Runot

Claes Andrsson  Maanalainen näkötorni  suom. Jyrki Kiiskinen  WSOY 2018

Kirjailija, ent. kulttuuriministeri Anderssonilta julkaistu viimeisin runoteos sisältää tutusti filosofoivaa runoa, jossa on kaikuja politiikan vuosilta 1990-luvulla. Runot eivät kikkaile sanoilla eikä muodolla, pääosassa on sisältö, sanottava. Teos on vain kuutisenkymmentä sivua, mutta lukemisen arvoinen.  – Olen Anderssonin filosofissävyisestä runoudesta aina pitänyt, niin nytkin. Runoilija muistelee, hyvästelyn tuntuakin on.

”Sellaista sattuu että valo etsiytyy / ihmisten välille ja täyttää heidät / luottamuksella ikään kuin rakkaus / saisi heidät kukkimaan eikä mennyt / enää painaisi heitä kuin arkku joka on / täynnä jäätä torjuvassa autiomaassa”

*

Romaanit

Pirjo Hassinen  Parit  Otava 2018

Heikkous ja vahvuus eivät ole ihmisessä joko tai -ominaisuuksia vaan usein sekä että. Kokenut romaanikirjailija Hassinen kertoo tarinaa suvusta, jossa menestytään ja epäonnistutaan, sairastetaan, kuollaan, mutta myös toivutaan. Vahvuus näyttäytyy suostumisena sitoutumaan tosiasioista tietoisena sekä elämänsä raivaamisena päämääriensä toteuttamiseen. Tarina alkaa tyttärestä ja äidistä, joilla on poikkeuksellisen kiinteä suhde. Mitä tyttärelle tapahtuu, kun äiti kuolee ajalleen tyypillisesti keuhkotautiin? Kuka suvussa lopulta hoitaa suhteita, joita toiset parhaansa mukaan sotkevat?  – En ole tyypillisesti Hassisen romaanitaiteen ystävä, mutta kyllähän hän osaa tarinan rakentaa ja kuljettaa niin, että lukija pidetään imussa.  

*

Amos Oz  Älä kysy yöltä suom. Pirkko Talvio-Jaatinen  Tammi 2010 (1994)Amos Oz syntyi 1939, toimi Israelissa yliopistossa kirjallisuuden professorina ja kuoli 2018. Hänellä on omintakeinen kirjailijanääni, teksti hengittää kevyesti ja tarina vaeltelee maisemassaan tuulen tavoin. ”Romaani on kuin lempeää, melankolista kamarimusiikkia, ilmavaa, muttei heppoista.” (New York Times)          – Pidin kirjailijan tyylistä, hän ei takerru henkilöihinsä eikä kuljeta tarinaa tiukalla otteella, lukijan on helppo hengittää tarinan aaltoilussa.

*

Marja-Leena Mikkola  Mykkä tytär  novelleja  Tammi 2001

Kirjailijana ja vasemmistolaisena tunnetun Mikkolan tuotanto on monipuolista. Hän on julkaissut useita novellikokoelmia, romaaneja, lastenrunoja ja -romaaneja sekä elokuva- ja tv-käsikirjoituksia. Hänet tunnetaan myös kabaree- ja lauluteksteistään. Tässä teoksessa on viisi novellia, joista laajin, painavin ja puhuttelevin, Mykkä tytär antoi kokoelmalle nimensä. Kertojan tyyli on kosiskelematonta, pehmeästi havainnoivaa. Useimmissa novelleissa hän kuvaa naisten ihmissuhteita ja elämää.  – Kuten monet 60- ja 70-luvun nuoret, olen löytänyt ensin Mikkolan laulutekstit. Hänen myöhempi novellitaiteensa on jäänyt vasta nyt löydettäväksi. Niminovelli on hienosti kerroksellinen ja intensiivinen matka erään naisen historiaan.

*

Katja Kettu  Rose on poissa  WSOY 2018

• Kirjaan tämän tähän, vaikka en lukenut, siksikin, jos jossain toisessa mielentilassa toisena aikana pääsisi sisälle tarinaan. Harvoin näinkin nimekäs kirjailija saa aikaan tämän: ensi sivulta jo alkaa tökkiä. Ja kun tunne vain voimistuu sivu sivulta, siihen se sitten jää, jonnekin sivun 30 tienoille. Miksikö? Ehkä outojen nimien maailma. Ehkä kirjemuoto. Ehkä hyppely kahden aikakauden välillä, taas.

*

Anja Snellman  Kaikkien toiveiden kylä WSOY 2018

Kreetasta, kreikkalaisten erityisestä saaresta, tätä päivää ja mennyttä. Kahden aikakauden välissä elävä vanha Agave, vuorikylänsä viimeinen asukki, löytää rinteeltä vuoritieltä suistuneen nuoren naisen henkihieverissä ja parantelee yrteillään elävien kirjoihin. Matkaoppaana toimineen Monikan traaginen tarina, ja Agaven elämänmittainen rakkaus Mikisiin, lauluntekijään, kehkeytyy hiljalleen auki, solmiutuu yhteen ja tempaa lukijan mukaansa. 1970-luvulla ensi kertaa käydessämme Kreeta oli melko neitseellinen turistisaarena, mutta tällä vuosituhannella uudestaan käydessämme, turismin inhorealistiset puolet näkyivät ja tuntuivat jo sielläkin.  – Nautin kovasti vanhan Agaven ja nuoren Monikan yhteisen kesän kuvauksesta. Anja Snellman on löytänyt nautinnollista rauhaa tekstiinsä, jonka maustaa hänelle ominainen kirpeys.

***

RUNOT

Stina Saari   Änimling   Teos 2018

Kirjallisuuden opiskelija Stina Saari kokeilee ultramodernia runomuotoa, jossa sanat hajotetaan sekä riveillä että sivuilla ja luodaan kieltä uusiksi. Kustantajan mielestä ”Saaren ilmaisu on monipuolisuudessaan järisyttävää. Kieli särkyy, säikkyy, naksuu, jytisee ja laulaa. Sanat yrittävät keksiä itseään uudestaan – väkivalta koskee myös kieltä ja kommunikaatiota. Änimling on raaka, tärkeä, omituisella tavalla hauska ja erinomaisen tärkeä runokokoelma.” Lukija saattaa olla ihastunut, kummastunut, pöyristynyt ja ties mitä muutakin tavaillessaan sinne tänne paiskottuja irtokirjaimia, uusiosanoja ja riveihin järjestettyjä lauseita, joiden merkityssisältö, jos sitä on, jää hämäräksi.   – Tähän suuntaan osa runonkirjoittajista on menossa ja osa lukijoista seuraa, osa ei. Ojensin kirjan Toiselle ja kysyin mielipidettään. Toinen avasi kirjan umpimähkään ja hetken päästä ojensi kirjan takaisin kommentilla: ’yksi aukeama kertoo kyllä kaiken olennaisen.’

*

Satu Manninen   Camouflage   Gummerus 2018

Kuvataiteen maisteri Satu Mannisen (s. 1978) kuudes runoteos on muodoltaan perinteinen, mutta ilmaisultaan moderni, täynnä kuvaviidakon uhkeaa moniaistillista värinää.   – Tämän perusteella lukisin mieluusti aiemmatkin runokokoelmat. Tuore, ilmaisuvoimainen kieli on aina ravitsevaa runojen maailmaa rakastavalle.

Hämärässä hohtava pöytäliina, koppakuoriaisia halkeamia kulumia / pehmeän kaarevia puun syitä. Nainen sähkön rätinässä / haarukkakehrääjä pörröinen karvoitus tummat siipisuonet / otsalohko tyvitumake hallusinaatiot, hänen piirteidensä aarniometsä / sateessa kiiltävien lehtien pinta, varjot kasvoilla kuin lyijykynän jäljet, / sairauden runtelema kasvusto.

*

Heljo Mänd   Taivaan uni  suom. Anna Kyrö, kuvat Kaisa Kyrö   Atraine&Nord 2018 (2010)

Elämäntyöstä palkittu virolainen ”kirjailija kertoo kuolleiden lasten elämästä taivaankaltaisessa olotilassa.” Runot kuvaavat lasten lohduttavan surevia vanhempiaan. Runot on kuvitettu suomentajan toimesta kaunein maalauksin. Erityinen kirja lohduttanee lapsensa menettäneitä vanhempia.  – Kirja on kuin koru.

Me solmimme auringosta / seppeleen päähämme. / Kas ihmettä! Samassa pimeys / poistuu ympäriltämme. // Ehkä seppel on rajapuomi, / ylitsepääsemätön. / Sen säteet pysäyttävät / Pimeyden rynnäkön. // Se koruksi päähämme juurtuu, / siitä kasvaa aurinkopuu./ Sen ikivihanta latvus / meitä suojaamaan kaareutuu.  

*

ROMAANIT

Olli Jalonen  Taivaanpallo   Otava 2018

Viime vuoden Finlandia-palkinnon saanut romaani vahvisti jälleen Jalosen suvereeniuden sanataiteessa. Tarina kertoo Angus-pojasta, jonka vanhemmat kohtalo on heittänyt Saint-Helenan saarelle 1600-luvulla. Älykäs poika kohtaa englantilaisen tutkijamiehen ja saa tältä tehtävän. Saaren eristyneessä ja omalakisessa ilmapiirissä poika kasvaa ja jatkaa tehtäväänsä, kunnes olosuhteet käyvät niin vaikeiksi, että äiti toimittaa pojan jäniksenä Lontooseen matkalla olevaan laivaan.  – Romaani ottaa lukijan heti taikapiiriinsä ja pitää imussaan loppuun asti. Angus-poika on erityislaatuisen lahjakas, selviytyjä. Jalosen ei tarvitse kikkailla takautumilla eikä muilla tempuilla, lukijan mielenkiinto pysyy herpaantumatta ajantasaisessa, seikkailunomaisessa tarinassa loppuun asti. Lukija jää oikeastaan odottamaan tarinaan jatkoa. Tarinassa liikutaan taikauskon, kahlitsevan kristinuskon ja tieteen rajamailla tavalla, joka houkuttaa lukijankin ajatukset seikkailuihin. Lue ja ihastu!

