Karlplatzilla oli omenapuu puhjennut kukkaan, orvokit nostaneet mullasta ujot samettikasvonsa ja narsissien kelta hehkui. Pujahdin kirkkoon palmusunnuntain messuun siksi aikaa, kun Toinen lähti turisti-infoon lippuostoksille. Wien-kortit tulivat maksamaan itsensä nopeasti takaisin; niillä sai ajella mielin määrin kolme päivää ja vielä alennusta nähtävyyksien pääsymaksuihin.

Kaarlenkirkon barokkista prameutta pehmensi läsnä oleva seurakunta, kaikenikäisiä wieniläisiä, joilla oli pajunkissakimput käsissään juhlan kunniaksi. Katolisessa messussa aisti oman luterilaisen kirkkomme juuret: hymnit ja messun osat olivat tutunoloiset. Pappeja hyöri kuorissa kolme, heidän apunaan pari hartaasti haukottelevaa pikku tyttöä messupitseissään.

Kotikirkossani vierastan ehtoollisliturgiaan liittyvää rauhantervehdystä. Vieraassa maassa sen sijaan tuntuikin hyvältä, kun tuntemattomat ojensivat hymyillen kätensä toivottaen rauhaa. Sielu lepäsi messussa kuin kotonaan eikä siihen yltänyt mikään teologinen oppimurhe. Ennen kuin seurakunta poistui pajunoksineen, oli Toinen jo pujahtanut viereeni istumaan ja mekin saatoimme lähteä yhdessä.

Wienin taidehistoriallisen museon lukemattomat salit aarteineen käveltiin läpi kiinnostuksen kohteisiin vain valikoivasti pysähdellen. Minä halusin nähdä Rafaelin Madonna lehvistössä. Egyptologis-itämaisella osastolla ällistelimme valtavia kivisarkofageja, miten niitä on liikuteltu? Veistostaide pysäytti, tenhoava näky oli sali, jota hallitsivat jalustoille nostetut päät. Ajankohtaisnäyttelynä kesään asti näkyi olevan Arcimboldo, varsin bisarria maalaustaidetta; kasveista, hedelmistä ja eläimistä muodostuneita kasvoja kuin kummitusolentoja.

Toinen halusi ehdottomasti nähdä vielä erillisen Tutankhamun-näyttelyn, jonne jonotettiin yli puoli tuntia. Aidot muumiot, upeat kullatut naamiot ja faaraoiden hauta-aarteet olivat mykistävä näky. Näyttely oli hienosti laadittu ja esineistön arvon mukaisesti esille pantu. Toisen syntymäpäivä oli tulossa, ostin hänelle muistoksi scarabeen, egyptiläisten pyhän pillerinpyörittäjän, joka heidän luomistarunsa mukaan pyöritteli auringon taivaalle.

Palmusunnuntai-illan hämärtyessä osuimme Mozartin muistomerkille Hofburgin linnan puistossa, Burggartenissa. Säveltäjän hautapaikkahan on tuntematon ja hän syntyikin Salzburgissa, mutta vaikutti viimeiset kymmenen vuotta elämästään Wienissä. Täällä hän sävelsi tärkeimmät teoksensa, niistä viimeisenä iki-ihanan Requiemin.

Matkalla U-bahnilta majapaikkaan poikkesimme meluisan italialaisperheen pitämään pizzeriaan iltapalalle. Aamulla Toinen ilmoitti hilpeästi, että olin nukahtanut viidessä sekunnissa vuoteeseen päästyäni.

(jatkuu)