Pissismummo päätti tykönäns päivänä kesäisenä, että nyt on uusittava alimmaisgarderobi. Entisistä töistä kun tuppaavat eläkerahhaa, ni pitäähän sitä johkin käyttää, ettei pääse pino vinoks, mitäs. Sitä paitti oli aleaikakin. Ai mikäkö garderobi? No, se mik’ei näy, mutta sielä kumminki on, ihanasti muumioituvaa mummonnahkaa vasten.

P.Mummolla sattuu olemaan dekolteen jatkeena ehtoisa luomuvarustus, jokahan vaatii kunnon kupposet eikä tarvi push-uppia. Tiedossa on myös oiva kyseisvarustekauppa, jossa osataan asiat. Omistajatar vilkaisee asiakasta ammattimaisen varmalla silmällä, kysäisee väritoiveita ja tuo soviteltavaksi hyvinistuvia kakskuppisia. – Ja pitsiä pitää olla kans, sanoo Pissismummo.

Tavaratalossa naisihmisten alimmaisgarderobiosastolla asiakas on omillaan ja P.Mummo siis aivan hukkapulassa. On tangaa, stringiä, hipsteriä ja ties mitä pöksynriekaletta. Mummon ajatuskuplaan pullahtaa paha sana. – Ja en kyllä … anna periksi niille, jupisee hän tanakkana. Meni nääs ostamaan muinoin kasan yhtäjasamaa mustaa ja valkoista basicsloggia ja nehän peijakkaat kestää vaikka maailman tappiin. Mummotki haluaa väliin väriä ja vaihtelua.

Ei ol helppoo muutenka nykymaailmassa. Tavallisennimisten ja -näköisten vaatteiden ajat ovat olleet ja menneet. Jalkaan pantavaksi myyvät capreja ja legginsejä, stay-uppeja ja footsieita. Rannalle pittää olla kaiken paljastavat bikinit, monokinit tai mikätinkinit ja paljaan pinnan peitoks sitte joku tankini, pareo tai sharonki. Yöllä pittää tekkeytyä babydolliin tai johki ihme shifonkiin. Oliski Poikakaverilla häkellyksen paikka, jos P.Mummo hulmahtelis moisissa hörselöissä. (Hämmennystä riittää muuteski Mummon kaa.)

Vaan evakkomatkoillaan Mummo poikkeaa tuttuun kaupunkiin. Sielläpä on kelpo tavaratalo ja mummoystävällisiä myyjiä, joilla on huumorikin tallella. Jopas alkaa löytyä naisellisen aistikasta silkkipöksyä ihanin pitsein ja viimein osuu kohdalle ihan oikea uimapukukin, jossa on tyyliä ja kurvit kohdallaan. Niin se on kuulkaas: tyttöset pyllistelkööt hipstereissään, mummot pittää kunnon pitsipöksyjä ja uivat uimapuvussa – tai ilman. Hähää.

Pissismummolassa oli poika tai siis on vieläkin, muttei täällä enää eikä sitäpaitsi poikakaan vaan nuorimies. Tai siis on tai oli kaksikin nuorimiestä, mutta tässä kyrsimisasiassa nyt pikemminkin tämä Kuopuksempi.

Se Tämä Kmpi on media-ammattilainen ja meni pöljyyksissään kerran ehdottamaan, että itsekseen kirjoitteleva, netistä tietämätön äitinsä ryhtyisi blogistiksi. Äitinsä ei ollut kuullutkaan semmoisista, vuosiluvulla 2005. Tämä Kmpi kärsivällisesti selittämään mikä, missä ja millaisia. Äitinsä katteli silmät ympärpyöreinä ja johan syttyi lamppu. Tämä Kmpi laati ja neuvoi ja äitinsä pääsi alkuun, pääsipä hyvinkin.

