RUNOT
Stina Saari Änimling Teos 2018
Kirjallisuuden opiskelija Stina Saari kokeilee ultramodernia runomuotoa, jossa sanat hajotetaan sekä riveillä että sivuilla ja luodaan kieltä uusiksi. Kustantajan mielestä ”Saaren ilmaisu on monipuolisuudessaan järisyttävää. Kieli särkyy, säikkyy, naksuu, jytisee ja laulaa. Sanat yrittävät keksiä itseään uudestaan – väkivalta koskee myös kieltä ja kommunikaatiota. Änimling on raaka, tärkeä, omituisella tavalla hauska ja erinomaisen tärkeä runokokoelma.” Lukija saattaa olla ihastunut, kummastunut, pöyristynyt ja ties mitä muutakin tavaillessaan sinne tänne paiskottuja irtokirjaimia, uusiosanoja ja riveihin järjestettyjä lauseita, joiden merkityssisältö, jos sitä on, jää hämäräksi. – Tähän suuntaan osa runonkirjoittajista on menossa ja osa lukijoista seuraa, osa ei. Ojensin kirjan Toiselle ja kysyin mielipidettään. Toinen avasi kirjan umpimähkään ja hetken päästä ojensi kirjan takaisin kommentilla: ’yksi aukeama kertoo kyllä kaiken olennaisen.’
*
Satu Manninen Camouflage Gummerus 2018
Kuvataiteen maisteri Satu Mannisen (s. 1978) kuudes runoteos on muodoltaan perinteinen, mutta ilmaisultaan moderni, täynnä kuvaviidakon uhkeaa moniaistillista värinää. – Tämän perusteella lukisin mieluusti aiemmatkin runokokoelmat. Tuore, ilmaisuvoimainen kieli on aina ravitsevaa runojen maailmaa rakastavalle.
Hämärässä hohtava pöytäliina, koppakuoriaisia halkeamia kulumia / pehmeän kaarevia puun syitä. Nainen sähkön rätinässä / haarukkakehrääjä pörröinen karvoitus tummat siipisuonet / otsalohko tyvitumake hallusinaatiot, hänen piirteidensä aarniometsä / sateessa kiiltävien lehtien pinta, varjot kasvoilla kuin lyijykynän jäljet, / sairauden runtelema kasvusto.
*
Heljo Mänd Taivaan uni suom. Anna Kyrö, kuvat Kaisa Kyrö Atraine&Nord 2018 (2010)
Elämäntyöstä palkittu virolainen ”kirjailija kertoo kuolleiden lasten elämästä taivaankaltaisessa olotilassa.” Runot kuvaavat lasten lohduttavan surevia vanhempiaan. Runot on kuvitettu suomentajan toimesta kaunein maalauksin. Erityinen kirja lohduttanee lapsensa menettäneitä vanhempia. – Kirja on kuin koru.
Me solmimme auringosta / seppeleen päähämme. / Kas ihmettä! Samassa pimeys / poistuu ympäriltämme. // Ehkä seppel on rajapuomi, / ylitsepääsemätön. / Sen säteet pysäyttävät / Pimeyden rynnäkön. // Se koruksi päähämme juurtuu, / siitä kasvaa aurinkopuu./ Sen ikivihanta latvus / meitä suojaamaan kaareutuu.
*
ROMAANIT
Olli Jalonen Taivaanpallo Otava 2018
Viime vuoden Finlandia-palkinnon saanut romaani vahvisti jälleen Jalosen suvereeniuden sanataiteessa. Tarina kertoo Angus-pojasta, jonka vanhemmat kohtalo on heittänyt Saint-Helenan saarelle 1600-luvulla. Älykäs poika kohtaa englantilaisen tutkijamiehen ja saa tältä tehtävän. Saaren eristyneessä ja omalakisessa ilmapiirissä poika kasvaa ja jatkaa tehtäväänsä, kunnes olosuhteet käyvät niin vaikeiksi, että äiti toimittaa pojan jäniksenä Lontooseen matkalla olevaan laivaan. – Romaani ottaa lukijan heti taikapiiriinsä ja pitää imussaan loppuun asti. Angus-poika on erityislaatuisen lahjakas, selviytyjä. Jalosen ei tarvitse kikkailla takautumilla eikä muilla tempuilla, lukijan mielenkiinto pysyy herpaantumatta ajantasaisessa, seikkailunomaisessa tarinassa loppuun asti. Lukija jää oikeastaan odottamaan tarinaan jatkoa. Tarinassa liikutaan taikauskon, kahlitsevan kristinuskon ja tieteen rajamailla tavalla, joka houkuttaa lukijankin ajatukset seikkailuihin. Lue ja ihastu!
*
Enni Vanhatapio Absentia Gummerus 2018
”Omaäänisen tekijän raikkaasti dialogivetoinen nykyromaani – – – villi ja traaginen aikamatka Lontoosta Suomeen, lapsuuden ja nuoruuden tuhnuisiin, lämpimiin ja sokeisiin hetkiin.” Ihmissuhteiden merkillepantavin piirre on poissaolo, kohtaamattomuus, ahdistuneisuus. – Joo, on nykyromaani. Vierastin alkuun dialogia, jossa kieli poukkoilee englannista suomeen. Siitä tulee puolikielinen, ohipuhumisen olo, eikä sanottava pysy kasassa. Loppua kohti teksti paranee. Tekstin tekijästä on kyllä kehkeytymässä sanataituri, kunhan sanoitettavana olisi muutakin kuin loputonta ahdistusta.
*
Laura Manninen Kaikki anteeksi WSOY 2018
Keski-ikäisen viestintätyöläisen ja opiskelijan, Laura Mannisen esikoisromaanin aihe on ”väkevä puheenvuoro parisuhdeväkivallasta, häpeästä ja vaikenemisen kulttuurista.” Tarina alkaa, kun Laura, itsenäinen feministinainen tutustuu Mikkoon, joka on äärimmäisen hurmaava, kohtelias, herkkä ja sympaattinen mies. Suhde etenee vauhdikkaasti ja aluksi kaikki tuntuu täydelliseltä. Kunnes. Mannisen kuvaus narsistisen persoonallisuushäiriön vaikutuksesta parisuhteessa on äärimmäisen intensiivinen ja silmiä avaava. – Suorastaan pelottavan todentuntuinen tarina vie lukijan mennessään niin, ettei lukija pysty laskemaan kirjaa kädestään. Mannisella on vahvan kirjoittajan ote, taito luoda jännite ja purkaa se hallitusti. Aihe on aina ajankohtainen ja tärkeä.
*
Merete Mazzarella Alma – edelläkävijän tarina suom. Raija Rintamäki Tammi 2018
Ahkera esseekirjailijamme Mazzarella paneutuu 1870 syntyneen tutkijanaisen, v. 1900 tohtoriksi väitelleen Alma Söderhjelmin sanatoriossa vietettyjen viimeisien vuosien ajatuksiin, muistoihin ja tunnelmiin. Erityisen naisen erityinen elämäntarina ansaitsee tulla kerrotuksi tosiasioihin pohjautuen ja fiktiivisillä mietteillä täydennettynä, olihan Alma S. Suomen ensimmäinen naisprofessori aikana, jolloin naiset joutuivat anomaan vapautusta sukupuolestaan päästäkseen opiskelemaan yliopistoon ja tullakseen nimitetyiksi valtiollisiin virkoihin. – Mielenkiintoinen naiskohtalo, mielenkiintoisesti ja taidokkaasti eläytyen kerrottuna.
*
Maarit Verronen Hiljaiset joet Aviador 2018
1965 syntyneen, palkitun kirjailijan tuotanto on laaja. Uusimmassa romaanissa on erikoinen aihe, maapallon tuhoutumisen jälkeinen aika ja uuden ihmiskunnan kehityksen alku. Verronen on pyrkinyt luomaan uskottavan mahdollisuuden pelastautua katastrofista. Tulevaisuudentoivon kantajina romaanissa ovat monenlaisista elämänvaiheista selviytymisen kokemuksia saanut nainen ja viisi lasta, jotka nainen ottaa huolehtiakseen. Huolimatta tarinan dystopialuonteesta, synkkyys ja toivottomuus ei hallitse tapahtumia. – Tällainen tarina ei ehkä ole mielilukemistoani, mutta luotin kirjailijaan enkä pettynyt. Kyllä yksi mahdollinen tulevaisuuskuva voi tällainenkin olla. Selviytymiskamppailu maailman tuhosta romaanin aiheena on haastava. Kannattaa lukea.
***
Pauliina Rauhala Synninkantajat Gummerus 2018
Oululainen äidinkielen opettaja Pauliina Rauhala (s. -77) iskeytyi lukevan yleisön tietoisuuteen romaanillaan Taivaslaulu, joka oli rehellinen kuvaus vanhoillislestadiolaisen uskonyhteisön ankarasta ja ahdistavasta puolesta nuoren äidin ja miehensä kautta. Synninkantajat jatkaa samaa teemaa ja valottaa aikaa, jolloin ’hoitokokouksissa’ yhteisö tuomitsi ja erotti jäseniä, jotka eivät taipuneet johtohenkilöiden sanelemiin sääntöihin. Kirjailija pyrkii tuomitsematta kuvaamaan toiminnan perusteita, ja sitä, miten näin voimakas hengellinen väkivalta vaikutti yksilöihin ja yhteisöön. – Vanhoillislestadiolaisen liikkeen uskontulkinta, joka oli ja on yhä teologisesti oppimattomien maallikkojen käsissä, on päässyt elämään kirkon sisällä ihan rauhassa omaa elämäänsä. Hengellinen väkivalta, jota kirja ahdistavasti kuvaa, herättää kysymään, miten tällainen touhu voi rehottaa vapaasti, eikä kukaan kirkon vastuullisessa johdossa ei siihen puutu. Kirjoittaja on tarttunut tärkeään teemaan. Hienoa ja runollista kuvausta ihmisten tunteista ja kokemuksista on runsaasti.
