|
tänään, tuuli istun tuolissani, lämmitän käsiäni teemukin kyljillä joulukuun aamuaurinko moottoritiellä valopilvissä sateenkaarisoihdut kahden puolen kultakehrää! autoradiossa soi ortodoksien juhlaveisu
ennen kuin veisaajat ehtivät loppuun pilvi jo peittää auringon ja soihdut sammuvat
valo jää sydämeen
aamulla katson ikkunasta aurinko näyttää pitkiä varjoja pitkiä varjoja hangella, sinisiä siellä täällä kide kimaltaa
äkkiä olen ekaluokkalainen koulusta tulossa metsän poikki metsän poikki latua, varjotonta pellon reunaa laulellen
jo näkyy kotitalon savu pihaan tultua äidin kasvot äidin kasvot ikkunassa, hymyilevät
pitkiä varjoja hangella, sinisiä
* Juhani Peltosen Kevätelegiassa tuuli hulmuaa.. Mustarastas, rastaista mustin / suruaniko minulle ylistät / ylhäältä maailman puista / Tuuli hulmuaa, ristitön lippu / illan aukeamalle taittuvat ahtaat varjot / yö ilmestyy säännöllisesti, / kevät, mahla ja silmut / lehtien suonien lyriikka / sahalaitainen havina / En minä ikävöi täältä, täällä on poissa, täällä / moninverroin enemmän läsnä * Arvo Turtiainen kuuntelee kaupungin kevättä.. On kaupungin kohina mustan kiven ympärillä. / Viisi tornia muita korkeampina. / Meri etelässä, junat metsiin pohjoisessa, salmia selkiä, saaria. / Mene yöllä mustan kiven luo, toukokuussa / kun lehdet tekevät tuloaan, syyskuussa / kun lehdet väsyvät ja putoavat, / kahdesta neljään on oikea hetki, kuunnella / miten kaupunki nousee merestä, kuunnella / miten se kuuntelee omaa hengitystään, tuntea / suolan tuoksu sieraimissa. * Kukkaan tiivistyy Helena Anhavan tunne.. Hämyisen nukan / sinisen suoniston takana / se nukkuu / vastasyntynyt / pulsatilla, kylmänkukka. * Ja Maila Pylkkösen sydän keinahtaa.. Metsä on joka suuntaan. / Kaatuneen kuusen runko sammaloituu. / Siinä nousee aivan pieni / vaaleanvihreä ketunleivän lehti. / Niin nuori. / Kun orava kimpoaa oksalta / heilahtaa sydämeni niinkuin olisin sen keinu. * …ystävältä hurmioitunut tekstiviesti / – joutsenet! / vastaan heti / – perhonen! / tätä vauhtia huomenna on juhannus / ja ylihuomenna lokakuu avojaloin, autiolla rannalla sadepilven alla taskussa mykkä murhe
kesä on mennyt kylmänsileä viima viitassaan
Varhaisin koivu vihertyy ujosti. Pihavaahtera ojentelee uhmakkaasti silmujaan. Unohdun seinustalle, valo punertaa kuumasti, luomet häikäistyvät. Mistä kaukaa palaan, toukka jo lentää sitruunankeltaisin siivin. * aurinkopuisto kirsikankukkalunta kaivattu kevät * näin kevyttäkö ilman tavaroita tulla perille * Tuhkimon hetki prinssin käsivarsilla linnan salissa pihaportailla vihmoo taivas kylmää sadetta * makkara-annos kristallien loisteessa lautasellani korkeaa ja matalaa sitähän elämä on * kirkon kuorissa kullatuissa holveissa kauneinta lapsi ja pajunkissaoksat * on jo kuudes syksy, en ole unohtanut vaikka yksityisempääkin surua on ollut
luhistuvien tornien kumu kiertää yhä maata, yhä kantautuu idästä silvottujen lasten kivunhuuto ja äitien silmissä asuu väsynyt murhe, kaikkien äitien kaikkialla
on jo kuudes syksy, en ole unohtanut yö kahahtelee tuulenkantamia viestejä rannoilla tulet veden ja taivaan rajaa menneen, tulevan puna
lintu, kukka, heinänkorsi kesä, siivillään päivä, arjesta irrallaan |
|