Äitinsä on sittemmin ollut Tämän kimpussa tuon tuostakin sähköpostilla kysymyksineen, jotka alkavat yleensä: Rakas Blogineuvoja tai Arvoisa Administraattori… Tämä Kmpi on vastannut kohtuullisessa ajassa että joo tai ei kun tai jos vaikka. Yhteistyö Tämän kanssa on silleen sujunut. Kunnes.

Tuli big problems. Tämä Kmpi saattaa olla katunut monta kertaa, että meni ehdottamaan koko blogia. Olisi nuorimiehellä muutakin elämää niin kuin työtä ja tyttöä ja sen sellaista. Jo Tämä kerran nirhaisi, että kun ei ehdi heti kaikkee ja sun juttus nyt ei ole asialistan kiireimmässä päässä, minkä äitinsä tietysti kuuli niin, että älä siellä känise, on tässä tärkeempiäkin. Äitinsä nieleskeli tuota ja juttupino toisaalla alkoi taas kasvaa.

(Niin että Rakas blogiystävä, kun Kolmas Huone on varikolla ellei peräti umpisuossa viikon kaksi, kyseessä on big problems, joka ei ole administratorin asialistan kiireimmässsä päässä ja jota äitinsä ei osaa ja isänsä oikeudettomana ei voi ratkaista. Kyrsimistä ja kärsimistä siis riittää blogittajan elämässä.)

Eräänä kyrsimyspäivänä Pissismummo ryhtyi jyrsimään ajatusluuta. Että jos laatisi itselleen oikein opaskirjan kanssa omatekoisen ja erittäin salaisen piiloblogin, josta ei Tämä Kmpi eikä kukaan muukaan tietäis, hähää. Olisipa lystiä siellä kirjoitella kyrsimyksistään. Sinne vois kehitellä inhan sivupersoonan, jonka piikkiin panis kaikki ilkeimmät, mitä ei kehtais kelleen ees unissaankaan kertoa. Sivupersoonan nimi voisi olla vaikka Känisevä Kääkkä.

(…keittiöstä kuuluu voimallinen: VOI HIRVEETÄ. P.Mummo ryntäämään paikalle, missä Poikakaveri on käynnistänyt puurokattilan pelastusoperaation. Mummohan pani puuron tulolleen ja poistui vain vilkaisemaan sähköpostin, mutta onkin tempautunut tälle tielleen…)

No niin, sattuuhan noita. Ja näitä: nimittäin erittäin salainen operaatio oli vasta alkutekijöissään, kun Pissismummolassa huomattiin, että big problems oli ratkaistu. – Tulipas jyrsittyä turhaa luuta, tuumi P.Mummo. Toisaalta, eipä tiedä, milloin ilmenee bigger problem. Varasuunnitelma on aina hyvä olla olemassa.

kesä kääntymässä menosuuntaan, ruoho kuulostelee, odottaa pieniä nauravia varpaita, tänään! 

”Vain hiukan kärjistäen voidaan sanoa lainvalmistelusta tulleen teatteria, jossa eri tahojen kuuleminen näyttäytyy hidasteena, prosessiin kuuluvana välttämättömänä pahana. Asiantuntijoiden painavillakaan lausumilla ei ole vaikutusta, elleivät ne myötäile annettuja esityksiä. ”

HS Vieraskynä 25.07. 2010 / Jukka Kekkonen, Helsingin Yliopiston oik.hist. professori

Lähipiiri siinä nytkin vain oli koolla. Hoivaosaston väki joi kanssamme kakkukahveja. Serkkuveli oli käynyt jo aamulla tuomassa ruusuja tädilleen. Seurakunnan naispastori tuli siihen kauniin kukkakimpun kera. Äiti nautti seurassamme kupillisen kahvia ja hiukan mansikkakakkua.

Lauloimme yhdessä Herraa hyvää kiittäkää. Virttä Äiti hyräili mukana silmät kiinni, sanoi sitten: nyt mie en ennää jaksa. Yhteisessä tuokiossa oli vapaa, hellänhaikea tunnelma. Kukin tavallaan oli jo hyväksynyt, että Äidin lähdön aika lähenee, ei ollut tarpeen esittää mitään.

