Hitaasti luettavaa:

Boel Westin    Tove Jansson, sanat, kuvat, elämä      suom.Jaana Nikula        Schildts 2007

Tove Janssonin jokainen suomalainen tietää ja maailmallakin tiedetään. Ei välttämättä kuitenkaan koko kuvaa ihmisestä, joka ei suinkaan ollut pelkästään muumimaailman luoja. Tämä opus pyrkii hahmottamaan Toven kuva- ja sanataiteilijuutta, saari-ihmisyyttä ja omaleimaista elämänkaarta onnistuen siinä erinomaisesti. Myös Tove Janssonin kirjallinen tuotanto saa taustoja. Minulle ainakin Tove Jansson on tämän luettuani entistä kokonaisempi taiteilijapersoona.    – Pokkarina mukava matkakirjakin. 

*

Pirkko Siltala        Vanhuus; Elämä haluaa tulla eletyksi              Kirjapaja 2013

Psykoterapeutti ja –analyytikko, fil.lis. Siltala on koostanut mietteitään vanhuuden elämänvaiheesta. Sain vihjeen kirjasta Mumman raitamatto-blogin Annikilta. Siltalan viisaat julkaisut ovat ammatillisessa mielessä tulleet tutuiksi, niinpä tartuin kirjaan kiinnostuneena. Ajatukset tuntuvat tuoreilta ja kokemuksen kautta punnituilta. Siltala käsittelee minuuden kokemusta ja perusvoimia, mielenmaailmaa, ruumiillisuutta, muutoksia ja menetyksiä, vanhuuden masennusta, rakkautta ja seksuaalisuutta sekä kuolemaa.  – Erinomainen, viisas ja valaiseva teos, joka ei luennoi, vaan herättelee prosessoimaan.

*  

Proosaa:

Pirkko Saisio   Signaali            Siltala 2014

Saisio yllättää, tuo itsensä kirjailijan tavalla liki lukijaa. Lyhyistä, muutaman lauseen kappaleista koostuvia lukuja, joiden tarinoita yhdistää kokijaksi nimetty Pirkko Saisio -niminen henkilö. Tulee mieleen tuttu klisee, mutta tekee mieli väittää vastaan: kirjailijaksi ei tulla pelkästään elämällä erityinen kirjailijan elämä, tarvitaan myös erityinen taito sanoittaa se.  – Tässä kirjassa kiinnostaa yksinkertaisesti mitä tapahtuu, miten henkilö sen kokee ja mitä hän siitä kertoo. Ei ole niin kovin tärkeää, onko teksti omaelämäkerrallista vai fiktiivistä, kirjallisesti kiinnostava ja lukijalle nautittava teos on joka tapauksessa. Viihdyin Saision seurassa.

*

Elina Hirvonen        Kun aika loppuu         WSOY 2015

Traagiseksi kääntyvän tarinan äiti tuntuu kovin tutulta, on kuin kirjailija kertoisi minun tunteistani lasten kotonaolovuosina. Mistä meitä huoliäitejä sikiää? Ei kaikilla ole sellaista perhetaustaa, joka selittäisi, kuten kirjan äidillä. Kaikilla ei ole välttämättä sama omakaan perhetilanne kuin kirjan tarinassa, mutta äidin tunnot sukupolvesta toiseen ovat niin tuttuja, tuo päättymätön huoli lapsista, ikuinen syyllisyydenhäivä. Tarina panee kysymään: tekeekö äidinrakkaus sokeaksi, riittääkö isyydeksi taustalla oleminen. Hirvonen osaa kirjoittaa niin, että koskettavuudestaan huolimatta tarinan teksti ei jää painamaan lukijaa. Väkivaltaan päätyvä kohtalo valottuu, ja näyttää aikamme kasvot ja tulevaisuudenkin.  – Kirja on tärkeä fiktiivinen puheenvuoro tärkeästä aiheesta. Kannattaa ehdottomasti lukea, ehkä ei lomalukemisena, mutta joka tapauksessa.

*

Kaija Juurikkala           Sielu ei nuku   LIKE 2015, 2.p.

Tyypillinen tilanne meillä: olen Toisen kanssa asioilla, poikkean kirjastossa. Koska Toinen odottaa autossa, se panee vauhtia valintoihin. (Jos hän tulee mukaan lehtisalin puolelle, ei ole hätää.) Tempaan pari kirjaa tuoreiden hyllyltä, nimen perusteella. Tulos yllättää. Juurikkala sanoo itseironisesti olevansa huuhaa-ihmisiä – ja kirjan luettuani olen taipuvainen olemaan samaa mieltä hänen kanssaan. Kirja käy avaramieliselle kesälukemiseksi, ehkä riippu- tai pihakeinussa, mahdollisesti rannalla. Matkakirjaksi olisi liikaa, ainakin minulle. Sisältö kertoo kirjoittajan sekavanoloisesta haahuilusta elokuvanteon ja kirjoittamisen, enkeliohjauksessa maalaamisen, unien näkemisen ja chakrojen pyörityksessä valvomisen maailmoissa. – Tiukkaa kantaahan ei tarvitse ottaa näihin esoteerisiin, voi todeta, että kaikkea on maailmassa ja kaikelle löytyy tarvitsijoitakin. Lukekaa ihmeessä.

*

Kirsi Ranto       Pehmeä kuin kukka, kova kuin timantti             Tammi 2015

”Voimaannuttavaa omaelämäkerrallista kerrontaa” sisältää Kirsti Ranto -nimisen entisen tangokuningattaren toinen kirja kehityksestään ’enkelijumalattareksi’ ja Äiti Amman erityissuojeluksessa olevaksi henkisen tien kulkijaksi. No niin, maailmaan mahtuu kyllä tosi monenlaista kulkijaa. Luin ihmetellen ja mykistyneenä. Ei niin, etteikö tangokuningattaresta voisi kehkeytyä henkisen tien kulkijaa – tiehän on kaikille avoin – mutta jotenkin vaikea on hiljaisemman henkisyyden ystävän tässä energioiden niagarassa pystyä hukkumatta uimaan.  – Lukekaa toki tämäkin. Ehkä joku löytää enkelijumalattarensa näistä sfääreistä – neuvojakaan ei puutu.