*

Enni Vanhatapio  Absentia  Gummerus 2018

”Omaäänisen tekijän raikkaasti dialogivetoinen nykyromaani – – – villi ja traaginen aikamatka Lontoosta Suomeen, lapsuuden ja nuoruuden tuhnuisiin, lämpimiin ja sokeisiin hetkiin.” Ihmissuhteiden merkillepantavin piirre on poissaolo, kohtaamattomuus, ahdistuneisuus.  – Joo, on nykyromaani. Vierastin alkuun dialogia, jossa kieli poukkoilee englannista suomeen. Siitä tulee puolikielinen, ohipuhumisen olo, eikä sanottava pysy kasassa. Loppua kohti teksti paranee. Tekstin tekijästä on kyllä kehkeytymässä sanataituri, kunhan sanoitettavana olisi muutakin kuin loputonta ahdistusta.

*

Laura Manninen  Kaikki anteeksi  WSOY 2018

Keski-ikäisen viestintätyöläisen ja opiskelijan, Laura Mannisen esikoisromaanin aihe on ”väkevä puheenvuoro parisuhdeväkivallasta, häpeästä ja vaikenemisen kulttuurista.” Tarina alkaa, kun Laura, itsenäinen feministinainen tutustuu Mikkoon, joka on äärimmäisen hurmaava, kohtelias, herkkä ja sympaattinen mies. Suhde etenee vauhdikkaasti ja aluksi kaikki tuntuu täydelliseltä. Kunnes. Mannisen kuvaus narsistisen persoonallisuushäiriön vaikutuksesta parisuhteessa on äärimmäisen intensiivinen ja silmiä avaava.  – Suorastaan pelottavan todentuntuinen tarina vie lukijan mennessään niin, ettei lukija pysty laskemaan kirjaa kädestään. Mannisella on vahvan kirjoittajan ote, taito luoda jännite ja purkaa se hallitusti. Aihe on aina ajankohtainen ja tärkeä.

*

Merete Mazzarella  Alma – edelläkävijän tarina  suom. Raija Rintamäki  Tammi 2018

Ahkera esseekirjailijamme Mazzarella paneutuu 1870 syntyneen tutkijanaisen, v. 1900 tohtoriksi väitelleen Alma Söderhjelmin sanatoriossa vietettyjen viimeisien vuosien ajatuksiin, muistoihin ja tunnelmiin. Erityisen naisen erityinen elämäntarina ansaitsee tulla kerrotuksi tosiasioihin pohjautuen ja fiktiivisillä mietteillä täydennettynä, olihan Alma S. Suomen ensimmäinen naisprofessori aikana, jolloin naiset joutuivat anomaan vapautusta sukupuolestaan päästäkseen opiskelemaan yliopistoon ja tullakseen nimitetyiksi valtiollisiin virkoihin.  – Mielenkiintoinen naiskohtalo, mielenkiintoisesti ja taidokkaasti eläytyen kerrottuna.   

*

Maarit Verronen  Hiljaiset joet  Aviador 2018

1965 syntyneen, palkitun kirjailijan tuotanto on laaja. Uusimmassa romaanissa on erikoinen aihe, maapallon tuhoutumisen jälkeinen aika ja uuden ihmiskunnan kehityksen alku. Verronen on pyrkinyt luomaan uskottavan mahdollisuuden pelastautua katastrofista. Tulevaisuudentoivon kantajina romaanissa ovat monenlaisista elämänvaiheista selviytymisen kokemuksia saanut nainen ja viisi lasta, jotka nainen ottaa huolehtiakseen. Huolimatta tarinan dystopialuonteesta, synkkyys ja toivottomuus ei hallitse tapahtumia.  – Tällainen tarina ei ehkä ole mielilukemistoani, mutta luotin kirjailijaan enkä pettynyt. Kyllä yksi mahdollinen tulevaisuuskuva voi tällainenkin olla. Selviytymiskamppailu maailman tuhosta romaanin aiheena on haastava. Kannattaa lukea.

***

 

Pauliina Rauhala  Synninkantajat  Gummerus 2018

Oululainen äidinkielen opettaja Pauliina Rauhala (s. -77) iskeytyi lukevan yleisön tietoisuuteen romaanillaan Taivaslaulu, joka oli rehellinen kuvaus vanhoillislestadiolaisen uskonyhteisön ankarasta ja ahdistavasta puolesta nuoren äidin ja miehensä kautta. Synninkantajat jatkaa samaa teemaa ja valottaa aikaa, jolloin ’hoitokokouksissa’ yhteisö tuomitsi ja erotti jäseniä, jotka eivät taipuneet johtohenkilöiden sanelemiin sääntöihin. Kirjailija pyrkii tuomitsematta kuvaamaan toiminnan perusteita, ja sitä, miten näin voimakas hengellinen väkivalta vaikutti yksilöihin ja yhteisöön.  – Vanhoillislestadiolaisen liikkeen uskontulkinta, joka oli ja on yhä teologisesti oppimattomien maallikkojen käsissä, on päässyt elämään kirkon sisällä ihan rauhassa omaa elämäänsä. Hengellinen väkivalta, jota kirja ahdistavasti kuvaa, herättää kysymään, miten tällainen touhu voi rehottaa vapaasti, eikä kukaan kirkon vastuullisessa johdossa ei siihen puutu. Kirjoittaja on tarttunut tärkeään teemaan. Hienoa ja runollista kuvausta ihmisten tunteista ja kokemuksista on runsaasti.

*

Panu Rajala  Ilonhilaaja  Minerva 2017

Panu Rajalan tuntenevat kaikki. Mies on kirjallisesti sivistynyt (fil.tri) ja saanut aikaan kasan erinomaisia kirjallisuushistoriallisia elämänkertaopuksia, mm. Olavi Paavolaisesta, Mika Waltarista, F.E. Sillanpäästä, J.H. Erkosta, Arvo Poika Tuomisesta, Veikko Huovisesta ja Eino Leinosta. Suuri yleisö tuntee ehkä parhaiten Rajalan yksityiselämänsä naisseikkailuista, joista ainakin aviopuolisot, edesmennyt Elina Ylivakeri ja ex-vaimo Katri Helena ovat saaneet oman tarinansa muistoksi. Ilonhilaaja on romaani eläkkeelle jäävästä verotarkastajasta, jonka suhde naisiin ja elämään muistuttaa kovasti kirjoittajan julkisuuskuvaa. Romaani pyrkii keveään, humoristiseen sävyyn, siinä onnistuenkin.  – Kirjallisuuden historian henkilöiden luonnehdinta ja tutkijan analyyttinen henkilökuvaus Rajalalta käy loistavasti, mutta fiktiiviset romaanihenkilöt jäävät melko yksiulotteisiksi.

*

Hannu Väisänen  Leimikot  Otava 2018

”Väisäsen omaelämäkerrallinen romaanisarja huipentuu kuudenteen osaansa, jossa sukelletaan kielen ja kertomusten ihmeisiin.” Kehyskertomuksena on siepatuksi ja ryöstetyksi tulleen Anteron ja sieppaajien väliset keskustelut Anteron kotona, jonne miehet linnoittautuvat uhrinsa kanssa. Väisäsen muistikuvat liikkuvat Afrikkaan tehtyjen matkojen vaikutelmissa sekä lapsuuden kotikaupungin maisemissa. Kun Antero joutuu miettimään suomen kielen kauneinta sanaa ryöstäjien sitä kysyessä, hän päätyy sanaan ’leimikot’, josta tulee kirjan nimi.  – Koska uutuuskirja löytyi vain kirjaston pikalainahyllyltä, jouduin harppomaan sen viikossa joulupuuhien ja perheen yhdessäolon tiimellyksessä. Tämä kirja olisi ansainnut tarkemmankin lukemisen kuvausten värikylläisissä tunnelmissa viipyillen.  

”Kyllä romaanin voi kirjoittaa vaikka mistä näennäisen mitättömästä, sanoi Antero, – yhdestä herneestä voi kirjoittaa romaanin. Siihen on monta menetelmää. Tapahtuma-ajan voi jakaa pieniksi yksiköiksi, joista jokainen asetellaan vuoron perään suurennuslasin alle. Tai voi ajatella yksisoluista ameebaa romaanin rakenteen mallina, ameeban alati vaihtuvaa, joka suuntaan venyvää tukirangatonta muotoa ja valejalkoja, joita voi mielessään venytellä.”

*

Tõnu Õnnepalu  Paratiisi   suom. Jouko Väisänen  Kirjokansi 2018 (2009)

Õnnepalu on Viron tunnetuimpia ja eurooppalaisimpia nykykirjailijoita. Hän kirjoittaa tässä rauhallisesti etenevää, viipyilevää tekstiä, josta ei ole tarkoituskaan tulla romaania eikä varsinaista tarinaa ole. Paratiisi on paikka Hiidenmaalla, jonne kirjailija palaa viikoksi. Hän kirjoittaa tunnelmistaan ystävälle ja herättää näin henkiin nuoruutensa kyläyhteisön ihmiset ja omat muistonsa suurten muutosten ajalta.  – Paratiisi on vapaana soljuvaa, meditatiivista tekstiä, joka keinuttaa lukijaa kuin rauhallisena aaltoilevan meren mainingit. Ihanaa juuri joulun tuntumassa verkkaiseen tahtiin luettuna.