*
Panu Rajala Ilonhilaaja Minerva 2017
Panu Rajalan tuntenevat kaikki. Mies on kirjallisesti sivistynyt (fil.tri) ja saanut aikaan kasan erinomaisia kirjallisuushistoriallisia elämänkertaopuksia, mm. Olavi Paavolaisesta, Mika Waltarista, F.E. Sillanpäästä, J.H. Erkosta, Arvo Poika Tuomisesta, Veikko Huovisesta ja Eino Leinosta. Suuri yleisö tuntee ehkä parhaiten Rajalan yksityiselämänsä naisseikkailuista, joista ainakin aviopuolisot, edesmennyt Elina Ylivakeri ja ex-vaimo Katri Helena ovat saaneet oman tarinansa muistoksi. Ilonhilaaja on romaani eläkkeelle jäävästä verotarkastajasta, jonka suhde naisiin ja elämään muistuttaa kovasti kirjoittajan julkisuuskuvaa. Romaani pyrkii keveään, humoristiseen sävyyn, siinä onnistuenkin. – Kirjallisuuden historian henkilöiden luonnehdinta ja tutkijan analyyttinen henkilökuvaus Rajalalta käy loistavasti, mutta fiktiiviset romaanihenkilöt jäävät melko yksiulotteisiksi.
*
Hannu Väisänen Leimikot Otava 2018
”Väisäsen omaelämäkerrallinen romaanisarja huipentuu kuudenteen osaansa, jossa sukelletaan kielen ja kertomusten ihmeisiin.” Kehyskertomuksena on siepatuksi ja ryöstetyksi tulleen Anteron ja sieppaajien väliset keskustelut Anteron kotona, jonne miehet linnoittautuvat uhrinsa kanssa. Väisäsen muistikuvat liikkuvat Afrikkaan tehtyjen matkojen vaikutelmissa sekä lapsuuden kotikaupungin maisemissa. Kun Antero joutuu miettimään suomen kielen kauneinta sanaa ryöstäjien sitä kysyessä, hän päätyy sanaan ’leimikot’, josta tulee kirjan nimi. – Koska uutuuskirja löytyi vain kirjaston pikalainahyllyltä, jouduin harppomaan sen viikossa joulupuuhien ja perheen yhdessäolon tiimellyksessä. Tämä kirja olisi ansainnut tarkemmankin lukemisen kuvausten värikylläisissä tunnelmissa viipyillen.
”Kyllä romaanin voi kirjoittaa vaikka mistä näennäisen mitättömästä, sanoi Antero, – yhdestä herneestä voi kirjoittaa romaanin. Siihen on monta menetelmää. Tapahtuma-ajan voi jakaa pieniksi yksiköiksi, joista jokainen asetellaan vuoron perään suurennuslasin alle. Tai voi ajatella yksisoluista ameebaa romaanin rakenteen mallina, ameeban alati vaihtuvaa, joka suuntaan venyvää tukirangatonta muotoa ja valejalkoja, joita voi mielessään venytellä.”
*
Tõnu Õnnepalu Paratiisi suom. Jouko Väisänen Kirjokansi 2018 (2009)
Õnnepalu on Viron tunnetuimpia ja eurooppalaisimpia nykykirjailijoita. Hän kirjoittaa tässä rauhallisesti etenevää, viipyilevää tekstiä, josta ei ole tarkoituskaan tulla romaania eikä varsinaista tarinaa ole. Paratiisi on paikka Hiidenmaalla, jonne kirjailija palaa viikoksi. Hän kirjoittaa tunnelmistaan ystävälle ja herättää näin henkiin nuoruutensa kyläyhteisön ihmiset ja omat muistonsa suurten muutosten ajalta. – Paratiisi on vapaana soljuvaa, meditatiivista tekstiä, joka keinuttaa lukijaa kuin rauhallisena aaltoilevan meren mainingit. Ihanaa juuri joulun tuntumassa verkkaiseen tahtiin luettuna.
***
Runot
Shiwu Kaivoin lammen kuuta varten Ajatuksia vuorilta suom. Miika Pölkki Art House 2018
Kirjoittaja on buddhalainen erakkomunkki. Yksinkertaisen elämän kauneus, vuorten läsnäolo ja vaitiolon viisaus henkivät teksteissä. – Runoutta voi juoda kuin lammesta heijastuvan kuun valoa.
*
Proosa
Ingmar Bergman, Maria von Rosen Kolme päiväkirjaa suom. Marita Salminen LIKE 2005
Teos perustuu kolmen henkilön autenttisiin päiväkirjamerkintöihin ajalta, jolloin Ingmarin rakastetun puolison Ingridin pitkälliset vatsavaivat paljastuvat tutkimuksissa syöväksi. Merkinnöt ovat lyhyitä, mutta antavat hyvän kuvan kunkin prosesseista sairauden ja hoitojen kestäessä. Ingrid itkee paljon ja vastustaa viimeiseen asti totuuden myöntämistä itselleen. Ingmar käy omaa taisteluaan ja äitiinsä syvästi kiinnittynyt tytär Maria omaansa. – Teos on vaikuttava kuvaus, miten fataali sairaus muuttaa ihmistä, sekä potilasta että läheisiä. Lainatessani kirjan en tajunnut, mistä on kysymys. Lukukokemus marraskuun hämärien päivien ja iltojen tunnelmassa oli sitten erityisen intensiivinen ja ryyditti omia kuolemamietteitä.
*
Raimo J. Kinnunen Elämänpinna Tmi Athanor 2017
Kinnunen on 1931 syntynyt vapaa kirjailija, aiemmin opettajana ja sivukirjaston hoitajana toiminut. Wikipedia kertoo hänen kirjoittaneen runoja, parikymmentä romaania, kuunnelmia, näytelmäkäsikirjoituksia. Valtion kirjallisuuspalkinnon Kinnunen sai 1962. Hän perusti 1994 oman kustantamon kirjoilleen. – Tämä omaelämäkerralliselta vaikuttava 144-sivuinen romaani on kyllä pikemminkin hajanainen juttukokoelma, jonka rakenne on löyhä, ja tarina hyppelehtii. Lauseet ovat osittain ilmaisultaan epämääräisen oloisia. Ehkä kirjailijan luovuusaika alkaa mennä mailleen.
*
Aki Ollikainen Pastoraali Siltala 2018
Ollikaisen eleetön kirjoitustyyli on viehättänyt minua ensimmäisestä romaanista Nälkävuosi. Pastoraali etenee verkkaan, puhuu lampaista ja niiden hoitajista. Vähitellen uhat nousevat suden muodossa tyynen elämänmuodon pintaa rikkomaan. Ollikainen osoittaa kylmäävin juonenkääntein, ettei ihmisen elämä ole hänen omassa hallussaan eikä lampaankaan elämä hoitajansa. – Tiivis tarina, lyhyin luvuin. Lukija saa enemmän kuin pienesti kerrottu antaa ymmärtää.
*
Mari Mörö Hajavalo Teos 2018
Mari Mörö on ollut minulta jotenkin unohduksissa Finlandia-ehdokkaana olleesta, myöhemmin Runeberg-palkitusta opuksesta Kiltin yön lahjat lähtien. Wikipedia kertoo, että hän on puuhaillut monenmoista kirjallisella saralla, asuukin vain osa-aikaisesti Suomessa. Tuore romaani kuvailee rinnakkain nuoren sukupolven vastausta tulevaisuusdystopioihin ja menneiden aikojen Sointula-utopian raunioita. – Vaikka ymmärsin romaanin idean, en oikein jaksanut kiinnostua tyylistä, jolla rinnakkaiskuvausta toteutettiin. Henkilöt jäivät etäisiksi. Teoksen kustantaman romaanin erityisen kauniin ja paljon puhuvan ulkoasun suunnitteli Elina Warsta.
*
Markku Pääskynen Hyvä ihminen Tammi 2018
Pääskynen on -73 syntynyt kirjailija, usein palkinnoin huomioitu ja kahdesti Finlandia-palkintoehdokkaana ollut. Hyvä ihminen on hänen yhdeksäs romaaninsa. Pääskysen tyyli on persoonallinen ja tarinan kuljetus juoheaa. Romaanin päähenkilö on erikoinen persoona, jota muut luonnehtivat naisen ja miehen välimuodoksi. Hän kykenee kuitenkin rakastamaan naista, jonka kanssa saa pojan, mutta sitten nainen jättää hänet. Miehen ajatusradat alkavat oudosti hajoilla. Päätöslause: ”Lähden ja suljen oven. Seison käytävällä, lukittujen ovien ulkopuolella. Aika pysähtyy, käytävä pyörii ja koko maailma sen mukana. Minusta tuntuu kuin olisin seissyt tässä koko ikäni. Kukaan ei näe minua. Kukaan ei auta minua. Kukaan ei tunne minua.”
– Jouduin ristiriitaisten tunteiden valtaan tarinaa lukiessa. Toisaalta kirjailijan kieli on paikoin todella hyvää ja nautittavaa, toisaalta kuvaukset päähenkilön persoonan hajoilusta ovat niin kirskuvan tosia kuin tapahtumat olisivat omakohtaisesti koettuja. Poikkeuksellisesti päädyin tutkimaan, mitä kirjallisuuskriitikot ovat sanoneet kirjailijasta. Sama ristiriita tuntuu monia vaivanneen. Lisäksi kirjailijan yksityiselämän käänteet luovat vaikutelman epävakaasta persoonallisuudesta. Vaan niinpä usein on, että nerouden ja hulluuden raja on kuin veteen piirretty.