*

Syntisen virsikirja           toim. Jaakko Heinimäki          Johnny Kniga 2015

Suomen Ev.lut. kirkon papeista innovatiivisimpiin (ja julkisuushakuisimpiin) kuuluva Heinimäki on julkaissut mieleisensä valikoiman maallisesta laulutuotannosta ja nimennyt kokoelman syntiselle sopivaksi virsikirjaksi. Kyllä nämä minusta sopivat yhtä lailla itseään hurskaina pitäville ja uskomattomillekin, jos virrellä siis tarkoitetaan luterilaisuuden tunnusmerkkiä, kuten J.H. tarkoittaa. Hengellisessä mielessä kaikki täällä ollaan syntisiä niin uskosta osalliset kuin osattomatkin.             – Ehkä joku tarvitsee veisuutaan elävöittämään tämänkin. Nuotit ja soinnut lisäävät käyttökelpoisuutta. Valintojen perustelutkin ovat antoisia. Mukana mm. Satumaa-tango, Rakastan elämää, Päivänsäde ja menninkäinen, Myrskyn jälkeen, Väliaikainen, Kaktusviinaa, Minne tuuli kuljettaa, Kaksoiselämää, Kaksi puuta, Tähdet, tähdet – ja monta muuta.

*

Jean-Paul Didierlaurent          Lukija aamujunassa      suom. Kira Poutanen     Tammi 2015 (2014)

Kirjoittaja on kesäni löytö! Teos on 1962 syntyneen ranskalaisen kirjailijan esikoisromaani, novelleja on palkittu 2010 ja 2012 Prix Hemingwaylla. Elegantti, hyvin ranskalainen tarina kertoo miehestä, joka käy työssä myymättä jääneiden kirjojen tuhoamislaitoksessa. Hän lukee satunnaisia tekstinpätkiä ääneen junassa työhön mennessään ja saa vähitellen uskollisen kuulijakunnan, joista jotkut jopa tulevat 6:27 lähtevään aamujunaan vain kuullakseen hänen lukevan. Tarinaan luo väriä dramaattinen käänne sekä romanttinen sivujuonnekin. Erikoisen kehyskertomuksen sisään rakennetut tekstinpätkät toimivat loistavasti.   – Viehättävä tarina puhuttelee lukijaa hellästi niin, ettei kirjaa malttaisi käsistään laskea.

***

Kylläpä on lukupino kutistunut kevään myötä. Suurin syyllinen taitaa olla uppoutuminen päiväkirjaprojektiin, mutta myös tässä esitelty tosi hidaslukuinen opus.

Knut Hamsun Valitut teokset                                                         WSOY 1954

Nälkä (suom. Viki Kärkkäinen) oli todella piinaavaa luettavaa. Täytyyhän sen siis olla nälkäkuvauksista vaikuttavimpia. Kirjailija-toimittaja päähenkilömies hoippuu psykoosin ja kuoleman partaalla, mutta sinnittelee elävien kirjoissa kuitenkin.

Pan (suom. J.A. Hollo) kertoo metsästäjämiehen ja koiran tarinan. Ihailemansa naisen pauloissa riutuva mies tempoilee irti ja luo. Nainen vuoroin tunnustaa ja kieltää rakkautensa ja horjuu kahden kolmen miehen välillä. Päättämättömyyden ylistys päättyy laukaukseen.

Viktoria (suom. Lauri Viljanen) romaani uuvuttaa lukijan samalla teemalla, nyt naisen näkökulmasta. (Eino Cederbergin suomentama) Haaveilijoita kuvailee outoa persoonaa, sähköttäjä Rolandsenia, joka ei myöskään pysty kiinnittymään morsiameensa eikä valitsemaan ketään muutakaan tarjolla olevista vaimoehdokkaista.

Lauri Viljasen kirjoittamassa esipuheessa sanotaan Hamsunin nuoruudenteoksia hurmaaviksi. Kirjallisuuden tutkimus löytää tietysti arvoja, joita tavallinen lukija ei niin noteeraa. Mielestäni lukuarvokin on tärkeä, jollei sitten halua kirjoittaa vain tutkijoita tai kriitikkoja varten. Näiden 1900-luvun, pohjoismaisittain kuulujen romaanien, hurma on kyllä haihtunut jo aikaa sitten. Tämäkin opus sattui käteen enää kirjaston ’tuo ja vie vapaasti’ -hyllyköstä ja päätyy iloisesti sinne takaisin. 

*

Marion Brasch          Ja nyt hiljaisuus      suom. Arja Rinnekangas       LURRA Ed. 2014

Marion Brasch on kirjoittanut omaelämäkerrallisen kirjan, jonka aihe on poikkeuksellisen kiinnostava. Englantilaisen äidin ja itäsaksalaisen isän tytär ja hänen kolme veljeään elävät juutalaisena perheenä DDR:n sosialistisessa systeemissä. Isä on puolueensa uskollinen luottomies, lopulta hallituksen ministerinä palvellen. Perheen pojat kasvavat systeemin kriitikoiksi kukin tavallaan. Marion-tytär pitää äitinsä kuoleman ja veljien lähdön jälkeen isästään huolta, uhraamatta kuitenkaan sisäistä vapauttaan. Romaani kuvaa perhettä ympäröivän yhteiskunnan todellisuutta rehellisesti, mutta kunnioittavasti. Marionin ja isän suhde sekä sisarussuhteet ovat kiinteät, mutta sosialistisessa systeemissä myös ystäväpiiri on tärkeässä asemassa. Marionin ystäviin kuuluu muusikkoja, kirjailijoita ja taiteilijoita, jotka eivät palvele puoluetta tai systeemiä vaan yhteiskuntaa. Romaanin lopulla aikakausien murros kohtaa tyttären: muuri murtuu ja alkaa Itä-Saksan kivulloinen integroituminen länteen.  –

Kirjallisesti tasapainoinen, kronologisesti etenevä ja hienovarainen tilitys tytön kasvuvuosista ja perheen sisäisistä suhteista kommunistisessa valtiossa toisen maailmansodan jälkeen. Antaa ajateltavaa!