***

Runot

Shiwu  Kaivoin lammen kuuta varten  Ajatuksia vuorilta  suom. Miika Pölkki  Art House 2018

Kirjoittaja on buddhalainen erakkomunkki. Yksinkertaisen elämän kauneus, vuorten läsnäolo ja vaitiolon viisaus henkivät teksteissä.  – Runoutta voi juoda kuin lammesta heijastuvan kuun valoa.

*

Proosa

Ingmar Bergman, Maria von Rosen  Kolme päiväkirjaa   suom. Marita Salminen  LIKE 2005

Teos perustuu kolmen henkilön autenttisiin päiväkirjamerkintöihin ajalta, jolloin Ingmarin rakastetun puolison Ingridin pitkälliset vatsavaivat paljastuvat tutkimuksissa syöväksi. Merkinnöt ovat lyhyitä, mutta antavat hyvän kuvan kunkin prosesseista sairauden ja hoitojen kestäessä. Ingrid itkee paljon ja vastustaa viimeiseen asti totuuden myöntämistä itselleen. Ingmar käy omaa taisteluaan ja äitiinsä syvästi kiinnittynyt tytär Maria omaansa.  –   Teos on vaikuttava kuvaus, miten fataali sairaus muuttaa ihmistä, sekä potilasta että läheisiä. Lainatessani kirjan en tajunnut, mistä on kysymys. Lukukokemus marraskuun hämärien päivien ja iltojen tunnelmassa oli sitten erityisen intensiivinen ja ryyditti omia kuolemamietteitä.

*

Raimo J. Kinnunen  Elämänpinna  Tmi Athanor 2017

Kinnunen on 1931 syntynyt vapaa kirjailija, aiemmin opettajana ja sivukirjaston hoitajana toiminut. Wikipedia kertoo hänen kirjoittaneen runoja, parikymmentä romaania, kuunnelmia, näytelmäkäsikirjoituksia. Valtion kirjallisuuspalkinnon Kinnunen sai 1962. Hän perusti 1994 oman kustantamon kirjoilleen.  – Tämä omaelämäkerralliselta vaikuttava 144-sivuinen romaani on kyllä pikemminkin hajanainen juttukokoelma, jonka rakenne on löyhä, ja tarina hyppelehtii. Lauseet ovat osittain ilmaisultaan epämääräisen oloisia. Ehkä kirjailijan luovuusaika alkaa mennä mailleen.

*

Aki Ollikainen  Pastoraali  Siltala 2018

Ollikaisen eleetön kirjoitustyyli on viehättänyt minua ensimmäisestä romaanista Nälkävuosi. Pastoraali etenee verkkaan, puhuu lampaista ja niiden hoitajista. Vähitellen uhat nousevat suden muodossa tyynen elämänmuodon pintaa rikkomaan. Ollikainen osoittaa kylmäävin juonenkääntein, ettei ihmisen elämä ole hänen omassa hallussaan eikä lampaankaan elämä hoitajansa.  – Tiivis tarina, lyhyin luvuin. Lukija saa enemmän kuin pienesti kerrottu antaa ymmärtää.

*

Mari Mörö  Hajavalo  Teos 2018

Mari Mörö on ollut minulta jotenkin unohduksissa Finlandia-ehdokkaana olleesta, myöhemmin Runeberg-palkitusta opuksesta Kiltin yön lahjat lähtien. Wikipedia kertoo, että hän on puuhaillut monenmoista kirjallisella saralla, asuukin vain osa-aikaisesti Suomessa. Tuore romaani kuvailee rinnakkain nuoren sukupolven vastausta tulevaisuusdystopioihin ja menneiden aikojen Sointula-utopian raunioita.  – Vaikka ymmärsin romaanin idean, en oikein jaksanut kiinnostua tyylistä, jolla rinnakkaiskuvausta toteutettiin. Henkilöt jäivät etäisiksi. Teoksen kustantaman romaanin erityisen kauniin ja paljon puhuvan ulkoasun suunnitteli Elina Warsta.  

*

Markku Pääskynen  Hyvä ihminen  Tammi 2018

Pääskynen on -73 syntynyt kirjailija, usein palkinnoin huomioitu ja kahdesti Finlandia-palkintoehdokkaana ollut. Hyvä ihminen on hänen yhdeksäs romaaninsa. Pääskysen tyyli on persoonallinen ja tarinan kuljetus juoheaa. Romaanin päähenkilö on erikoinen persoona, jota muut luonnehtivat naisen ja miehen välimuodoksi. Hän kykenee kuitenkin rakastamaan naista, jonka kanssa saa pojan, mutta sitten nainen jättää hänet. Miehen ajatusradat alkavat oudosti hajoilla. Päätöslause: ”Lähden ja suljen oven. Seison käytävällä, lukittujen ovien ulkopuolella. Aika pysähtyy, käytävä pyörii ja koko maailma sen mukana. Minusta tuntuu kuin olisin seissyt tässä koko ikäni. Kukaan ei näe minua. Kukaan ei auta minua. Kukaan ei tunne minua.” 

– Jouduin ristiriitaisten tunteiden valtaan tarinaa lukiessa. Toisaalta kirjailijan kieli on paikoin todella hyvää ja nautittavaa, toisaalta kuvaukset päähenkilön persoonan hajoilusta ovat niin kirskuvan tosia kuin tapahtumat olisivat omakohtaisesti koettuja. Poikkeuksellisesti päädyin tutkimaan, mitä kirjallisuuskriitikot ovat sanoneet kirjailijasta. Sama ristiriita tuntuu monia vaivanneen. Lisäksi kirjailijan yksityiselämän käänteet luovat vaikutelman epävakaasta persoonallisuudesta. Vaan niinpä usein on, että nerouden ja hulluuden raja on kuin veteen piirretty. 

***     

Esseet

Siri Hustvedt  Elää, ajatella, katsoa  suom. Kaisa Sivenius  Otava 2016

Hustvedt tarttuu aiheisiin, jotka hän hallitsee: kuvataiteeseen, neurologiaan, filosofiaan, psykologiaan. Mikään yleistajuinen tai tietoa kansantajuistava teos ei ole. Vaatii lukijalta perehtyneisyyttä aihepiiriin, että kulloinenkin teema ja tarkastelukulma aukeaa. Oikeastaan teoksen hyödyttävin paikka olisi aiheita opiskelevan tai tutkimustyötä tekevän käsikirjastossa.  – Vaikeaselkoisuudesta huolimatta kaltaiseni kaikesta kiinnostunut maallikkokin sai esseekokoelmasta paljon, joskin lukemiseen meni aikaa. Erityisesti pidin taidetta pohtivista osuuksista.

*

Romaanit

Satu Vasantola  En palaa takaisin koskaan, luulen  Tammi 2018

Toimittajana paremmin tunnettu Vasantola on tarttunut pitkään proosaan. ”Esikoisromaani on taidokkaan humaani kuvaus lähtemisen pakosta ja paluun mahdottomuudesta.” Vasantola käyttää tarinassa lomittain aikatasoja sekä päähenkilön nykypäivästä, johon liittyy kosketus pakolaisperheeseen, että ankeasta lapsuudesta, jota varjosti isän väkivaltaisuus ja alkoholismi.  – Tarinassa on aineksia runsaasti moneen suuntaan, karsimalla sanoman focus olisi terävöitynyt. Esikoiskirjailijoille tyypillinen into kertoa kerralla kaikki tekee romaanista hiukan raskaan lukea. Eittämättä lupaava kirjoittaja kuitenkin, kieli on elävää, ihmiset terävin piirroin kuvattuja, ja tarina ottaa mukaan.

*

Leena Krohn  Kadotus  Teos 2018

Krohn on kirjailija, jonka uutta teosta odotan aina kutkuttavalla jännityksellä. Hänellä on taito viedä teksti äärimmäisyyksien rajoille, kadottamatta silti luettavuutta ja tarinan eheyttä. Kadotus muodostuu toisiinsa kytkeytyvistä tarinan sirpaleista. Teoksen nimi liittyy tavaroiden kadottamisen ja löytämisen jatkumoon, mikä voisi olla myös tarinoiden kirjoittajan dilemma.  – Nautittavaa luettavaa. Krohnin henkilöt ovat usein eräänlaisia marginaali-ihmisiä, joilla on oma, vähän viisto näkökulma elämiseen. Se hykerryttää lukijaa!

***

 

 

Runot

Anne Hänninen  Mustat peilit  WSOY 2015

Hännisen (s. 1958) runot löysin jo 1970-luvulla. Tähän mennessä julkaistuja runoteoksia on 16, niissä yksi Valittujen kokoelma, viimeinen on vuodelta 2017. Kuudesti palkittu runoilija Hänninen on. Tyyli muuttuu yhä aforistisemmaksi, mutta tietty syväluotaus ja kuvarikkaus on ollut hänen runoilleen ominaista alusta asti.  – Anne Hännisen runoja voi lukea uudestaan ja uudestaan, ne eivät tyhjene. Aforistisuus lähettää lukijan löytöretkille omaan ajatusmaailmaan.

Jos uskot meistä jäävän vain tähtipölyä – / tajuat tähtikirkkaat yöt mutta kaipaat pimeyteen. / Olemme tähtien tuhkaa, menneen kimallusta / se katsoo valoamme. // Taikalyhdyt heijastavat harsokankaalle / valot laatikoiden sisällä. // Liitutaulujen kalkki; kaikkien poisteiden / hämärä. // Heijastetut tarinat, ihmiset – / jotkut tulevat tarinaksi, vain siksi / moni ei jää jäljelle miksikään.

