uni on pukenut naisen valkeaan albaan. helmat hulmuavat laahuksena kuin kauan sitten kadonneen viattomuuden pilvi. nainen kulkee kirkon käytävää, ei muista vuorosanojaan. uni tarjoaa vihreää kuin valon. avuttomuus kietoutuu tiheänä verkkona naisen ympärille. on toisia, joilla kaikki tarvittava on tallessa. joku tarjoaa kysymyksettä vastauksen, se onkin lukittu virsi, johon avainta ei ole. nainen hätkähtää hereille, ei tajua, että on nähnyt itsensä, luulee uneksi.

aika, korkeaa, avaraa.

viileitä hämäriä saleja, joista tuuli kahisee läpi, viittana kuihtuneiden lehtien pyörteinen vana.

suljetuilla luomilla kaukaa tulleen valon kajastus.

entä jos odotankin. kala matalassa kaislametsässä, kivikkoon juuttunut. hapettomuutta haukkoen, eviä tempoen. entä jos.

kivun sakara survoutuu lihaan, välähtää, vaikenee. pakottaa muistamaan.

kynnet kirskuen ryömin ylös unen jäisiä rinteitä. tule vastaan, anna kätesi.

ovi jouluun, raollaan.

kuolema synnyttää

ajan ja ikuisuuden rajaan

humisevan hiljaisuuden

kun kirjailija kuolee

sanat jäävät soimaan

jatkavat elämää

kuuntelen