***
Esseet
Siri Hustvedt Elää, ajatella, katsoa suom. Kaisa Sivenius Otava 2016
Hustvedt tarttuu aiheisiin, jotka hän hallitsee: kuvataiteeseen, neurologiaan, filosofiaan, psykologiaan. Mikään yleistajuinen tai tietoa kansantajuistava teos ei ole. Vaatii lukijalta perehtyneisyyttä aihepiiriin, että kulloinenkin teema ja tarkastelukulma aukeaa. Oikeastaan teoksen hyödyttävin paikka olisi aiheita opiskelevan tai tutkimustyötä tekevän käsikirjastossa. – Vaikeaselkoisuudesta huolimatta kaltaiseni kaikesta kiinnostunut maallikkokin sai esseekokoelmasta paljon, joskin lukemiseen meni aikaa. Erityisesti pidin taidetta pohtivista osuuksista.
*
Romaanit
Satu Vasantola En palaa takaisin koskaan, luulen Tammi 2018
Toimittajana paremmin tunnettu Vasantola on tarttunut pitkään proosaan. ”Esikoisromaani on taidokkaan humaani kuvaus lähtemisen pakosta ja paluun mahdottomuudesta.” Vasantola käyttää tarinassa lomittain aikatasoja sekä päähenkilön nykypäivästä, johon liittyy kosketus pakolaisperheeseen, että ankeasta lapsuudesta, jota varjosti isän väkivaltaisuus ja alkoholismi. – Tarinassa on aineksia runsaasti moneen suuntaan, karsimalla sanoman focus olisi terävöitynyt. Esikoiskirjailijoille tyypillinen into kertoa kerralla kaikki tekee romaanista hiukan raskaan lukea. Eittämättä lupaava kirjoittaja kuitenkin, kieli on elävää, ihmiset terävin piirroin kuvattuja, ja tarina ottaa mukaan.
*
Leena Krohn Kadotus Teos 2018
Krohn on kirjailija, jonka uutta teosta odotan aina kutkuttavalla jännityksellä. Hänellä on taito viedä teksti äärimmäisyyksien rajoille, kadottamatta silti luettavuutta ja tarinan eheyttä. Kadotus muodostuu toisiinsa kytkeytyvistä tarinan sirpaleista. Teoksen nimi liittyy tavaroiden kadottamisen ja löytämisen jatkumoon, mikä voisi olla myös tarinoiden kirjoittajan dilemma. – Nautittavaa luettavaa. Krohnin henkilöt ovat usein eräänlaisia marginaali-ihmisiä, joilla on oma, vähän viisto näkökulma elämiseen. Se hykerryttää lukijaa!
***
Runot
Anne Hänninen Mustat peilit WSOY 2015
Hännisen (s. 1958) runot löysin jo 1970-luvulla. Tähän mennessä julkaistuja runoteoksia on 16, niissä yksi Valittujen kokoelma, viimeinen on vuodelta 2017. Kuudesti palkittu runoilija Hänninen on. Tyyli muuttuu yhä aforistisemmaksi, mutta tietty syväluotaus ja kuvarikkaus on ollut hänen runoilleen ominaista alusta asti. – Anne Hännisen runoja voi lukea uudestaan ja uudestaan, ne eivät tyhjene. Aforistisuus lähettää lukijan löytöretkille omaan ajatusmaailmaan.
Jos uskot meistä jäävän vain tähtipölyä – / tajuat tähtikirkkaat yöt mutta kaipaat pimeyteen. / Olemme tähtien tuhkaa, menneen kimallusta / se katsoo valoamme. // Taikalyhdyt heijastavat harsokankaalle / valot laatikoiden sisällä. // Liitutaulujen kalkki; kaikkien poisteiden / hämärä. // Heijastetut tarinat, ihmiset – / jotkut tulevat tarinaksi, vain siksi / moni ei jää jäljelle miksikään.
**
Romaanit
V.S. Naipaul Lumotut siemenet suom. Juhani Lindholm Otava 2006 (2004)
Lienen maininnut, että enää harvoin tartun Nobel-palkittujen kirjailijoiden teoksiin, koska moni niistä on osoittautunut eri tavoin pettymykseksi. Trinidadissa 1932 syntyneen ja Iso-Britanniassa asuvan V.S. Naipaulin pitkä kirjailijanura huipentui Nobel-palkintoon v. 2001. Lumotut siemenet on tuolloin palkitun romaanin Elämän kuva jatko-osa. Tarina kertoo Willie Chandranin erikoisia polkuja kulkeneesta elämästä. Lontoon ja Afrikan vuosien jälkeen mies ajautuu terroristiryhmän jäseneksi Intian viidakoihin ja palaa viimein takaisin Lontooseen. – Enpä tiedä tästäkään, jotenkin epämääräinen olo jäi. Päähenkilö edustanee nykyaikaista ihmistyyppiä, joka ei asetu elämäänsä vaan haahuilee etsimässä paikkaansa ja tehtäväänsä.
*
Paolo Cognetti Kahdeksan vuorta suom. Lotta Toivanen Bazar 2017
Milanolainen kirjailija Cognetti osoittautuu loistavaksi tarinankertojaksi, jonka kuudes romaani Kahdeksan vuorta voitti ilmestymisvuonna Italian Premio Strega-palkinnon. Kirja on noussut ilmiöksi maailmalla ja kiinnostaa jo kovasti elokuvan tekijöitä. Tarinan keskiössä ovat vuoret; vuoristossa kesiään viettäneen perheen isän ja pojan suhde sekä naapurinpojan liittyminen perheeseen ja poikien ystävyys. – Pidin kovasti sekä rauhallisesti soljuvasta kerronnasta että herkkävireisestä vuoristoelämän kuvauksesta. Tarinalla on kaunis kaari ja se päättyy hienoon oivallukseen. – Suosittelen!
*
Kate Morton Kaukaiset hetket suom. Natasha Vilokkinen Bazar 2016 (2010)
– Sen verran tästä, että noin sata sivua jaksoin kahlata. Sitten palautin kirjan.
*
Hannu Mäkelä Valo -kertomus rakkaudesta Kirjapaja 2018
Ostin kirjan luottokriitikon esittelystä innostuneena. Kannatti. Maailma on täynnä rakkaustarinoita, useimmat niistä toistavat samaa kaavaa, jo alusta voi aavistaa miten se päättyy. Svetan ja Hannun tarina alkaa rakkaudesta sanoihin. Yhtälöstä tulee vaikea, arkiset realiteetit ovat hankaluuksia tulvillaan. Siihen nähden he löytävät ihmeellisen tyydyttävän yhteyden. Päättyyhän tämäkin tarina, mutta toisin kuin kumpikaan olisi arvannut. Rakkauskertomus on myös eloisaa kuvausta kahden naapurimaan arkielämän erilaisista ehdoista, joihin sopeutuminen koettelee puolin ja toisin. – Mäkelän tyyli kertoa on kauniisti päiväkirjanomainen, lukemattomia eteen nousevia pulmia ratkotaan hyvin käytännöllisesti. Silti tunnelma on rakkaudentäyteinen ja lämpö säilyy vahvana loppuun asti. Koskettava ja todellinen rakkauskertomus.
*
Liza Marklund Paratiisi suom. Outi Knuuttila Otava Seven 2015 (2001)
Ruotsalainen dekkaristi panee tässä toimittaja Annika Bengtzonin pöyhimään säätiötä, jonka toiminta herätti epäilyksiä. Kyseinen säätiö oli ollut yhteydessä maahanmuuttajanaiseen, joka ammuttiin Sergelin torille. Kirjan juoni rakentuu toimittajan henkilökohtaisen elämäntilanteen ympärille. – En ole aiemmin lukenut Liza Marklundia, en ole varsinainen dekkarien ystäväkään, mutta tiennyt kyllä hänen nimensä. Tyyli, jolla Marklund kirjoittaa, ei ole miellyttävää lukea, tekstissä kiroillaan paljon, ja päähenkilö on vaikeuksissa vähän joka suuntaan sekä olosuhdesyistä että omistaan. Lukukokemuksessa ei synny jännitystä – joten taitaa jäädä ainoaksi Liza Marklundin teokseksi, jonka luen.
*
Ritva Hellsten Lea Aviador-kustannus 2018
Hellsten on julkaissut aiemmin yhden omaelämäkerrallisen romaanin Orvot (2014). Lean tarina kertoo naisesta, joka on alusta asti sisäistänyt vahvan tahdon selvitä itse kaikesta mikä eteen tulee. Taustalla on alkoholisti-isä ja poissaoleva äiti. Turvaa löytyi isovanhempien luota. Lean oma elämä aikuisena rakentuu hyvän puolison ja yhteisen työn tuloksena kohtuullisen hyväksi, mutta kahdelle tyttärelleen hän jää sisäisesti vieraaksi ja ankaraksi äidiksi. – Löysin jotain tuttua tuosta selviytymisen eetoksesta, joka naista on ajanut läpi elämän. Myös 1960-luvun nuoruusaika on tuttua sekä myöhemmän iän sisäiset syyllisyydet ja tilinteot äitinä olemisesta. Hellstenin teksti on sujuvaa ja Lean kohtalo kiinnostavan todentuntuisesti rakennettu.