**

Romaanit

V.S. Naipaul  Lumotut siemenet  suom. Juhani Lindholm     Otava 2006 (2004)

Lienen maininnut, että enää harvoin tartun Nobel-palkittujen kirjailijoiden teoksiin, koska moni niistä on osoittautunut eri tavoin pettymykseksi. Trinidadissa 1932 syntyneen ja Iso-Britanniassa asuvan V.S. Naipaulin pitkä kirjailijanura huipentui Nobel-palkintoon v. 2001. Lumotut siemenet on tuolloin palkitun romaanin Elämän kuva jatko-osa. Tarina kertoo Willie Chandranin erikoisia polkuja kulkeneesta elämästä. Lontoon ja Afrikan vuosien jälkeen mies ajautuu terroristiryhmän jäseneksi Intian viidakoihin ja palaa viimein takaisin Lontooseen.  – Enpä tiedä tästäkään, jotenkin epämääräinen olo jäi. Päähenkilö edustanee nykyaikaista ihmistyyppiä, joka ei asetu elämäänsä vaan haahuilee etsimässä paikkaansa ja tehtäväänsä.  

*

Paolo Cognetti  Kahdeksan vuorta  suom. Lotta Toivanen  Bazar 2017

Milanolainen kirjailija Cognetti osoittautuu loistavaksi tarinankertojaksi, jonka kuudes romaani Kahdeksan vuorta voitti ilmestymisvuonna Italian Premio Strega-palkinnon. Kirja on noussut ilmiöksi maailmalla ja kiinnostaa jo kovasti elokuvan tekijöitä. Tarinan keskiössä ovat vuoret; vuoristossa kesiään viettäneen perheen isän ja pojan suhde sekä naapurinpojan liittyminen perheeseen ja poikien ystävyys.   – Pidin kovasti sekä rauhallisesti soljuvasta kerronnasta että herkkävireisestä vuoristoelämän kuvauksesta. Tarinalla on kaunis kaari ja se päättyy hienoon oivallukseen. – Suosittelen!

*

Kate Morton  Kaukaiset hetket  suom. Natasha Vilokkinen  Bazar 2016 (2010)

– Sen verran tästä, että noin sata sivua jaksoin kahlata. Sitten palautin kirjan.

*

Hannu Mäkelä   Valo  -kertomus rakkaudesta    Kirjapaja 2018

Ostin kirjan luottokriitikon esittelystä innostuneena. Kannatti. Maailma on täynnä rakkaustarinoita, useimmat niistä toistavat samaa kaavaa, jo alusta voi aavistaa miten se päättyy. Svetan ja Hannun tarina alkaa rakkaudesta sanoihin. Yhtälöstä tulee vaikea, arkiset realiteetit ovat hankaluuksia tulvillaan. Siihen nähden he löytävät ihmeellisen tyydyttävän yhteyden. Päättyyhän tämäkin tarina, mutta toisin kuin kumpikaan olisi arvannut. Rakkauskertomus on myös eloisaa kuvausta kahden naapurimaan arkielämän erilaisista ehdoista, joihin sopeutuminen koettelee puolin ja toisin.  – Mäkelän tyyli kertoa on kauniisti päiväkirjanomainen, lukemattomia eteen nousevia pulmia ratkotaan hyvin käytännöllisesti. Silti tunnelma on rakkaudentäyteinen ja lämpö säilyy vahvana loppuun asti. Koskettava ja todellinen rakkauskertomus.

*

Liza Marklund  Paratiisi  suom. Outi Knuuttila  Otava Seven 2015 (2001)

Ruotsalainen dekkaristi panee tässä toimittaja Annika Bengtzonin pöyhimään säätiötä, jonka toiminta herätti epäilyksiä. Kyseinen säätiö oli ollut yhteydessä maahanmuuttajanaiseen, joka ammuttiin Sergelin torille. Kirjan juoni rakentuu toimittajan henkilökohtaisen elämäntilanteen ympärille.  – En ole aiemmin lukenut Liza Marklundia, en ole varsinainen dekkarien ystäväkään, mutta tiennyt kyllä hänen nimensä. Tyyli, jolla Marklund kirjoittaa, ei ole miellyttävää lukea, tekstissä kiroillaan paljon, ja päähenkilö on vaikeuksissa vähän joka suuntaan sekä olosuhdesyistä että omistaan. Lukukokemuksessa ei synny jännitystä – joten taitaa jäädä ainoaksi Liza Marklundin teokseksi, jonka luen.   

*

Ritva Hellsten  Lea  Aviador-kustannus 2018

Hellsten on julkaissut aiemmin yhden omaelämäkerrallisen romaanin Orvot (2014). Lean tarina kertoo naisesta, joka on alusta asti sisäistänyt vahvan tahdon selvitä itse kaikesta mikä eteen tulee. Taustalla on alkoholisti-isä ja poissaoleva äiti. Turvaa löytyi isovanhempien luota. Lean oma elämä aikuisena rakentuu hyvän puolison ja yhteisen työn tuloksena kohtuullisen hyväksi, mutta kahdelle tyttärelleen hän jää sisäisesti vieraaksi ja ankaraksi äidiksi.  – Löysin jotain tuttua tuosta selviytymisen eetoksesta, joka naista on ajanut läpi elämän. Myös 1960-luvun nuoruusaika on tuttua sekä myöhemmän iän sisäiset syyllisyydet ja tilinteot äitinä olemisesta. Hellstenin teksti on sujuvaa ja Lean kohtalo kiinnostavan todentuntuisesti rakennettu.

*

Tatiana de Rosnay  Mokka  suom. Pirkko Biström  Bazar 2010

Ranskalais-englantilais-venäläinen Rosnay (s.1961) kirjailija on taitava kirjoittamaan elämyksellisiä menestysromaaneja, joita käännetään ja luetaan. Tarinan keskiössä on ranskalaisenglantilainen perhe, jonka 13-vuotias poika joutuu yliajetuksi suojatiellä, jää henkiin, mutta on koomassa. Ajaja pakeni paikalta. Poliisi yrittää selvittää ajajan henkilöllisyyttä, mikä on työlästä, koska silminnäkijöistä kukaan ei voinut vahvistaa rekisteritunnusta kuin osittain. Kirjailija kuvaa äidin tuntoja herkästi. Tapahtuma traumatisoi perhettä ja puolisoiden suhde rakoilee. Kun äiti päättää lähteä itse etsimään yliajajaa, tarina saa trillerimäisiä piirteitä. Loppuratkaisu yllättää ja helpottaa.  – Romaani ottaa mukaansa heti ja tuntuu mukavalta välipalalta painavasisältöisen esseekokoelman luku-urakan keskellä.

***

Outi Ampuja  Hyvä hiljaisuus  Atena 2017

Fil.tri Outi Ampuja on tutkinut hiljaisuutta ja erilaisia ääniympäristöjä ja niiden vaikutusta ihmiseen. Tässä opuksessa tutkitaan hyvää hiljaisuutta 2011-2012 kerätyn Suomalainen hiljaisuus -kirjoituskilpailun tuottaman aineiston pohjalta.  – Koska olen itsekin hiljaisuusihmisiä, kiinnostuin uudesta tutkimusjulkaisusta. Mitään varsinaisesti tiedollisesti tai kokemuksellisesti uutta opus ei tarjoa, mutta siinä tarkastellaan erittäin hienosti kiteytettynä hiljaisuuden merkitystä ja vaikutuksia ihmiseen. Teksti on elävää runsaasti käytettyjen kilpailutekstien sitaattien ansiosta. – Suosittelen aiheesta kiinnostuneille!

*

Maarit Tyrkkö  Tyttö ja nauhuri  WSOY 2014

Toimittaja Maarit Tyrkön muistelusten ensimmäinen osa löytyi kirjastosta BON-pokkareista. Kirja on toimittajan otteella kirjoitettu ja sisältää runsaasti suoria sitaatteja nauhoitetuista keskusteluista, julkaistuista lehtijutuista, kirje- ja korttitervehdyksistä. Kerrotusta saa hyvän kuvan siitä, miten nuoren toimittajan ja iäkkään presidentin välille kehittyi luottamuksellinen ja lämmin suhde. Kerronta on yksityisyyttä kunnioittavaa eikä julki ole tuotu sellaista, minkä presidentti on kieltänyt. Tyrkön kerronta on miellyttävän sujuvaa, joskin lukijalle tulee vaikutelma, että toimittaja on ollut myös itse hyvin aloitteellinen ja pannut persoonansa peliin päästäkseen presidentin sisäpiireihin. Myös Suomen Kuvalehti saa yllin kyllin mainosta pitkin matkaa.  – Viihdyin hyvin kirjan parissa ja luettuani ymmärrän, miten tällainen julkinen luottosuhde voi alkaa toimia eräänlaisella win win -periaatteella. Oma osuutensa suhteen kehittymiseen lienee ollut Sylvi Kekkosen kuolemalla, joka saattoi vauhdittaa presidentin henkistä haurastumista. Siitä tässä kirjassa on vain muutama vihjeenomainen kirjaus. 

*

Kazuo Ishiguro  Haudattu jättiläinen  Tammi 2016

2017 Nobel-palkitun japanilaissyntyisen (1954) brittikirjailijan romaaneja on suomennettu seitsemän Tammen keltaisessa kirjastossa. Ishiguron kaikki romaanit ovat palkittuja. Kirjailija sai Nobel-palkinnon v.2017 ja Pitkän päivän ilta -romaanista tehtiin myös kokoillan elokuva. Ihastuin kirjailijan tyyliin keväällä luettuani kaksi aiemmin julkaistua romaania. Haudattu jättiläinen on viimeisin suomennos. Ishigurosta on sanottu, että kaikki hänen romaaninsa ovat täysin erilaisia, mikä osoittaa harvinaista kirjallista lahjakkuutta.  – Romaanin myyttinen tarina sijoittuu roomalaisvallan jälkeiseen aikaan Britteinsaarilla ja kertoo vanhasta pariskunnasta, joka lähtee etsimään kadonnutta poikaansa. He joutuvat matkalla kohtaamaan monenlaisia vaikeuksia, mutta pääsevät lopulta perille. Unenomaisen rauhallisesti etenevä tarina kuljettaa lukijaa lempeästi kohti kaunista päätöstä. – Suosittelen!

