Karlplatzilla oli omenapuu puhjennut kukkaan, orvokit nostaneet mullasta ujot samettikasvonsa ja narsissien kelta hehkui. Pujahdin kirkkoon palmusunnuntain messuun siksi aikaa, kun Toinen lähti turisti-infoon lippuostoksille. Wien-kortit tulivat maksamaan itsensä nopeasti takaisin; niillä sai ajella mielin määrin kolme päivää ja vielä alennusta nähtävyyksien pääsymaksuihin.

Kaarlenkirkon barokkista prameutta pehmensi läsnä oleva seurakunta, kaikenikäisiä wieniläisiä, joilla oli pajunkissakimput käsissään juhlan kunniaksi. Katolisessa messussa aisti oman luterilaisen kirkkomme juuret: hymnit ja messun osat olivat tutunoloiset. Pappeja hyöri kuorissa kolme, heidän apunaan pari hartaasti haukottelevaa pikku tyttöä messupitseissään.

Kotikirkossani vierastan ehtoollisliturgiaan liittyvää rauhantervehdystä. Vieraassa maassa sen sijaan tuntuikin hyvältä, kun tuntemattomat ojensivat hymyillen kätensä toivottaen rauhaa. Sielu lepäsi messussa kuin kotonaan eikä siihen yltänyt mikään teologinen oppimurhe. Ennen kuin seurakunta poistui pajunoksineen, oli Toinen jo pujahtanut viereeni istumaan ja mekin saatoimme lähteä yhdessä.

Wienin taidehistoriallisen museon lukemattomat salit aarteineen käveltiin läpi kiinnostuksen kohteisiin vain valikoivasti pysähdellen. Minä halusin nähdä Rafaelin Madonna lehvistössä. Egyptologis-itämaisella osastolla ällistelimme valtavia kivisarkofageja, miten niitä on liikuteltu? Veistostaide pysäytti, tenhoava näky oli sali, jota hallitsivat jalustoille nostetut päät. Ajankohtaisnäyttelynä kesään asti näkyi olevan Arcimboldo, varsin bisarria maalaustaidetta; kasveista, hedelmistä ja eläimistä muodostuneita kasvoja kuin kummitusolentoja.

Toinen halusi ehdottomasti nähdä vielä erillisen Tutankhamun-näyttelyn, jonne jonotettiin yli puoli tuntia. Aidot muumiot, upeat kullatut naamiot ja faaraoiden hauta-aarteet olivat mykistävä näky. Näyttely oli hienosti laadittu ja esineistön arvon mukaisesti esille pantu. Toisen syntymäpäivä oli tulossa, ostin hänelle muistoksi scarabeen, egyptiläisten pyhän pillerinpyörittäjän, joka heidän luomistarunsa mukaan pyöritteli auringon taivaalle.

Palmusunnuntai-illan hämärtyessä osuimme Mozartin muistomerkille Hofburgin linnan puistossa, Burggartenissa. Säveltäjän hautapaikkahan on tuntematon ja hän syntyikin Salzburgissa, mutta vaikutti viimeiset kymmenen vuotta elämästään Wienissä. Täällä hän sävelsi tärkeimmät teoksensa, niistä viimeisenä iki-ihanan Requiemin.

Matkalla U-bahnilta majapaikkaan poikkesimme meluisan italialaisperheen pitämään pizzeriaan iltapalalle. Aamulla Toinen ilmoitti hilpeästi, että olin nukahtanut viidessä sekunnissa vuoteeseen päästyäni.

(jatkuu)

Lennähdys Wieniin tavallisella Finnairin reittilennolla ei tuntunut isolta jutulta. Toinen meistä halusi lomaviikkonsa aluksi vaihtaa maisemaa. Toiveissamme oli nähdä muutama kulttuurinen merkityspaikka, ehkä kokea jokin taide-elämyskin. Mielessäni häilähteli haavekuva kävelyistä keväisissä puistoissa.

Lentokentät ovat hektisiä paikkoja. Koneita nousee ja laskeutuu muutaman minuutin välein, tulijaa ja menijää riittää joka suuntaan. Ihmiset jonottelevat laukkuineen, passia ja lippua tarkistetaan, lentoja ja matkustajia kuulutetaan. Terminaalien uumenissa työskentelee satoja ihmisiä. Matkustajan on pakko luottaa, että kukin osaa tehtävänsä ja tekee sen huolella.

Lähtö myöhästyi puolisen tuntia, ajan saimme odotella koneessa itseksemme ihmetellen. Jossain Puolan peltojen yllä kapteeni muisti kertoa lähdön viivästymisen johtuneen ’jäänpoistosählingistä ständillä’. Pahoittelu myöhästyi tunnilla, matkustajat olivat jo nollanneet jutun, jos jatkoyhteys ei ollut vaarassa.

Perillä odottelimme matkatavaroita. Kun muut olivat menneet ja hihnalla kiersi enää yksinäinen kitara, oli pakko viimein tajuta, että punainen laukkuni ei tule. Lievän hämmennyksen vallassa siirryin luukulle tekemään ilmoitusta. Olihan siinä muitakin. – Haluatteko toilettitarvikepakkauksen, kysyi virkailija kaavakkeiden täytön päätteeksi koleasti. Näitä sattuu, jollekin kerta on silti ensimmäinen ja häivähdys myötätuntoa pelastaisi tunnelmaa.