*
Tatiana de Rosnay Mokka suom. Pirkko Biström Bazar 2010
Ranskalais-englantilais-venäläinen Rosnay (s.1961) kirjailija on taitava kirjoittamaan elämyksellisiä menestysromaaneja, joita käännetään ja luetaan. Tarinan keskiössä on ranskalaisenglantilainen perhe, jonka 13-vuotias poika joutuu yliajetuksi suojatiellä, jää henkiin, mutta on koomassa. Ajaja pakeni paikalta. Poliisi yrittää selvittää ajajan henkilöllisyyttä, mikä on työlästä, koska silminnäkijöistä kukaan ei voinut vahvistaa rekisteritunnusta kuin osittain. Kirjailija kuvaa äidin tuntoja herkästi. Tapahtuma traumatisoi perhettä ja puolisoiden suhde rakoilee. Kun äiti päättää lähteä itse etsimään yliajajaa, tarina saa trillerimäisiä piirteitä. Loppuratkaisu yllättää ja helpottaa. – Romaani ottaa mukaansa heti ja tuntuu mukavalta välipalalta painavasisältöisen esseekokoelman luku-urakan keskellä.
***
Outi Ampuja Hyvä hiljaisuus Atena 2017
Fil.tri Outi Ampuja on tutkinut hiljaisuutta ja erilaisia ääniympäristöjä ja niiden vaikutusta ihmiseen. Tässä opuksessa tutkitaan hyvää hiljaisuutta 2011-2012 kerätyn Suomalainen hiljaisuus -kirjoituskilpailun tuottaman aineiston pohjalta. – Koska olen itsekin hiljaisuusihmisiä, kiinnostuin uudesta tutkimusjulkaisusta. Mitään varsinaisesti tiedollisesti tai kokemuksellisesti uutta opus ei tarjoa, mutta siinä tarkastellaan erittäin hienosti kiteytettynä hiljaisuuden merkitystä ja vaikutuksia ihmiseen. Teksti on elävää runsaasti käytettyjen kilpailutekstien sitaattien ansiosta. – Suosittelen aiheesta kiinnostuneille!
*
Maarit Tyrkkö Tyttö ja nauhuri WSOY 2014
Toimittaja Maarit Tyrkön muistelusten ensimmäinen osa löytyi kirjastosta BON-pokkareista. Kirja on toimittajan otteella kirjoitettu ja sisältää runsaasti suoria sitaatteja nauhoitetuista keskusteluista, julkaistuista lehtijutuista, kirje- ja korttitervehdyksistä. Kerrotusta saa hyvän kuvan siitä, miten nuoren toimittajan ja iäkkään presidentin välille kehittyi luottamuksellinen ja lämmin suhde. Kerronta on yksityisyyttä kunnioittavaa eikä julki ole tuotu sellaista, minkä presidentti on kieltänyt. Tyrkön kerronta on miellyttävän sujuvaa, joskin lukijalle tulee vaikutelma, että toimittaja on ollut myös itse hyvin aloitteellinen ja pannut persoonansa peliin päästäkseen presidentin sisäpiireihin. Myös Suomen Kuvalehti saa yllin kyllin mainosta pitkin matkaa. – Viihdyin hyvin kirjan parissa ja luettuani ymmärrän, miten tällainen julkinen luottosuhde voi alkaa toimia eräänlaisella win win -periaatteella. Oma osuutensa suhteen kehittymiseen lienee ollut Sylvi Kekkosen kuolemalla, joka saattoi vauhdittaa presidentin henkistä haurastumista. Siitä tässä kirjassa on vain muutama vihjeenomainen kirjaus.
*
Kazuo Ishiguro Haudattu jättiläinen Tammi 2016
2017 Nobel-palkitun japanilaissyntyisen (1954) brittikirjailijan romaaneja on suomennettu seitsemän Tammen keltaisessa kirjastossa. Ishiguron kaikki romaanit ovat palkittuja. Kirjailija sai Nobel-palkinnon v.2017 ja Pitkän päivän ilta -romaanista tehtiin myös kokoillan elokuva. Ihastuin kirjailijan tyyliin keväällä luettuani kaksi aiemmin julkaistua romaania. Haudattu jättiläinen on viimeisin suomennos. Ishigurosta on sanottu, että kaikki hänen romaaninsa ovat täysin erilaisia, mikä osoittaa harvinaista kirjallista lahjakkuutta. – Romaanin myyttinen tarina sijoittuu roomalaisvallan jälkeiseen aikaan Britteinsaarilla ja kertoo vanhasta pariskunnasta, joka lähtee etsimään kadonnutta poikaansa. He joutuvat matkalla kohtaamaan monenlaisia vaikeuksia, mutta pääsevät lopulta perille. Unenomaisen rauhallisesti etenevä tarina kuljettaa lukijaa lempeästi kohti kaunista päätöstä. – Suosittelen!
*
Kate Morton Talo järven rannalla suom. Hilkka Pekkanen Bazar 2017;
Australialainen menestyskirjailija Kate Morton (s. 1976) on julkaissut viisi viihdyttävää romaania, jotka kaikki on suomennettu. The Lake House romaani kertoo hylätyn vanhan talon ja sen asujien tarinan. Perhesalaisuuksien ja vaiettujen muistojen vyyhtiä selvittelee rikosetsivä Sadie Sparrow. Morton rakentaa henkilökuvansa huolellisesti ja kuvailee värikkäästi tapahtumia ympäristöineen. Kerronta on kyllä runsassanaista, kirjassa on 671 sivua ja opus painaa yli 800 g – siinä on lukijalla pideltävää. – Pidin romaanista, sen eläväisistä henkilöistä ja mukavasti etenevästä, älykkäästä juonikuviosta. No, kirjailija on rönsyilevä ja runsassanainen, asiat voisi sanoa ytimekkäämminkin, mutta tyylinsä kullakin. Siistiä luettavaa, veri ei roisku eivätkä kamaluudet vie yöunia.
*
Riikka Ala-Harja Reikä novelleja LIKE 2013
Kirjailija (s. 1967) tiedetään laadukkaaksi ja palkituksi tekstintuottajaksi. Seitsemäs romaani on ilmestynyt 2015 ja sen jälkeen lastenkirjoja. Tuottelias kynäilijä on tehnyt myös kuunnelmia, näytelmiä, sarjakuvakäsikirjoituksia. Reikä on toistaiseksi ainoa novellikokoelma häneltä, ja paljastaa lyhytproosan taidonkin olevan hallussa. – Olipa ihana pidellä kevyttä novellipokkaria Mortonin monsterikirjojen jälkeen. Varsinkin Tarmo, henkilökuva kuusikymmenvuotispäiväänsä viettävästä yksinäisestä humanistimiehestä ja hänen aatoksistaan hersytti oikein iloisen naurun novellipokkarin lukijalta.
***
Runot
Erzsebet Toth Aamut, hiukset hajallaan suom. Hannu Launonen ja Bela Javorszky WSOY 2011
Hienointa unkarilaista runoutta läpileikkauksena runoilijan palkituista teoksista. – Tämän runoilijan säkeet ovat harvinaisia, ne käynnistävät lukijassa luomisen ja ajattelun pitkiä prosesseja.
ruumiini haavoittaa vielä aamunkoittoa / yöpaitani on / vielä unikuvista kostea / silkkiäispuu kiipeää jostakin / tänne luokseni, sen oksilla / kuivuvat hiukseni, oi äiti / mutta minä voin puhua / vain suurista hiljaisuuksista / voin soittaa sinulle vain sellaisia säveliä / joita lumi soittaa talven / mykillä uruilla —
*
Risto Ahti Ilon ääriviivat Valitut runot 1967-1998 WSOY 1999
Mirjam Polkusen kokoama hieno valikoima.
*
Mervi Koskela Metsäksi laulettu puu Sanasato Oy 2017
Esikoiskokoelma naisen elämänkaaresta. – Elämänmakuisia, yksinkertaisia runoja, erään äidin elämästä lohjenneita siruja ja kimpaleita.
Kun kaikki on pitkään jonkun toisen / vain rankkasateet / pesevät ohueksi kulunutta // Ojennettuun käteen on helpompi tarttua / kuin nousta vilpillisten silmien edestä
*
Sara Teasdale En ole sinun suom. Tuomas Kilpi Oppian 2018
Amerikkalaisen Sara Teasdalen (1884 – 1933) sanotaan olevan 1900-luvun tärkeimpiä naisrunoilijoita. Meillä ei häntä tunneta, suomennoksia kun ei ole ollut, mutta englanninkielisissä maissa hänen runojaan luetaan edelleen. Runojen teemoina toistuvat ikääntyminen, rakkaus, kuolema, identiteetti, naisen asema yhteiskunnassa. Teasdale on saanut ensimmäisen runoilijalle myönnetyn Pulitzer-palkinnon. – Olen todella vaikuttunut, taitavan suomennoksenkin ansiosta, tämän naisen runokuvista ja ajatuksista. Aika ei ole himmentänyt persoonallisten, uusia maailmoja avaavien runojen hehkua. Kesän runohelmiä!
Ajatukset ovat aarteeni ainoa / ja ne ovat riittävä apaja; / ajatukset sinusta ovat kultakolikkoja / jotka on lyönyt muistini paja. // Ja ne on käytettävä laulaen / sillä ajatukset, kuten kulta, pitää jättää / kuoleman tälle puolen / jotta ne voivat ikuisesti elää.
*
Juhani Ahvenjärvi Maitovalas vatsa täynnä mandariineja Teos 2018
Tamperelainen runoilija J. Ahvenjärvi (s. 1965) on julkaissut eri kustantajien kautta useita runoteoksia, joista tämä on seitsemäs. Minulle Ahvenjärvi on uusi tuttavuus. – ’Maitovalaan’ ajatusmaailma tuntuu vieraalta – kuten usein miesten miehille kirjoittamissa teksteissä. Runot vaikuttavat tikkuisilta, jonka tekee runsas päälauseiden käyttö. Teoksen ulkoasu on erityisen kaunis, siitä kiitos kustantajalle. Jokunen kiinnostava ajatuskuva löytyy, kuten ”vesi nousee kuularingin betoniseen kehään” tai ”pallosalamat painivat pellolla heinäpaalien kanssa”.