*

Kate Morton  Talo järven rannalla  suom. Hilkka Pekkanen  Bazar 2017;

Australialainen menestyskirjailija Kate Morton (s. 1976) on julkaissut viisi viihdyttävää romaania, jotka kaikki on suomennettu. The Lake House romaani kertoo hylätyn vanhan talon ja sen asujien tarinan. Perhesalaisuuksien ja vaiettujen muistojen vyyhtiä selvittelee rikosetsivä Sadie Sparrow. Morton rakentaa henkilökuvansa huolellisesti ja kuvailee värikkäästi tapahtumia ympäristöineen. Kerronta on kyllä runsassanaista, kirjassa on 671 sivua ja opus painaa yli 800 g – siinä on lukijalla pideltävää.   – Pidin romaanista, sen eläväisistä henkilöistä ja mukavasti etenevästä, älykkäästä juonikuviosta. No, kirjailija on rönsyilevä ja runsassanainen, asiat voisi sanoa ytimekkäämminkin, mutta tyylinsä kullakin. Siistiä luettavaa, veri ei roisku eivätkä kamaluudet vie yöunia.

*

Riikka Ala-Harja  Reikä  novelleja  LIKE 2013

Kirjailija (s. 1967) tiedetään laadukkaaksi ja palkituksi tekstintuottajaksi. Seitsemäs romaani on ilmestynyt 2015 ja sen jälkeen lastenkirjoja. Tuottelias kynäilijä on tehnyt myös kuunnelmia, näytelmiä, sarjakuvakäsikirjoituksia. Reikä on toistaiseksi ainoa novellikokoelma häneltä, ja paljastaa lyhytproosan taidonkin olevan hallussa.  – Olipa ihana pidellä kevyttä novellipokkaria Mortonin monsterikirjojen jälkeen. Varsinkin Tarmo, henkilökuva kuusikymmenvuotispäiväänsä viettävästä yksinäisestä humanistimiehestä ja hänen aatoksistaan hersytti oikein iloisen naurun novellipokkarin lukijalta.

***

 

 

Runot

Erzsebet Toth  Aamut, hiukset hajallaan  suom. Hannu Launonen ja Bela Javorszky  WSOY 2011

Hienointa unkarilaista runoutta läpileikkauksena runoilijan palkituista teoksista.  – Tämän runoilijan säkeet ovat harvinaisia, ne käynnistävät lukijassa luomisen ja ajattelun pitkiä prosesseja.

ruumiini haavoittaa vielä aamunkoittoa / yöpaitani on / vielä unikuvista kostea / silkkiäispuu kiipeää jostakin / tänne luokseni, sen oksilla / kuivuvat hiukseni, oi äiti / mutta minä voin puhua / vain suurista hiljaisuuksista / voin soittaa sinulle vain sellaisia säveliä / joita lumi soittaa talven / mykillä uruilla —

*

Risto Ahti  Ilon ääriviivat  Valitut runot 1967-1998  WSOY 1999

Mirjam Polkusen kokoama hieno valikoima.

*

Mervi Koskela  Metsäksi laulettu puu  Sanasato Oy 2017

Esikoiskokoelma naisen elämänkaaresta.  – Elämänmakuisia, yksinkertaisia runoja, erään äidin elämästä lohjenneita siruja ja kimpaleita.

Kun kaikki on pitkään jonkun toisen / vain rankkasateet / pesevät ohueksi kulunutta // Ojennettuun käteen on helpompi tarttua / kuin nousta vilpillisten silmien edestä

*

Sara Teasdale  En ole sinun  suom. Tuomas Kilpi  Oppian 2018

Amerikkalaisen Sara Teasdalen (1884 – 1933) sanotaan olevan 1900-luvun tärkeimpiä naisrunoilijoita. Meillä ei häntä tunneta, suomennoksia kun ei ole ollut, mutta englanninkielisissä maissa hänen runojaan luetaan edelleen. Runojen teemoina toistuvat ikääntyminen, rakkaus, kuolema, identiteetti, naisen asema yhteiskunnassa. Teasdale on saanut ensimmäisen runoilijalle myönnetyn Pulitzer-palkinnon.  – Olen todella vaikuttunut, taitavan suomennoksenkin ansiosta, tämän naisen runokuvista ja ajatuksista. Aika ei ole himmentänyt persoonallisten, uusia maailmoja avaavien runojen hehkua. Kesän runohelmiä!

Ajatukset ovat aarteeni ainoa / ja ne ovat riittävä apaja; / ajatukset sinusta ovat kultakolikkoja / jotka on lyönyt muistini paja. // Ja ne on käytettävä laulaen / sillä ajatukset, kuten kulta, pitää jättää / kuoleman tälle puolen / jotta ne voivat ikuisesti elää.

*

Juhani Ahvenjärvi  Maitovalas vatsa täynnä mandariineja  Teos 2018

Tamperelainen runoilija J. Ahvenjärvi (s. 1965) on julkaissut eri kustantajien kautta useita runoteoksia, joista tämä on seitsemäs. Minulle Ahvenjärvi on uusi tuttavuus.  – ’Maitovalaan’ ajatusmaailma tuntuu vieraalta – kuten usein miesten miehille kirjoittamissa teksteissä. Runot vaikuttavat tikkuisilta, jonka tekee runsas päälauseiden käyttö. Teoksen ulkoasu on erityisen kaunis, siitä kiitos kustantajalle. Jokunen kiinnostava ajatuskuva löytyy, kuten ”vesi nousee kuularingin betoniseen kehään” tai ”pallosalamat painivat pellolla heinäpaalien kanssa”.

Lumen loiva kolmio koulua vasten / katoaa kuin pöytäliina kiskaistaisiin pois. / Aivan tässä lähellä on lämmittävä järvi

*

Miia Paani  Tuulet vastaan  ntamo 2018

Esiintyvänä kirjailijana tunnetun Miia Paasin neljäs runoteos sisältää aforistisia säkeitä.  – Runosäkeet sisältävät ajatuksen, jonka voi vain ottaa vastaan ja maistella. Joistakin saattaa mietiskelemällä aueta enemmän.

Älä käännä toista poskea. Näytä nyrkki, nosta käsi tai käännä selkä.

Ongelman ratkaisu: Käy juurillasi. Älä juurru sinne.

Saari riidan keskellä. Ui sinne, vasten aaltoja. Ui hänen kanssaan.

Koiran tehtävä on katsoa palvovasti, kissan olla lämmintä kättä vasten, lapsen kasvaa ja kukoistaa. Äidin tehtävä on antaa tilaa.

**

Romaanit

Eve Hietamies  Hammaskeiju  Otava 2017

Herkän ja riemukkaan, elokuvaksikin päätyneen Yösyötön jälkeen Hietamies julkaisi Tarhapäivän. Hammaskeiju jatkaa Antti ja Paavo Pasasen tarinaa ajasta, jolloin Paavo aloittaa koulun ja mitä siitä sitten seuraa. Tarina etenee runsain vuorosanoin ja Antin ajatusketjuina, ja on lukijalle huokoista ja hyvin sulavaa.  – Antti ja Paavo ovat niin kertakaikkisen riemukas isä ja poika -pari, että lukukokemuksesta muodostuu aidosti hauska. Väliin sai nauraa ääneen ja joissakin kohdin silmäkulmaan kiertyi liikutuksen kyynel. 

*

Henning Mankell  Ruotsalaiset saappaat  suom. Kari Koski  OtavaSeven 2016

Kaksi vuotta sitten luin Mankellin Italialaiset kengät ja ihastuin kirjailijan mainioon tyyliin ja tarinan omalaatuisiin henkilöihin. Ruotsalaiset saappaat viittaa jo nimellään edelliseen romaaniin, keskushenkilötkin ovat samoja, mutta teos on itsenäinen eikä tehty Italialaisten kenkien jatkoksi, vaikka kengistä vilahtaakin pieni merkki. Nyt tarina lähtee rullaamaan tulipalosta, jossa saaressa asuva päähenkilö menettää kaiken maallisen perintöomaisuutensa, onneksi ei kuitenkaan pankkitilin saldoa. Mankell sekoittaa draamaan päähenkilön päätelmiä, tuumailuja ja epäilyjä, ja onnistuu luomaan pelon ja kuoleman ilmapiirin tapahtumien ylle.  – Mankellin ajatuksenjuoksu ja tyyli viehättää minua. Tarina liikkuu avoimessa maastossa, jossa juonenkäänteet eivät ole ennustettavissa. Dramaattiset tapahtumat sivuavat rikoksen tunnusmerkistöä, mutta varsinaisesta rikosromaanista ei ole kyse. Vanhenevan ja erakoituneen päähenkilön tuumauksista voi löytää itselle tuttuja vivahteita.

*

Henning Mankell  Syvyys  suom. Laura Jänisniemi  Otava 2004

– Merihenkinen kertomus ihmisen kietoutumisesta omien valheidensa verkkoon. Tarinan pinnan alla loiskuvat petoksen ja vihan synkät syvyydet, etäisyyden ja läheisyyden ratkaisematon dilemma. Hyytävää luettavaa helteelläkin.    

*

Tiina Lifländer  Kolme syytä elää  Atena 2016

Blogikirjoittaja julkaisi esikoisromaaninsa, jossa kolmen ihmisen tarinaa kudotaan vuoroon 1950-luvun ja 2000-luvun alun aikajanalla. Ensin on Helmi ja Lauri, sitten vielä Kerttu. Lopuksi on Helmi ja Kerttu kahdestaan. Erikoinen tarina, jossa sivuhenkilöinä viivähtävät Kertun puoliso ja lapset ja Helmin sisarentytär. Romaani on omistettu ”Äitille”.  – Kirjailijan tyyli on selkeää ja sujuvaa, ja tarina hulmuaa paikoin valtaisan sävykkäänä ja kauniina kuvatessaan draamallisia huippukohtia. Kirjailija ei mene helpoimman kautta, tarina haastaa lukijaa. Pidin kovasti lukemastani.