***

Runot

Pentti Saaritsa        Julkiset salasanat    Siltala 2014

Kustantajalle iso kiitos Saaritsan myöhäisestä kokoelmasta, jossa vanhuuden tunnot tulevat niin paljaasti ja ihanan kursailematta esiin. Saaritsalta on tottunut odottamaan hienoa ja viimeisteltyä runoa. Yhä se nimi on tae laadusta. Uusi aika tuo uudet säkeet, mutta joka on mestari, ei kadota kykyään puhutella lukijaa.

Muistin repaleiseen verkkoon / takertuu aina jotakin / joka tuntuu uudestaan läheiseltä / kuin eilispäivä / joka nousee tänään.
*
Luulin, että puhelin soi / povitaskussa, mutta sydän / siellä vain värjötteli / kuin haluten tietää / minne matka. / Suotta se hermoilee: / matka on aina / sen pituinen /kuin sepelvaltimo / ennen seppeleitä sallii.

Proosa

Anu Kaipainen        Vihreiksi poltetut puut        WSOY 2007

Autofiktioksi (omaelämäkerrallinen sepite) nimetty myöhäisteos tunnetulta kirjailijalta sykertyy evakkolapsen muistoihin, joista monet ovat päätyneet jo aiempaankin kirjailijan tuotantoon jossain muodossa. Näitä tarinoita moni samaa kokenut evakkolapsi kyynelsilmin lukee karjalankaipuussaan. Hyvää tekee sotien jälkeenkin syntyneille sukupolville eläytyä pienen tytön kohtaloihin. Kaipaisella on kyky maalata värikästä ja runollista ajankuvaa historiamme usein  mustavalkoisesti kuvatusta vaiheesta. Siltikin on sanottava, että kirjailijan  luomiskyvyn huippu on jo historiaa. Opus on sekavasti kolmea omakuvaa rinnakkain kuljetteleva muistelo, jossa vain lainaukset omista aiemmista laadukkaista romaaneista sykähdyttävät.

*
Annamari Marttinen    Vapaa        Tammi 2015

Marttisen seitsemäs romaani tuntuu parhaimmalta niistä, jotka olen aiemmin lukenut. Aihe ottaa heti mukaansa. Päähenkilö, Mahdi Hasan, on irakilainen toimittaja ja turvapaikanhakija, joka on kotimaassaan joutunut kidutetuksi ja päässyt pakenemaan henkensä edestä.Mahdi käy läpi normaalin ruljanssin: lentokentällä maahantulokuulustelu, sieltä vastaanottokeskukseen odottamaan poliisitutkintaa ja lääkärintarkastusta sekä niiden jälkeen ratkaisevaa eli maahanmuuttoviraston turvapaikkatutkintaa ja ratkaisua. Romaani kuvaa hienosti vastaanottokeskuksen arkea kielenopiskeluineen ja tutustumissukelluksineen suomalaiseen yhteiskuntaan. Monipolvinen tutkinta odotteluineen vieraassa maassa ja kulttuurissa ei ole helppoa. Koti-ikävää ja kodittomuuden tuskaa  kuvataan takaumien kautta.  – Marttinen tuntee aihepiirin, sillä hän on ollut suomenkielen opettajana vastaanottokeskuksessa. Mahdin tarina sivujuonteineen paljastaa meissä kaikissa kulttuurista riippumatta piilevän perusihmisyyden kauniilla tavalla.

*
Suvi Vaarla    Täydellisiä ihmisiä    Sammakko 2013

Kirjoittaja on uusi tuttavuus, ja kirja hänen  kaunokirjallinen esikoisensa. Teos pyrkii olemaan novellikokoelma, jonka teema on täydellisyys tavalla jos toisella, mutta jotenkin tarinat ovat kovin ennalta arvattavia ja niistä ei oikein ole novelliksi asti. Aihepiirinä kun on tavallisten ihmisten tavalliset parisuhdekuviot, joissa tapahtuu niitä tavallisia: tilapäisiä seksijuttuja, rakastumisia, kiintymisiä, yhteenmuuttoja, pettymyksiä ja eroja. Ei tämä riitä kantamaan kirjoittajaa pitemmälle, jos ei kehitystä tapahdu.  – Panisin tällaisen chick-lit-pinoon ja unohtaisin sinne.
*
Irja Sinivaara    Naisten viikko        Tammi 2007

Sattumakirja, kirjaston hyllystä vetäisty. Olisi pitänyt tutkia vähän. Kun ei sivulle sata mennessä mikään hipaise edes, ei kiinnostavaa tekstinpätkääkään, ei mitään mieleen jäävää. Panen kirjan pois, ja palautan. Kohta se makailee taas paikallaan hyllyssä ja odottelee lukijaa.

**

Kirsti Ellilä,    Tuntemattomat      Karisto 2015

”Unen läpi hän kuulee kuinka kevään ensimmäiset hanhet lentävät Annalan yläpuolella. Huhtikuisen aamuyön kirkkaassa pimeydessä niiden särähtelevät törähdykset tuovat liikettä maisemaan. Siiveniskut seulovat ilmaa. Ravistuneet ikkunat helisevät pidikkeissään, kun hanhet lentävät talon yli. // Joka kevät ne ovat yhtä täynnä elämää. Ne taittavat matkaa linnunsydän kevättä täynnä, mutta hän vain nukkuu ja näkee unta siitä kuinka ne lentävät huvilan yli, kuinka läheltä ne lentävät ja kuiskaavat mennessään: Tämänkin sinä menetät jos myyt Annalan. Et enää koskaan kuule, kun me lennämme tästä, niinkuin olemme aina lentäneet. Aikojen alusta, juuri tästä kohden, tämän sinä menetät, jos myyt isovanhempiesi elämäntyön, unelman ehjästä onnellisesta maailmasta, jonka osa voisit olla jos vain tahtoisit.”

Kirjailija Kirsti Ellilän uusin romaani vie lukijan luku luvulta syvemmälle erään suvun tarinaan.  Tuuli on palannut sukuhuvilalle isänsä kuoleman jälkeen. Kaikki talossa ja ympäröivässä maisemassa kutsuu muistoja esiin ajan hämäristä kätköistä. Tuuli auttelee vanhassa mökissä elelevää Teivo-setää, joka ei oikeastaan hänen isänsä veli ollut, vaikka hänellä paikka olikin perheessä. Paljon on vaiettua, puhumatonta historiaa, joka kiertyy vuoden 1918 tapahtumien ympärille ja on vedetty sinne tiukkaan solmuun. Tuuli alkaa varovasti irrotella solmuja ja salaisuudet aukeavat.

