Runoja

Eeva Heilala ; Tässä iässä    Tammi 2009

Pohjoispohjanmaalainen runoilija kirjoittaa kokemusviisasta runoutta, joka peilaa ja koskettaa ikääntyvän naisen elämänpiiriä ja tuntoja.

”Kannamme aikamme kuvaa. / Ensimmäistä pukua ei koskaan voi / pudottaa päältään. / sen päälle vain puetaan aina uudet, / joiden alta kohoaa vanhin kaulus, / vilkkuu hihansuu pitseineen / ja piikkilangan repimä helma. // On mahdotonta päättää, missä puvussa elämä on tarjonnut parastaan.”
*
Juhani Ahvenjärvi ,  Ilmakuva osuu joka oksaan        Teos 2014

Harvaan julkaiseva tamperelainen runoilija on tässä päästänyt käsistään tasapainoista, urbaania runoutta, jota mielellään lukee.

”Toukokuussa leijun niin kuin Katto-Kassinen / tuhansien antennien yllä. / On hyvä nähdä taas // ihmisiä nojaamassa kallioitten kupeisiin ja / puhumassa koirien ja oravien kanssa. // Kannelliset kahvimukit lämmittävät kämmeniä, / tuuli pyyhkii savupiipun reunuksilta lunta”
*
Ville Hytönen ;  Sotaraamattu        Siltala 2014

”Kirja jonka vainajat kirjoittivat, ja helvettiläiset ja jota verenseisauttajan kirjaksikin kutsuttiin”. Ville Ilponpoika on koonnut mustien kansien sisään ja piirrosten sekaan sotaisaa ja sekalaista tekstiä, joka värisyttää lukijaa inhosta, mutta myös lumoaa kiihkollaan. Vaikka runoiksi työstetyt tekstit pursuvat lihaa, eritteitä, rujoa ja kuvottavaa kuvastoa – on teksti paikoin niin ehyttä ja jumalaisen kaunista että lukija mykistyy alkuvoimaisuudesta.

” —ehkä se oli kellari, tummat huoneet ja kellertävä / valo tupakkapöydän päällä, ikkunasta näkyi jotain // vääntyneet vesijohtoputket ja mustuneiden / tehtaiden rujot ruumiit / muistuttivat sodan kauneudesta // ja nämä kokonaiset vuodet kuin yöperhoset / parveilivat lampun ympärillä, olivat kuin olisin ollut vain / odottamassa / ehkä ikuisesti jotain kaunista tapahtuvaksi // mutta kaikki tietäisivät, vanhat, rumat miehet / ja lientä tarjoileva neitonen, ettei mikään tule muuttumaan // ja kuten koko kuluneena kesänä, korren / ja kukan ruumis kuivui kivilattialla, valkoiset hiiret / vain valkoista luuta, sekin jauhettu / ja nuuskattu, spriitäkään ei enää // tunsin olevani lähempänä maata / kuin koskaan. // En mielelläni sanoisi sanottavaani // mutta vuodet ovat tehneet puolestani surutyötä, // kukkia, surmattuja, / valkoisia kukkia, / ihania kukkia.”  
*
Jonna Ruuska ;  Kuovin huuto        BoD 2014

Vuoden kierto luontorunoissa on Jonna Ruuskan omakustanteisen esikoiskokoelman idea. Runot ovat tyylikkäästi laadittuja ja harmonisia. Niitä on miellyttävä lukea, mutta runolta lukija toivoisi mausteita, yllätyksiä, kirpeyttä, särmää. Sanalla sanoen luonnetta. Sitä puuttuu.

”Sataa lunta // perhonen nukkuu kukkatapetilla”
*
Romaaneja

Eira Pättikangas    Vuodet kuin unta    Karisto 2013

Kirjailijan esittely kertoo, että tämä on Pättikankaan 15. romaani. En ole koskaan kuullut/nähnyt hänen nimeään missään, vaikka kustantaja kertoo hänellä olevan ’uskollinen lukijakunta’. Luettuani en ihmettelekään. Kirjailija luo sujuvaa ja luettavaa tekstiä, hänen ihmisensä ovat verevää pohjalaista juurta jostain yli sadan vuoden takaa. Sen aikaisen maalaiselämän kuvaus on eläväistä, ja puheenparsi verevää pohjalaismurretta. Kirjallisia silmänkääntötemppuja ei viljellä, tarina etenee juohevasti kronologisena kuin juna. Lapset kasvavat ja heitä kasvatetaan. Koulunkäyntimahdollisuudet ovat niukat, sillä kansakoulua vasta puuhataan kylille (ja vastustetaan!). Talolliset, torpparit ja maattomat ovat omissa kerroksissaan, yhteiskunnallisia eroja ei kuitenkaan alleviivata. Sukupolvet elävät samaa taloutta piikoineen ja renkeineen. – Viihtyisähän entisistä, hyvistä ajoista on lukea,ainakin kirjan verran, kun etäisyyttä aikaan ja paikkaankin on.  Pohjalaismurre on väkevää ja hykerryttävää!
*
L.M. Montgomery ; Vanhan kartanon Pat   (1933)    suom. Sisko Ylimartimo     Minerva 2009
Vanhan kartanon valtiatar   (1935)    suom. sama    Minerva 2010

Löysin kirjastostamme nämä ennen lukemattomat Montgomeryt, joka viime vuosina vasta on käännettykin. Patrician tarinaa on kahden kirjan verran. Tarina on tuttua M:n tyyliä ja monissa kohdin tuli mieleen Runotyttö- ja Anna-sarjan teokset. Kirjailija itse pitää Pat’in tarinaa eniten omaa lapsuuttaan kuvaavana, vaikka tarinan päähenkilö ei Uuden Kuun Emilian tapaan olekaan kirjallisesti lahjakas. Suomentaja on onnistunut luomaan täydellisen Mongomery-atmosfäärin. Aluksi vierastin hieman itäiseltä suomalaismurteelta tuntuvan kielen käyttöä Judyn puheenparressa, tottuihan siihen kuitenkin tarinan edetessä.  – Viehättävästi kuvattua maisemaa ja luonteikkaan kyläyhteisön elämää viime vuosisadan alussa Prinssi Edwardin saarella. Montgomery osaa viihdyttää lukijaa romanttisen tyylikkäästi niin, että kirjaa ei malta laskea käsistään.
*
Kyllikki Villa, Saara Villa ;  Äidin lokikirja    LIKE 2013

Saara Villa on tuonut julkisuuteen ennen julkaisemattomia kirjailija-äitinsä tekstejä, jotka ovat läpeensä tutuntuntuisia päiväkirjamerkintöjä, joita äitinsä julkaisi itse jo eläessään. Tässä tulee uudeksi vain lapsen näkökulma ja muutamat aikuisen tyttären lisäkommentit. Tytär näyttää seuranneen äitinsä jälkiä, hänkin on valinnut kääntäjän ammatin. – Autenttisen päiväkirjatekstin julkaiseminen sellaisenaan ei aina ole kunniaksi kirjoittajalleen. Loppu meni minulla selailuksi.
*
Matkanovelleja    toim. Katja Kettu, Aki Salmela        WSOY 2013

Kirjaan on koottu 22 novellia eturivin kirjailijoilta. Lukijaystävälliset herkkupalat tekstitaitureilta tempaavat hetkeksi irti arjesta toisiin maailmoihin ja toisenlaiseen elämään. Kirja olisi oivallinen kumppani matkalle ja maistuu seikkailulta kotinojatuolissakin. ”Novelli palaa!”

***

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site is protected by reCAPTCHA and the Google Privacy Policy and Terms of Service apply.