*

Marianna Kurtto  Tristania  WSOY 2017

Erikoinen, jotenkin runollinen tarina meren eristämästä tulivuorisaaresta ja sen asukkaista. Keskushenkilö on Lise, nainen, jolla on poika. Mies on merenkulkija, enimmäkseen poissa omilla teillään. Saaren tulivuori alkaa purkautua ja väen pelastusoperaatio hajottaa yhteisön. Osa asutetaan Englantiin, Lise jää Kapkaupunkiin, jonne pelastuneet ensin vietiin.  – Teksti on jollain tavalla etäännytetty, kuten elämä eristyneellä saarellakin. Erikoinen tarina, jonka allegorioita voi jäädä miettimään.

*

Juha Ruusuvuori  Yksi näistä pienimmistä  WSOY 2017

Kirjoittaja on kirjallisuuden ammattilainen, joka on tässä romaanissa pureutunut perusteellisesti pohjoisen lestadiolaisyhteisön elämänmuotoon ja sen keskuudessa piilevään rikolliseen sivuilmiöön, pedofiliaan. Romaanissa on kirjoittajan puolison, lastenpsykiatri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren ammatillinen näkökulma kauniisti mukana.  – Romaani on aiheensa vuoksi tavattoman tärkeä, ja mielestäni maltillisesti ja kaunistelematta kirjoitettu. Lukijalle kertomukset lasten hyväksikäytöstä ovat ahdistavia, mutta tarinan henkilöiden elämä järjestyy ja oikeus toteutuu tavalla ja toisella.

*

Maritta Lintunen  Stella  WSOY 2018

Kirjailija ja musiikin maisteri, jonka tuotanto käsittää kaksi runokokoelmaa, novelleja ja romaaneja. Syvällinen musiikintuntemus tekee tuoreimmasta romaanista ainutlaatuisen puhuttelevan ja viehättävän. Tarinalla voisi olla esikuvansa todellisessa elämässäkin, niin aidontuntuisena ja elävänä ihmiset näyttäytyvät. Teemana on taiteilijuuden ja realiteettielämän ristiriita, lahjakkuuden, kasvatuksen ja arkitodellisuuden kamppailu yksilön tulevaisuudesta.  – Musiikki-ihmisenä eläydyin vahvasti romaanin tarinan tunnelmiin ja käänteisiin. Vakuutuin kirjailijan kyvyistä ilmaista unelmien ja todellisuuden ristiriitaisiin pyrkimyksiin tukahtuvan elämän traagisuutta. Ihanan huikea tarina!

*

Anne Svärd  Vera  suom. Jaana Nikula  Otava 2018

Ruotsalaista 1969 syntynyttä kirjailijaa on kutsuttu ainutlaatuiseksi tyylitaituriksi. Vera onkin erikoislaatuinen romaani ja varsin hyytävällä tavalla. Svärd aloittaa hääkuvauksella, jossa morsian synnyttää hääpäivänään lapsen, joka ei ole sulhasen. Kerros kerrokselta monipolvinen tarina kuoriutuu esiin ja lukijan mieltä kaihertavat kysymykset saavat vastauksia. Romaanin päätös on sekin varsin erikoislaatuinen ja jättää Veran ja hänen äitinsä tulevaisuuden aavistelujen hämärään.  – Romaani on piinallista luettavaa, jos eläytyy tunteenomaisesti päähenkilönaisen ja tyttären kohtaloihin. Olisinpa ymmärtänyt keskittyä enemmän tarkkailemaan kirjailijan tyyliä ja tehokeinoja. Niissä riittääkin ihailtavaa.

*

Karoliina Timonen  Aika mennyt palaa  Tammi 2012

Kirja-alan freelanceriksi esitelty Katariina Timonen on ryhtynyt romaanin tekoon. Hän aloittaa tarinan naisesta, jonka mies on saanut vuodeksi rahoituskonsultin työn Yhdysvalloista. Perhe matkustaa Bostoniin ja pitkällä lentomatkalla nainen näkee lapsuuden ajalta tutun unen, joka alkaa toistua ja jatkua. Timonen kertoo lomittain unia ja unennäkijän tarinaa. Unennäkijän mielessä unille alkaa vähitellen löytyä selitykseksi jälleensyntymäkokemus. Lopussa unet ja tositarina alkavat jo sekaantua kirjoittajankin päässä ja tekstiin pujahtaa epäjohdonmukaisuuksia.  – Tarina on mielestäni kökkö rakenteeltaan ja vaatii lukijalta yletöntä ponnistelua. Ajoittain tulee tunne, että kummassakaan rinnakkaistarinassa ei tapahdu oikein mitään eikä tarinan päätöskään tarjoa kunnollista avainta. Romaanin naiskuva on yllättävän naiivi. Kirjan lukeminen osoittautui ajanhukaksi. 

*

Kjäll Westö  Rikinkeltainen taivas  suom. Laura Beck  Otava 2017

En ole aikaisemmilla lukuyrityksillä päässyt Kjäll Westön tekstien maailmaan jostain syystä. ’Leijat Helsingin yllä’ mm. jäi kesken, samoin ’Missä kuljimme kerran’. Mitä on tapahtunut minulle tai kirjailijan tekstille, kun tämä uusin ottaa heti mukaan, intensiteetti on sitä luokkaa.  – Meluamattomasti vahvaa tekstiä. Lähestyy inhimillisesti suomenruotsalaisen eliitin maailmaa ja avaa sen kerroksia kaunistelemattomasti ja samalla hienotunteisesti.

*

Heidi Köngäs  Sandra  Otava 2017

Köngäs on tarttunut ajankohtaisteemaan ja kirjoittanut romaanin kansalaissodan ajoista kolmen naisen kokemana. En ole enää aikoihin jaksanut paneutua lukemattomiin aihetta käsitteleviin artikkeleihin enkä tv-ohjelmiin, mutta ehkä juuri siksi Köngäksen romaani järkytti kertomalla naisen näkökulmasta, miten isän katoaminen särki köyhän lapsiperheen elämän. Romaani ei vaahtoa kummankaan puolen aatetta, kertoo vain, miten sitkeät naiset selvisivät kansalaissodan jaloissa.  – Pidin kirjailijan koruttomasta tyylistä kuvata Sandran ja lasten selviämistaistelua. Lukija tajuaa kirkkaasti, miten järjetön sota aina on, ja miten siitä kärsivät eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Paikoin kirjailijan kieli on todella kaunista.

”Auton luona hän kääntyi vielä katsomaan taloon päin, nyökäytti kevyesti ja sulkeutui sisään päin kuin pieni soittorasia, ja vuodet palasivat hänen kasvoilleen.”

*

Haruki Murakami  Rajasta etelään, auringosta länteen  suom. Juha Mylläri  Tammi 2017

Japanilainen lempparikirjailijani Murakami julkaisi tämän romaanin 1992, mutta vasta viime vuonna Tammi on suomennuttanut sen Keltaiseen kirjastoonsa. Mies muistelee lapsuuden toveriaan ja nuoruuden rakastettuaan. Tutustuttuaan tulevaan vaimoonsa hän saa mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa tyydyttävämmäksi. Ja sitten eräänä päivänä hän kohtaa lapsuudentoverinsa uudestaan…  – Tarina on nostalginen, ihanalla, Murakamille tyypillisellä syvällä tavalla. Siinä on läsnä merkityksellisen elämän kaipaus, jota taloudellinen menestys ja rakastettava perhekään ei voi miehessä täysin tyydyttää.

*

Sinikka Nopola  Onko teillä tämmöistä?  WSOY 2017

Kustantaja on nimennyt Nopolan jutut oikein novelleiksi ja pannut koviin kansiin, suotta. Nopolan tyyli on ennallaan, mutta huumori on väljähtynyttä ja laimeaa, vain parhaimmat pätkät saavat lukijan hymyilemään vaivautuneesti.  – Melko lailla turhantuntuista ja löysää jutustelua, joita en novelleiksi kehtaisi nimittää.  

*

Elif Shafak  Rakkauden aikakirja  suom. Maria Erämaja  Gummerus 2010

Shafak on Turkin suosituimpia naiskirjailijoita ja ilmeisen perillä kulttuureista, joita tarina vertailee. Kirjan saatesanoissa verrataan 1200-lukua ja kaksituhattalukua toisiinsa aikakausina, joita leimaavat uskonnolliset ja kulttuuriset kiistat. Tarina kuljettaa aikakausia rinnakkain niin, että lähi-idän suufikulttuurin ja dervissien maailma aukeaa kiinnostavana ja rikkaana. Kustannustoimittajan työn puitteissa 2000-luvun amerikkalainen perheenäiti tutustuu kirjailijaan, joka kertoo tiestään suufilaisuuteen. Naisen ja kirjailijan välille syntyy rakkaussuhde, joka ikävä kyllä tuoksahtaa tyypilliseltä turhautuneen keski-ikäisen perheenäidin päiväunelmalta.  – Vanhat suufitekstit ovat toki hyvää sielunravintoa missä ajassa ja kulttuurissa tahansa, mutta kehyskertomus on heppoinen. Kirjan ulkoasu on kaunis, mutta yli 500 sivua tarinaa on vähän liikaa, tiivistys olisi parantanut kokonaisuutta. Suufifilosofian vuoksi kannattaa kuitenkin lukea.