Lumen loiva kolmio koulua vasten / katoaa kuin pöytäliina kiskaistaisiin pois. / Aivan tässä lähellä on lämmittävä järvi
*
Miia Paani Tuulet vastaan ntamo 2018
Esiintyvänä kirjailijana tunnetun Miia Paasin neljäs runoteos sisältää aforistisia säkeitä. – Runosäkeet sisältävät ajatuksen, jonka voi vain ottaa vastaan ja maistella. Joistakin saattaa mietiskelemällä aueta enemmän.
Älä käännä toista poskea. Näytä nyrkki, nosta käsi tai käännä selkä.
Ongelman ratkaisu: Käy juurillasi. Älä juurru sinne.
Saari riidan keskellä. Ui sinne, vasten aaltoja. Ui hänen kanssaan.
Koiran tehtävä on katsoa palvovasti, kissan olla lämmintä kättä vasten, lapsen kasvaa ja kukoistaa. Äidin tehtävä on antaa tilaa.
**
Romaanit
Eve Hietamies Hammaskeiju Otava 2017
Herkän ja riemukkaan, elokuvaksikin päätyneen Yösyötön jälkeen Hietamies julkaisi Tarhapäivän. Hammaskeiju jatkaa Antti ja Paavo Pasasen tarinaa ajasta, jolloin Paavo aloittaa koulun ja mitä siitä sitten seuraa. Tarina etenee runsain vuorosanoin ja Antin ajatusketjuina, ja on lukijalle huokoista ja hyvin sulavaa. – Antti ja Paavo ovat niin kertakaikkisen riemukas isä ja poika -pari, että lukukokemuksesta muodostuu aidosti hauska. Väliin sai nauraa ääneen ja joissakin kohdin silmäkulmaan kiertyi liikutuksen kyynel.
*
Henning Mankell Ruotsalaiset saappaat suom. Kari Koski OtavaSeven 2016
Kaksi vuotta sitten luin Mankellin Italialaiset kengät ja ihastuin kirjailijan mainioon tyyliin ja tarinan omalaatuisiin henkilöihin. Ruotsalaiset saappaat viittaa jo nimellään edelliseen romaaniin, keskushenkilötkin ovat samoja, mutta teos on itsenäinen eikä tehty Italialaisten kenkien jatkoksi, vaikka kengistä vilahtaakin pieni merkki. Nyt tarina lähtee rullaamaan tulipalosta, jossa saaressa asuva päähenkilö menettää kaiken maallisen perintöomaisuutensa, onneksi ei kuitenkaan pankkitilin saldoa. Mankell sekoittaa draamaan päähenkilön päätelmiä, tuumailuja ja epäilyjä, ja onnistuu luomaan pelon ja kuoleman ilmapiirin tapahtumien ylle. – Mankellin ajatuksenjuoksu ja tyyli viehättää minua. Tarina liikkuu avoimessa maastossa, jossa juonenkäänteet eivät ole ennustettavissa. Dramaattiset tapahtumat sivuavat rikoksen tunnusmerkistöä, mutta varsinaisesta rikosromaanista ei ole kyse. Vanhenevan ja erakoituneen päähenkilön tuumauksista voi löytää itselle tuttuja vivahteita.
*
Henning Mankell Syvyys suom. Laura Jänisniemi Otava 2004
– Merihenkinen kertomus ihmisen kietoutumisesta omien valheidensa verkkoon. Tarinan pinnan alla loiskuvat petoksen ja vihan synkät syvyydet, etäisyyden ja läheisyyden ratkaisematon dilemma. Hyytävää luettavaa helteelläkin.
*
Tiina Lifländer Kolme syytä elää Atena 2016
Blogikirjoittaja julkaisi esikoisromaaninsa, jossa kolmen ihmisen tarinaa kudotaan vuoroon 1950-luvun ja 2000-luvun alun aikajanalla. Ensin on Helmi ja Lauri, sitten vielä Kerttu. Lopuksi on Helmi ja Kerttu kahdestaan. Erikoinen tarina, jossa sivuhenkilöinä viivähtävät Kertun puoliso ja lapset ja Helmin sisarentytär. Romaani on omistettu ”Äitille”. – Kirjailijan tyyli on selkeää ja sujuvaa, ja tarina hulmuaa paikoin valtaisan sävykkäänä ja kauniina kuvatessaan draamallisia huippukohtia. Kirjailija ei mene helpoimman kautta, tarina haastaa lukijaa. Pidin kovasti lukemastani.
*
Marianna Kurtto Tristania WSOY 2017
Erikoinen, jotenkin runollinen tarina meren eristämästä tulivuorisaaresta ja sen asukkaista. Keskushenkilö on Lise, nainen, jolla on poika. Mies on merenkulkija, enimmäkseen poissa omilla teillään. Saaren tulivuori alkaa purkautua ja väen pelastusoperaatio hajottaa yhteisön. Osa asutetaan Englantiin, Lise jää Kapkaupunkiin, jonne pelastuneet ensin vietiin. – Teksti on jollain tavalla etäännytetty, kuten elämä eristyneellä saarellakin. Erikoinen tarina, jonka allegorioita voi jäädä miettimään.
*
Juha Ruusuvuori Yksi näistä pienimmistä WSOY 2017
Kirjoittaja on kirjallisuuden ammattilainen, joka on tässä romaanissa pureutunut perusteellisesti pohjoisen lestadiolaisyhteisön elämänmuotoon ja sen keskuudessa piilevään rikolliseen sivuilmiöön, pedofiliaan. Romaanissa on kirjoittajan puolison, lastenpsykiatri Ulla Ylisirniö-Ruusuvuoren ammatillinen näkökulma kauniisti mukana. – Romaani on aiheensa vuoksi tavattoman tärkeä, ja mielestäni maltillisesti ja kaunistelematta kirjoitettu. Lukijalle kertomukset lasten hyväksikäytöstä ovat ahdistavia, mutta tarinan henkilöiden elämä järjestyy ja oikeus toteutuu tavalla ja toisella.
*
Maritta Lintunen Stella WSOY 2018
Kirjailija ja musiikin maisteri, jonka tuotanto käsittää kaksi runokokoelmaa, novelleja ja romaaneja. Syvällinen musiikintuntemus tekee tuoreimmasta romaanista ainutlaatuisen puhuttelevan ja viehättävän. Tarinalla voisi olla esikuvansa todellisessa elämässäkin, niin aidontuntuisena ja elävänä ihmiset näyttäytyvät. Teemana on taiteilijuuden ja realiteettielämän ristiriita, lahjakkuuden, kasvatuksen ja arkitodellisuuden kamppailu yksilön tulevaisuudesta. – Musiikki-ihmisenä eläydyin vahvasti romaanin tarinan tunnelmiin ja käänteisiin. Vakuutuin kirjailijan kyvyistä ilmaista unelmien ja todellisuuden ristiriitaisiin pyrkimyksiin tukahtuvan elämän traagisuutta. Ihanan huikea tarina!
*
Anne Svärd Vera suom. Jaana Nikula Otava 2018
Ruotsalaista 1969 syntynyttä kirjailijaa on kutsuttu ainutlaatuiseksi tyylitaituriksi. Vera onkin erikoislaatuinen romaani ja varsin hyytävällä tavalla. Svärd aloittaa hääkuvauksella, jossa morsian synnyttää hääpäivänään lapsen, joka ei ole sulhasen. Kerros kerrokselta monipolvinen tarina kuoriutuu esiin ja lukijan mieltä kaihertavat kysymykset saavat vastauksia. Romaanin päätös on sekin varsin erikoislaatuinen ja jättää Veran ja hänen äitinsä tulevaisuuden aavistelujen hämärään. – Romaani on piinallista luettavaa, jos eläytyy tunteenomaisesti päähenkilönaisen ja tyttären kohtaloihin. Olisinpa ymmärtänyt keskittyä enemmän tarkkailemaan kirjailijan tyyliä ja tehokeinoja. Niissä riittääkin ihailtavaa.
*
Karoliina Timonen Aika mennyt palaa Tammi 2012
Kirja-alan freelanceriksi esitelty Katariina Timonen on ryhtynyt romaanin tekoon. Hän aloittaa tarinan naisesta, jonka mies on saanut vuodeksi rahoituskonsultin työn Yhdysvalloista. Perhe matkustaa Bostoniin ja pitkällä lentomatkalla nainen näkee lapsuuden ajalta tutun unen, joka alkaa toistua ja jatkua. Timonen kertoo lomittain unia ja unennäkijän tarinaa. Unennäkijän mielessä unille alkaa vähitellen löytyä selitykseksi jälleensyntymäkokemus. Lopussa unet ja tositarina alkavat jo sekaantua kirjoittajankin päässä ja tekstiin pujahtaa epäjohdonmukaisuuksia. – Tarina on mielestäni kökkö rakenteeltaan ja vaatii lukijalta yletöntä ponnistelua. Ajoittain tulee tunne, että kummassakaan rinnakkaistarinassa ei tapahdu oikein mitään eikä tarinan päätöskään tarjoa kunnollista avainta. Romaanin naiskuva on yllättävän naiivi. Kirjan lukeminen osoittautui ajanhukaksi.
*
Kjäll Westö Rikinkeltainen taivas suom. Laura Beck Otava 2017
En ole aikaisemmilla lukuyrityksillä päässyt Kjäll Westön tekstien maailmaan jostain syystä. ’Leijat Helsingin yllä’ mm. jäi kesken, samoin ’Missä kuljimme kerran’. Mitä on tapahtunut minulle tai kirjailijan tekstille, kun tämä uusin ottaa heti mukaan, intensiteetti on sitä luokkaa. – Meluamattomasti vahvaa tekstiä. Lähestyy inhimillisesti suomenruotsalaisen eliitin maailmaa ja avaa sen kerroksia kaunistelemattomasti ja samalla hienotunteisesti.