Lapsuuslammella helteisen päivän uupumus viimein raukeni ihanasti tummiin vesiin. Oltiin siinä kahden, Toinen ja minä. Yhä uudestaan laskeuduimme lammen syliin; niin lempeä pinnalta, syvemmällä virkistävän viileää. Ei paljon puhuttu, keinahdeltiin hetkestä toiseen.

*

Viikon kuluttua Veli soitti: Äiti on viety sairaalaan. Oli taas valittanut kovasti kipua, apua pyydellen. Ei kestänyt hoivaosaston hoitaja vanhuksen valitusta. Soitin sairaalaan, siellä reipas lähihoitaja: ei hätää, äitinne palautetaan lähipäivinä hoivaosastolle, kipu on hallinnassa.

*

Seuraavan viikon puolivälissä Veli soitti: Äiti tuotiin tänään hoivaosastolle ja muutamaa tuntia myöhemmin Äiti lähetettiin sieltä takaisin sairaalaan, oli mennyt tajuttomaksi. Hoivaosaston hoitaja sanoo ettei millään selviä yksin niin huonokuntoisen kanssa, kun on seitsemän autettavaa. Hän on oikeassa, henkilökuntaa on liian vähän.

Meitä järkyttää, että Äiti-vanhuksemme on joutunut kahden hoitopaikan kiistakapulaksi. Hoivaosastolle hän on liian huonokuntoinen, sairaalassa hoidetaan vain akuutti tilanne. Äidin eläkkeestä maksetaan kahta paikkaa, toista vakituisesti, toista viikon jaksoissa kerrallaan. Samaan aikaan Kela vaatii selvityksiä ja lääkärintodistuksia muuten hoitotuki uhataan lopettaa. Veli on aivan väsynyt byrokratiaan eikä ihme.

Jotain on pahasti pielessä, kun vanhusta näin kohdellaan. Äiti tarvitsee nyt saattohoitoa, miksi sairaala ei ota siitä vastuuta?

Kristuksen kirkastumisen sunnuntai on keskellä kesää, heleimmällä heinäkuulla. Jani-pappi sanoi tänään kirkossa, että kirkastaminen ei muuta ainetta toiseksi, vaan päästää valon paremmin lävitse. Ajattelin, että kirkastuminen voi myös merkitä sakan laskeutumista pohjalle. Voisiko kirkastuminen olla myös pelkistymistä, häiriötöntä yhteyttä itseen ja maailmaan. Rakkautta kenties.

(Virsi) 

Ps. Lastulle saareen helteiset (+28) terveiset ent. kotikaupungista, vähän eri kuvakulmista tällä kertaa..

Ja sama paikka kesäkuussa 16.6. (+16)

Tänään olen istunut eteisessä ihailemassa aikaansaannostani. Oi, sellaiset ovat niin harvassa, että kun jotain valmistuu, kannattaa oikein istahtaa tuokioksi olemaan tyytyväinen. Kysymys oli kestomurheesta, nimeltä siivouskomero. Vuosikymmenen ja kaksi olen yrittänyt pesemällä pitää seinien perusvalkeaa näkyvissä huonolla menestyksellä. Pinttymät ovat pitäneet.

Eräänä helteisen päivän iltana tyhjensin komeron, irrottelin ovikorit ja koukut ja pesin vielä kerran koko höskän. Tuumailin, että kai minäkin voin jonkun miniremontin tehdä. Maalikartasta valitsin hennosti vihertävän sävyn. Aamulla Toinen pistäytyi rautakauppaan ja tuli kohta maalipurkki ja pensseli mukanaan. Suojasi vielä pyytämättä parketin.

Ensimmäinen sivelykerta oli reilun tunnin hikinen urakka ja tuotti uutta värisävyä paitsi komeron sisuksiin myös maalarin käsivarsiin ja hiuksiin. Onneksi maali oli vesiliukoinen. Seuraavana päivänä urakka toistui. Maalarikin oli jo oivaltanut suojauksen idean. Kolmantena päivänä Toinen ruuvaili uudet korit oveen ja järjestin tavarat paikoilleen.