*

Jill Santopolo  Valo jonka kadotimme  suom. Inka Parpola  Otava 2018

Amerikkalainen kirjallisuuden maisteri, apulaisprofessori ja kustannustoimittaja Santopolo on kirjoittanut menestyneitä lasten- ja nuortenkirjasarjoja. Valo jonka kadotimme on kaunis rakkaustarina, jonka alkupiste on syyskuun 11. päivän murhenäytelmä Manhattanilla.  – Valloittava tarina intohimoisen rakkauden hurmasta ja kipeydestä, valintojen vaikeudesta unelmien ja todellisuuden leikkauspisteissä. Hienosti ja koskettavasti kirjoitettu. Suosittelen!

*

Maeve Binchy  Kastanjakadun väki  suom. Hilkka Pekkanen  WSOY 2015

 – Ei kesää ilman Maeve B:tä! Hurmaavia irlantilaistarinoita Binchyn romaaneista koottuina mukavina annospaloina. Koska M.B. kuoli 2012, tarinoita ei enää tule uusia, mutta tämä viimeinen kokoelma sisältää myös ennen julkaisematonta tekstiä. Oi, niin viihtyisää!

***

Runot

Johanna Venho   Saaren runot   Palladium Kirjat 2017

Kirjailija on monialainen ja monesti palkittu. Saaren runot on hänen viides runokokoelmansa. Teoksen sisältö jakautuu seitsemän alaotsikon alle: Vene, Äidit, Isät, Saaliit, Silmät, Linnut, Alku. Runot ovat selkeää, tiheää kieltä, kirjailijan tekstit merellistä ja meteorologista luontoa, arkielämän kuvastoa.  – Pidän Venhon selkeästä, konstailemattomasta runokielestä, jossa ajatus etenee ja ilmaistaan ymmärrettävästi. Tämän voisin ostaa kirjastoonikin.

Hän ottaa äänen kiinni ja kuorii sen. / Joskus siitä jää väkevä ydin. / Se on hänen omansa. Tulppaanit ovat liian punaisia / mutta jos uskaltaa antaa ajan kulua / ne kumartuvat kauniisti kivipöytää vasten / rakkaus punnitaan vuosikymmenissä / se muuttuu yhä polttavammaksi, sulaksi laavaksi, sen hehkussa näkee / kuka osaa rakastaa, kuka vain puhua rakkauden kuvista. / Hän panee kovan ytimen suuhun, kielen alle / imee mehun jossa on kuluneet vuodet / ja sanoo: Tarvitaan mahdoton. Me kaksi alasti huoneessa / jonka seinille aika liimailee silmiä: minäminä! / ne pälyilevät, imevät itselleen, haluavat omistaa / rakkauden // Voi lapset, ei villivarpusta omisteta / se muuttuu petolinnuksi // ja jos suden sulkee häkkiin / se lakkaa laulamasta yölauluja / joita kaikki maailman naiset tarvitsevat / jotta jaksavat kantaa tämän reissun taakat: / takkuiset lapset, uupuneet siskot / joita tyhjkyys painaa // ja kun eihän sekään mitään merkitse // tarvitaan / mahdoton / voima kantaa tyhjä arkku, avata ovi kadulle / näyttää harmaalle katseelle taivas, kun eihän siellä mitään ole / katsot maahan, ripsien ruoho / minä kuljen kohti uusia sääilmiöitä // joita maailma näinä aikoina tuottaa / tarvitaan / lisävarusteita, ehkä tuulitakki, myrskylyhty, ehkä paljaat jalat / ehkä ovi joka pysyy auki että kulman kerjäläinen pääsee sateelta sisään

(osasta Linnut, 5-6)

*

Risto Ahti  Ensimmäinen rakkaus  WSOY 2018

Kerrotaan, että tämä runoteos on kypsään ikään ehtineen runoilijan 39. teos. Tuotantoon kuuluu kyllä myös jokunen kirjoittamisen oppikirjakin. Sopii siis odottaa, että tekijän sanat ovat punnittuja ja hiottuja.  – Odotus täyttyy, ei tullut turhaan ostettua uutuushyllyltä toisessa niistä pääkaupungin kahdesta oikeasta kirjakaupasta, jotka vielä ovat jäljellä.

Läsnäolon kipu ja kaipaus

Seisoin ja näin mikä ihminen on: // Ilo on iloittava, oli se kenen tahansa / suru on kannettava, oli se kenen tahansa // Työ on tehtävä, intohimo on tunnistettava / oli se kenen tahansa, millainen tahansa… // Totuus, vapaus ja kauneus / eivät ole sinun vaan jokaisen. // Niin ylpeä on oltava, että itsestä tulee yksi kaikista / ja yksi kenestä tahansa.

**

Romaanit

Heikki Turunen  Kuokka ja kannel  WSOY 2016

Pohjois-Karjalan 1945 syntynyt kirjailijataata aloitti uransa palkitulla esikoisromaanilla Simpauttaja (1973) ja on sen jälkeen taituroinut alun kolmattakymmentä romaania ja muutamia kertomuskokoelmia. V. 2009 kirjailijalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke, mutta luova työ on jatkunut. Turusen tyylin tunnusmerkki on rehevä ja kansanomainen kieli, ja tarinain aiheet liittyvät Raja-Karjalan historiaan. Kaksi tuoreinta romaania kertovat Karjalan ortodoksievakoiden kohtaloista ennen talvisotaa ja sodan jaloissa. Turunen käyttää runsaasti aunuksenkarjalaista murretta sekä vanhoja lauluja elävöittämään tarinaa elämästä Hyrsylänmutkassa.  – Turunen ei varsinaisesti ole lempikirjailijoitani, mutta tässä tarinassa viihdyin, paljolti musikaalisen murteen ansiosta.

*

Meritta Veilleux  Sovinto  Aviador 2017

”Sovinto on kuulas ja raadollinen romaani erilleen viskatusta perheestä toisen maailmansodan myllerryksessä.” Suomalaissyntyinen Ingria ja hänen Itävallassa asuvat sukulaisensa ovat tarinan keskiössä. Romaanin taustana ovat toisen maailmansodan melskeet, natsismin nousu ja tuho. Kirjailija on helsinkiläinen, kansainvälisesti palkittu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on kirjoittanut kolme romaania ja novelleja sekä ollut luomassa elokuvia ja tv-sarjaa.  – Pidin kovasti Veilleuxin vähäeleisestä tyylistä, joka kertoo kauhistuttavimmatkin kohtalot tyylikkäästi ja hienovaraisesti. Pienoisromaani on koskettava, lukija voi eläytyä pienen Ingrian kohtaloihin lähes itku kurkussa. Romaanin päätös on hieno. – Kuukauden kirjahelmi!

*

Päivi Alasalmi  Siipirikon kuiskaus  Gummerus 2017

Kirjailijan saamelaistrilogian kolmas ja viimeinen osa jatkaa samaa maagista, mukaansatempaavaa tarinankerrontaa luonnonkansan elämästä 1500-luvulla Lapin perukoilla. Heti alussa hätkähdyttää kuvaus tunturimaahan syöksyneen asteroidin dramaattisesta vaikutuksesta sekä luontoon että ihmisiin, jotka eivät tajunneet mistä oli kysymys. Romaani kuvaa isältään tietäjän lahjat perineen Soruian kasvamista yhteisönsä parantajaksi ja auttajaksi, jolta käytiin myös kysymässä tulevaisuutta. Romaani päättyy Soruian järkyttävään kohtaloon, kun veronkantajapirkkalaiset ja Lutterin kirkon pappi alkavat syyttää tietäjää noituudesta. Loppuratkaisu on raastavuudestaan huolimatta kaunis.  – Hieno on tämäkin Alasalmen romaani. (Aiemmat trilogian osat on arvioitu Lukunurkkauksessa v. 2016 ja 2013. Hakukenttään päivi alasalmi, niin löytyvät.) Kirjailija kuljettaa tarinaa terävien luonnon havaintojen ja luonnosta elävän yhteisön vuosisataisten perinteiden maastossa niin, että lukijan mielenkiinto säilyy.

*

Jyrki Pellinen  Tuikkivat tähdet  2017

Kun silmäilee Wikipediaa, käy ilmi, että Jyrki Pellinen on syntynyt 1940 ja julkaissut romaaneja, runoja, artikkeleja, maalannut tauluja sekä saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Olen aikoinaan hankkinut runokirjastooni Valitut runot, Otava 1983. Lienee Pellisen parhailta vuosilta peräisin olevista kokoelmista poimittu valikoima.  – Mitä sanoa Tuikkivista tähdistä? On kyllä sekavaa tekstiä, lauseet ovat hajoamispisteessä, ideaa ei ole, tarinasta puhumattakaan. Sivulta 30 aloin jo harppoa eikä tekstiin löytynyt missään vaiheessa päätä ei häntää.

”…vähän sanavarastoa ja outoa määkimistä mitään katsomusta paitsi luomisen tarve ei jäänyt.” (s. 16)    

*

Virpi Hämeen-Anttila  Villa Speranza  Otava 2017

Tuottelias kirjailija punnertaa Otavan myyntilistoille romaanin harva se vuosi. Tässä toteutetaan taas tietyn (nais?)lukijaryhmän unelmia viikosta italialaisessa huvilassa. Kaavahan on: päähenkilö nuori, kaunis, surusta/erosta toipuva nainen, jonka italianviikko sisältää sopivasti dramatiikkaa ja erotiikkaa esteettisessä maisemassa ja superihanassa talossa. Italiasta on minullakin miellyttäviä muistoja, se oli varmaan pontimena poimiessani kirjaston tuorehyllyltä tämän, vaikka kirjailija ei olekaan ’minun tyyppiäni’.  – No niinpä taas. Alku pyrkii olemaan dramaattinen, mutta sortuu uskottavuuden puutteeseen. Puoliväliin romaania teksti haahuilee niissä näissä, tarina junnaa. Villa Speranzan asukkaat ovat outo kokoelma oudon omistajaparin sukulaisia. Naisten pukeutumista ja meikkaamista raportoidaan ahkerasti, talon huoneita ja sisustusta samoin. Rutiinilla tarina saadaan kuljetetuksi loppuun neljässä päivässä niin, että kaikki aloitettu jää auki, ja päähenkilö poistetaan talosta. Ikävystyin ihan kipeäksi. Mieleeni jäi leijumaan kysymys: miksi Otava julkaisee näitä tyhjänpäiväisyyden mestariteoksia?