*
Heidi Köngäs Sandra Otava 2017
Köngäs on tarttunut ajankohtaisteemaan ja kirjoittanut romaanin kansalaissodan ajoista kolmen naisen kokemana. En ole enää aikoihin jaksanut paneutua lukemattomiin aihetta käsitteleviin artikkeleihin enkä tv-ohjelmiin, mutta ehkä juuri siksi Köngäksen romaani järkytti kertomalla naisen näkökulmasta, miten isän katoaminen särki köyhän lapsiperheen elämän. Romaani ei vaahtoa kummankaan puolen aatetta, kertoo vain, miten sitkeät naiset selvisivät kansalaissodan jaloissa. – Pidin kirjailijan koruttomasta tyylistä kuvata Sandran ja lasten selviämistaistelua. Lukija tajuaa kirkkaasti, miten järjetön sota aina on, ja miten siitä kärsivät eniten kaikkein heikoimmassa asemassa olevat. Paikoin kirjailijan kieli on todella kaunista.
”Auton luona hän kääntyi vielä katsomaan taloon päin, nyökäytti kevyesti ja sulkeutui sisään päin kuin pieni soittorasia, ja vuodet palasivat hänen kasvoilleen.”
*
Haruki Murakami Rajasta etelään, auringosta länteen suom. Juha Mylläri Tammi 2017
Japanilainen lempparikirjailijani Murakami julkaisi tämän romaanin 1992, mutta vasta viime vuonna Tammi on suomennuttanut sen Keltaiseen kirjastoonsa. Mies muistelee lapsuuden toveriaan ja nuoruuden rakastettuaan. Tutustuttuaan tulevaan vaimoonsa hän saa mahdollisuuden muuttaa elämänsä suuntaa tyydyttävämmäksi. Ja sitten eräänä päivänä hän kohtaa lapsuudentoverinsa uudestaan… – Tarina on nostalginen, ihanalla, Murakamille tyypillisellä syvällä tavalla. Siinä on läsnä merkityksellisen elämän kaipaus, jota taloudellinen menestys ja rakastettava perhekään ei voi miehessä täysin tyydyttää.
*
Sinikka Nopola Onko teillä tämmöistä? WSOY 2017
Kustantaja on nimennyt Nopolan jutut oikein novelleiksi ja pannut koviin kansiin, suotta. Nopolan tyyli on ennallaan, mutta huumori on väljähtynyttä ja laimeaa, vain parhaimmat pätkät saavat lukijan hymyilemään vaivautuneesti. – Melko lailla turhantuntuista ja löysää jutustelua, joita en novelleiksi kehtaisi nimittää.
*
Elif Shafak Rakkauden aikakirja suom. Maria Erämaja Gummerus 2010
Shafak on Turkin suosituimpia naiskirjailijoita ja ilmeisen perillä kulttuureista, joita tarina vertailee. Kirjan saatesanoissa verrataan 1200-lukua ja kaksituhattalukua toisiinsa aikakausina, joita leimaavat uskonnolliset ja kulttuuriset kiistat. Tarina kuljettaa aikakausia rinnakkain niin, että lähi-idän suufikulttuurin ja dervissien maailma aukeaa kiinnostavana ja rikkaana. Kustannustoimittajan työn puitteissa 2000-luvun amerikkalainen perheenäiti tutustuu kirjailijaan, joka kertoo tiestään suufilaisuuteen. Naisen ja kirjailijan välille syntyy rakkaussuhde, joka ikävä kyllä tuoksahtaa tyypilliseltä turhautuneen keski-ikäisen perheenäidin päiväunelmalta. – Vanhat suufitekstit ovat toki hyvää sielunravintoa missä ajassa ja kulttuurissa tahansa, mutta kehyskertomus on heppoinen. Kirjan ulkoasu on kaunis, mutta yli 500 sivua tarinaa on vähän liikaa, tiivistys olisi parantanut kokonaisuutta. Suufifilosofian vuoksi kannattaa kuitenkin lukea.
*
Jill Santopolo Valo jonka kadotimme suom. Inka Parpola Otava 2018
Amerikkalainen kirjallisuuden maisteri, apulaisprofessori ja kustannustoimittaja Santopolo on kirjoittanut menestyneitä lasten- ja nuortenkirjasarjoja. Valo jonka kadotimme on kaunis rakkaustarina, jonka alkupiste on syyskuun 11. päivän murhenäytelmä Manhattanilla. – Valloittava tarina intohimoisen rakkauden hurmasta ja kipeydestä, valintojen vaikeudesta unelmien ja todellisuuden leikkauspisteissä. Hienosti ja koskettavasti kirjoitettu. Suosittelen!
*
Maeve Binchy Kastanjakadun väki suom. Hilkka Pekkanen WSOY 2015
– Ei kesää ilman Maeve B:tä! Hurmaavia irlantilaistarinoita Binchyn romaaneista koottuina mukavina annospaloina. Koska M.B. kuoli 2012, tarinoita ei enää tule uusia, mutta tämä viimeinen kokoelma sisältää myös ennen julkaisematonta tekstiä. Oi, niin viihtyisää!
***
Runot
Johanna Venho Saaren runot Palladium Kirjat 2017
Kirjailija on monialainen ja monesti palkittu. Saaren runot on hänen viides runokokoelmansa. Teoksen sisältö jakautuu seitsemän alaotsikon alle: Vene, Äidit, Isät, Saaliit, Silmät, Linnut, Alku. Runot ovat selkeää, tiheää kieltä, kirjailijan tekstit merellistä ja meteorologista luontoa, arkielämän kuvastoa. – Pidän Venhon selkeästä, konstailemattomasta runokielestä, jossa ajatus etenee ja ilmaistaan ymmärrettävästi. Tämän voisin ostaa kirjastoonikin.
Hän ottaa äänen kiinni ja kuorii sen. / Joskus siitä jää väkevä ydin. / Se on hänen omansa. Tulppaanit ovat liian punaisia / mutta jos uskaltaa antaa ajan kulua / ne kumartuvat kauniisti kivipöytää vasten / rakkaus punnitaan vuosikymmenissä / se muuttuu yhä polttavammaksi, sulaksi laavaksi, sen hehkussa näkee / kuka osaa rakastaa, kuka vain puhua rakkauden kuvista. / Hän panee kovan ytimen suuhun, kielen alle / imee mehun jossa on kuluneet vuodet / ja sanoo: Tarvitaan mahdoton. Me kaksi alasti huoneessa / jonka seinille aika liimailee silmiä: minäminä! / ne pälyilevät, imevät itselleen, haluavat omistaa / rakkauden // Voi lapset, ei villivarpusta omisteta / se muuttuu petolinnuksi // ja jos suden sulkee häkkiin / se lakkaa laulamasta yölauluja / joita kaikki maailman naiset tarvitsevat / jotta jaksavat kantaa tämän reissun taakat: / takkuiset lapset, uupuneet siskot / joita tyhjkyys painaa // ja kun eihän sekään mitään merkitse // tarvitaan / mahdoton / voima kantaa tyhjä arkku, avata ovi kadulle / näyttää harmaalle katseelle taivas, kun eihän siellä mitään ole / katsot maahan, ripsien ruoho / minä kuljen kohti uusia sääilmiöitä // joita maailma näinä aikoina tuottaa / tarvitaan / lisävarusteita, ehkä tuulitakki, myrskylyhty, ehkä paljaat jalat / ehkä ovi joka pysyy auki että kulman kerjäläinen pääsee sateelta sisään
(osasta Linnut, 5-6)
*
Risto Ahti Ensimmäinen rakkaus WSOY 2018
Kerrotaan, että tämä runoteos on kypsään ikään ehtineen runoilijan 39. teos. Tuotantoon kuuluu kyllä myös jokunen kirjoittamisen oppikirjakin. Sopii siis odottaa, että tekijän sanat ovat punnittuja ja hiottuja. – Odotus täyttyy, ei tullut turhaan ostettua uutuushyllyltä toisessa niistä pääkaupungin kahdesta oikeasta kirjakaupasta, jotka vielä ovat jäljellä.
Läsnäolon kipu ja kaipaus
Seisoin ja näin mikä ihminen on: // Ilo on iloittava, oli se kenen tahansa / suru on kannettava, oli se kenen tahansa // Työ on tehtävä, intohimo on tunnistettava / oli se kenen tahansa, millainen tahansa… // Totuus, vapaus ja kauneus / eivät ole sinun vaan jokaisen. // Niin ylpeä on oltava, että itsestä tulee yksi kaikista / ja yksi kenestä tahansa.
**
Romaanit
Heikki Turunen Kuokka ja kannel WSOY 2016
Pohjois-Karjalan 1945 syntynyt kirjailijataata aloitti uransa palkitulla esikoisromaanilla Simpauttaja (1973) ja on sen jälkeen taituroinut alun kolmattakymmentä romaania ja muutamia kertomuskokoelmia. V. 2009 kirjailijalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke, mutta luova työ on jatkunut. Turusen tyylin tunnusmerkki on rehevä ja kansanomainen kieli, ja tarinain aiheet liittyvät Raja-Karjalan historiaan. Kaksi tuoreinta romaania kertovat Karjalan ortodoksievakoiden kohtaloista ennen talvisotaa ja sodan jaloissa. Turunen käyttää runsaasti aunuksenkarjalaista murretta sekä vanhoja lauluja elävöittämään tarinaa elämästä Hyrsylänmutkassa. – Turunen ei varsinaisesti ole lempikirjailijoitani, mutta tässä tarinassa viihdyin, paljolti musikaalisen murteen ansiosta.
