Pissismummo teki sitten historiaa, kun päätti katsoa kotimaisen euroviisufinaalin. (Miksikö, no, että tietäisi missä nää nyt menee.) Ei tää nyt suorastaan viitsinyt äänestämään ruveta, mutta mieltä oli hyvinkin. Koko showssa oli parasta se, että viimein saivat selville sauhun seasta ja aika selkeesti sittenkin mitä mieltä kansan kärttyisät kännykät olivat kaikesta. Se oli kuulkaa pitkitettyä piinaa.
Sallinette – tai sitten ette – julkituopa silti aatoksensa hän.
Ekana oli pääosassa tuulikone, joka tuprutti mustaa tukkaa. Sitä seurasi alkeellista koikkelointia lavalla ja poikaporukka yritti laulaa. Kolmas, joku Jani (isn’t he clean!) esitti mustaa sulhasta ansiokkaasti pää kallellaan (Pissismummon korvissa kuulosti tuhannesti kuullulta). Neljäs tötteröhattupoika piipitti jotain, mistä ei kyllä mitään selvää saanut, ei sen puoleen sävellajikaan tainnut kaiken aikaa olla sama kuin kavereilla, jotka soitti. (Pissismummolle tuli mieleen Neuman, joka aikoinaan lauloi aina hurmaavasti hiukan pieleen). Viidenneksi astahti lavalle Jukka-papparainen, hohhoijaa, kappalehan oli kaunis kuin mikä, mutta ihan väärässä seurassa, väärällä vuosisadalla, herraparatkoon. Kuudes oli riikinkukkoasusteinen kaunis androgyynimies, jota katsellessa tuli Ville Valoo ikävä, Ville sentään.. (no, ja tämä musapuuro sakeni siihen malliin, että sitä ei Pissismummo purematta niele.) Seiska lauloi omissa sfääreissään, tämä Tietäjä-Katra, jonka kappaleelle jo ennakkoon oli plagiaattikirvestä heiluteltu. Kasina nähtiin ansiokas kabaree-show Lauran taidoilla, vau, että joku oikeesti osaa laulaa, on musikaalinen ja vetää kybällä kokonaisen shown. Yhdeksäs porukka, jossa poika oli kaunis ja tyttö melkein osasi laulaa, esitti jotain nojailukappaletta, jonka lopussa tarvittiin jo tenoriaariaa täydentämään katastrofi. Kymppinä oli ilmiselvä lordikopio ilman naamaria. Yhdestoista sulotyttönen haahuili yöpaidassa, koreografia upea ja laulu kaunis, mutta eihän tällaisen hempeilyn kanssa kannata yrittää hirviöareenalle. Kahdestoista Kentala, Kaustisen lahja maamme kevyen musiikin kuluttajille, vetäisi kappaleensa samettitakissa kuin kelpo laulaja, vaikka koripallotossut jalassakin.
Superfinaalissa oli pakko kuunnella vielä kerran yletöntä ryskettä ja räimettä tamperelaisen poikaporukan (Lovex) ja rokkijätkäyhtyeen (Thunderstone) voimin esitettynä. (Viimeksi mainittu alkoi uudelleen kuultuna jo etäisesti muistuttaa Pissismummon vanhaa idolia, Bruce Springsteeniä.) Täytyypä sanoa, että jos jonkun näistä kolmesta piti voittaa, niin olkoon se sitten tuulikoneen pöllyttämä mustatukka – vaikka hän parhaansa mukaan parkuikin, että jättäkää mut rauhaan (Leave me Alone).
Voi onneton, sanoo Pissismummo. Tämä mittään musiikkia ole, pelkkää shouta, tuhat tulimmaista sitäkin.
Ukkolan Jukka, tuo mainio mies toimittajaksi (vaihtoehtoisesti: toimittaja miehekseen), pakinoitsee aviisissa nimeltä Suomen Kuvalehti (joka muuten lehti ei aina herätä myötäsukaisia aatoksia meitin osoitteessa, vaikka tilattu onkin). No niin. Siis Ukkolan Jukka, tuo koomiseksi äityvän paisuttelun mestari, sai Lukijattaren oikein ilakoitsemaan. Viime kertaisen pakinansa otsikko oli Talvimurheilua.
No niin taas. Nythän siis se osanen arvoisista lukijoista, joka Lukijattaren persoonaa hiukankin tuntee, alkaa aavistella mitä seuraa, vaikkei olisi juttua lukenutkaan. Lukijatar lainaapi omin lupineen pätkän pakinan alkuperäistekstiä vinosti hymyten tässä: ”Talviurheilu on hankalaa varsinkin talvella, sillä ilmastonmuutos iskee moneen kertaan jo yhden kilpailun aikana. Suoraan tai mutkitellen mäkeä laskevat urheilijat ovat erityisesti hätää kärsimässä. Ensin on niin lämmintä, ettei voi kilpailla. Sitten tulee niin kylmää, ettei voi kilpailla. Lumipulan hellitettyä alkaa pyryttää, eikä voi kilpailla. Sen jälkeen on lunta ladulla, eikä kilpailusta tule mitään…” Jatkon voi jokainen talvimurheilun tosiystävä arvata, vaikkei olisi kuunaan pakinoita lukenut.