*

Elin Willows  Sisämaa  suom. Raija Rintamäki  Teos & Förlaget 2018

Ruotsissa kasvanut ja sittemmin vaasalaistunut kulttuuritoimittaja tarttuu esikoisromaaniin, joka julkaistaan molemmissa maissa samaan aikaan. Tarinaa kuljettaa etelästä pohjoiselle pikkupaikkakunnalle poikakaverin mukana muuttanut nainen. Pari ajautuu eroon samantien ennen kuin yhteiselo pääsee edes alkuun. Romaani keskittyy kuvaamaan täysin oudossa elämänpiirissä aloilleen jäävän naisen sopeutumista.  – Kirjoittajan lakoninen tyyli on tehokasta, kuvaus vähäeleistä, toistavaa. Mitään ei oikeastaan tapahdu, mutta nainen kypsyy eleettömästi mahdollisuuteen palata tai jäädä.

*

Anni Kytömäki  Kivitasku  Gummerus 2017

Hämeenkyröläinen Anni Kytömäki (s.1980) julkaisi esikoisromaaninsa Kultarinnan 2014 ja se oli Finlandia-palkintoehdokas silloin. Uusi tiiliskiviromaani, 645 sivua, kuljettaa sukupolvien tarinoita kohti toisiaan. Romaanin sukutarinain teemat ovat verenperinnössä siirtyvä seikkailijuus, halu etsiä, löytää ja tutkia, karjalaisen runonlaulajaperimän voimansiirto äidiltä tyttärelle, kallion ja kivien kätkemät salaisuudet ja miehet, jotka eloonjäämistaistelussaan luopuvat persoonastaan ja luovat elämänsä tarinan uudeksi.  – Kytömäki on loistava tarinankertoja, kieli elää ja säkenöi, maaginen realismi ja mystiikka punoutuvat hiljaisen arjen kuvaukseen jäljittelemättömällä tavalla. Ihastuin jo Kultarintaan niin, että halu sukeltaa Kytömäen uuteen tarinaan voitti tiiliskiviromaani-inhonikin. Elämys jälleen!

*

Annamari Marttinen   Ero   Tammi 2011

Ero on Marttisen viides romaani, ketjussa, jossa kirjailija kaivautuu elämän erilaisiin kipukohtiin, kuten alzheimeriin, päihderiippuvuuteen ja avioeroon. Tarinan päähenkilö on Ellen, nainen, jolla on 19 vuoden avioliitto, kolme lasta ja talo. Ellen on ollut pitkään tyytymätön parisuhteessaan, jossa ainut läheisyyden muoto on riitely. Kun ero lopulta saadaan tehtyä, talo myytyä ja uuden elämänvaiheen kuviot lasten osalta järjesteltyä, tarina paneutuu hartiavoimin vatvomaan mistä kaikki alkoi, miten tähän päädyttiin ja miksi. Alaotsikot Pelko, Yksinäisyys, Syyllisyys, Viha, Rohkeus, Rakkaus, Halu ja Vapaus pyrkivät kartoittamaan eroprosessin vaiheita. Kuten kriisipsykologiasta tiedetään, ei eroprosessikaan etene suoraviivaisesti, vaan jaksottain ja edestakaisin. Tässä tarinassa syyllisyydentunteet korostuvat pitkin matkaa, sillä nainen teki aloitteen ja kokee aiheellisesti syyllisyyttä rikottuaan itsekkäistä syistä lapsiltaan onnellisen lapsuuden.  – Minusta kirja on ikävä ja ahdistava velloessaan loputtomasti samoissa ajatuskehissä. Lukukokemus saattaisi olla terapeuttinen erokriisissä olevalle, mutta kannattaisi ehkä lukea nimenomaan ennen eropäätöstä. Vapautumisen unelmat saattaisivat saada realismia vastapainokseen. Ilman muuta tärkeä aihe tämäkin nostaa esille ja Marttinen kyllä taitaa kirjoittamisen.

***

 

    

Johanna Venho  Kaukana jossain onnenmaa  WSOY 2015

Palkitun ja monipuolisen kirjailijan, fil.maist. Johanna Venhon kirjallinen tuotanto on laajaa ja käsittää mm. viisi runoteosta, nuorten kirjoja sekä kolme romaania, joista viimeksi julkaistu Kaukana jossain onnen maa on sukellus äidin ja pojan maailmaan 1970-luvulla ja nykyisyydessä. Venho käyttää ajallista hyppelymetodia, kuvaten vuoroin äidin ja pojan kokemus- ja ajatusmaailmaa pojan lapsuudessa ja aikuisuudessa. Metodi ei ole mielestäni tässä kaikkein onnistunein, vaikka sitä paljon harrastetaankin. Se tekee lukukokemuksesta hajanaisen. Kertojan ääni on realistinen ja kuvaus todentuntuista.  – Kuvaus on pääosassa, juonelliset seikat sivuosassa, mikä tuo kertomukseen junnaavan sävyn. Pojan ja äidin suhteen kiinteys korostuu. Loppuratkaisua ei ole, kaikki jää auki ja irralleen. Hyvää tekstiä lukee kuitenkin mielellään.

*

Kati Tervo  Sukupuu  Otava Seven 2017 (2014)

Pienimuotoinen sukuromaani Heidi Hukkasen saksalaisista juurista. Toimittajamaisella otteella kirjoitettu, ideana asettua suvun henkilöiden nahkoihin, yhden kerrallaan.  – Jokin tässä ei toimi parhaalla tavalla, romaani on kuivakkaa luettavaa. Henkilöille ei muodostu omaa persoonaa, jäävät kalpeiksi kasvoiksi sukualbumiin.

*

Raija-Sinikka Rantala  Maanantaikappale / 526 askelta  LIKE 2017

Teatterinjohtajana paremmin tunnettu Rantala on julkaissut myös romaaneja, joista tämä uusin sattuu olemaan ensimmäinen lukemani. Täytyy sanoa, että rintasyöpäpotilaan tarina teki vaikutuksen! Huolimatta hivenen huterasta kehyskertomuksesta, itse teksti oli hyytävän täynnä todellisesta kokemuksesta pursuavaa ja hankittua tietämystä aiheesta. Kirjailija osaa tarinan kuljetuksen taidokkaasti!  – Tarina otti heti mukaansa ja piti pihdeissään pitkiä lukusessioita. Romaani on puheenvuoro ajankohtaisesta aiheesta, naisen omaehtoisen elämän puolesta sekä lujatahtoisen äidin ja lujatahtoisen tyttären suhteesta. *Suosittelen! 

*

Hanna-Riikka Kuisma  Viides vuodenaika  LIKE 2016

Kuisma on nelikymppinen porilainen kirjailija, julkaissut novelleja ja romaaneja. Hänestä löytyy Anna-lehden artikkeli vuodelta 2016, jossa kirjailija tilittää omaa mielenterveyspotilaan historiaansa. Kaikki viisi LIKEn julkaisemaa romaania käsittelevät aihetta jostakin näkökulmasta, olematta kuitenkaan yksi yhteen kirjailijan omaa tarinaa. Viides vuodenaika kuvaa pedofiilisen isäpuolen hyväksikäyttämän tytön pitkän paranemisprosessin vaiheita. Romaanin rakenne on suorastaan trillerimäinen, mutta päättyy toivoa antavaan näkymään.  – Minusta romaani oli raskasta luettavaa, vaikka toisaalta omaa koulutustani sivuten mielenkiintoistakin. Prosessin kuvaus on todentuntuista ja antanee toivoa samaa kokeneille. Päähenkilön traumaperäisen dissosiaatiohäiriön tuottamiin fantasioihin eläytyminen ei ole suositeltavaa iltalukemista herkälle tai omaa kriisiä käyvälle.

*

Annamari Marttinen  Korsetti  Tammi 2018

”Millaista on elää heteroseksuaalisena miehenä, kun syvällä sisimmässä on myös vahva ja elintilaa vaativa nainen?” – Marttinen (s. 1960) on kokenut kirjailija ja osoittautunut taitavaksi erilaisten nais- ja perheteemojen kuvaajaksi. Tässä uusimmassa romaanissa päähenkilö on mies, joka lapsesta asti on tuntenut viehtymystä pukeutua naisten vaatteisiin. Romaani kuvailee transvestiittikulttuuria ja miehen kipuilevaa ponnistelua ensin salata taipumuksensa parisuhteessa ja sitten ’tulla ulos kaapista’.  – Marttinen ei yleensä kikkaile romaanien tyyliseikoilla, hän kirjoittaa tavallista reilua kieltä. Hän valitsee erilaisia teemoja, jotka kannattelevat tarinaa. Häntä on arvosteltu viihteellisyydestä, mutta en näe hänen kirjailijalaatuaan sellaisena. Korsetin teema on jäänyt itselleni täysin vieraaksi, siksi lukukokemus oli antoisa ja avasi fetisistien maailmaa ja kaapista tulon vaikeutta. Aikamme kirjallisuudessa tartutaan rohkeasti, mutta myös revitellen erilaisiin tabuihin. Marttinen ei paisuttele eikä ihannoi transvestismiä, mutta johdattelee lukijaa ymmärtämään – siksi tämä kirja on tärkeä lukea.

***