Ellilä on rakentanut tarinan taiten kuin vuoropuheluna vuoden 1918 muistojen sirpaleista ja 2000-luvun muistelijan tunnelmista aikakausien murroksessa. Kansalaissodan tapahtumista ja vankileirien kohtaloista on kirjoitettu monta romaania, tässä Ellilä tarjoaa näkökulmaa siihen, miten vaiettu aika suvun historiassa ruokkii fantasioita ja häälyy yksilöiden kohtaloissa sukupolvien yli.   – Joka on itse vanhempiensa kodin ja omien lapsuusmuistojensa säilyttämisen tai niistä luopumisen kanssa askarrellut, voi hyvin samaistua näihin mietteisiin ja tunnelmiin, joissa romaanin Tuuli kulkee. Kuten ennenkin olen todennut, pidän Ellilän eleettömästä, mutta sisällöllisesti rikkaasta tyylistä, jossa aina kuulee myös pintaa syvemmän todellisuuden kaiun.

”Hän huomaa olevansa yhtä hanhiparven kanssa ja haroo sormillaan taivaan heleää tähtiusvaa. Liukenee yöhön ja hengittää huhtikuun sulan veden tuoksua, märän likaisen lumen tuoksua, maatuvien lehtien läpi punkeavien sinivuokkojen hentojen, kumartuvien niskojen tuoksua ja ne kuljettavat hänet järvenselän yli vastarannalle… Hanhet lentävät ääneti, hellin siivin, noissa avarissa tyhjissä huoneissa, joiden lahoavat lattiat on revitty auki ja sata vuotta vanhat täytteet haukkovat henkeä kannatinpaalujen välissä.”

Runot

Jarkko Sandell ; Jos siivet, lennän          Basam Books 2014

Sandell on puuartesaani ja maaseutuyrittäjä – ja runoilija. Aiemmin häneltä on julkaistu yksi runokokoelma. Tässä pienessä kokoelmassa Sandell haikuilee jokseenkin onnistuneesti. Aihepiiri ei maailmoja syleile, mutta viehättää pienieleisyydellään. Viihdyin Sandellin vuodenaikahaikujen parissa.

”Pilkillä kissan kanssa / voiko viisaampaa / miestä olla? / Ongetta, toukatta ja / vailla tarkoitusta.”

Romaanit

Juha Itkonen ; Ajo        Otava 2014

”Dramaattinen romaani voimista, jotka ajavat ihmistä kohti tuntematonta”, mainostaa kustantaja Itkosen tuoreinta. Tarina alkaa äidistä, joka lähtee seitsemänvuotiaan pojan kanssa kellekään määränpäätä ilmoittamatta autolla laivaan ja Keski-Eurooppaan. Pakomatkan syyksi paljastuu selvittämättömässä tilassa olevan parisuhteen kuviot. Tarina leikkautuu aiempien sukupolvien parien tarinoista toisiin niin tiuhaan, että lukija, jolla on muutakin elämää kuin lukemista, uhkaa pudota matkalla kyydistä. – Itkosen romaanin rakenne mielestäni hajoaa tässä liiaksi, mutta tarina kestää haahuilunkin.

*

Per Petterson ; Kirottu ajan katoava virta   suom. Katriina Huttunen    Otavan Seven-pokkari 2012 (julk. 2008).

Norjalaisen Per Pettersonin romaani on saanut v. 2009 Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Tarina liikkuu miehen avioeron jälkeisen autiuden ja äidin syöpäsairauden herättämien tuntojen ja tilintekojen maastossa. En kyennyt riittävän tiiviisen tahtiin lukemaan tätäkään, joten välillä oli hankala hahmottaa, miten osatarinat etenivät, mutta mielestäni Pettersonin romaanin rakenne pysyy paremmin koossa väljässäkin lukuaikataulussa kuin e.m. Itkosen romaani. Näkökulma on pojan, lapsuuden ja äidin historian kautta aina viime vaiheisiin asti. – Kyllä Petterson on palkintonsa ansainnut. Hyvin tehtyä v. 1990 tienoon aikalaisproosaa.

*

Jussi Valtonen ; Tasapainoilua / Vesiseinä / Siipien kantamat LIKE 2003, 2006, Tammi 2007

Valtonen osoittautuu jo esikoisessaan erinomaiseksi tarinankertojaksi. Rokkibändin sisällä ja liepeillä tapahtuu kaikenlaista, se elämä on yhtä tasapainoilua. Päähenkilö Koistinen on dynamo, luo musiikilliset ideat, joita porukka yhdessä työstää. Koistisella on kypsyyttä sen verran enemmän kuin muilla, että erikoislahjakkuudet saavat tilaa, sekoilut selvitetään, ja niin yhtye löytää tien menestykseen. Bändin tarina on erinomainen psykologinen ryhmädynamiikan kuvaus ja samalla vastuunkantajapersoonan kehityskertomus. – Tykästyin heti Valtosen vetävään kerrontaan, nautin lukiessa, liikutuinkin, vaikka minkään sortin nyyhkytarinasta ei ole kyse. Luen kirjailijan lahjakkuuden ansioksi, että tarina kerrotaan uskottavasti ilman alatyylistä kieltä ja tolkutonta kiroilua. Rokkijätkien sielunelämästä voi osaava puhua sivistyneelläkin tavalla.

Vesiseinä on toistensa elämään liittyvien henkilöiden suhdetarinakimppu, joka on riittävän sävykkäästi kerrottu, että mielenkiinto pysyy korkealla ja tarinat vetävät. Suhteiden kaarta ei vedetä niin valmiiksi, että kokonaisuus menisi pähkinöiksi. Ratkaisematon suhde jää ikään kuin elämään, mutta sillä tavalla, että se ei huutele jatkoa. – Valtonen todella osaa nämä suhdetarinat. Lukija ilahtuu.