*
Meritta Veilleux Sovinto Aviador 2017
”Sovinto on kuulas ja raadollinen romaani erilleen viskatusta perheestä toisen maailmansodan myllerryksessä.” Suomalaissyntyinen Ingria ja hänen Itävallassa asuvat sukulaisensa ovat tarinan keskiössä. Romaanin taustana ovat toisen maailmansodan melskeet, natsismin nousu ja tuho. Kirjailija on helsinkiläinen, kansainvälisesti palkittu elokuvaohjaaja ja käsikirjoittaja, joka on kirjoittanut kolme romaania ja novelleja sekä ollut luomassa elokuvia ja tv-sarjaa. – Pidin kovasti Veilleuxin vähäeleisestä tyylistä, joka kertoo kauhistuttavimmatkin kohtalot tyylikkäästi ja hienovaraisesti. Pienoisromaani on koskettava, lukija voi eläytyä pienen Ingrian kohtaloihin lähes itku kurkussa. Romaanin päätös on hieno. – Kuukauden kirjahelmi!
*
Päivi Alasalmi Siipirikon kuiskaus Gummerus 2017
Kirjailijan saamelaistrilogian kolmas ja viimeinen osa jatkaa samaa maagista, mukaansatempaavaa tarinankerrontaa luonnonkansan elämästä 1500-luvulla Lapin perukoilla. Heti alussa hätkähdyttää kuvaus tunturimaahan syöksyneen asteroidin dramaattisesta vaikutuksesta sekä luontoon että ihmisiin, jotka eivät tajunneet mistä oli kysymys. Romaani kuvaa isältään tietäjän lahjat perineen Soruian kasvamista yhteisönsä parantajaksi ja auttajaksi, jolta käytiin myös kysymässä tulevaisuutta. Romaani päättyy Soruian järkyttävään kohtaloon, kun veronkantajapirkkalaiset ja Lutterin kirkon pappi alkavat syyttää tietäjää noituudesta. Loppuratkaisu on raastavuudestaan huolimatta kaunis. – Hieno on tämäkin Alasalmen romaani. (Aiemmat trilogian osat on arvioitu Lukunurkkauksessa v. 2016 ja 2013. Hakukenttään päivi alasalmi, niin löytyvät.) Kirjailija kuljettaa tarinaa terävien luonnon havaintojen ja luonnosta elävän yhteisön vuosisataisten perinteiden maastossa niin, että lukijan mielenkiinto säilyy.
*
Jyrki Pellinen Tuikkivat tähdet 2017
Kun silmäilee Wikipediaa, käy ilmi, että Jyrki Pellinen on syntynyt 1940 ja julkaissut romaaneja, runoja, artikkeleja, maalannut tauluja sekä saanut useita kirjallisuuspalkintoja. Olen aikoinaan hankkinut runokirjastooni Valitut runot, Otava 1983. Lienee Pellisen parhailta vuosilta peräisin olevista kokoelmista poimittu valikoima. – Mitä sanoa Tuikkivista tähdistä? On kyllä sekavaa tekstiä, lauseet ovat hajoamispisteessä, ideaa ei ole, tarinasta puhumattakaan. Sivulta 30 aloin jo harppoa eikä tekstiin löytynyt missään vaiheessa päätä ei häntää.
”…vähän sanavarastoa ja outoa määkimistä mitään katsomusta paitsi luomisen tarve ei jäänyt.” (s. 16)
*
Virpi Hämeen-Anttila Villa Speranza Otava 2017
Tuottelias kirjailija punnertaa Otavan myyntilistoille romaanin harva se vuosi. Tässä toteutetaan taas tietyn (nais?)lukijaryhmän unelmia viikosta italialaisessa huvilassa. Kaavahan on: päähenkilö nuori, kaunis, surusta/erosta toipuva nainen, jonka italianviikko sisältää sopivasti dramatiikkaa ja erotiikkaa esteettisessä maisemassa ja superihanassa talossa. Italiasta on minullakin miellyttäviä muistoja, se oli varmaan pontimena poimiessani kirjaston tuorehyllyltä tämän, vaikka kirjailija ei olekaan ’minun tyyppiäni’. – No niinpä taas. Alku pyrkii olemaan dramaattinen, mutta sortuu uskottavuuden puutteeseen. Puoliväliin romaania teksti haahuilee niissä näissä, tarina junnaa. Villa Speranzan asukkaat ovat outo kokoelma oudon omistajaparin sukulaisia. Naisten pukeutumista ja meikkaamista raportoidaan ahkerasti, talon huoneita ja sisustusta samoin. Rutiinilla tarina saadaan kuljetetuksi loppuun neljässä päivässä niin, että kaikki aloitettu jää auki, ja päähenkilö poistetaan talosta. Ikävystyin ihan kipeäksi. Mieleeni jäi leijumaan kysymys: miksi Otava julkaisee näitä tyhjänpäiväisyyden mestariteoksia?
*
Elin Willows Sisämaa suom. Raija Rintamäki Teos & Förlaget 2018
Ruotsissa kasvanut ja sittemmin vaasalaistunut kulttuuritoimittaja tarttuu esikoisromaaniin, joka julkaistaan molemmissa maissa samaan aikaan. Tarinaa kuljettaa etelästä pohjoiselle pikkupaikkakunnalle poikakaverin mukana muuttanut nainen. Pari ajautuu eroon samantien ennen kuin yhteiselo pääsee edes alkuun. Romaani keskittyy kuvaamaan täysin oudossa elämänpiirissä aloilleen jäävän naisen sopeutumista. – Kirjoittajan lakoninen tyyli on tehokasta, kuvaus vähäeleistä, toistavaa. Mitään ei oikeastaan tapahdu, mutta nainen kypsyy eleettömästi mahdollisuuteen palata tai jäädä.
*
Anni Kytömäki Kivitasku Gummerus 2017
Hämeenkyröläinen Anni Kytömäki (s.1980) julkaisi esikoisromaaninsa Kultarinnan 2014 ja se oli Finlandia-palkintoehdokas silloin. Uusi tiiliskiviromaani, 645 sivua, kuljettaa sukupolvien tarinoita kohti toisiaan. Romaanin sukutarinain teemat ovat verenperinnössä siirtyvä seikkailijuus, halu etsiä, löytää ja tutkia, karjalaisen runonlaulajaperimän voimansiirto äidiltä tyttärelle, kallion ja kivien kätkemät salaisuudet ja miehet, jotka eloonjäämistaistelussaan luopuvat persoonastaan ja luovat elämänsä tarinan uudeksi. – Kytömäki on loistava tarinankertoja, kieli elää ja säkenöi, maaginen realismi ja mystiikka punoutuvat hiljaisen arjen kuvaukseen jäljittelemättömällä tavalla. Ihastuin jo Kultarintaan niin, että halu sukeltaa Kytömäen uuteen tarinaan voitti tiiliskiviromaani-inhonikin. Elämys jälleen!
*
Annamari Marttinen Ero Tammi 2011
Ero on Marttisen viides romaani, ketjussa, jossa kirjailija kaivautuu elämän erilaisiin kipukohtiin, kuten alzheimeriin, päihderiippuvuuteen ja avioeroon. Tarinan päähenkilö on Ellen, nainen, jolla on 19 vuoden avioliitto, kolme lasta ja talo. Ellen on ollut pitkään tyytymätön parisuhteessaan, jossa ainut läheisyyden muoto on riitely. Kun ero lopulta saadaan tehtyä, talo myytyä ja uuden elämänvaiheen kuviot lasten osalta järjesteltyä, tarina paneutuu hartiavoimin vatvomaan mistä kaikki alkoi, miten tähän päädyttiin ja miksi. Alaotsikot Pelko, Yksinäisyys, Syyllisyys, Viha, Rohkeus, Rakkaus, Halu ja Vapaus pyrkivät kartoittamaan eroprosessin vaiheita. Kuten kriisipsykologiasta tiedetään, ei eroprosessikaan etene suoraviivaisesti, vaan jaksottain ja edestakaisin. Tässä tarinassa syyllisyydentunteet korostuvat pitkin matkaa, sillä nainen teki aloitteen ja kokee aiheellisesti syyllisyyttä rikottuaan itsekkäistä syistä lapsiltaan onnellisen lapsuuden. – Minusta kirja on ikävä ja ahdistava velloessaan loputtomasti samoissa ajatuskehissä. Lukukokemus saattaisi olla terapeuttinen erokriisissä olevalle, mutta kannattaisi ehkä lukea nimenomaan ennen eropäätöstä. Vapautumisen unelmat saattaisivat saada realismia vastapainokseen. Ilman muuta tärkeä aihe tämäkin nostaa esille ja Marttinen kyllä taitaa kirjoittamisen.
***
Johanna Venho Kaukana jossain onnenmaa WSOY 2015
Palkitun ja monipuolisen kirjailijan, fil.maist. Johanna Venhon kirjallinen tuotanto on laajaa ja käsittää mm. viisi runoteosta, nuorten kirjoja sekä kolme romaania, joista viimeksi julkaistu Kaukana jossain onnen maa on sukellus äidin ja pojan maailmaan 1970-luvulla ja nykyisyydessä. Venho käyttää ajallista hyppelymetodia, kuvaten vuoroin äidin ja pojan kokemus- ja ajatusmaailmaa pojan lapsuudessa ja aikuisuudessa. Metodi ei ole mielestäni tässä kaikkein onnistunein, vaikka sitä paljon harrastetaankin. Se tekee lukukokemuksesta hajanaisen. Kertojan ääni on realistinen ja kuvaus todentuntuista. – Kuvaus on pääosassa, juonelliset seikat sivuosassa, mikä tuo kertomukseen junnaavan sävyn. Pojan ja äidin suhteen kiinteys korostuu. Loppuratkaisua ei ole, kaikki jää auki ja irralleen. Hyvää tekstiä lukee kuitenkin mielellään.
