Runot

Claes Andrsson  Maanalainen näkötorni  suom. Jyrki Kiiskinen  WSOY 2018

Kirjailija, ent. kulttuuriministeri Anderssonilta julkaistu viimeisin runoteos sisältää tutusti filosofoivaa runoa, jossa on kaikuja politiikan vuosilta 1990-luvulla. Runot eivät kikkaile sanoilla eikä muodolla, pääosassa on sisältö, sanottava. Teos on vain kuutisenkymmentä sivua, mutta lukemisen arvoinen.  – Olen Anderssonin filosofissävyisestä runoudesta aina pitänyt, niin nytkin. Runoilija muistelee, hyvästelyn tuntuakin on.

”Sellaista sattuu että valo etsiytyy / ihmisten välille ja täyttää heidät / luottamuksella ikään kuin rakkaus / saisi heidät kukkimaan eikä mennyt / enää painaisi heitä kuin arkku joka on / täynnä jäätä torjuvassa autiomaassa”

*

Romaanit

Pirjo Hassinen  Parit  Otava 2018

Heikkous ja vahvuus eivät ole ihmisessä joko tai -ominaisuuksia vaan usein sekä että. Kokenut romaanikirjailija Hassinen kertoo tarinaa suvusta, jossa menestytään ja epäonnistutaan, sairastetaan, kuollaan, mutta myös toivutaan. Vahvuus näyttäytyy suostumisena sitoutumaan tosiasioista tietoisena sekä elämänsä raivaamisena päämääriensä toteuttamiseen. Tarina alkaa tyttärestä ja äidistä, joilla on poikkeuksellisen kiinteä suhde. Mitä tyttärelle tapahtuu, kun äiti kuolee ajalleen tyypillisesti keuhkotautiin? Kuka suvussa lopulta hoitaa suhteita, joita toiset parhaansa mukaan sotkevat?  – En ole tyypillisesti Hassisen romaanitaiteen ystävä, mutta kyllähän hän osaa tarinan rakentaa ja kuljettaa niin, että lukija pidetään imussa.  

*

Amos Oz  Älä kysy yöltä suom. Pirkko Talvio-Jaatinen  Tammi 2010 (1994)Amos Oz syntyi 1939, toimi Israelissa yliopistossa kirjallisuuden professorina ja kuoli 2018. Hänellä on omintakeinen kirjailijanääni, teksti hengittää kevyesti ja tarina vaeltelee maisemassaan tuulen tavoin. ”Romaani on kuin lempeää, melankolista kamarimusiikkia, ilmavaa, muttei heppoista.” (New York Times)          – Pidin kirjailijan tyylistä, hän ei takerru henkilöihinsä eikä kuljeta tarinaa tiukalla otteella, lukijan on helppo hengittää tarinan aaltoilussa.

*

Marja-Leena Mikkola  Mykkä tytär  novelleja  Tammi 2001

Kirjailijana ja vasemmistolaisena tunnetun Mikkolan tuotanto on monipuolista. Hän on julkaissut useita novellikokoelmia, romaaneja, lastenrunoja ja -romaaneja sekä elokuva- ja tv-käsikirjoituksia. Hänet tunnetaan myös kabaree- ja lauluteksteistään. Tässä teoksessa on viisi novellia, joista laajin, painavin ja puhuttelevin, Mykkä tytär antoi kokoelmalle nimensä. Kertojan tyyli on kosiskelematonta, pehmeästi havainnoivaa. Useimmissa novelleissa hän kuvaa naisten ihmissuhteita ja elämää.  – Kuten monet 60- ja 70-luvun nuoret, olen löytänyt ensin Mikkolan laulutekstit. Hänen myöhempi novellitaiteensa on jäänyt vasta nyt löydettäväksi. Niminovelli on hienosti kerroksellinen ja intensiivinen matka erään naisen historiaan.

*

Katja Kettu  Rose on poissa  WSOY 2018

  • Kirjaan tämän tähän, vaikka en lukenut, siksikin, jos jossain toisessa mielentilassa toisena aikana pääsisi sisälle tarinaan. Harvoin näinkin nimekäs kirjailija saa aikaan tämän: ensi sivulta jo alkaa tökkiä. Ja kun tunne vain voimistuu sivu sivulta, siihen se sitten jää, jonnekin sivun 30 tienoille. Miksikö? Ehkä outojen nimien maailma. Ehkä kirjemuoto. Ehkä hyppely kahden aikakauden välillä, taas.

*

Anja Snellman  Kaikkien toiveiden kylä WSOY 2018

Kreetasta, kreikkalaisten erityisestä saaresta, tätä päivää ja mennyttä. Kahden aikakauden välissä elävä vanha Agave, vuorikylänsä viimeinen asukki, löytää rinteeltä vuoritieltä suistuneen nuoren naisen henkihieverissä ja parantelee yrteillään elävien kirjoihin. Matkaoppaana toimineen Monikan traaginen tarina, ja Agaven elämänmittainen rakkaus Mikisiin, lauluntekijään, kehkeytyy hiljalleen auki, solmiutuu yhteen ja tempaa lukijan mukaansa. 1970-luvulla ensi kertaa käydessämme Kreeta oli melko neitseellinen turistisaarena, mutta tällä vuosituhannella uudestaan käydessämme, turismin inhorealistiset puolet näkyivät ja tuntuivat jo sielläkin.  – Nautin kovasti vanhan Agaven ja nuoren Monikan yhteisen kesän kuvauksesta. Anja Snellman on löytänyt nautinnollista rauhaa tekstiinsä, jonka maustaa hänelle ominainen kirpeys.

***

  • Luin hiljattain Amos Ozin paksun, omaelämäkerrallisen teoksen ” Tarinoita rakkaudesta ja pimeydestä”,jossa hän kertoo kulttuuriperheensä ja sukunsa elämästä Jerusalemissa. Se oli kiinnostavaa, pitkään luettavaa soljuvaa kuvausta. ”Mieheni Mikael”, jota pidetään hänen pääteoksenaan, jäi minulta kesken.

    Kommentin jätti Annikki · perjantai3pm 1. maaliskuu31pm @ 20:10

  • Tosiaan, kuten sanot, Oz on pitkään luettavaa, mutta juuri niin sävykästä, että jaksaa silti.

    Kommentin jätti Ellinoora · sunnuntai3pm 3. maaliskuu31pm @ 13:45