Tänään olen istunut eteisessä ihailemassa aikaansaannostani. Oi, sellaiset ovat niin harvassa, että kun jotain valmistuu, kannattaa oikein istahtaa tuokioksi olemaan tyytyväinen. Kysymys oli kestomurheesta, nimeltä siivouskomero. Vuosikymmenen ja kaksi olen yrittänyt pesemällä pitää seinien perusvalkeaa näkyvissä huonolla menestyksellä. Pinttymät ovat pitäneet.

Eräänä helteisen päivän iltana tyhjensin komeron, irrottelin ovikorit ja koukut ja pesin vielä kerran koko höskän. Tuumailin, että kai minäkin voin jonkun miniremontin tehdä. Maalikartasta valitsin hennosti vihertävän sävyn. Aamulla Toinen pistäytyi rautakauppaan ja tuli kohta maalipurkki ja pensseli mukanaan. Suojasi vielä pyytämättä parketin.

Ensimmäinen sivelykerta oli reilun tunnin hikinen urakka ja tuotti uutta värisävyä paitsi komeron sisuksiin myös maalarin käsivarsiin ja hiuksiin. Onneksi maali oli vesiliukoinen. Seuraavana päivänä urakka toistui. Maalarikin oli jo oivaltanut suojauksen idean. Kolmantena päivänä Toinen ruuvaili uudet korit oveen ja järjestin tavarat paikoilleen.

Hulluhan se on, joka helteellä remonttiin ryhtyy. Olemme hullutelleet oikein kunnolla. Jos kerran on hikoiltava, hikoillaan sitten työstä eikä tyhjästä.