valo kipunoi hangilla, taivaanlaki sinisissään. yhä lähemmäs hivuttautuu jäiden lähtöaika. aurinkopäivän jälkeen räystäiltä noruu, ja lumi tuoksuu keväältä. eräänä päivänä joutsenten keväthuuto kajahtaa maiseman yli. tätä kohti kurotun. 

Soitan neljättä ikää elävälle, taiteelliselle ystävälle. Hän ponnistelee kerran viikossa hissittömän kotitalonsa yläkerroksesta raput alhaalla odottavan rollansa luo ja reppu selässä palvelutaloon syömään ja tapaamaan tuttuja. Samalla reissulla hän hoitaa pankki-, apteekki- ja kauppa-asiat ja käy kirjastossa. Reppu täyttyy.  – Nykyään pitää jo levätä hiukan rappuja noustessa kerrosvälitasanteilla, hän sanoo.

Hän on keksinyt uuden miellyttävän harrastuksen: aikuisten värityskirjat.  Aiemmin harrastamistaan akvarellimaalauksesta ja lasimosaiikkitöistä hän on joutunut käytännön syistä luopumaan, mutta löytänyt uuden harrastuksen. Hän ottaa värityskirjan mukaan palvelutalon lounaalle. Ikätoverilla on mukanaan samanlainen kirja, ja he vertailevat toistensa värimaailmoita kuvioissa.  – Värittämiseen voi jäädä koukkuun, hän sanoo huomanneensa.

Elämän mittaan ihmiselle muotoutuu valinnoissa ja käytännöissä uria, joita pitkin sitä kyseenalaistamatta jatkaa vanhanakin. Elämä supistuu hiljalleen sitä kautta, kun  totuttu ura toisensa perästä käy mahdottomaksi syystä tai toisesta. Tilanteeseen voi tyytyä – tai voi hakea/luoda uuden väylän toteuttaa olemuksensa puolia tai löytää piileviä mahdollisuuksia. Aina voi löytää!

Olimme kylpyläreissulla. Tällä kertaa lotrasimme kylliksemme myös allasosastolla. Roomalaisen kylvyn yli 30 asteisissa poreissa terapialiikkeet tuntuivat tehokkaasti. Uinti isossa altaassa onnistui myös kivuttomasti. Tilaakin oli. Kävely rantatiellä tuuletti keuhkot raikkaan hapekkaalla meri-ilmalla. Harmi, että sää oli niin sumuinen, maiseman kuvaaminen ei innostanut. Jalkahoidon elvyttämät kenkkukoipeni hekumoivat nyt heleän punaisin varpaankynsin. Ruoka oli hyvää, tottakai ja muutama suhdetta elvyttävä keskustelukin onnistuttiin käymään aterioiden lomassa, vaikkei sitä oltu suunniteltu mitenkään. Menomatkalla abc:n kirjapörssistä napatun pokkarin tarina osoittautui kiehtovaksi ja ui uniinkin. Kotiin lähtiessä kurvasimme vielä kaupungille. Kuten arvata saattoi, Naantali on tähän aikaan vuodesta arki-iltapäivisin lähes autio. Sinne pysähtymättä jatkoimme kohti moottoriväylää ja kotia. 

Kotona muistojen kaapin raivausprojekti on puolivälissä. Hiljalleen se edistyy, kummemmin stressaamatta. Katselen albumien kuvia lapsuudestani ja nuoruudestani, mietin, säilytänkö niitä vielä. Ihmettelen, miten paljon erilaista elämää matkoineen, perhejuhlineen ja arkisine välähdyksineen 43:een yhteiseen vuoteemme mahtuu. Oi, miten nuoriakin me on joskus oltu! Albumeja ei tule lisää, viime vuosien kuvat ovat koneella. Tuskin niitäkään kukaan jälkeemme katselee. Paljon katoaa muistoja ja hiljaista sukuhistoriaa sukupolvien myötä. Niin se on ja hyvä niin.

pihassa lunta /näenkö unta, talvi, / tulit takaisin!

”Jos sinulla on puutarha ja kirjasto, sinulla on kaikki mitä tarvitset” – ajatelma on kirjattu Ciceron nimiin.

minulla on vuodenajat, aina uudet. minulla on kukka, kukat, kukkia huoneessa, pöydällä, pihassa, metsässä, puistossa, niityllä – vuodenajasta riippuen. minulla on kirja, kirjat, kirjoja. kotona hyllyissä, luettavaksi haettuja, luettavana, luettuna. minulla on kaikki mitä tarvitsen.

paljon en tarvitse.

Eilen oli kirkkopyhäni. Istahdin Maisan viereen, ehdimme vaihtaa ajatuksia ennen alkua. Paikalla oli yksi rippikouluryhmä, jonka isoset osallistuivat messun toimitukseen. Alasalissa ystävänpäiväkahveilla oli oikein kotoisa tunnelma ja kansainvälistä väkeäkin. Ajattelin, että nämä ihmiset ovat sosiaalinen yhteisöni, johon olen kiintynyt ja tunnen aidosti kuuluvani. En ole koditon.

