Kiirastorstain ehtoolliskirkossa seniorien kuoro laulaa särisevin äänin: ”Kaukaa sinua hain, nyt on pyyntöni vain: pidä minusta kiinni, kunnes kasvosi nään.”
*
Pitkäperjantaina, kuumeessa. Veli soittaa, äänensä värähtää: Täti on kuollut eilen illalla sairaalassa, mennään käymään serkun luona. Laitanko nimesi kukkakorttiin?
*
Lauantaina kuume on laskenut, kirjoittelen matkajuttuja. Pergolesin Stabat mater soi. Äiti ei vastaa puhelimeen. Veljenvaimo soittaa kuulleensa hoitajalta: äiti oli jo aamuvarhain ollut eteisessä lähtövalmiina kasseineen. ”Tulloovat minnuu hakemaa..”
*
Pääsiäissunnuntaina pihalla on yöllä satanutta puhtaanvalkeaa lunta. Kaikki tuntuu hiukan erilaiselta, matkalta palanneen tuttu kokemus. Ilahdun, kun äiti vastaa puhelimeen, tunnistaa tyttärekseen, kiittelee pääsiäiskortista. ”Täss kuvass on kaks keltakukkaa, toinen on jo lakastumassa.. niinko mie..” Radiossa luetaan runoa: ”Istun lähtövalmiina, matkanpituisessa junassa..”
*
Toinen pääsiäispyhä. Valvoin yöllä kaksi tuntia. Aamulla etsin Valamosta joskus ostettua levyä, halusin kuulla pääsiäisaamun palveluksen iloisesti kilkattavat kellot.. Sitten veljenvaimo soitti, yöhoitaja oli löytänyt äidin pesuhuoneen lattialta mustelmilla. Suru sisälläni kasvaa kevätilon kanssa rinnakkain.
Surun päivä
Ilon päivä
käsikkäin kulkevat
aina yhdessä liikkuvat
ei ole toista ilman toista
Se on elämää.
Voimia!
Kommentin jätti savisuti · tiistaina 25. maaliskuuta @ 00:15
*luja halaus*
Kommentin jätti Haavetar · tiistaina 25. maaliskuuta @ 09:00
Kiitos sanoistanne, ystävät, jotenkin ne tukevat.
Äidin kuihtumisen kiihtyvä kierre tuntuu raskaammalta myötäelää kuin ajatus kuolemasta. Rakel Liehunko runosta tämä ajatus nousee mieleen: olen löytänyt kivulle nimen: kevät -?
Kommentin jätti Ellinoora · tiistaina 25. maaliskuuta @ 13:51