Siipien kantamat on suhdetarina, jonka keskiössä on opettajamies. Päähenkilön parisuhde on päättynyt, ja mies kiinnostuu erikoislahjakkaasta ja varhaiskypsästä oppilaastaan. Molemminpuolinen ihailu ei olekaan tavanomaisen ohimenevää irtiotoista huolimatta. Koiran kuolema nousee tärkeäksi allegoriaksi tulevista vaiheista. Päähenkilön toinenkin parisuhde kariutuu, ja miehen tie käy kohtalokkaaksi. – Valtosen linjakasta tyyliä ei voi liikaa kehua. Teos teokselta tarinat saavat syvyyttä ja mehukkuutta. Lukija kiittää, liikuttuu ja hymyilee lukiessaan.

*

Asko Sahlberg ; Paluu pimeään    WSOY 2006

Sahlbergin ’pimeitä’ kirjoja ei tee mieli lukea kovin monta yhteen menoon. Kirjailijan luoma mielenmaisema on synkähkö, henkilöt harhailevat maailmassa, jossa ovat vieraita, sivullisia, marginaalia. Aiemmissa tarinoissa tutuksi tullut miehenjärkäle, Jakobson, vilahtaa tarinassa kohtaamassa loppunsa, mutta romaanin tapahtumat kokee toinen mies. Alamaailman hämäryydessä on kirkkaatkin hetkensä. – Kirjailijan kieli on rikasta, sävykästä, elämänmakuista – siksi lukija jaksaa kuitenkin ajelehtia hämärämaisemassa romaanista toiseen.

*

Timo Kelaranta ; Paratiisi     WSOY 2009

Kirja on Kelarannan ensimmäinen pitkää proosaa. Novellijulkaisu Sojuzin pojat on vuodelta 2003. Romaani on jotenkin rakeinen, tarinaa ei oikein ole eikä kertojan ääni ota lukijaa haltuun. Päähenkilön muusikkoutta lukija ei epäile, mutta irtoaminen bändistä, joka ehkä on romaanin idea, ei kovin selkeää perustelua saa. – Vähän mä ihmettelen, että wsoy on päästänyt tämän tällaisena julki, tekijä olisi voinut kypsytellä ideaa. Kranttu lukija ei tästä hevin innostu.

*

Sirpa Kähkönen ; Graniittimies   Otava 2014

Poliittiset siirtolaiset lähtevät kotikonnuiltaan unelmiaan toteuttamaan naapurivaltion systeemin nappuloiksi. Iljan ja Klaran tarina liikahtelee juohevasti, mukaan liittyy muitakin aateveljiä ja -siskoja. Miten elämä etenee ja toteutuuko unelma vapaudesta, svobodasta? Merkitseekö puolueen jäsenyys ja pyyteetönkään palvelu lopulta mitään, kun vallanpitäjä vaihtuu ja vierasmaalaiset aletaan kokea uhkana? – Kähkösen teksti puurtaa tarinan kimpussa eleettömästi kirjan puoliväliin asti, josta sitten alkaa tulla hienoa, paikoin säkenöivääkin sanataidetta. Kähkösen tyyli on miellyttävällä tavalla lukijaystävällistä. Mitään vaikeutta ei ole pysyä henkilöiden elämänkäänteissä mukana. Hienosti kirjoitettu ja ajateltavaa antava teos.

***

Kate Atkinson ; Ihan tavallisena päivänä    suom. Kaisa Kattelus    atschi-pokkari 2004

Atkinsonin mosaiikkityyli toimii hyvin vaikkapa iltalukemisena ennen nukahtamista. Teksti ei ole niin tiivistunnelmainen, että luettu tulisi uniin tai estäisi nukahtamasta. ”Älykästä viihdettä”, ylistelee kustantajan kansiteksti, joka myös määrittelee tyylilajin postmoderniksi romaaniksi.  – Miten vain, kyllä näitä lukee, vaikkei siitä viihtymisestä nyt niin tietäisikään.
*
Tuula-Liina Varis ; Naisen paras ystävä        WSOY 2014

”Laadukasta psykologista trilleriä”, tarjoaa kustantajan takakansimainos. Mikä sitten kenenkin lukijan laatukriteeri onkaan. Jostain syystä minulle tuli lukiessa vähän haukotusolo, niin kuin silloin, kun tajuaa että se, mitä lukee, on jäänyt jotenkin edelliselle vuosikymmenelle. Tarinoiden ajattomuus on laatua, hienonhienosti jälkeen jäänyttä ei jaksa niin arvostaa kuin reilusti mennyttä, vai mitä?
*
Jussi Valtonen ; He eivät tiedä mitä tekevät    Tammi 2014

Tästä kirjastaan Finlandia-palkinnon viime vuonna saanut Jussi Valtonen on kirjoittanut aiemmin kolme romaania. Tämä järkälemäinen (559 sivua) opus on todella palkintonsa ansainnut. Kirjan tarina ottaa heti mukaan ja pitää imussaan viimeiselle sivulle asti. Valtonen kirjoittaa tyylikkäästi ja ilmaisuvoimaista kieltä. Romaani on rakennettu ajassa kahteen suuntaan liukuvaksi ja eri maailmoissa elävien  henkilöidensä elämää katkelmin kuvaavaksi. Se valottaa onnistuneesti tiedemaailmaa, kahden mantereen kulttuurieroja ja erikulttuurisen pariskunnan sopeutumisvaikeuksia. Myös sukupolvierot ja pojan isänikävä nousevat esiin väkevästi. Koska romaani alkaa erikulttuurisen parisuhteen perusasetelmasta, myöhemmät dramaattiset tapahtumat tulevat riittävästi perustelluksi.  – En ole pitkään, pitkään aikaan lukenut mitään näin  kiehtovasti aikamme ilmiöitä kuvaavaa ja älyllisesti antoisaa romaania. Suosittelen jokaiselle vaativalle lukijalle!
*
Helmi Kekkonen ; Suojaton    Siltala 2014

Suojaton on nuoren kirjailijan toinen romaani, ensimmäinen julkaistu teos oli novellikokoelma. Kekkosen tyyli on koruton, selkeitä lauseita, rauhallisesti etenevää, tunnelmaltaan melankolista tekstiä. Romaani kertoo erilaisen lapsen tarinan, äidin näkökulmasta sekä Isa-tytön itsensä. Kaikki on toisin kuin piti olla, äiti ei luota lääkäreihin, jotka vakuuttavat, että lapsi on normaali ja älykäs, kehittyy vain omaa tahtiaan. Isa ei puhu ja muutenkin hän on äidille vieras. Tarina soljuu alakuloista rataansa ilman dramatiikkaa ja viimeisten tapahtumien jälkeen voi kuvitella että kaikki jatkuu kuin ennenkin.  – Kirjoittaja hallitsee aiheensa sekä tyylikeinot, mutta tarina on jotenkin alakuloisen vaisu, särmää kaipasin

**

Runot:

Kirsi Poutanen ; Villonin puutarha    Tammi 2014
Fado-laulajanakin tunnetun vahvasti omaäänisen runoilijan  uusin teos on seikkailu assosiaatioiden virrassa. Kokoelman nimi viittaa ranskalaiseen runoilijaan Francois Villoniin (s.1431), jonka tekstit ovat toimineet Poutasen innoittajina.