Hulluhan se on, joka helteellä remonttiin ryhtyy. Olemme hullutelleet oikein kunnolla. Jos kerran on hikoiltava, hikoillaan sitten työstä eikä tyhjästä.

Jo toukokuussa arvaa sen olevan tulollaan, kun Pissismummolan kotikadulle ilmaantuvat tasaisesti hurisevien autojen joukkoon ärhäkästi pärisevät herhiläismopot ja jokunen miehekkäästi murahteleva prätkä. Kesäpörinä jatkuu siitä pitäen syyssateille asti. Mummo tietää, että liikenteen äänet kuuluvat kaupunkielämään, mutta viritetyt mopot ylikuuluvat.

Kesäkuun ilme on P.Mummon mielestä riehakas. Joka puolella juhlitaan valmistumisia ja häitä. Koulut ja oppilaitokset oksentavat kidastaan vasikkalauman, joka kirmaa vapaudenhuumassa ympäriinsä muista piittaamatta. Aikuisemmat vastaantulijat kyselevät toisiltaan loma-aikoja ja toivottelevat hyvää kesää. Ilmassa on epämääräistä toiveikkuutta, joka tihenee juhannusviikolla ja lässähtää aaton jälkeisen aamun valjuun valoon.

Helteisessä heinäkuussa Suomi-yhteisö viettää tunnetusti kuukaudenmittaista kesäpäivän seisausta. Yhteiskunnan rattaissa ratisee vain unelias rantahiekka, jos yleensä mikään. Tapahtuminen on ulkoistettu festivaaleille, herätysteltoille, huvipuistoihin, kesäteattereihin ja kokoyönkukkujaisiin, joitahan riittää. Henkilökohtaisempi kesäelämä valuu merelle ja saaristoon, huviloille ja mökeille, teiden tukkeeksi tai etelään.

Voi sinua, jos etsit henkilöä, jonka kuuluisi tietää normaalista arkiasiasta jotain. Jos vaivautuu paikalle, ovessa on tyly lappu. Puhelinvastaajat kaikavat kesähittiä: olen lomalla, hähää. Sähköposti vakuuttaa samaa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Pissismummo on kerännyt kokemusta: terhakat kesäapulaiset vastailevat asiakkaalle iloisesti hymyten ’enpätuotatiiä’. Jos pyydät etsimään jonkun joka tietää, kesätollikka katoaa kuin maan nielemä.

Eurooppaperheen sesonki kuumenee elokuussa, kun meillä päin jo palaillaan lomauupumusta valitellen etsiskelemään koulukkaalle uutta reppua. Asiakas palaa toiveikkaana virastoon/kauppaan huolineen elokuun ensimmäisellä viikolla – kuullakseen: ’tää on mun eka päivä loman jälkeen, kysy joltain toiselta’. Sanomatta selvä, että se joku toinenhan on just kahvitauolla, ruokiksella tai  lähti just jonnekin.

Paikallislehdet julkaisevat lukijoiden herttaisia kesäkuvia ja ettei totuus unohdu myös ikävämpiä pikku uutisia. Lukija pidetään ajan tasalla hukkuneista, humalassa toisiaan teloneista, naapurin kissan ampuneista, mummon ryöstäneistä, rattijuopuneiden toilauksista ja asemalta ulkoistetuista polkupyöristä. Julkaistujen kännykkäviestien lukijakunta heristelee kirvestä toisilleen maailmankaikkeuden mikromurheista, jotka hellekesänä turpoavat elämää suuremmiksi.

– Kesä on ihanaa aikaa, tuumii Pissismummo. Suomessa sillä on ominaispiirteensä, joihin oppii ’pitkässä juoksussa’. Ja vaikkei oppisikaan, kesä on, kuten elämä.