Arkiviikko alkaa allasterapialla. Teen kuuliaisesti Marikan suunnitteleman ohjelman. Se tuntuu helpolta altaan 30 asteisessa vedessä. Kipurajaa ei saa ylittää. Saan kuvaohjelman mukaan ja vinkin, miten käden rajoitetullakin liikeradalla onnistuu uiminen nyt kun jalkojen potkuvoima on täysillä käytössä. Kylpyläreissu odottaa.

Muru pieni on flunssassa. Esikoinen soitti ja kertoi jäävänsä kotiin. Hänelle se merkitsee oppilaiden soittotuntien uudelleen järjestelyä, Vaarille ja Mummelille vapaata iltaa. Seuraavalla viikolla lapsiperhe on hiihtolomalla. Ikävä täällä alkaa näivertää, selvähän se.

yhtäkkiä kaikki pilvet katoavat taivaan laelta. vastasatanut lumi alkaa säihkyä auringon valovoimasta. kevättalvi on nopeasti vaihtuvien hetkien kavalkadi. sulava sohjo vaihtuu kauniin puhtaaksi lumipeitteeksi tuokiossa. täytyn ilosta.

ystävyydessä on kevättalven elementtejä. iloa sinullekin!

Tilasin tällä kertaa fysioterapeutin ajan terveyskeskuksesta. Ajan varaaminen puhelimella oli vaiheikas ja harmittavainen operaatio, kuten täällä aina. Itse tapaaminen Marika-terapeutin kanssa oli oikein mukava. Hän tutki liikeradat, etsi kipupaikat ja mittasi puristusvoiman. Tunsin olevani ammattilaisen käsissä. Sain viiden kuntoutusliikkeen video-ohjeet sähköpostiini.

Kahden päivän päästä olin sovitusti lämminvesialtaalla yksityisharjoittelussa ja myöhemmin voin liittyä allasryhmään, jos vesikuntoutus tuntuu sopivan. Ideana kuivaharjoittelussa on käyttää hyvin toimivaa kättä liikerajoitteissa apuna ja vesialtaalla veden vastus lisää liikkeen tehoa. Huomaan rintalihasten ja yläselän lihasten reagoivan terapiaohjelmaan, vaikka liikkeet tuntuvat helpoilta. Ehkä tulevalla kylpyläreissulla rantaudun allasosastollekin siellä. Pahin pulma on, miten saada yhdellä kädellä kiskottua uimapuku suihkun jälkeen ylös. Kokeilkaapas!

Vuosi sitten kuolema vei minulta tärkeän ja arvostamani ihmisen. En sure häntä sillä tavalla kuin lähiomaista tai rakastettua, kaipaan vanhempaa viisasta ystävää, jonka oli mentävä kun hänen aikansa täyttyi. Olen kiitollinen lähes kaksikymmentä vuotta kestäneestä ystävyydestä.

Näin hänet äskettäin unessa ensimmäisen kerran, en koskaan elämänsä aikana, nyt vasta, vuosi kuolemastaan. Unessa oli levollinen tunnelma, siinä puhuttiin jostain tärkeästä asiasta, joka jäi kesken. Hänen tutusti vakaa olemuksensa oli siinä läsnä, mutta kasvot jäivät varjoihin.  

Kun poikkean kahvilassa, jossa meillä oli tapana silloin tällöin istua keskustelukahveilla, nousee mieleen sumuinen haikeus. Ei ole enää sellaista puhetoveria, vaikka ystäviä onkin. Keskusteluissamme hengitti taivaan tähtiavaruus, pienet ja suuret mietteet ihmiselon kysymysten ja uskon salaisuuden äärellä.

Totta on, että mies ajattelee ja hahmottaa elämän toisella tavalla. Ero ei ole niinkään tiedon määrässä tai laadussakaan, vaan näkökulmassa. Ajatuksiaan jakava ja pohdiskelulle avoin mies on kullan arvoinen ystävänä. Sukupuolten välisiin suhteisiin sekoittuu joskus halujen kiemuraisia säikeitäkin, eikä siinä mitään, eivät ne aitoa ystävyyttä riko. Naisten pitäisi enemmän keskustella miesten kanssa – ja päinvastoin. Molemmat rikastuisivat.  

kohistu taas siitä mitä presidentti on eduskunnan  avajaispuheessa sanonut. en kuullut kyseistä puhetta, vain uutisiin pätkittyjä lausahduksia. ei niistä voi muuta sanoa kuin: onhan se niinkin. mietin kohinoita ja uhkakuvia. enemmän minua kiinnostaisivat faktatiedot, joista voi tehdä omia hiljaisia johtopäätöksiä. miten kohina syntyy? eikö siitä, kun kaikilla on kiire sanoa jotain jostakin, mitä joku on jossain sanonut. ja kohina se siittää uhkakuvat.