Oli hitaan sietämisen aika. Musta juna pitkä, unesta uneen ulottuva jono vaunuja.

*
Leena Rantanen; Kaupungissa vihertää        Basam Books 2014

Oikeastaan Rantasen uusin teos on lyhyttä proosaa, mutta kuten hänen teoksensa aina, tämäkin on siinä määrin runollista, että sopii esitellä tässä kategoriassa. Hyllyssäni on neljä Rantasen teosta ja hänen suomentamansa Luigi Pirandello. Ne ovat kirjoja joihin palaan aina uudestaan. Meillä on samansieluinen luontosuhde.

 Toukokuun haiku
Kolmetoista kirksikkapuuta kukassa! Tuuli ravistaa terälehtiä, niin kuin haikussa tuleekin ravistaa.

Tämä tapahtui Japanin matkalla jota en koskaan tule tekemään.

*
Proosa:

L.M.Montgomery ; Hedelmätarhan Kilmeny    Perinnönjakajat     molemmat suom. Sisko Ylimartimo    Minerva Kustannus 2012

Oh, Prinssi Edwardin saaren romantiikkaa! Kilmeny ei liene Lucy M:n terävintä proosaa, vähän naiivilta ja löyhältä tarina tuntuu, mutta hedelmätarhan kuvaus taas hehkeine kukkineen ja tuoksuineen tulee minulle ihan uniin asti. Kilmenyn kohtalo tuntuu jotenkin ymmärrettävältä outoudessaan ja onnellisestihan tämä sentään päättyy.
Perinnönjakajat on päässyt kategoriaan Lucy M:n ’hauskimmat’ kirjat, sekin on suomennettu vasta toissa vuonna. Alku on aika rasittava, kun koko suvun ihmiset ja asiat vyörytetään kerralla lukijan niskaan, mutta yhdistävä tekijä, kirpakan suorasukainen Becky-täti perintökannuineen,  maustaa sukusoppaa varsin hersyvästi. Kannun kohtalo paljastetaan vasta loppusivuilla, joskaan mielikuvitukseni ei riitä ymmärtämään, miten moinen vanha risa astia voi herättää näin valtavia intohimoja. Kannu tietysti on alkeellinen aihe esitellä koko kahden suvun persoonakavalkadi.  – Lucy M. -fanina nielaisen tämänkin naivismin mielihyvin!
*
Bernhard Schlink ; Lukija    suom. Oili Suominen    WSOY 1998, Bon-pokkari

Kirjastomme on perustanut laatupokkareille erilliset seisovat hyllyt lukutorille, palautusluukun lähistölle. Se sopii mainiosti, kun käy nopeasti palauttamassa luetut eikä ole aikaa selailla uutuuksia tai etsiä hyllyiltä jotain tiettyä. Aatonaattona tempaisin hyllystä umpimähkään kaksi pokkaria.  Lukija on kiehtovan erilainen rakkaustarina, jännittävä, riipaisevakin. Huomasin kyllä, että olen kirjan joskus uutuutena jo lukenut, mutta mainiosti tarina maistui uudestaankin.

*
Anne Tyler ; Jää hyvästi        suom. Jaana Kapari-Jatta    Otava 2013 Seven-pokkarit
Viehättävä pieni kertomus Aaronista ja Dorothysta, Aaronin surusta ja elämän uudelleen rakentumisesta. – Elämänmakuista luettavaa, paikoin hilpeälläkin tavalla.   

**

Lucy M. Montgomery ; Marigoldin lumottu maailma    suom. Sisko Ylimartimo    Minerva Klassikot 2009 (alkup. 1929)

Lokakuussa keksin, että tähän aikaan vuodesta pitää lukea Montgomeryä ja kolusin kirjastoa. Uusia suomennoksia löytyi. Ja vaikka kaikissa L.M:n tarinoissa on niin paljon samaa, ne jaksavat lumota ja ihastuttaa aina vain. Nämäkin.
*
Asko Sahlberg ; Yö nielee päivät    LIKE 2014    He    WSOY 2010

Tämä Sahlbergin uusin puolestaan olisi ehkä pitänyt lukea ihan toiseen vuodenaikaan. Ensin lukeminen takkuaa. Tarina haahuilee Göteborgin synkillä syrjäkaduilla ja liukuhihnojen ääressä suomalaismiesten ankean viluisessa arjessa. Tajuan kohta, että kirja ei suinkaan ole huono, vaan marraskuu taitaa olla väärä aika lukea Ruotsiin työn perässä muuttaneiden  selviytymiskamppailua. Silti ponnistelen läpi öisten hämärien, niitä väistämättä seuraavien viinanhuuruisten pohjakosketusten ja päivänvaloisten käänteiden. Sahlbergin kerronta on letkeää ja muhevaa, hän ei päästä surullisen hahmon ritariaan uppoamaan, mikä auttaa jaksamaan tarinan vääjäämättömään loppuun.  – Finlandiapalkintoehdokkaana ollut He taas on tiivistä kerrontaa ja 120 sivuun mahdutettuna huomattavasti helpompi opus luettavaksi. Siitäkin selviää jo, että nyt ollaan mestarillisen kerronnan ytimessä.  – Oivallinen, suorastaan erinomainen tarinankertoja tämä Sahlberg!  
*
Maeve Binchy ; Seitsemän talvista päivää    suom. Päivi Pouttu-Delière    WSOY Bonpokkarit 2012