*
Kati Tervo Sukupuu Otava Seven 2017 (2014)
Pienimuotoinen sukuromaani Heidi Hukkasen saksalaisista juurista. Toimittajamaisella otteella kirjoitettu, ideana asettua suvun henkilöiden nahkoihin, yhden kerrallaan. – Jokin tässä ei toimi parhaalla tavalla, romaani on kuivakkaa luettavaa. Henkilöille ei muodostu omaa persoonaa, jäävät kalpeiksi kasvoiksi sukualbumiin.
*
Raija-Sinikka Rantala Maanantaikappale / 526 askelta LIKE 2017
Teatterinjohtajana paremmin tunnettu Rantala on julkaissut myös romaaneja, joista tämä uusin sattuu olemaan ensimmäinen lukemani. Täytyy sanoa, että rintasyöpäpotilaan tarina teki vaikutuksen! Huolimatta hivenen huterasta kehyskertomuksesta, itse teksti oli hyytävän täynnä todellisesta kokemuksesta pursuavaa ja hankittua tietämystä aiheesta. Kirjailija osaa tarinan kuljetuksen taidokkaasti! – Tarina otti heti mukaansa ja piti pihdeissään pitkiä lukusessioita. Romaani on puheenvuoro ajankohtaisesta aiheesta, naisen omaehtoisen elämän puolesta sekä lujatahtoisen äidin ja lujatahtoisen tyttären suhteesta. *Suosittelen!
*
Hanna-Riikka Kuisma Viides vuodenaika LIKE 2016
Kuisma on nelikymppinen porilainen kirjailija, julkaissut novelleja ja romaaneja. Hänestä löytyy Anna-lehden artikkeli vuodelta 2016, jossa kirjailija tilittää omaa mielenterveyspotilaan historiaansa. Kaikki viisi LIKEn julkaisemaa romaania käsittelevät aihetta jostakin näkökulmasta, olematta kuitenkaan yksi yhteen kirjailijan omaa tarinaa. Viides vuodenaika kuvaa pedofiilisen isäpuolen hyväksikäyttämän tytön pitkän paranemisprosessin vaiheita. Romaanin rakenne on suorastaan trillerimäinen, mutta päättyy toivoa antavaan näkymään. – Minusta romaani oli raskasta luettavaa, vaikka toisaalta omaa koulutustani sivuten mielenkiintoistakin. Prosessin kuvaus on todentuntuista ja antanee toivoa samaa kokeneille. Päähenkilön traumaperäisen dissosiaatiohäiriön tuottamiin fantasioihin eläytyminen ei ole suositeltavaa iltalukemista herkälle tai omaa kriisiä käyvälle.
*
Annamari Marttinen Korsetti Tammi 2018
”Millaista on elää heteroseksuaalisena miehenä, kun syvällä sisimmässä on myös vahva ja elintilaa vaativa nainen?” – Marttinen (s. 1960) on kokenut kirjailija ja osoittautunut taitavaksi erilaisten nais- ja perheteemojen kuvaajaksi. Tässä uusimmassa romaanissa päähenkilö on mies, joka lapsesta asti on tuntenut viehtymystä pukeutua naisten vaatteisiin. Romaani kuvailee transvestiittikulttuuria ja miehen kipuilevaa ponnistelua ensin salata taipumuksensa parisuhteessa ja sitten ’tulla ulos kaapista’. – Marttinen ei yleensä kikkaile romaanien tyyliseikoilla, hän kirjoittaa tavallista reilua kieltä. Hän valitsee erilaisia teemoja, jotka kannattelevat tarinaa. Häntä on arvosteltu viihteellisyydestä, mutta en näe hänen kirjailijalaatuaan sellaisena. Korsetin teema on jäänyt itselleni täysin vieraaksi, siksi lukukokemus oli antoisa ja avasi fetisistien maailmaa ja kaapista tulon vaikeutta. Aikamme kirjallisuudessa tartutaan rohkeasti, mutta myös revitellen erilaisiin tabuihin. Marttinen ei paisuttele eikä ihannoi transvestismiä, mutta johdattelee lukijaa ymmärtämään – siksi tämä kirja on tärkeä lukea.
***
Runot
Hannu Mäkelä Kadonneen muistikirjan runot Palladium Kirjat 2017
Oikeastaan Mäkelän uusin opus on mietiskelykirja. Hän etsii ja pöyhii vanhoja muistikirjojaan, muistelee siinä sivussa menneitään ja pohdiskelee runontekemisen eri puolia. Kadonneeksi luullun muistikirjan löytyminen vie mielenvaivaan: missä ja milloin nämä runoaihiot ovat syntyneet. Lopulta vastaus löytyy, mutta sitä ennen käydään läpi kymmenittäin aihioita, joista kirjailija toteaa: ehkä tästä saisi runon, ehkä tässä on jotain. Opuksen loppupuolella on ehyeksi runo-osastoksi muovattu Runoja kadonneitten kaupungista. Lopuksi kirjailija palaa nuoruutensa idoliin Majakovskiin. – Mäkelän tasainen, pohdiskeleva tyyli jatkuu läpi kaiken, mitä hän on julkaissut. Kaikenlainen tempoilu ja teennäisyys puuttuu. Tämäkin opus jatkaa sitä tietä ja päätyy loistavaan kiteytykseen omasta kirjailijuudesta: ” Ensiksi kirjailijan on hyväksyttävä se, ettei hän voi olla kukaan toinen.”
Monet järjestämättömät asiat odottavat aikaansa / tai vuoroaan. Kuten se, miten olla, elää, rakastaa. / Kenen kanssa ja kuinka arvokkaasti / voi ottaa loppuelämän. / Olen jo oppinut olemaan tyyni / teen patsaan sijaiseksi. / Kalliolta se katso alas laaksoon / agaattisilmin ja hattu päässään / odottaa jotain: Lintujen kuningas.
(aihio)
*
Jukka Kemppinen Maailman loppu on jokapäiväinen asia Art House 2017
Yksiin kansiin on valittu Jukka Kemppisen eri kausilta väkeviä proosarunoja, joista aukenee kokonaisia maailmoja. – Olenkohan koskaan lukenut suomen kielellä näin vahvasti miehisiä, tiiviitä ja painavia runoja, jotka tutkailevat maailmaa kaikilta ilmansuunnilta. Kemppisen ilmaisuvoimainen kieli on parhaimmillaan runoissa, proosatekstiään en jaksaisi kahlata, siinä on liikaa sanoja ähkyyn asti. Runot puhuvat tunteistakin, ohi mennen, voima-asteikolla.
Maailma on kylmän / tuulen ja veden / vaivaama hautausmaa / jossa juoksevat / huolen muurahaiset. / Likaiset vaatteet takertuvat ihoon. // Tästä menee tyhjä tie / josta on mennyt elämä / ohi kuin imperfekti. / Kantojen tykistöryhmä tähtää taivasta. // Järvellä demoni / näyttää kauniitkin puut hulluina / kuvastamalla ne syvyyden suuntaan / tyvet rantaan yksin / ja joka toinen puista on sururuno.
Riitamaa 1989
Romaanit
Kazuo Ishiguro Ole luonani aina suom. Helene Bützow Tammi 2005 Menneen maailman maalari suom. Helene Bützow Tammi 2017
2017 Nobelilla palkittu kirjailija Ishiguro osoittautui jo aiemmissa romaaneissaan verrattomaksi tarinankertojaksi. Vuoden 2005 romaani Ole luonani aina kertoo lapsista, jotka varttuvat aikuisiksi sisäoppilaitoksessa. Kathy, Ruth ja Tommy muodostavat kolmikon, jonka välisiä suhteita Ishiguro äärimmäisen hienovireisesti kuvaa samalla vaivihkaa raotellen salaisuuksien verhoa. Miksi lapset ovat kasvattajiensa ohjattavina eristetyssä paikassa? Mistä he ovat tulleet ja mihin matkalla? – Menneen maailman maalari kertoo puolestaan Japanin ja Yhdysvaltojen sodanjälkeisestä mielipiteiden ja mielialojen puhdistuksesta taiteilijamaailmassa. Romaani on myös kirkas kuvaus ajalle tyypillisestä kohteliaisuuskulttuurista ja avioliittojen solmimisesta kiemuroineen, jossa sukujen maine näyttelee tärkeämpää osaa kuin osapuolten mieltymykset. – Pidän kovasti japanilaiskirjoittajan keskittyneestä, unenomaisen kauniista kerronnasta ja erikoisista tarinoista, jotka lipuvat menneessä ja tulevassa yhtä suvereenisti.
*
Ernest K. Gann Paluuta ei ole suom. Pentti Järvinen Tammi 1961 (5.painos)
Viime vuosisadan romaani tarttui kirjaston vaihtohyllyltä. Sinänsä mainio kertomus lennolta Honolulu – San Fransisco. Romaanin The High and The Mighty suomennettu nimi antaa ymmärtää, että kaikki ei suju lennolla ihan tavanomaisesti. Kirjailija paisuttaa lennolla mukana olevien 21 matkustajan sekä lentohenkilöstön luonteenpiirteitä ja elämää sekä suhtautumista uhkaavaksi käyvässä tilanteessa. Trilleri sisältää kosolti merenkulkuun ja lentämiseen liittyvää nippelitietoutta. – Lukija joutuu odottamaan kohtuullisen pitkään pahojen aavistusten toteutumista. Jännitystä riittää sitä kaipaavalle.
* * *
|
|