Joopa joo. Selitystä seuraa. Lukijatar on pakkosivistynyt kaikista murheilulajeista hyvinkin voimallisesti kymmeniä vuosia sivustaseuraajan ominaisuudessa. No, vähäisiä taukoja lukuunottamatta ainakin. Ammoisista ajoistahan media on viihdyttänyt kansan syväkyntöisiä rivejä murheilun monimuotoisella ja jalolla taistolla. Penskana ollessa isä ja veli huudattivat ratiota, kun Hakulinen oli tulossa maaliin räkä poskella. Omassakotonaan Lukijatar sai hetkeksi siunaaman rauhan kaikelta murheilulta, mutta oitis kun talouteen ilmaantui medialaskut maksava päämies, sai Lukijatar hyvästellä sen siunaaman rauhansa. Vaan lisääntyihän murheilusivistys, täytyy myöntää.
Asiaintilan aurinkoisemmalla laidalla voi todeta toki, että talvihan on vain kerran vuodessa, mutta murheilu, se on ikuista.
Nyt on ihan pakko pärskähtää. Hesarin oiva taloustoimittaja J. Aaltonen esitteli tässä eräänä päivänä kolumnissaan koko miehisen repertuaarinsa kotitöiden osalta. Hänen intoutuneen harrasteluettelonsa lähteen oli puhkaissut sosiaalimisteriön ja Etlan laskelma, jonka mukaan ”naiset tekevät yhdeksän tuntia enemmän kotitöitä viikossa”. Kotitöiksi siinä mainittiin siivous, tiskaus, pyykinpesu, kaupassakäynti, lastenhoito ja kodinhoito. No, Mies parahtamaan, etteikö miesten kotitöitä ollenkaan lasketa, niitä sensortin, mihin nainen ei ”pikku kätösiään sotke” (esimerkkinä viina- ja rautakaupassa asiointi, seinien tapetointi, taulunkoukkujen poraaminen, sulakkeiden ja lamppujen vaihto, kylpyhuoneen remontointi, piha- ja puutarhatyöt, autonhuolto, talon maalaus, vesirännien puhdistus…).
Jopas Mies listan löysikin! Harva se päivä käydään ränniä kaivelemassa ja tuon tuostakin uutta tapettia ollaan liimaamassa milloin minnekin. Jo vain on seinät täynnä taulunkoukkua ja talon kestomaalaus jostain nurkasta iloisesti meneillään. Ihmekös se on, ettei miestä näy, sehän tietysti on viina- tai rautakaupassa tämänpäiväisillä ostoksillaan. Ja puutarhassa sitä puuhaa vasta piisaakin, kun maas on hanki ja roudassa kanki.
Nyt on saman tien ihan pakko vetää pärkähdyksestä sen verran takaisin, että tämä Toinen meistä, oiva miehekseen hän, ei ole moista listaa koskaan luetellut. Meillä kun siivotaan, käydään kaupassa ja hoidellaan kotiasioita enimmäkseen yhdessä. Totuuden nimessä voin kyllä paljastaa senkin, että osaan vaihtaa sekä lampun että sulakkeen ja osaisin paljon muutakin, jos vain voisin tehdä. Olen sitäkin mieltä, että naisen ei kannatakaan tunkea pikku kätösiään niin kiireesti joka paikkaan, antaapa miehenkin kourille jäädä jotain kotipuuhaa.
Oikein tasa-arvoista kotityöviikonloppua taas itse kuhunkin samassa jääkaapissa asioivaan talousyksikköön!
Meissä lienee jokaisessa semmoinen kanava, jolta löytyy sekä pätevää että turhaa valitusta kaiken maailman aiheista. Aamukahvia juodessa mietin, mistä valittaisin. Vaikka kuinka käänsin nappulaa kaakkoon omalla valivalikanavallani, ei kuulunut mitään. No johan nyt. Otanpa avuksi sanomalehden tekstiviestiosaston, sieltä ainakin löytyy. Apua, heti neljä kiitosta eri aiheista! Miten voi olla mahdollista, että kukaan ei tänään valita naapurin parveketupakoinnista, melusta, autojen joutokäynnistä, parkkisakoista, koirien jätöksistä, ruuan hinnasta, veroista, työmäärästä, terveyskeskuksen palveluista, junien/bussien aikatauluista? ei edes sähkön hinnasta? Käsittämätöntä!Toinenkin yleensä luotettava valituskanava on olemassa: tämä blogimaailma netissä. Katsotaanpa randomilla mistä tänään valitetaan. Joltakin opiskelijakirjoittajalta ainakin irtoaa satavarmasti kunnon parku gradun tekemisen vaikeudesta. Mutta ei, tänään ei osu yhtään valitusblogia arvontakoneeseen. Nyt kyllä ihmettelen.
No, entäs sää? Marraskuu ja kaikkee. Joulukin tulossa. Eikö sentään jouluvaloista, että niitä on tai että niitä ei ole tai että ovat tyylittömiä tai? mutta ei löydy siitäkään aiheesta mitään valitettavaa. Antaa olla! Minä luovutan! Olkoon sitten kerrankin semmoinen päivä, että kaikki on ihan OK!
|
|
