Runot
Jarkko Sandell ; Jos siivet, lennän Basam Books 2014
Sandell on puuartesaani ja maaseutuyrittäjä – ja runoilija. Aiemmin häneltä on julkaistu yksi runokokoelma. Tässä pienessä kokoelmassa Sandell haikuilee jokseenkin onnistuneesti. Aihepiiri ei maailmoja syleile, mutta viehättää pienieleisyydellään. Viihdyin Sandellin vuodenaikahaikujen parissa.
”Pilkillä kissan kanssa / voiko viisaampaa / miestä olla? / Ongetta, toukatta ja / vailla tarkoitusta.”
Romaanit
Juha Itkonen ; Ajo Otava 2014
”Dramaattinen romaani voimista, jotka ajavat ihmistä kohti tuntematonta”, mainostaa kustantaja Itkosen tuoreinta. Tarina alkaa äidistä, joka lähtee seitsemänvuotiaan pojan kanssa kellekään määränpäätä ilmoittamatta autolla laivaan ja Keski-Eurooppaan. Pakomatkan syyksi paljastuu selvittämättömässä tilassa olevan parisuhteen kuviot. Tarina leikkautuu aiempien sukupolvien parien tarinoista toisiin niin tiuhaan, että lukija, jolla on muutakin elämää kuin lukemista, uhkaa pudota matkalla kyydistä. – Itkosen romaanin rakenne mielestäni hajoaa tässä liiaksi, mutta tarina kestää haahuilunkin.
*
Per Petterson ; Kirottu ajan katoava virta suom. Katriina Huttunen Otavan Seven-pokkari 2012 (julk. 2008).
Norjalaisen Per Pettersonin romaani on saanut v. 2009 Pohjoismaiden Neuvoston kirjallisuuspalkinnon. Tarina liikkuu miehen avioeron jälkeisen autiuden ja äidin syöpäsairauden herättämien tuntojen ja tilintekojen maastossa. En kyennyt riittävän tiiviisen tahtiin lukemaan tätäkään, joten välillä oli hankala hahmottaa, miten osatarinat etenivät, mutta mielestäni Pettersonin romaanin rakenne pysyy paremmin koossa väljässäkin lukuaikataulussa kuin e.m. Itkosen romaani. Näkökulma on pojan, lapsuuden ja äidin historian kautta aina viime vaiheisiin asti. – Kyllä Petterson on palkintonsa ansainnut. Hyvin tehtyä v. 1990 tienoon aikalaisproosaa.
*
Jussi Valtonen ; Tasapainoilua / Vesiseinä / Siipien kantamat LIKE 2003, 2006, Tammi 2007
Valtonen osoittautuu jo esikoisessaan erinomaiseksi tarinankertojaksi. Rokkibändin sisällä ja liepeillä tapahtuu kaikenlaista, se elämä on yhtä tasapainoilua. Päähenkilö Koistinen on dynamo, luo musiikilliset ideat, joita porukka yhdessä työstää. Koistisella on kypsyyttä sen verran enemmän kuin muilla, että erikoislahjakkuudet saavat tilaa, sekoilut selvitetään, ja niin yhtye löytää tien menestykseen. Bändin tarina on erinomainen psykologinen ryhmädynamiikan kuvaus ja samalla vastuunkantajapersoonan kehityskertomus. – Tykästyin heti Valtosen vetävään kerrontaan, nautin lukiessa, liikutuinkin, vaikka minkään sortin nyyhkytarinasta ei ole kyse. Luen kirjailijan lahjakkuuden ansioksi, että tarina kerrotaan uskottavasti ilman alatyylistä kieltä ja tolkutonta kiroilua. Rokkijätkien sielunelämästä voi osaava puhua sivistyneelläkin tavalla.
Vesiseinä on toistensa elämään liittyvien henkilöiden suhdetarinakimppu, joka on riittävän sävykkäästi kerrottu, että mielenkiinto pysyy korkealla ja tarinat vetävät. Suhteiden kaarta ei vedetä niin valmiiksi, että kokonaisuus menisi pähkinöiksi. Ratkaisematon suhde jää ikään kuin elämään, mutta sillä tavalla, että se ei huutele jatkoa. – Valtonen todella osaa nämä suhdetarinat. Lukija ilahtuu.
Siipien kantamat on suhdetarina, jonka keskiössä on opettajamies. Päähenkilön parisuhde on päättynyt, ja mies kiinnostuu erikoislahjakkaasta ja varhaiskypsästä oppilaastaan. Molemminpuolinen ihailu ei olekaan tavanomaisen ohimenevää irtiotoista huolimatta. Koiran kuolema nousee tärkeäksi allegoriaksi tulevista vaiheista. Päähenkilön toinenkin parisuhde kariutuu, ja miehen tie käy kohtalokkaaksi. – Valtosen linjakasta tyyliä ei voi liikaa kehua. Teos teokselta tarinat saavat syvyyttä ja mehukkuutta. Lukija kiittää, liikuttuu ja hymyilee lukiessaan.
*
Asko Sahlberg ; Paluu pimeään WSOY 2006
Sahlbergin ’pimeitä’ kirjoja ei tee mieli lukea kovin monta yhteen menoon. Kirjailijan luoma mielenmaisema on synkähkö, henkilöt harhailevat maailmassa, jossa ovat vieraita, sivullisia, marginaalia. Aiemmissa tarinoissa tutuksi tullut miehenjärkäle, Jakobson, vilahtaa tarinassa kohtaamassa loppunsa, mutta romaanin tapahtumat kokee toinen mies. Alamaailman hämäryydessä on kirkkaatkin hetkensä. – Kirjailijan kieli on rikasta, sävykästä, elämänmakuista – siksi lukija jaksaa kuitenkin ajelehtia hämärämaisemassa romaanista toiseen.
*
Timo Kelaranta ; Paratiisi WSOY 2009
Kirja on Kelarannan ensimmäinen pitkää proosaa. Novellijulkaisu Sojuzin pojat on vuodelta 2003. Romaani on jotenkin rakeinen, tarinaa ei oikein ole eikä kertojan ääni ota lukijaa haltuun. Päähenkilön muusikkoutta lukija ei epäile, mutta irtoaminen bändistä, joka ehkä on romaanin idea, ei kovin selkeää perustelua saa. – Vähän mä ihmettelen, että wsoy on päästänyt tämän tällaisena julki, tekijä olisi voinut kypsytellä ideaa. Kranttu lukija ei tästä hevin innostu.
*
Sirpa Kähkönen ; Graniittimies Otava 2014
Poliittiset siirtolaiset lähtevät kotikonnuiltaan unelmiaan toteuttamaan naapurivaltion systeemin nappuloiksi. Iljan ja Klaran tarina liikahtelee juohevasti, mukaan liittyy muitakin aateveljiä ja -siskoja. Miten elämä etenee ja toteutuuko unelma vapaudesta, svobodasta? Merkitseekö puolueen jäsenyys ja pyyteetönkään palvelu lopulta mitään, kun vallanpitäjä vaihtuu ja vierasmaalaiset aletaan kokea uhkana? – Kähkösen teksti puurtaa tarinan kimpussa eleettömästi kirjan puoliväliin asti, josta sitten alkaa tulla hienoa, paikoin säkenöivääkin sanataidetta. Kähkösen tyyli on miellyttävällä tavalla lukijaystävällistä. Mitään vaikeutta ei ole pysyä henkilöiden elämänkäänteissä mukana. Hienosti kirjoitettu ja ajateltavaa antava teos.
***