Binchy maalaa tuttuun leppoisaan tyyliinsä kymmenen ihmisen tai pariskunnan elämänkulkua ja kohtalonkäänteitä ja tuo ihmisensä Stone House -nimiseen taloon hulppeaan irlantilaismaisemaan viikoksi. Useimpien hotellivieraiden elämässä tapahtuu viikon myötä jotain positiivista ja juuri siksi tämä on oikea ja erinomainen marraskuun pelastuskirja!
*
Gaile Parkin ; Kigalin kakkukauppa muuttaa    suom.   Annukka Kolehmainen        Tammi (Bon-pokkari) 2013

Kigalin kakkukaupan itsenäinen jatko-osa kertoo afrikkalaisesta pojasta, joka on lapsuuden ja nuoruuden taitekohdassa. Tarina polveilee perheen ja kyläyhteisön suhteita ja eläinrakkaan Benedict-pojan kasvua kuvaten.  – Loppusyksyn ankeaa hämärää valostavaa positiivista lukemista!
***

Runoja

Eeva Heilala ; Tässä iässä    Tammi 2009

Pohjoispohjanmaalainen runoilija kirjoittaa kokemusviisasta runoutta, joka peilaa ja koskettaa ikääntyvän naisen elämänpiiriä ja tuntoja.

”Kannamme aikamme kuvaa. / Ensimmäistä pukua ei koskaan voi / pudottaa päältään. / sen päälle vain puetaan aina uudet, / joiden alta kohoaa vanhin kaulus, / vilkkuu hihansuu pitseineen / ja piikkilangan repimä helma. // On mahdotonta päättää, missä puvussa elämä on tarjonnut parastaan.”
*
Juhani Ahvenjärvi ,  Ilmakuva osuu joka oksaan        Teos 2014

Harvaan julkaiseva tamperelainen runoilija on tässä päästänyt käsistään tasapainoista, urbaania runoutta, jota mielellään lukee.

”Toukokuussa leijun niin kuin Katto-Kassinen / tuhansien antennien yllä. / On hyvä nähdä taas // ihmisiä nojaamassa kallioitten kupeisiin ja / puhumassa koirien ja oravien kanssa. // Kannelliset kahvimukit lämmittävät kämmeniä, / tuuli pyyhkii savupiipun reunuksilta lunta”
*
Ville Hytönen ;  Sotaraamattu        Siltala 2014

”Kirja jonka vainajat kirjoittivat, ja helvettiläiset ja jota verenseisauttajan kirjaksikin kutsuttiin”. Ville Ilponpoika on koonnut mustien kansien sisään ja piirrosten sekaan sotaisaa ja sekalaista tekstiä, joka värisyttää lukijaa inhosta, mutta myös lumoaa kiihkollaan. Vaikka runoiksi työstetyt tekstit pursuvat lihaa, eritteitä, rujoa ja kuvottavaa kuvastoa – on teksti paikoin niin ehyttä ja jumalaisen kaunista että lukija mykistyy alkuvoimaisuudesta.

” —ehkä se oli kellari, tummat huoneet ja kellertävä / valo tupakkapöydän päällä, ikkunasta näkyi jotain // vääntyneet vesijohtoputket ja mustuneiden / tehtaiden rujot ruumiit / muistuttivat sodan kauneudesta // ja nämä kokonaiset vuodet kuin yöperhoset / parveilivat lampun ympärillä, olivat kuin olisin ollut vain / odottamassa / ehkä ikuisesti jotain kaunista tapahtuvaksi // mutta kaikki tietäisivät, vanhat, rumat miehet / ja lientä tarjoileva neitonen, ettei mikään tule muuttumaan // ja kuten koko kuluneena kesänä, korren / ja kukan ruumis kuivui kivilattialla, valkoiset hiiret / vain valkoista luuta, sekin jauhettu / ja nuuskattu, spriitäkään ei enää // tunsin olevani lähempänä maata / kuin koskaan. // En mielelläni sanoisi sanottavaani // mutta vuodet ovat tehneet puolestani surutyötä, // kukkia, surmattuja, / valkoisia kukkia, / ihania kukkia.”  
*
Jonna Ruuska ;  Kuovin huuto        BoD 2014

Vuoden kierto luontorunoissa on Jonna Ruuskan omakustanteisen esikoiskokoelman idea. Runot ovat tyylikkäästi laadittuja ja harmonisia. Niitä on miellyttävä lukea, mutta runolta lukija toivoisi mausteita, yllätyksiä, kirpeyttä, särmää. Sanalla sanoen luonnetta. Sitä puuttuu.

”Sataa lunta // perhonen nukkuu kukkatapetilla”
*
Romaaneja

Eira Pättikangas    Vuodet kuin unta    Karisto 2013

Kirjailijan esittely kertoo, että tämä on Pättikankaan 15. romaani. En ole koskaan kuullut/nähnyt hänen nimeään missään, vaikka kustantaja kertoo hänellä olevan ’uskollinen lukijakunta’. Luettuani en ihmettelekään. Kirjailija luo sujuvaa ja luettavaa tekstiä, hänen ihmisensä ovat verevää pohjalaista juurta jostain yli sadan vuoden takaa. Sen aikaisen maalaiselämän kuvaus on eläväistä, ja puheenparsi verevää pohjalaismurretta. Kirjallisia silmänkääntötemppuja ei viljellä, tarina etenee juohevasti kronologisena kuin juna. Lapset kasvavat ja heitä kasvatetaan. Koulunkäyntimahdollisuudet ovat niukat, sillä kansakoulua vasta puuhataan kylille (ja vastustetaan!). Talolliset, torpparit ja maattomat ovat omissa kerroksissaan, yhteiskunnallisia eroja ei kuitenkaan alleviivata. Sukupolvet elävät samaa taloutta piikoineen ja renkeineen. – Viihtyisähän entisistä, hyvistä ajoista on lukea,ainakin kirjan verran, kun etäisyyttä aikaan ja paikkaankin on.  Pohjalaismurre on väkevää ja hykerryttävää!
*
L.M. Montgomery ; Vanhan kartanon Pat   (1933)    suom. Sisko Ylimartimo     Minerva 2009
Vanhan kartanon valtiatar   (1935)    suom. sama    Minerva 2010

