Ikuinen lepo
lapsuuden maassa
pilvessä
poutapilven alla
niityllä
lähellä kotia.
Täältä en enää lähde. Ikinä!
(Portaikko pilvissä, 1992)
tänään, tuuli
jos aukenen, aukenen sille, sen viedä
sen minussa huuhtoa, irrotella pinttymiä
mielen seinämistä
istun tuolissani, lämmitän käsiäni teemukin kyljillä
kuulen tuulen, se viskoo pisaroita ikkunaan
sade pieksää puuta, lehdet kattavat pihanurmea
minussa on tyhjiä kohtia, joista näkee
turhaan valvotut yöt, turhaan mietityt
vaihtoehdot, joita ei ole
kivun pimeässä hehkuvan silmän
joulukuun aamuaurinko moottoritiellä
valopilvissä sateenkaarisoihdut
kahden puolen kultakehrää!
autoradiossa soi ortodoksien juhlaveisu
ennen kuin veisaajat ehtivät loppuun
pilvi jo peittää auringon
ja soihdut sammuvat
valo jää
sydämeen
aamulla katson ikkunasta
aurinko näyttää pitkiä varjoja
pitkiä varjoja hangella, sinisiä
siellä täällä kide
kimaltaa
äkkiä olen ekaluokkalainen
koulusta tulossa metsän poikki
metsän poikki latua, varjotonta
pellon reunaa
laulellen
jo näkyy kotitalon savu
pihaan tultua äidin kasvot
äidin kasvot ikkunassa, hymyilevät
pitkiä varjoja hangella, sinisiä
* Juhani Peltosen Kevätelegiassa tuuli hulmuaa..
Mustarastas, rastaista mustin / suruaniko minulle ylistät / ylhäältä maailman puista / Tuuli hulmuaa, ristitön lippu / illan aukeamalle taittuvat ahtaat varjot / yö ilmestyy säännöllisesti, / kevät, mahla ja silmut / lehtien suonien lyriikka / sahalaitainen havina / En minä ikävöi täältä, täällä on poissa, täällä / moninverroin enemmän läsnä
* Arvo Turtiainen kuuntelee kaupungin kevättä..
On kaupungin kohina mustan kiven ympärillä. / Viisi tornia muita korkeampina. / Meri etelässä, junat metsiin pohjoisessa, salmia selkiä, saaria. / Mene yöllä mustan kiven luo, toukokuussa / kun lehdet tekevät tuloaan, syyskuussa / kun lehdet väsyvät ja putoavat, / kahdesta neljään on oikea hetki, kuunnella / miten kaupunki nousee merestä, kuunnella / miten se kuuntelee omaa hengitystään, tuntea / suolan tuoksu sieraimissa.
* Kukkaan tiivistyy Helena Anhavan tunne..
Hämyisen nukan / sinisen suoniston takana / se nukkuu / vastasyntynyt / pulsatilla, kylmänkukka.
* Ja Maila Pylkkösen sydän keinahtaa..
Metsä on joka suuntaan. / Kaatuneen kuusen runko sammaloituu. / Siinä nousee aivan pieni / vaaleanvihreä ketunleivän lehti. / Niin nuori. / Kun orava kimpoaa oksalta / heilahtaa sydämeni niinkuin olisin sen keinu.
*
…ystävältä hurmioitunut tekstiviesti / – joutsenet! / vastaan heti / – perhonen! / tätä vauhtia huomenna on juhannus / ja ylihuomenna lokakuu
avojaloin, autiolla rannalla
sadepilven alla
taskussa mykkä murhe
kipu hiertää kivistä hiekkaa
kesä on mennyt
kylmänsileä viima viitassaan
pidä pientä sulaa sydämessä
yli talven, uuteen kesään
Varhaisin koivu vihertyy ujosti. Pihavaahtera ojentelee uhmakkaasti silmujaan. Unohdun seinustalle, valo punertaa kuumasti, luomet häikäistyvät. Mistä kaukaa palaan, toukka jo lentää sitruunankeltaisin siivin.
*
aurinkopuisto
kirsikankukkalunta
kaivattu kevät
*
näin kevyttäkö
ilman tavaroita
tulla perille
*
Tuhkimon hetki
prinssin käsivarsilla
linnan salissa
pihaportailla vihmoo
taivas kylmää sadetta
*
makkara-annos
kristallien loisteessa
lautasellani
korkeaa ja matalaa
sitähän elämä on
*
kirkon kuorissa
kullatuissa holveissa
kauneinta lapsi
ja pajunkissaoksat
*
on jo kuudes syksy, en
ole unohtanut vaikka
yksityisempääkin surua
on ollut
luhistuvien tornien kumu
kiertää yhä maata, yhä
kantautuu idästä
silvottujen lasten kivunhuuto
ja äitien silmissä asuu
väsynyt murhe, kaikkien
äitien kaikkialla
on jo kuudes syksy, en
ole unohtanut
yö kahahtelee
tuulenkantamia viestejä
rannoilla tulet
veden ja taivaan rajaa
menneen, tulevan puna
lintu, kukka, heinänkorsi
kesä, siivillään