenkin moitiskellaan, että meillä kulttuurin kuluttajat ovat keski-ikäisiä ja vanhempia naisia – nuorisokulttuuri erikseen – kukapa muu niitä erillisisä kulttuuriuutisia katsoisi kuin se sama porukka. Kävisi vain niin, ettei edes pakollista ohikiitävää hetkeä tarvitsisi altistaa muuta aktiiviväkeä sivistyksen monimuotoisuudelle. Viihteellisyys näyttää olevan se argumentti, jolla ylitetään kulttuuriuutiskynnys. Pöyristyneenä sai taannoinkin katsella, miten tärkeäksi kulttuuripersoonaksi playboy-lehden perustajaukkeli puputyttöineen uutisten perusteella nousi kuoltuaan.

Sunnuntain 1.10. Hesarista löysin nämä

• Yhdysvallat edistää ydinaseriisuntaa sitoutumalla siihen itse. (Barack Obama) – YK:ssa toissa viikolla allekirjoitetussa ydinaseet kieltävässä sopimuksessa ei ole mukana ydinasevaltoja. – Ydinsotaa ei voi voittaa. (Kari Huhta, HS)
• Euroopan Unionin perusoikeuskirja on Suomessa voimassa lakina. Teleoperaattoreilta hankittavat sijaintitiedot matkapuhelinverkosta voivat olla vastoin perusoikeuskirjaa. (Petri Pajari, HS)
• Vantaa päätti ensimmäisenä isona suomalaiskaupunkina sijoittaa varoja digitaalisten päätelaitteiden hankintaan kaikille oppilaille. (Marja Salomaa, HS) – Tiedän oppilaita, jotka ovat kyllästyneet tietokoneiden kanssa tappelemiseen ja pyytäneet saada kirjoittaa esseensä käsin konseptipaperille. (Ansa Kurola, 9 lk, tet-harjoittelija, Hki)
• Globalisaatio on vastatuulessa – deglobalisaatio nousee. (Heikki Aittokoski, HS)
• Tilastot mittaavat mekaanista lukutaitoa (99{b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} suomalaisista osaa lukea). Nykynuoret eivät enää lue kirjoja. He kirjoittavat sometekstiä ja kuittaavat nimensä muodossa etunimi.sukunimi. Äidinkielenopettajat turhautuvat. (Tuomas Kaseva, HS)
• Maallistuneessa Suomessa siedetään konservatiivista uskonnollisuutta huonosti. Juomisesta, kiroilusta ja vapaasta seksistä on tullut normeja, sanoo Pia Jardi, muslimiaktivisti. (Satu Vasantola, HS)
• Otavasta eläkkeelle jo jäänyt Heikki A. Reenpää rakentaa käytännön ohjelmaa suomalaisen kaunokirjallisuuden pelastamiseksi. (Antti Majander, HS)
• Ellen Thesleffin elämästä ja taiteesta julkaistujen kirjojen esittely: Hanna-Reetta Schreckin tietokirja Minä maalaan kuin jumala – sekä Kati Tervon romaani Iltalaulaja. (Helena Ruuska, HS)
• Nämä noteerattiin pikku-uutisina: raiskaus, kadonneen retkeilyparin mies löytyi kuolleena, mies tappoi toisen, oikaisu: Jokela on Tuusulassa eikä Keravalla, Balia uhkaa tulivuorenpurkaus, mies myrkytti vauvanruokapurkkeja, Oxfordin yliopisto poisti Aung San Suu Kyin kuvan seinältään, The Times kutsui Pekka Kuusistoa viulun David Bowieksi, Iiro Rajakoski voitti Tampereen alttoviulukilpailun.

Kuva ajastamme: Afrikan rannikon ja kaukaisimman Euroopan saaren, Lampedusan välisellä merellä ajelehtiva aavealus. Kannelta korjataan tajuttomuuden rajamailla häilyvää elämää, lastiruumasta ruumiita, jotka kuolema jo korjasi. Saarella elävät vanhukset ja muutama kalastaja omaa hiljaista arkeaan. Elokuva ei selosta, ei osoittele eikä ota kantaa. Ohjaaja Gianfranco Rosi vain näyttää elämää Lampedusalla vanhusten, Samuele-pojan ja paikallisen lääkärin kautta. Luontevuus on syntynyt elämällä saarella kaksi vuotta tutustuen saarelaisiin ihmisiin ja pakolaisia auttavan henkilöstön työhön. – Aito, verinen kyynel mustan miehen poskella on tehokkaampi viesti kuin sata hyvin maskeerattua roolikärsijää.

Dokumenttielokuva voitti Berliinin elokuvajuhlien pääpalkinnon, Kultaisen karhun 2016.

elän öisin pois pelkojani, omia ja muiden. unet kuljettavat eletyn kuonaa pois, nostavat käsittelyyn pinnanalaisia asioita, levällään olevia, keskeneräisiä. aamut valostuvat aina, pilvitäkin alta, sumunkin seasta. päivät kuljettavat valittuun suuntaan. illat raukeavat yöksi, antavat rauhan.

huomenna on taas uusi ihana päivä.