Hotell Harmonie oli nimensä mukainen, rauhallisella sivukadulla. Toisen purkaessa laukkuaan avarassa huoneessamme yritin asennoitua asioiden saamaan käänteeseen. Lyhyen lennon takia olin oikaissut tavanomaisesta: ottanut käsimatkatavaroille tavallista pienemmän laukun ja siihen vain passin, kameran, korut ja käteisvarat. Lentoyhtiön käsitys naisihmisen välttämättömistä matkatarvikkeista oli karu: hammasharja ja -tahna, sukkahousut, valkea t-paita, Y3-pesujauhepussi, deodorantti, pari Lumenea ja side. Ilahduin innovaatiosta, joka osoittautui kokoontaittuvaksi hiusharja-peili-yhdistelmäksi.

Illan tullen virittelin yöasua Finnairin hätäapupaidasta ja Toisen luovuttamista (kookkaista!) pyjamanhousuista. Järjestely ei erityisesti ilahduttanut kumpaakaan, mutta kun vuode oli erinomainen, unta ei haitannut.

Aamulla heräsimme mustarastaan lauluun.

(jatkuu)

Kiirastorstain ehtoolliskirkossa seniorien kuoro laulaa särisevin äänin: ”Kaukaa sinua hain, nyt on pyyntöni vain: pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.”

*

Pitkäperjantaina, kuumeessa. Veli soittaa, äänensä värähtää: Täti on kuollut eilen illalla sairaalassa, mennään käymään serkun luona. Laitanko nimesi kukkakorttiin?

*

Lauantaina kuume on laskenut, kirjoittelen matkajuttuja. Pergolesin Stabat mater soi. Äiti ei vastaa puhelimeen. Veljenvaimo soittaa kuulleensa hoitajalta: äiti oli jo aamuvarhain ollut eteisessä lähtövalmiina kasseineen. ”Tulloovat minnuu hakemaa..”

*

Pääsiäissunnuntaina pihalla on yöllä satanutta puhtaanvalkeaa lunta. Kaikki tuntuu hiukan erilaiselta, matkalta palanneen tuttu kokemus. Ilahdun, kun äiti vastaa puhelimeen, tunnistaa tyttärekseen, kiittelee pääsiäiskortista. ”Täss kuvass on kaks keltakukkaa, toinen on jo lakastumassa.. niinko mie..” Radiossa luetaan runoa: ”Istun lähtövalmiina, matkanpituisessa junassa..”

*

Toinen pääsiäispyhä. Valvoin yöllä kaksi tuntia. Aamulla etsin Valamosta joskus ostettua levyä, halusin kuulla pääsiäisaamun palveluksen iloisesti kilkattavat kellot.. Sitten veljenvaimo soitti, yöhoitaja oli löytänyt äidin pesuhuoneen lattialta mustelmilla. Suru sisälläni kasvaa kevätilon kanssa rinnakkain.

p1012622.jpg

Salaisuus, muutos, suru ja ilo – Elämä!

(kuva Schönbrunnin linnanpihan pääsiäiskojuilta)

p1012670.jpg

Kuolema, missä on voimasi?

 

p1012574.jpg

Nurmien alla nukutaan hiljaa, kevään silmuja kypsytellen

p1012597.jpg

Ristinpuu kantaa lyötyä miestä, tuntee hänen kanssaan janon, hylätyn tuskat ja kuoleman kivun. Kolmantena aamuna puu puhkeaa lehtiin. Se on täytetty.

p1012641.jpg

Torstaimummelit tapasivat tänään ehtoolliskirkossa. Miten rakkailta he tuntuivat! Rovastin sanoista jäi mieleen: ehtoollispöydässä olemme kaikki samanarvoisia.

pb032118.jpg

Kuin paju olen ikävöinyt kevättä talveni läpi, odottanut pääsiäisilon puhkeamista

Mikä tätä yhteiskuntaa riivaa? Pääministeri esiintyy uhrina ja perää sitkeästi yksityistä kunniaansa. Ulkoministerin edesottamuksia ihmetellään ulkomaita myöten; ministeriveljet täällä vain kilvan vakuuttelevat luottamustaan. Keihin pukkien vartioiman kaalimaan kansa voi luottaa? Poliitikot sössöttävät, lööpit raakkuvat.

Tiede-lehti kertoi, että Suomessa miehistä 40 {b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a} on normaalipainoisia, naisista 60 {b195221a10a1fd9fb3a5b01a51efd600d33662cb52de181d4366fdfbbc3c5b7a}. Kun katsoo ympärilleen kaupungilla ja näyteikkunapeiliin, prosentit tuntuvat optimistisilta. Television uusimmassa dieettiohjelmassa lääkäripotilas pelaa pokeria syö munkkeja ja ikuisia laihduttajia paimentaa ruotuun ylipainoinen lääkäri ja kaksi virkaintoista piiskuria. Viralliset kansanterveydestä huolestujat ovat jo menettämässä toivoaan, väki vain lihoo ja tupakoi vaikka miten valistetaan. Rappeutumissairaudet kaatavat vielä jonakin päivänä koko terveydenhuoltosysteemin?

Eduskunnan kyselytunnilla yksi toisensa perään kuuluu huutelevan: onko hallitus tietoinen? mitä hallitus aikoo tehdä? Jokaisen kannattaisi katsoa omaan peiliin: oletko tietoinen? mitä aiot tehdä?