Löysin kirjastostamme nämä ennen lukemattomat Montgomeryt, joka viime vuosina vasta on käännettykin. Patrician tarinaa on kahden kirjan verran. Tarina on tuttua M:n tyyliä ja monissa kohdin tuli mieleen Runotyttö- ja Anna-sarjan teokset. Kirjailija itse pitää Pat’in tarinaa eniten omaa lapsuuttaan kuvaavana, vaikka tarinan päähenkilö ei Uuden Kuun Emilian tapaan olekaan kirjallisesti lahjakas. Suomentaja on onnistunut luomaan täydellisen Mongomery-atmosfäärin. Aluksi vierastin hieman itäiseltä suomalaismurteelta tuntuvan kielen käyttöä Judyn puheenparressa, tottuihan siihen kuitenkin tarinan edetessä.  – Viehättävästi kuvattua maisemaa ja luonteikkaan kyläyhteisön elämää viime vuosisadan alussa Prinssi Edwardin saarella. Montgomery osaa viihdyttää lukijaa romanttisen tyylikkäästi niin, että kirjaa ei malta laskea käsistään.
*
Kyllikki Villa, Saara Villa ;  Äidin lokikirja    LIKE 2013

Saara Villa on tuonut julkisuuteen ennen julkaisemattomia kirjailija-äitinsä tekstejä, jotka ovat läpeensä tutuntuntuisia päiväkirjamerkintöjä, joita äitinsä julkaisi itse jo eläessään. Tässä tulee uudeksi vain lapsen näkökulma ja muutamat aikuisen tyttären lisäkommentit. Tytär näyttää seuranneen äitinsä jälkiä, hänkin on valinnut kääntäjän ammatin. – Autenttisen päiväkirjatekstin julkaiseminen sellaisenaan ei aina ole kunniaksi kirjoittajalleen. Loppu meni minulla selailuksi.
*
Matkanovelleja    toim. Katja Kettu, Aki Salmela        WSOY 2013

Kirjaan on koottu 22 novellia eturivin kirjailijoilta. Lukijaystävälliset herkkupalat tekstitaitureilta tempaavat hetkeksi irti arjesta toisiin maailmoihin ja toisenlaiseen elämään. Kirja olisi oivallinen kumppani matkalle ja maistuu seikkailulta kotinojatuolissakin. ”Novelli palaa!”

***

Syyskuuhun ajoittui kotona remonttia ja  muistojen seulontaa, mikä näkyy luetun kirjallisuuden määrässä. Saattaa näkyä vielä lokakuussakin, sillä muistojen meri tuntuu yhä rannattomalta.

Miika Nousiainen ; Vadelmavenepakolaiset        Otava 2007

Aiemmin luettu Metsäjätti jätti vaikutelman, että kirjailijaa kannattaa lukea. Vadelmavenepakolainen on Nousiaisen esikoisromaani, ja muuan mieskriitikko on sitä mieltä, että kirja on ’koko ajan hauska’. Nousiaisen tyylilaji on satiiri ja kirjan tarina pureutuu ruotsalaisuuden olemukseen ennen näkemättömällä hartaudella. Tietäen, miten kompleksinen on suomalaisten suhde läntiseen naapurimaahan, voi arvata, mikä kirjassa on jonkun mielestä koko ajan hauskaa.  Koin tarinan ajoittain puuduttavaksi, eikä se varsinaisesti naurattanut. Silti  sen salaivainen huumori piti otteessaan loppuun asti.
*
Karin Fossum ; Murtuma    suom.Tarja Teva    Johnny Kniga (wsoy) 2007

Toisella lukemalla (Lukunurkassa 2010) aloin harppoa piinallisimpien kohtien yli. Tarina on erikoinen ja kuvaa tarkasti päähenkilönsä päässä pyöriviä ajatuksia, joita hän ei saa toteutettua. Tällä lukukerralla mietin henkilöä tyyppinä, jonka maailma rakentuu ennalta arvattavan konseptin mukaan. Miten mahdotonta miehen on pitää puoliaan,  tuottaa pettymystä toiselle. Hänessä on vilpitöntä hyvyyttä, mutta myös tuskallisen neuroosin kuristava ote.  – Ei mitään miellyttävää luettavaa, mutta terävästi nähty henkilökuva.
*
Sirkka Laine ; Lasihelmet    Robustos 2014

Kirjailija Sirkka Laine on ikätovereitani, samoilta Etelä-Karjalan seuduilta kotoisinkin. Niinpä hänen käyttämänsä murresanasto on läpeensä tuttua ja romaanissa kuvattu tapahtumaympäristö myös. Minut romaani vei aikaan ja paikkaan, joka olisi voinut olla omaa lapsuuttani, vaikka tarinan tapahtumat ovatkin vieraita.  – Laine on julkaissut ainakin yhdeksän romaania, novelleja, kuunnelmia, käsikirjoituksia tv-teatterille. Hänet on palkittu Valtion kirjallisuuspalkinnolla 1982. – Lasihelmet kuvaa hersyvästi kylä- ja perheyhteisöjen elämää joskus 1950-60 luvulla. Päähenkilö Saara ja leikkikaverinsa, lähinaapurissa asuva serkkutyttö kokevat molemmat lapsuudessaan omanlaisensa perusturvallisuuttaan järkyttävän kohtalon. Kun perheiden sisäiset tragediat vähä vähältä paljastuvat, paljastuu myös tyttöjen kyky selviytyä vaikenemisen ja välttelyn kulttuurissa. Serkkutyttö sortuu, mutta Saaran elämä kääntyy kohti valoisampaa tulevaisuutta.  – Mielilukemistani, tuttua murretta, tuttua elämää. Kirjallista tyylitajua osoittava romaani.
*

Michael Cunningham ; Säkenöivät päivät    suom. Kristiina Drews    Gummerus 2006

Sattumoisin löytynyt pohjoisamerikkalainen nykykirjailija M.C. osoittautuu huiman mielikuvitukselliseksi kertojaksi. Tässä opuksessa on kolme tarinaa, jotka muodostavat kiintoisan aikamatkakokonaisuuden. Kirja ei ole helppolukuisimmasta päästä, mutta palkitsee kyllä lukijansa. Taidan kaivaa hyllyköstä toisenkin ensi kerralla.

***